Parisuhde parikymppisenä, ei kiitos!

Lopeta näiden aloitusten tehtailu. Selvästi olet itse sinkku kolmekymppinen, joka on saanut ekan poskipusun 28,5-vuotiaana. Anna olla jo!!

No olipa paskaa tuolla linkissä, näin 19-vuotiaana avioituneen mielestä. Kommentoin kohtia erikseen.

1. Ura tyssää

- Ai miten niin, ei minulla ainakaan ollutkaan uraa kun lapset hankin. Hankin koulutuiksen ja uran vasta myöhemmin. Oikein hyvin on sujunut. 

2. Ei seksiseikkailuille

- Sellaiset seikkailut eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Ajatuskin seksistä vieraan ihmisen kanssa inhottaa. Ja missään tyttöjen illoissa, joissa se alemmuuskompleksi sitten kuulemma iskee kun "junnaa" oman miehensä kanssa, en ole koskaan välittänyt käydä.

3. Minä jää löytämättä

- TÄmä on kyllä paksuin höpö näistä. Minän voi löytää ihan yhtä hyvin parisuhteessa kuin yksinkin. Ei se tosiaan tarvitse mitään Intiaan henkistymään lähtemistä. Toisinaan sellainen voi olla jopa oman elämän ja minän pakenemista. Jos parisuhde ja perhe estäisivät henkisen kasvun, kenenkään ei kannattaisi ikinä missään iässä pariutua.

4. Olet kuin mummosi

- Ihan sama. Minulle on ihan sama onko aikainen lastenteko muotia vai ei.

5. Sohva kutsuu

- No, olisi se kutsunut sinkkunakin. En ole koskaan ollut menoihminen vaan kotihiiri. Ylipainosta en ole koskaan kärsinyt kuitenkaan.

6. Rakkaus sokaisee

- No, niin se voi sokaista kolmi- tai nelikymppisenkin, tai sitten olla sokaisematta kaksikymppistä. 

7. Vanha osaa valita

- Enpä tiedä... Loppujen lopuksi hyvin monenlaisten ihmisten kanssa voi tulla toimeen jos tahtoa on voittaa vaikeudet yhdessä. En itse usko että täytyy osata valita joku täydellinen, vaan täytyy valita "siedettävä" jolla ei ole mielellään kauheimpia paheita kuten väkivaltaisuus, pettäminen tai päihteet, ja sitten lähteä siitä että kun on yhteen menty, ongelmat ratkotaan ja yhdessä pysytään.

Ura ei tyssää, koska parisuhteesta huolimatta elämme molemmat omaa elämäämme. Parisuhteen takia ei siis jää ylityöt väliin eikä lapsiakaan ole tiedossa vielä vuosiin. Olemme opiskelijoita molemmat, mutta teemme paljon alan osa-aikatöitä ja kesät teemme oikein kunnolla ylitöitä. Emme myöskään rajoita toistemme vapaa-aikaa tai seksiseikkailuita. Mies häviää joskus viikonlopuksi kavereidensa kanssa reissuun, minä saatan olla ystävien luona aamuun asti syömässä, juomassa, istumassa iltaa ja pitämässä hauskaa. Jos toinen on pidemmän aikaa ulkomailla, saa kummallakin olla yövieraita, siinä pääsee riittävästi tyydyttämään kokeilunhaluaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, ollaan täysillä yhdessä. Ei tv:tä tai muuta viemässä huomiota. Me ja meidän tunteemme ja keskustelumme. :)

En myöskään koe olevani kuin mummoni, hän ei esimerkiksi käy Saksassa teknokellareissa reivaamassa miesystävänsä kanssa, ainakaan tietääkseni.

Kyllä tässä rakkaudesta huolimatta ihan täysillä 23-vuotiaan yliopisto-opiskelijan elämää pystyy viettämään.