Puolison elatusvelvollisuus

Käykää vaikka jonkun ammattilaisen puheilla. Ja tässä tapauksessa ammattilainen voi terapeutin sijaan olla vaikka ihan lakimieskin, jotta saat ulkopuolisen näkökulman tilanteeseen. Sinun ja miehesi välinen keskustelu on kaiken a ja o. Muista se, että jos eroatte, miehelle tulee maksettavaksi elatusmaksut jos vauva jää sinulle. Jos sinäkin lähdet töihin, niin lapsesta koituvat hoitomaksut maksettavaksi. Eli teettepä niin tai näin, niin miehelle tulisi lisää maksettavaa. Miksei hän sitten voisi käyttää sitä rahaa teidän yhteiseen talouteen???

Tiedän tuttavapiiristäni vähän samankaltaisen pariskunnan, jossa nainen poti huonoa omaatuntoa pienemmistä tuloistaan. Mies hoitaa tietyt maksut perheelleen ja nainen on ominut sitten tiettyjä kotitöitä, joten työpanoksellaan kompensoi miehen rahallista osuutta. Mies on oikein tyytyväinen, kun muutoin teettäisi tiettyjä kotitöitä siivoojalla. Esim. ikkunanpesut ja muut hoitaa vaimo, eikä miehen niistä tarvitse pähkäillä.

Miten kuvittelet, että miehesi pystyy "nauttimaan" ansaitsemistaan rahoista, jos ei saa edes asua kunnon asunnossa, koska et suostu?? Suomessa on todellakin lain mukaan elatusvelvollisuus avioliitossa,  ja se tarkoittaa yhtäläisen elintason ylläpitämistä molemmille puolisoille. Olet kipeästi terapian tarpeessa :(

Mun mies kyllä vetäisi kik-herneen molempiin sieraimiin, jos hänen rahansa ei kelpaisi meidän perheen elatukseen mutta mun mutsin rahat kelpais... Varmaankin kehottaisi mua muuttamaan mutsini luo.

50/50 rahankäytön sijaan puolisot voivat sopia, että molemmat laittavat yhteiselle taloustilille saman prosenttiosuuden tuloistaan. Tuolta taloustililtä maksetaan kaikki yhteiset laskut. Tämä prosenttiosuus voidaan sopia kompromissina. Idea on, että molemmilla on käytössä myös omaa rahaa. 50/50 systeemiä voit testata mielessäsi verotukseen.

Oikeudenmukaisuutta ei ole aina jakaminen tasan. Olisiko oikein, että kaikki kansalaiset maksaisivat veroja yhtä paljon, vaikka 1000€/kk? Suomessa veroprosenttikin nousee tulojen mukaan, kuten tiedämme. Emme varmasti myöskään haluaisi, että kaikille budjetotaisiin sama summa esim. terveydenhoitoon riippumatta siitä, kuinka paljon sairastaa?

On surullista, jos ihminen ei koe ansaitsevansa sitä, mitä toiset haluavat antaa. Jos joku toinen olisi asemassasi, soisit hänelle varmasti paljon enemmän kuin itsellesi. Ihmisellä, joka on opetettu tuntemaan itsensä siivelläeläjäksi, voi olla pitkä matka siihen, että kokee ansaitsevansa hoivaa ja huolenpitoa - rakkautta - muilta ihmisiltä. Toivottavasti annat puolisosi kantaa oman kortensa kekoon perheestä huolehtimisessa. Voimia ja jaksamista menneisyyden haamujen kanssa! :)

Puolisoiden pitää elättää toisiaan siksi, että koko perheellä on sama elintaso.

Oliko selvästi ilmaistu? Sinähän nyt tunnet itse suurta ahdistusta, kun et kykene huolehtimaan omasta osuudestasi. Perinteiseen tapaan homma on toiminut niin, että köyhempi osapuoli - yleensä nainen - on tehnyt enemmän työtä yhteisen kodin ja perheen eteen. Koti on ollut miehelle täysihoitola siinä tapauksessa, että hän on tuonut rahat. Tosin naiset olivat siihen aikaan enimmäkseen kotona. Itse asiassa tämä malli on tullut Suomessa vasta teollistuneessa yhteiskunnassa, jossa miesten kotityöt ovat radikaalisti vähenneet varsinkin kaupungeissa. Hankalaksi homman tekee se, että naisetkin ovat usein töissä, vaikkakin pienipalkkaisemmissa, ja kompensoivat sitä tekemällä enemmän kotitöitä.

Toinen syy: rakkaan ihmisen puolesta on valmis tekemään jotain, ja hänen hyväkseen voi luopua jostakin omastaan. Onko tämä nykyisissä parisuhteissa täysin vieras rakkauden määritelmä? Edelliseen kohtaan viitaten: ei olla valmiita "hemmottelemaan" toista, mutta ei myöskään valmiita ottamaan eikä antamaan taloudellista tukea toisellekin.

Edellinen (25) ilmaisi oikeastaan saman asian toisin sanoin. Ei aina kaikki nallekarkit mene tasan, vaikka miten yrittäisi, eikä tarvitse mennäkään.

Mainio ajatus onkin tuo, että sinä menisit töihin ja mies jäisi hoitovapaalle hoitamaan vauvaa. Tai voisihan hän jäädä vuorotteluvapaalle, niin tulotkin olisivat asialliset.

Ap, on ihan normaalia, että enemmän tienaava puoliso maksaa enemmän yhteisiä menoja ja erityisesti mahdollistaa toisen hoitovapaalla olemisen. Järjestä oma pääsi siihen malliin, että sisäistät tuon ja alat käyttäytyä sen mukaan. Esim. terapian avulla ja kerro miehellesi, miksi sun on vaikea olla elätettävänä, mutta että teet töitä asian eteen. Ajattele lastasi, miestäsi ja myös itseäsi! On kaikille parempi, että selvität traumasi ja voitte elää perheenä.

(p.s. tiedän mistä puhut. mulla oli samanlainen "isäpuoli". Tienaamme onneksi miehen kanssa suunnilleen saman verran, ja olemme jakaneet hoitovapaat suht tasan, mutta voin kuvitella, miltä sinusta tuntuu. Siitä on vaan pakko päästä yli).

Eli sun mielestä mies on oikeutettu käymään pihvi-illallisilla ravintolassa ja vaikka tarjoamaan naispuoliselle kollegalleen, koska käy töissä ja tarvii raha käyttää johonkin? Mutta mies ei ole oikeutettu/velvollinen ostamaan sulle ruokaa kaupasta, koska sä olet pienempituloinen? Sä luultavasti mahdollistat miehen töissäkäymisen pyykkäämällä miehen vaatteet ja tekemällä miehelle ruokaa ja antamalla miehelle rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä?

Mitä jos asetelma olisikin toisin päin? Sulla töitä, miehellä ei... Mitne reagoisit? Ottaisitko eron, koska et voi elättää miestäsi?

Mä en ole ikinä ajatellut että mun pitää elättää lapset ja mieheni, tai mieheni pitäisi elättää mut ja lapset. Miksi asia edes pitää ajatella näin hankalasti? Kun ollaan yhdessä ja on yhteisiä lapsia, niin miten muuten siitä elämästä selviää kun silleen että molemmat ostatte ruokaa ja vaatteita. Raha on elämistä varten ja mun mielestä rahat on yhteisiä siinä vaiheessa kun muutetaan yhteen(vaikka ei ole naimisissa, koska mun mielestä avoliittokaan ei ole mikään "koeaika"). Siinä vaiheessa pitäis olla jo selvillä toisen rahankäyttötottumukset(tuhlailevaisuus, rahaongelmat yms).

Unohda noi erojutut nyt, koska sä et selviä jostain oikeasta kriisistä, jos sä nyt oot jo noin hysteerinen.