Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
yksinäisen keskusteluntarve
13.08.2013 |
Olen yh-äiti, lapseni ovat koululaisia. Käyn töissä. Teen lasteni kanssa kaikenlaista. Olen tosiasiallisesti lasteni yksinhuoltaja, olen lasteni kanssa joka päivä, joka viikko. Minulla ei ole ns. omaa aikaa.
Ystäväni ja kaverini ovat parisuhteissa, perheellisiä. Tapaan heitä ja heidän perheitään satunnaisesti. Parin ystävän kanssa juttelen viikottain puhelimessa. Muutaman kanssa meilailen tai lähettelen tekstarin silloin tällöin. Tunnen oloni aika yksinäiseksi, erosta on aikaa pari vuotta. Kaipaan sitä, että edes päivittäin voisin jutella jonkun aikuisen kanssa jotain. Muuta kuin työasioita, niitä kyllä töissä saa puhua. Tämän ikäisenä ei enää niin helposti ystävystytä, eikä kotitilanteemme takia minulla ole mitään harrastuksia. Nettideittipalveluihin olen kypsynyt, ei sieltäkään säällistä juttelukumppania ole löytynyt.
Olen kai ihan yksin tässä(kin) että kaipaisin edes joskus kehuja siitä, että ruoka on hyvää tai spontaania kahvikutsua.
Kommentit (4)
Minä en enää edes kaipaa keskusteluseuraa, vaikkei minulla ole yhtään ystävää, kaveria tai miestä eikä töissäkään juuri jutella. Siinä neljänkympin paikkeilla aloin ensin sopeutua yksinäisyyteen niin ettei se jatkuvasti ahdistanut, ja nykyisin jo nautin yksinäisyydestä ja kokisin tarpeen seurustella ihmisten kanssa häiriöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaatko miesseuraa vai ihan vaan kaveria? Täällä yksi (perheellinen nainen) jolla ei läheisiä ystäviä samalla paikakunnalla, tässä iässä ei tosiaan enää ystävystyminen ole onnistunut samoin kuin joskus kouluaikoina, kaikilla on omat pienet ahtaat piirinsä. Olen aina viihtynyt hyvin yksin, mutta nyt tympäisee. Mies on eri asia kun akkojen kanssa kahvittelu/shoppailu/juoruilu.
AP: huomaan sen sellaisista asioista, jotka putkahtelee mieleen pitkin päivää - eikä ole ketään kenelle sellaista sanoa. Oivalluksia, joita ei voi oikeastaan tekstarina kenellekään kuuluttaa. Kaipaan ehkä seuraa, joka olisi joskus edes tämän saman katon alla - eli siis kai se olisi mies, kun en ole naisiin päin kallellaan :-)
Alue: Aihe vapaa
Tilanteesi on siis samanmoinen kuin itselläni, sillä erotuksella, että olen ollut lasteni kanssa pian 10v jo yksin. Olen siis sopeutunut tähän jo hyvin. Itselläni on yksi ystävä, jonka kanssa puhelimitse jutellaan kaikesta viikottain, sitten äitini kanssa soitellaan kohtuu usein, mutta jutut pyörivät lapsissa ja äitini voinnista.
Olen myös oppinut nauttimaan tästä yksinäisyydestä, joskus, jos lapset ovat yökylässä kavereillaan samana yönä, en edes halua lähteä missään käymään, jota joskus ennen surin, kun en päässyt juuri koskaan...