Oi, kuinka herkisti Maaritin Lainaa vain- kappale!

Herkistää kesken kiireisemmänkin hetken jos sen sattuu kuulemaan, eli tiedän tunteen :)

Toinen samantyylinen on Paula Koivuniemen Kapteeni aika. Kuunnelkaahan sanoja.

" Sä maailmaani katsot kummallista niin

ihmeitäsi etsien sä törmäät valheisiin

ja kaikki nuo valheet on juoni aikuisten

oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen



Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnan

en tahdo tietäs kaventaa kun nään sun kasvavan

sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen

oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen



Toiveesi kannat maailmaan

ne murtuu kun törmäät ihmisiin

nuo muistoissaan kulkee ja tekee ahtaaksi maan

ei lapsuuttaa voi elää uudestaan



Mä muistan kun synnyit, tulit ja huusit niin

huudat vielä uudestaan öihin pimeisiin

mä toivon että pärjäät yli yön huomiseen

oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen.



Lainaa vain, lainaa vain.

Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain."



-Maarit Hurmerinta-

kun lapsensa menettänyt ystäväni lauloi osan tuosta laulusta lapsensa hautajaisissa. Tuli kiire käsilaukulle nessua etsimään ja vieläkin menee kylmät väreet. Ystävälläni on vielä tumma ja " kohtalokas" ääni.

htautua sitten niin, että " lainaahan tämä vain minulle on" ja elämä näyttäytyy yhtenä kärsimysnäytelmänä...Pidän paljon enemmän englannin kielisestä (alkuperäisestä) versiosta " child of mine" , jossa ollaan iloisia ja kiitollisia omasta lapsesta ja esitetään paljon toiveikkaampi elämännäkemys.

Jos olisit kasvanut samanlaisessa ahdistuneessa ympäristössä kuin minä, kokisit sanat aivan toisella tavalla.



Äitini on aina riippunut meissä lapsissa ja olen todella taistellut saadakseni tilaa ja oman elämän itselleni. Säälittää toisaalta, että ainoa elämän sisältö äidilleni on ollut me lapset.



Meidän esikoisen ristiäisessä ystäväni lauloi myös tuon Maaritin laulun. Toivon sydämestäni, etten itse ole samanlainen äiti kuin oma äitini, vaan pystyn tekemään eron oman ja lapseni elämän ja elämänvalintojen välillä.

Itse olen ollut onnekas ja elänyt ihanan lapsuuden hyvien vanhempien huomassa ja minut on myös päästetty omille teilleni ja yksityisyyttäni/persoonaani kunnioitettu. Olen nyt 29-vuotias ja äiti itsekin, mutta edelleen erittäin tiiviisti tekemisissä omien vanhempieni kanssa. Puhun äitini kanssa melkein päivittäin puhelimessa, kyläilemme, käymme shoppaamassa ja kahvilla, hän on loistava mummi lapselleni jne. Tottakai se suhde lapseen muuttuu tämän aikuistuessa, mutta niinhän se muuttuu koko ajan lapsen kasvessakin. Minä kuitenkin näen asian niin, että lapsi on jatkuvasti yhtä tärkeä ja rikastuttava osa elämääni -itsenäistyessäänkin. Vauvan vanhemmuus on erilaista kuin leikki-ikäisen, kouluikäisen, teini-ikäisen tai aikuisen lapsen vanhemmuus, mutta minun lapsenihan se on joka tapauksessa. En minäkään ole kasvettuani aikuiseksi lakannut olemasta vanhempieni lapsi ja tiedän edelleen ilahduttavani ja rikastuttavani heidän elämäänsä.

Periaatteessahan kaikki elämässä on " vain lainaa" , mikään ei kestä ikuisesti, ei ainakaan samanlaisena. Mutta minä mieluummin henkilökohtaisesti iloitsen siitä mitä minulla on ja näen muutoksen siinä juuri sinä mitä se on -muutoksena. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Vauva-ajan loppu on ovi ihanaan ja ihmeelliseen leikki-ikäisen maailmaan jne. Kun lapseni joskus aikuistuu ja muuttaa pois kotoa, on aikani hoivavanhempana ohi, mutta sitten on edessä elämänvaihe jossa toivon voivani olla aikuisen lapseni ystävä, tukija ja kuuntelija...

Edelleen sanon, että pidän paljon enemmän kappaleen englannin kielisestä versiosta ja sen edustamasta ajatusmaailmasta.



terv:11