Tässä ketjussa puhutaan vain siansaksaa
AYghi hiyih fdaiiii
Kommentit (79)
Mieheni, siis tämä kylmäfysiikan tohtori on ollut viime aikoina aika kireänä, tai etten sanoisi vielä kireämpänä kuin aikaisemmin.Hän ei paljon ehdi työn lisäksi harrastamaankaan mitään kun meillä on tämä suurperhe. Mutta on hänellä yksi harrastus, nimittäin looginen päättely. Tuota siansaksan logiikan arvoitusta hän yrittää iltaisin ratkoa, mutta se ei ole näyttänyt vielä tuottavan kunnollista tulosta. Mies on harrastanut pienenä poikana koptilaisia kieliä eli viisas mies hän kyllä on. Hän on sellainen nero ja on muuten tehnyt joitakin patentoituja keksintöjäkin, esimerkiksi WC:stä alashuuhdottavan vessapaperirullan. Aika hermostunut hän on viime aikoina tosiaan ollut ja olen ymmärtänyt, että se liittyisi tähän siansaksa-asiaan ja että hänellä olisi jotakin suurempaakin suunnitteilla. Välillä mies on niin ahdistunut, että saa kauhean puheripulin. Silloin minä käytän aina tilaisuutta hyväkseni ja käännän keskustelun avioliiton hoitokeskusteluksi. Muuten ei todellakaan ehdi avioliittoa hoitaa tämän suurperheen lomassa. Keskustelut on käyty toistaiseksi suomeksi, mies on jyrkästi kieltäytynyt puhumasta siansaksaa, mikä on tässä tapauksessa minunkin mielestäni keskinäisen yhteisymmärryksen takaamiseksi ihan järkevää.Seuraavassa avioliittokeskustelussa voisin kyllä kysyä mitä hänellä on oikein suunnitteilla. Kerran nimittäin näin kirjoituspöydällä paperin, johon hän oli kirjoittanut ”pelastussuunnitelma paikkakunnalla, muutto ulkomaille?..” Siinä oli jotain muitakin vaihtoehtoja a, b jne. Näin paperissa myös sanan "hoivakoti". Sitten mies nappasi paperin pois pöydältä ja laittoi sen lukittuun kaappiin. Yleensä en puutu hänen tutkimuksiinsa ja suunnitelmiinsa, mitäpä minä niistä ymmärtäisin. Tämän voisin kyllä ottaakin puheeksi, koska luulen, että suunnitelma saattaisi liittyä minuunkin, koska asun tällä paikkakunnalla, jonka varalle hänellä näyttää olevan suunnitelmia.
t.54 jne
Noo, voi kai täällä puhua myös siansaksasta eikä pelkästään siansaksaa. Sopii mulle. Ehkä on ainakin hivenen mielekkäämpää lukea suomea.
Nyt ratkaistaan, kumpi vie ja kumpi vikisee: markkinavoimat vai yhteiskunnallinen päätöksenteko. Tästä pitää kerta kaikkiaan tehdä selvä! Sunnuntaina otamme niskalenkin hallitsemattomista markkinavoimista!
Valtioneuvoston asetus voimaantulosäännöksen muuttamisesta valtioneuvoston asetuksessa maaseudun kehittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen voimaantulosäännöksen muuttamisesta
Graben Grabengräber Gruben?
Graben Grubengräber Gräben?
Nein!
Grabengräber graben Gräben.
Grubengräber graben Gruben.
Kerron vielä meidän teini-ikäisen tytön elämän(kohtalon) muutoksista siansaksan opiskelun aloittamisen jälkeen:
Meillä on siis vielä yksi lukioikäinen teinityttö. En viitsinyt hänestä heti kertoa kun hän on niin kovasti vastustanut sitä siansaksaa, joka tuli viime vuonna pakolliseksi ylimääräiseksi kieleksi lukiossa. Tyttö on aika fiksu ja tiedostava ja hän jäjesti kavereittensa kanssa mielenosoituksiakin siansaksan opiskelun lakkauttamiseksi muutaman kerran eduskuntatalon edessä sekä facebookissa. Kampanjat eivät tosin saaneet tuulta alleen, vaan herättivät ehkä enemmän vaan huvittuneisuutta ihmisisä. Ihmiset eivät ymmärtäneet mistä oikein on kysymys. Tämä siansaksan opiskelu kun on vielä ollut sellainen vain pakallinen erikoisuus, ihan meidän asuinpaikkakunnalla vaan.
Tyttö huomasi kavereineen taistelevansa tuulimyllyjä vastaan, joten he päättivät kääntää kelkkansa ja ottaa kaiken ilon irti siansaksan opiskelusta. Hän käy aika vaativaa lukiota, joka on kamarimusiikki-tanssi-ilmaisutaito-matemaattisluonnontiedepainotteinen. Opiskelu on ollut stressaavaa ja tytöillä sekä monilla muillakin lukiolaisilla on ollut rankan opiskelun vastapainoksi rankat viikonloppuhuvit. Eli juopottelua ja juhlimisbiletystä on ollut ja suorastaan jo alkoholismikehitystä monen kohdalla. Mekin kävimme jo ammattiauttajan puheilla, mutta tytön oli vaikea lopettaa alkoholin käyttöä rakentavampien huvittelumuotojen puutteessa. Siinä kriittisessä vaiheessa tulikin tämä siansaksajuttu, joka onkin radikaalisti muuttanut kaiken! Poistanut nuorisojuopoittelunkin. Opiskelutkin sujuvat taas erinomaiseseti ja porukka on erittäin iloista ja rentoutunutta.
Aika pian tuolla lukion puolella mentiin siihen, että kaikki oppiaineet opiskellaan siansaksaksi. Koulumenestys on lähtenyt rakettimaiseen nousukiitoon lähes kaikilla. Tyttökin on tuonut sen jälkeen pelkkiä kymppejä kotiin. Kamarimusiikkiharrastukseenkin on tullut aivan uusi draivi. Koulun konserteissa musiikki on kuulostanut hämmästyttävän erilaiselta kuin ennen kun nuotit ovat siansaksaa. Alakoululaiset laativat musiikintunneilla tyhjille nuottipapereille nuotteja lukiolaisten kamarimusiikkiopiskelijoitten konsertteja varten. Vapaa-ajalla nuoret käyvät nykyään näytelmäkerhossa valmistamassa yhteiskunnallisesti kantaaottavia siansaksaesityksiä.
Meidän tyttö aikoo lukion jälkeen pyrkiä joko lääketieteelliseen tai oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Meidän paikkakunnallamme ja itseasiassa koko Suomessa toimii vaikutusvaltainen maanalainen verkosto, joka ajaa siansaksanopiskeluvelvoitetta ja tutkionnonsuorittamisoikeutta yliopistoihin. Tämä nyt oli salaista tietoa vielä, mutta jos jätetään tämä vain meidän väliseksi. Tavoitteenahan on koko Suomen siansaksaistaminen. Se tulee johtamaan kansan tilanteeseen, jossa kukaan ei enää ymmärrä kenenkään puhetta. Tästä odotetaan syntyvän aivan uudenalaisia innovaatioita, joilla Suomi saadaan maailmankartalle. Eipä näistä nyt enempää tällä kertaa. Salaista tietoa mitä salaista tietoa. Mutta tytön tulevaisuudesta en ole enää huolissani!
Siis 70=54 jne..
Vaikea muuten kirjottaa enää suomea kun on vaihtanu kieltä. Ottaa voimille ajatella suomeksi. Pitääpä välillä vähän rentoutua ja irrotella:
Tsäkädämpääkxxxxx##%&¤#%%#prrrpoxx!!! Eiks niin?! Jeaaahh!
Siis 70=54 jne..
Vaikea muuten kirjottaa enää suomea kun on vaihtanu kieltä. Ottaa voimille ajatella suomeksi. Pitääpä välillä vähän rentoutua ja irrotella:
Tsäkädämpääkxxxxx##%&¤#%%#prrrpoxx!!! Eiks niin?! Jeaaahh!
Minä olen muuten pitkän linjan kotiäitinä työllistynytkin tämän siansaksa-aatteen ansiosta. Meillä onkin ollut rahasta aina aika tiukkaa. Me olemme aika pitkälti eläneet mieheni patentoitujen keksintöjen tuottamilla tuloilla. Esimerkiksi joka kerta kun jossain taloudessa vedetään vessasta alas se itsestäänhajoava WC-paperirulla, teostomaksut tai jotkut semmoiset räpsähtävät suoraan meidän perheen taloustilille. Tosin sen jälkeen kun tuo fantastinen vessapaperirulla valittiin vuoden turhakkeeksi, mikä tuntuu kyllä epäoikeudenmukaiselta ainakin meidän perhettämme kohtaan, teostotulot ovat pienentyneet koko ajan. On täytynyt alkaa keksiä muita tulonlähteitä tämän suuren perheen elättämiseksi.
Minä kun olen ollut niin innoissani tästä siansaksan elähdyttävästä voimasta, niin lasten koulun johtokunta teki minulle heti viime syksynä varovaisen ehdotuksen. He nimittäin pyysivät minua suunnittelemaan ja laatimaan siansaksaoppimateriaalia. Mitäpä minä muutakaan olisin voinut kuin suostua! Kansakoulupohjalta kylläkin, mutta sehän ei tahtia haittaa, päinvastoin. Minullakin on ollut nyt mielekästä tekemistä ja tavoitetta elämässä kun niin monta vuotta olen kotona ollut ja puuroja keitellyt ja niin edelleen. Näistä laatimistani siansaksaoppimateriaaleista on jo tuloja alkanut tullakin, vaikka projekti on vielä kesken eikä kata vielä koko Suomea (vain meidän paikkakunnan). Ne pojan kesätehtävät ja muutenkin siansaksatehtävät ovat olleet vielä opettajan laatimia, koska en minäkään ole kaikkea vielä yksin ehtinyt ja joka paikkaan kerinnyt. Mutta naapurikoulussa minun oppimateriaalini ovat olleet jo viime joulusta asti käytössä. Ja niillä tuloilla olemme niin sanotusti saaneet leipää pöytään.
Mikähän siinä on kun nykyään aina välillä mieheni katsoo minua silmiin hyvin hyvin vakavan ja huolestuneen näköisenä. Välillä hän siinä tilanteessa halaa minua lujasti ja kerran on puhjennut itkuunkin. Hän ei ole kuitenkaan pystynyt puhumaan näissä tilantessa mitään ja minä en ole halunnut pakoittaa häntä puhumaan kun hän on sellainen estynyt tuppisuu muutenkin. Olen ajatellut että ehkä se on semmoista nerojen kokemaa maailmantuskaa. Kun se raukka paketaa niitä keskintöjäkin henkemme pitimiksi. Mitäpä tällainen tavallinen kuolevainen sellaisesta ymmärtäisi, mutta hiljaisella kunnioituksella olen halunnut kuitenkin suhtautua. Vaikka muuten mies kyllä välillä sanoo, että minä olen niin kamalan kova puhumaan eikä mitkään salaisuudetkaan pysy minulla.
Yritän kyllä parhaani mukaan olla luottamuksen arvoinen, mutta se on vaikeaa kun juor.. siis puhuminen tuo niin paljon jännitystä ja sisältöä tähän kotikeskeiseen elämään. En nyt esimerkiksi halua kertoa enempää siitäkään, että siansaksan opiskelua ajetaan salaisessa maan (ja maailman-!) laajuisessa verkostossa kaikkiin peruskouluihin PAKOLLISEKSI oppiaineeksi, syrjäyttämään lopulta suomenkielen KOKONAAN. Mutta eipä siitä sen enempää ja muistakaa, ettette ole sitten kuulleet tästä, ettekä ainakaan minulta.
Tänään tuossa päivällä keskustelin mieheni kanssa pitkästä aikaa. Lapset ovat nyt paria pienintä lukuun ottamatta siansaksakesäleirillä aivopes.. siis perehdytettävinä. Menee jo sanat sekaisin kun olen tänään puhunut mieheni kanssa niin pitkään tai pikemminkin kuunnellut häntä ja olen oppinut häneltä uusia sanoja.
Kaikkea en muista enkä ymmärtänyt mitä mies puhui, mutta ainakin hän painotti näitä asioita "lahkolaisuus" ja "salaliitto". Sitten hän sanoi myös hyvin painokkaasti ja vannotti minua muistamaan tämän:"Jos jokin asia alkaa hyvin,se ei tarkoita sitä etteikö se voisi päättyä huonosti." Sitten hän alkoi taas itkeä.
Olen vähän hämmennyksissä nyt itsekin, tämän vuoden aikana on tapahtunut niin paljon. Siksi oli hyvä kun löytyi tämä siansaksakeskustelu. Ehkä täällä on ihmisiä meidän paikkakunnalta. Olen näkevinäni avunpyyntöjä tämän ketjun viestessä. Hmm.. täytyypä miettiä asioita.
Mieheni kertoi minulle vuolaasti voimakkaasta sisäisestä ristiriidastaan. Ensinnäkin meillä on tämä ainainen huoli perheen elatuksesta. Miehen tekemät keksinnöt ovat järjestään päätyneet Vuoden Turhake-kilpailuissa ykkösijalle, mikä on laskenut tuotteiden menekkiä ja sitä kautta myös luoneet epävarmuutta meidän perheemme talouteen. Mitä näitä nyt on kaikkia, hajuttomat vaipparoskikset, juotavat jugurtit ja muut turhakkeiksi ja pilkan kohteeksi päätyneet keksinnöt.
Mies on huolissaan myös tästä siansaksa-asiasta. Toisaalta hän yrittää illat pitkät ratkoa siansaksakielikoodia, jotta hän voisi lanseerata maahan ja maailmalle uuden kielen. Sitten voisi meidänkin perheen taloustilanne vielä kohentua mukavastikin. Toisaalta miestä epäilyttää paikkakunnallamme vaikuttavan siansaksamanian lahkolaiset ja hurmoshenkiset piirteet. Olen itsekin huomannut, että ilmiöstä ei oikeastaan saisi puhuakaan, ei ainakaan pahaa. Enkä minäkään tässä pahaa, kunhan mietin asioita.
En ollut tullut ajatelleeksi sitä kun mieheni sanoi, että kukaan ei itse asiassa oikein tiedä mistä koko siansaksa-ajatus on lähtöisin. Mieheni on sitä alkanut selvittää ja on päätynyt ainakin Euroopan unionin ja ehkä Vapaamuurareittenkin jäljille.
Ongelma on se, ettei mies oikein tiedä asettuako siansaksafanaatikkojen puolelle vai heitä vastaan, jos kyseessä on peräti maailmanlaajuinen uhka. Minä nyt ihan terapiamielessä avaudun tämän verran näistä asioista, ei mies varmaan suutu. En kuitenkaan mainitse mitään nimiä ja paikkakuntia, enkä edes sitä, että kuinka monta lasta meidän perheeseen todellisuudessa kuuluu. Kyllä uskon meidän yksityisyytemme säilyvän näillä eväillä.
Allah snakbar jihadssih-mommahheed-älhläämmällääh. Vhaitbitschreiping reisist matörfakörrröll magyar zökönöm.
Ymmärrän tuskasi. Voin laittaa sinulle yksityisviestiä. Olet varmaan "Meidän paikkakunnalta" (tunnussana, you know..). Minä olen se, joka olen nyt tässä alkanut ainakin mielessäni miettiä tämän ilmiön pohjimmaisia tarkoitusperiä.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 18:23"]
Allah snakbar jihadssih-mommahheed-älhläämmällääh. Vhaitbitschreiping reisist matörfakörrröll magyar zökönöm.
[/quote]
Se kevätjuhlaesitysvideo on tosiaan ihan huippu. Siinä on näytelmäkin, jossa vanhin tyttömme näyttelee hyvin ilmeikkäästi tyttöporukan kanssa. Ihan niinkuin Pingu-videoissa, joissa ei ole oikeata puhetta, mutta jotka ovat niin ilmeikkäitä, että kyllä lapsikin ymmärtää tarinan. Minäkin ymmärsin aivan täysin näytelmän sisällön. Miehenikin ymmärsi, sekä muutama tuttu koululaisen äiti ja isä, joiden kanssa olen jutellut kevätjuhlasta. Kaikilla on kyllä ollut toisistaan jyrkästi eroava tulkinta näytelmän tapahtumista, mutta näinhän se on tarkoituskin. Siansaksataide on myös nykytaiteen käytännön opetusta ja tulkintaa.
t.54