Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä itsenäistyit psyykkisesti vanhemmistasi?
08.08.2013 |
Mitä se psyykkinen itsenäisyys sitten tarkoittaakaan.
Kommentit (11)
Olin aika kiltti teini ja pitkään kysyin melkein kaikkeen luvan. Viimein 20-vuotiaana aloin tehdä sellaisiakin päätöksiä, joista vanhempani eivät pitäneet. Siinä vaiheessa myös lähdin ulkomaille opiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin tehdä eroa 30-vuotiaana ja nyt vasta olen ns psyykkisesti eronnut. Olen 43:)
En ole vielä onnistunut, olen 23-vuotias. Ihan selkeästi olen vielä riippuvainen vanhemmistani henkisesti, vietän heidän kanssaan melko paljon aikaa ja haen heidän hyväksyntäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No viimeistään 15 vuotiaana kun muutin kotoa pohjanmaalta Helsinkiin. Varmasti oli jotain tapahtunut sillä saralla jo aikaisemminkin, kun kuitenkin halusin muuttaa omilleni opiskelemaan suureen kaupunkiin 450km päähän vanhemmista. Olen ollut aina aika itsenäinen, olin äitini ensimmäinen lapsi, joten olin aika pikkuvanha, ja siihen aikaan lapset sai liikkua paljon vapaammin, eikä hössötetty kimpussa kokoajan.
Joskus siinä 23-vuotiaana. Aloin tehdä omia päätöksiä elämässäni, aloin miellyttää itseäni ainaisen muiden (äidin) miellyttämisen sijaan jne. Välit menivät kokonaan poikki koska äiti ei kestänyt muutosta joka minussa tapahtui :(
Pois kotoa muutin kyllä 19-vuotiaana, mutta olin hyvin riippuvainen äidistä (nimenomaan psyykkisesti) vielä monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
:/ Olen aina halunnut miellyttää muita sekä varmistaa, että päätökseni ovat muille ok. En pidä itsestäni yhtään tämän takia. Miksi ihmeessä mun pitää kaikkia miellyttää? Vieläkin jätän joskus jotain kertomatta siksi, etten halua vanhempieni huolestuvan minusta tai pitävän minua tuhlailevana tms. Ajattelen koko ajan, mitä muut minusta ajattelevat.
Raskasta.
Olen 39v.
18-vuotiaana, jolloin muutin pois kotoa. Oikeastaan tekisi mieli sanoa 12-vuotiaana, sillä suurin osa itsenäistymisestä tapahtui jo silloin. Mutta sain kuitenkin edelleen säännöllisesti vanhemmiltani rahaa, asuin kotona ja söin valmiissa pöydässä, joten valehtelisin jos väittäisin olleeni täysin itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 17:51"]
:/ Olen aina halunnut miellyttää muita sekä varmistaa, että päätökseni ovat muille ok. En pidä itsestäni yhtään tämän takia. Miksi ihmeessä mun pitää kaikkia miellyttää? Vieläkin jätän joskus jotain kertomatta siksi, etten halua vanhempieni huolestuvan minusta tai pitävän minua tuhlailevana tms. Ajattelen koko ajan, mitä muut minusta ajattelevat.
Raskasta.
Olen 39v.
[/quote]
Sekin on tietyllä lailla raskasta tai ainakin outoa, että kuvittelee että on huomaamaton eikä välitä juurikaan muiden mielipiteistä.
t. toinen 39 v., se, joka irtaantui vanhemmistaan jo vauvana
Ehkä vähän yli 40 vee. En muista enää minkä ikäinen olin kun ensimmäisen kerran tuli mieleen se ajatus että en olekaan vastuussa vanhempieni onnellisuudesta. Veikkaan että jotain 25+. Siitä oli sitten vielä pitkä tie oikeasti sisäistää se.