Raskaus pelottaa
Olen yhden raskauden käynyt läpi, josta tuloksena ihana terve lapsemme. Raskaus oli henkisesti niin raskas ja täynnä pelkoa ja epävarmuutta, että vaikka suunniteltu sektio ja toipuminen siitä menikin hienosti, niin emme mieheni kanssa uskalla lähteä "seuraavalle kierrokselle", koska raskaus pelottaa. Pelkäämme np-ultraa (viimekerralla se hälytti, josta seurauksena istukkabiopsia ja raastava pelko tuloksia odotellessa), pelkään keskenmenoa, pelkään vauvan terveyden puolesta. Pelkäämme siis sitä kaikkea, mitä voi mennä pieleen, sillä koemme, että nykypäivän neuvolassa odottavat äidit on peloteltu vedoten tutkimuksiin ja suosituksiin. Vaikea selittää. Toki on hienoa, että nykylääketiede pystyy vaikka mihin ja sen myötä myös paljon ennaltaehkäisemään ja antamaan enemmän tietoa vanhemmille vauvan kehityksestä. Mutta päällimmäisenä meillä on menettämisen pelko koko 9 kuukauden ajan ja tämä pelko on tehnyt sen, että sekä minä, että mieheni olemme lähes laput silmillä vain päättäneet, että lapsiluku jää yhteen, koska emme kestäisi toista samanlaista koettelemusta.
Kommentit (4)
Jokainen raskaana oleva varmasti stressaa asioita. Itsellä tämä 4 raskaus, on yksi pian 3v tyttönen. Eka pelkäsin keskenmenoa ja nyt kun viikkoja 18 + 2 mietin miksen tunne kunnolla potkuja. Toki kohtu mulla sisälle päin kääntynyt ja istunkan sijainnista en ole varma. Myös se kun olen töissä synnärillä ja tulee vastaan kohtukuolemia ja keskenmenoja jne. saa myös stressaantumaan. nyt toivon että liikkeet tunsin selkeämmin ja että rakenne ultrassa olisi kaikki hyvin. Kyllä se stressi jatkuu kun vauva syntyy mut eri asioista. :/
Niimpä. Tuttuja ajatuksia. Mielettömintä tässä on se, kuten eräs lääkärikin sanoi, että ihmiset pystyvät nykypäivänä kontrolloimaan lähes kaikkea, mutta raskautta emme pysty. Raskaus etenee jokaisella omalla painollaan ja ainoa, mille voimme jotain tehdä on raskauteen suhtautuminen. Vaikeinta tässä on itselleni juuri tuo suhtautuminen, koska menee asiat mahdollisen seuraavan raskauden kohdalla sitten miten hyvänsä, niin voin vain olla, koska sitä vain ei voi kontrolloida.
Jatkan vielä hieman aiheesta. Tänään otin tämän asian puheeksi lapsen neuvolakäynnillä ja olen aika hämilläni. Keskusteltiin mahdollisista sisaruksista ja kerroin avoimesti, että koska ensimmäinen raskaus ei ollut helppo niin emme uskalla ottaa riskiä ja lähteä uudelle kierrokselle, koska menettämisen pelko ja pelko raskauden kulusta varjostaa mieltä.
Terveydenhoitajan kommentti oli, että "Ehkä sinun pitäisi ottaa tämä asia puheeksi vaikka psykologin kanssa, sillä useat äidit eivät edes mieti tuollaisia asioita."
Oliko tämä siis vastaus siihen, että minä ja mieheni tiedostamme riskit raskaudessa? Olemme tietoisia, mitä niskaturvotus tarkoittaa ja olemme tietoisia miten ikämme nostaa prosenttilukuja ym. ym. Tiedämme myös, että ehkä ei pitäisikään tietää näin paljon vaan antaa elämän viedä ja elää mitä annetaan-periaatteella. Se, että mikäli emme päätä lähteä seuraavalle kierrokselle on kuitenkin loppupelissä meidän oma asia ja sitä sentään voimme kontrolloida. :)
Minulla ei ole vielä yhtään elävää lasta, ja koen jo noita samoja juttuja... tällä hetkellä "olen raskaana", joskin tässäkin mennyt pieleen jo paljon... tällä hetkellä odotamme tietoa siitä, odotammeko lasta vai onko tämä tuulimuna.. vuosia sitten keskenmeno.. inhoan näitä päiviä, viikkoja.. jo raskaustestien tekeminen oli stressaavaa.. stressasin viivojen vahvuuksista jne. Ja nyt, jos täällä kohdussa on oikeastikin kehityskelpoinen yksilö, niin meneekö kaikki edelleen pieleen... koen, että kaikki on ns.hyvin vasta kun lapsi on saatu maailmaan elossa ja todettu terveeksi. Ja on itse hengissä.
Olen hirveän stressiherkkä ja muutenkin, erinäisistä syistä, otan asiat hirveän raskaasti.. ja tälläinen pelko, odotus, toivo, epäusko ja usko on kyllä rankkatie kulkea.. Ei uskalla olla onnellinen, kun pelottaa liikaa ne asiat, mitkä voi mennä huonosti..
Mutta.. kai se on omasta asenteesta kiinni... pitäisi vain uskaltaa ja luottaa ja osata ottaa vastaan se kaikki, mitä annetaan ja siihen saakka vain kulkea eteenpäin peloista huolimatta.
Tsemppiä teille sinne :)