Lue keskustelun säännöt.
Se kuuluisa kolmenkympin kriisi vai mikä mua oikein vaivaa??? :(
08.08.2013 |
Mulla on 2 lasta,mies,omakotitalo,koira ja auto.
Että tähänkö sitä pyrittiin ja nyt pitäisi olla onnensa kukkuloilla vai?
Tuntuu lähinnä että tilanne vaan on ajautunut tähän,tuskin tästä kuitenkaan haaveilin! Opinnot sentään kesken että vakityötä ei onneksi ole,ahdistaa ajatuksin sellaisesta..
Tekisi mieli oikeastaan myydä talo,vaihtaa miestä ja miksei vaikka asuinmaatakin :) ja siis kaikki suht ok kuitenkin elämässä,mutta riittääkö se että kaikki on suht ok? Entä jos kaikki seikkailut jää kokematta jos vaan jumahdan tähän?
Opiskelen sairaanhoitajaksi ja työtilanne olisi aika monessa maassa erinomainen pienellä lisäkoulutuksella,välillä haaveilen työstä esim jossain slummialueella tms jossa työllä olisi OIKEASTI merkitystäkin enemmän..ihan siis puistattaa ajatus että työskentelen hamaan tappiin jossain tk:ssa ja vuosi aina odotellaan sitä kuukauden mahtavaa kesälomaa ym,ihan siis tosiaan EN HALUA TUOLLAISTA ELÄMÄÄ!
Kommentit (15)
Mä vaihdoin 32vuotiaana kiltin perusmiehen, ja vakaan elämän uuteen aivan erilaiseen mieheen ja rohkeasti takaisin vuokra.asumiseen. Elämä jossain "Perheidyllissä" ei ollut mua varten. En ole katunut päivääkään ja 10 vuotta mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samalta tuntuu, vaikka pari vuotta vielä pyöreiseen. Yhden lapsen äitinä, miehen kanssa yli 10 vuotta. Oma talo ja työpaikka, vaikkakaan ei vakituinen. Muuttaa haluaisin minäkin ja elää taas jotain toista elämää ei niin tuttua ja turvallista!
3 jatkaa. Tai kadun mä sitä, että en uskaltanut lähteä siitä tutusta ja turvallisesta elämästä heti, kun n.3 vuotta aijemmin alkoi tökkiä.
Sama tunne, vaikka olen pari vuotta nuorempi enkä ole naimisissa mieheni kanssa eikä meillä ole lapsia. TOIVON, että tämä menee ohi! En halua perhettä, rutiinia enkä asuntolainaa. Haluan, että työlläni ja elämälläni on merkitystä vähäosaisille. Saa nähdä, miten lopulta käy.
Ehkä teit kaiken liian nuorena.
Tai sinulla on väärä mies ja väärät valinnat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin,ehkä teinkin kaiken liian nuorena,totta.
Luonteeni kaipaa tuttua ja turvallista,mutta MIKSI? Jos näköpiirissä on että tätä samaa jatkuu seuraavat 30v niin itku pääsee!
Ainut mitä EN kadu enkä halua eroon päästä on nuo lapset,heistä olen kiitollinen ja onnellinen joka päivä :) ap
Mikä teitä naisia vaivaa? Elämän tulee olla yhtä kevätkirmaamista/-kiimaa laitumella auringonsäteessä?
Realismia, pliis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä lapseton ja miehetön 30 v. on ihan mielettömän kateellinen kaikille, jotka ovat pitkähköissä parisuhteissa ja joilla on mahdollisuus päästä eteenpäin elämässä sitä tyypillistä linjaa: rakastutaan, mennään naimisiin, saadaan lapsia, rakennetaan kotia, kasvetaan yhdessä siinä parisuhteessa, nautitaan lasten kasvusta.
Löytäisimpä mäkin jonkun, jonka kanssa voisin harkita edes muuttavani yhteen!
Oma elämä tuntuu junnaavan vuodesta toiseen vaan paikallaan. On mulla kaikenlaista vipinää tässä ympärillä koko ajan, mutta kyllä tää sinkkuelämä ja lyhytsuhteet alkaa silti todella tympiä. Kunpa löytäisin jonkun johon rakastuisin ja joka rakastuisi minuun ja vois siirtyä tästä semmoiseen oikeaan aikuisten elämään.
Lapsiakin todellakin tahtoisin ennenkuin vaihdevuodet iskee päälle, nyt se on pelkkä hauras toive...
Omakotitalostakin haaveilen, mutta tätä menoa oon valmis muuttamaan vanhainkotiin ennenkuin rahat on kasassa!
Vierestä vaan katselen, miten muut ikäiseni elää elämää, josta itse haaveilen mutta missä itse en tunnu pääsevän edes alkuun.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 21:32"]
Niin,ehkä teinkin kaiken liian nuorena,totta.
Luonteeni kaipaa tuttua ja turvallista,mutta MIKSI? Jos näköpiirissä on että tätä samaa jatkuu seuraavat 30v niin itku pääsee!
Ainut mitä EN kadu enkä halua eroon päästä on nuo lapset,heistä olen kiitollinen ja onnellinen joka päivä :) ap
[/quote]
No kun ne lapset siinä nyt ovat, niin et tietenkään ala miestä vaihtamaan ja lasten kotia rikkomaan sen vuoksi, että kaipaat vaihtelua. Kurja sanoa, mutta kaltaisiasi on paljon, siis perustetaan perhe liian nuorena ja sitten 30 vuotiaina surraan, että tätäkö tämä on ja mieskin on väärä ja olisi kiva elää kunnolla. Mitä teit ennen lasten syntymää? Me mieheni kanssa ehdimme elää ja nauttia toisistamme, kahden aikuisen elämästä, matkustaa ja luoda hyvä suhde toisiimme. Eipä nyt kaduta vaan nautimme täysillä näistä lapsista ja uudesta talostamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se elämä ole tuollaista auvoa vaikka kuinka olisi kulissit kunnossa.
Okt vaatii jatkuvaa remppaa ja rahanmenoa,lapset sairastaa,autot hajoaa,parisuhde rakoilee,koira sairastaa ym ym ym eli idylli on hyvin kaukana hyvin usein! Harvemmin on hetkiä joita joku voisi jopa kadehtia tai sitten meillä on vaan käynyt tosi huono tuuri!
ap
Minulla taas mies, asuntosäästämine päällä, molemmat vakituisessa työssä, käymme lomamatkoilla, arkisin voi vaan maata sohvalla jos haluaa..
MUTTA kun kaiki kaverit ovat menossa naimisiin, saavat lapsia, ostavat taloja, mutta me emme. Jatkamme samaan malliin menemättä mitenkään eteenpäin.
Erotako vai jatkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri ap:n kaltaisten avausten takia olen niiiin onnellinen, että tein lapset ja hankimme sen omakotitalon vasta päälle kolmikymppisinä ja elin nuoruuteni ns. loppuun ennen sitä matkustellen, ulkomailla asuen, bilettäen jne. jne.
Minäkin mietin, mahtaako ap kuulua niihin, jotka vakuuttavat olleensa kypsiä ja valmiitä äideiksi nuorina, vaikka tosiasiassa nyt tekee mieli jättää koko perhe ja ruveta taas villiksi ja vapaaksi. Näitä on niin paljon, vaikka kuinka taas ketjuun rientää kohta lauma nuoria äitejä vakuuttamaan, miten tämä on heille juuri sopiva ratkaisu ja miten he ovat täysin valmiita äideiksi eivätkä halua matkustaa, ennen kuin lapset ovat isoja ja hekin silloin jopa pari vuotta alle 40.
Käytännössä siihen saakka ei jakseta odottaa, syytetään puolisoa ja lapsia tylsästä elämästä, vaikka itse valitsi aikoinaan väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 22:35"]
Juuri ap:n kaltaisten avausten takia olen niiiin onnellinen, että tein lapset ja hankimme sen omakotitalon vasta päälle kolmikymppisinä ja elin nuoruuteni ns. loppuun ennen sitä matkustellen, ulkomailla asuen, bilettäen jne. jne.
[/quote]
Sama täällä :)
Kummallista, että tällä palstalla haukutaan mummoäidiksi jos saat esikoisen kolmekymppisenä, mutta ne jotka ovat nuorena lapsensa tehneet, ovat 30 vuotiaina elämäänsä kyllästyneitä.
Enpä vaan minä ole, joten paremmin valitsin.
No se on just se. Tuttu tunne. Mutta ohi meni ajallaan. :-) Tsemppiä!