Lue keskustelun säännöt.
Olen vauvan äiti ja haluaisin kuolla
10.08.2020 |
Sain vauvan kolme viikkoa sitten. Synnytys oli vaikea ja olen todella kipeä ja väsynyt. Vauva itkee koko ajan ja olen jo nyt aivan loppu tähän kaikkeen. Haluaisin vain levätä, mieluiten haluaisin pois kokonaan ja että joku muu hoitaisi vauvan. Lapsen isä lupasi kuut ja tähdet taivaalta ennen lapsen syntymää, mutta nyt hänkin on vain vihainen minulle. Auttakaa.
Kommentit (68)
Missä asut ap? Itse asun itäisellä Uudellamaalla. Mulla on aikaa tulla auttamaan. Ja halua. Olen sun ja vauvan apuna ja turvana. En ole nyt töissä, omat lapset isoja ja itse en olisi selvinnyt ilman äitini apua. Oikeasti tulen, jos vaan asut järkevän matkan päässä ❤
T. Se äiti, jonka alku oli vaikeaa myös
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samantyylisiä fiiliksiä oli itselläni tammikuussa. Olen yli 30 ja vauva lapsettomuushoidoilla, silti tunsin kauhua ja lamauttavaa väsymystä, sekä vähän katkeruuttakin miestä kohtaan, jonka (työ)elämä pysyi suunnilleen samana. Kävin neuvolapsykologilla, pari keskustelukertaa riitti. Minulla oli synnytyksenjälkeinen ahdistuneisuushäiriö.
Omallani oli refluksi. Jumppapallo oli ainoa keino jolla selvisimme yöt, kun en jaksanut seistä.
Te jotka varoittelette paljastamasta tilannetta ette ymmärrä sen vakavuutta. Onko oikeasti parempi kuolla kuin saada esim masennusdiagnoosi? Toiseen elämä loppuu, toiseen ei.
Sain itse yllättävän paljon vertaistukea instagramista esim https://instagram.com/momdocpsychology?igshid=oe47tmfhtqyd
Ihmistä ei ole tarkoitettu pärjäämään yksin. Olemme lauameläimiä ja meidän kuuluisi saada turvaa toisistamme. Nykyinen elämä on sellaista, ettei tämä välttämättä toteudu, tai ainakin vaatii erityisiä järjestelyjä. Aina jos erehtyy hautomaan ajatusta, että on huono äiti kun ei pärjää yksin, kannattaa muistaa, ettei ole tarkoituskaan.
Kun aikanaan sain ainokaiseni, asuimme toisen pariskunnan kanssa kimppakämpässä. Sukulaisemme olivat ja ovat edelleen kaukana, mutta huomasin hyvin varhain, miten lasta rauhoitti ihmisten läsnäolo. Tuo toinen pariskunta oli lapseton ja töiden takia myös paljon poissa, eivätkä he varsinaisesti osallistuneet vauvan hoitoon, satunnaista leikittelyä lukuun ottamatta, mutta jo heidän olemassa olonsa antoi turvan tunteen niin minulle kuin ilmiselvästi vauvallekin.
Meilläkin oli valvomista ja muuta alkukankeutta ja joskus tuli äitiä ikävä, mutta kaiken kaikkiaan katson paljolti asumisjärjestelymme ansioksi sen, että selvisimme suht kivuttomasti vauvavuodesta.
Vierailija kirjoitti:
Soitapa neuvolaan ja sano että voimat loppu. Siitä asia lähtee järjestymään, ei kyselemällä täällä.
Miehiin ei kannata koskaan luottaa, ei edes silloin kun puhutaan oman lapsen hoidosta.
Ap ei maininnut mitään siitä hoitaako mies vauvaa vai ei. Ihmisten lupauksiin siitä, miten aikoo käyttäytyä ison elämänmuutoksen jälkeen ei tietty kannata koskaan luottaa. Käyttäytymisen näkee vasta kun tilanne on päällä.
Vierailija kirjoitti:
Syöthän itse vitamiineja? Rautakuuri ehkä myös paikallaan varmuuden vuoksi. Googlaa paikkakuntasi srk, siellä usein perhekerhoja ja henkilökunta mukavaa. Saat juttuseuraa. Ehtiikö joku ystäväsi tai jommankumman sukulainen vaikka vaunulenkille vauvan kanssa? Liikkuvissa vaunuissa viihtyy kitisevämpikin vauva.
Menkää yksityiselle perhe-/ parisuhdeterapeutille. Joku ulkopuolinen ehkäpä auttaa miestäsi ymmärtämään tilannetta. Hänellekin uusi ja outo tilanne ja ehkä purkaa omaa hätäännystään sinuun tuolla vihaisuudella.
Diakoniasta ja srk:n vapaaehtoisista voi saada myös vauvanhoitoapua. Meille tuli sosiaalitoimistolta perhetyö, mutta he eivät voineet ollenkaan huolehtia vauvasta! Olisin halunnut käydä yksin kävelyllä, terapiassa (mieheni menehtyi juuri ennen vauvan syntymää) yms. mutta sosiaalityöntekijät eivät suostuneet jäämään vauvan kanssa, koska se ei kuulemma kuulu perhetyön piiriin. Olisivat jutteluapua tarjonneet. Seurakunnalta järjestyi diakoni hoitamaan vauvaa pariksi tunniksi kerrallaan, ja usein myös vielä siivoili kotona jos vauva oli rauhassa ja oli jotain, mitä tarvitsi. Kerrassaan ihana ihminen, myös paljon myötätuntoisempi kuin sossun tädit, ja hänen kanssaan oli ilo jutella. Ollaan edelleen yhteyksissä, lapsi on nyt 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia sulle Ap!
Kyllä sinä pärjäät ja olo helpottaa, sinnittelet nyt vain. Vaikka nyt olosi onkin raskas, niin olet tärkeä ja lapsellesi kaikki kaikessa. Muista se
Syöthän itse vitamiineja? Rautakuuri ehkä myös paikallaan varmuuden vuoksi. Googlaa paikkakuntasi srk, siellä usein perhekerhoja ja henkilökunta mukavaa. Saat juttuseuraa. Ehtiikö joku ystäväsi tai jommankumman sukulainen vaikka vaunulenkille vauvan kanssa? Liikkuvissa vaunuissa viihtyy kitisevämpikin vauva.
Menkää yksityiselle perhe-/ parisuhdeterapeutille. Joku ulkopuolinen ehkäpä auttaa miestäsi ymmärtämään tilannetta. Hänellekin uusi ja outo tilanne ja ehkä purkaa omaa hätäännystään sinuun tuolla vihaisuudella.