Toinen lapsi oli tuhota avioliiton - näin siitä selvitiin

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 10:13"]

Alla linkki uutisesta joka sai mieleni taas mietteliääksi..

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288586174494.html

[/quote]

Mitä tekemistä Bruce Willisin kylpytakilla on tämän asian kanssa?

Haha ei hitto väärä linkki, tässä siis oikea linkki: http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288584980752.html

-ap

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 10:17"]

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 10:13"]

Alla linkki uutisesta joka sai mieleni taas mietteliääksi..

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288586174494.html

[/quote]

Mitä tekemistä Bruce Willisin kylpytakilla on tämän asian kanssa?

[/quote]

haha, repesin.

Hei relaa vähän! Se ero voi tulla ilman niitä lapsiakin. Mutta vaikka olisi vaikeaa vauva-aika niin se on hyvä miettiä jo yhdessä etukäteen miten siitä selvitään! Kumpikin osallistuu ja kummallekin omaa aikaa. Vauva aika voi olla raskasta,mutta kannattaako sen pelossa jättää toinen lapsi vain haaveeksi jos kumpikin toista lasta toivoo? Entä jos ero tulee siitä huolimatta, tuleeko sitten joskus katkeruus, että kun ei ole kun tuo yksi lapsi.

Kyllä meillä ainakin toinen lapsi aiheutti pahemman kriisin parisuhteelle, kuin ensimmäinen, meillä tosin lasten ikäeroa oli vain 1v7kk. Erinomainen parisuhde joutui vauva-aikana koville, mutta kyllä se siitä ajan myötä taas parani. Nyt  lapset jo koululaisia ja mietitään uskalletaanko tehdä kolmas. ;)

Joka väittää, ettei kahden piene lapsen kanssa ole rankkaa, valehtelee. Niiden kanssa ON rankkaa, varsinkin jos ulkopuolista apua ei ole ja mies eimpaljon osallistu. Mutta sen raskaan pikkulapsiajan jälkeen tulee paremmat ajat: lapset saavat toisistaan seuraa, vanhemmilla on taas enemmän aikaa toisilleen... esim. lomailu on kahden keskenään leikkivän lapsen kanssa huomattavasti rennompaa kuin yhden lapsen kanssa. Valitettavan monet parit näkevät vain sen akuutin raskaan tilanteen eivätkä osaa katsoa pidemmälle tulevaisuuteen: Lapset kasvavat nopeaan ja edessä ovat paremmat yhteiset ajat, jos ei siinä raskaassa vaiheessa anneta periksi. 

Tää johtuu siitä, että kun perheeseen syntyy lapsi, suomalainen nainen muuttuu 100% äidiksi. Parisuhde sysätään syrjään, ja miehestä tulee statisti omassa perheessään ja elämässään, jolla on velvollisuuksia, muttei juurikaan oikeuksia. 

Pitämällä huolta parisuhteesta ja muistamalla, että nainen ja mies ovat toisilleen puolisoita, eivät äiti ja isä, moni avioliitto kestäisi pikkulapsivaiheen ja monta muutakin. Anna miehelle arvostusta miehenä ja isänä, ja anna hänen nähdä sinut naisena, ei pelkästään äitinä, niin ei tule tarvetta lähteä hakemaan niitä kotoa kauempaa. 

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 10:42"]

Tää johtuu siitä, että kun perheeseen syntyy lapsi, suomalainen nainen muuttuu 100% äidiksi. Parisuhde sysätään syrjään, ja miehestä tulee statisti omassa perheessään ja elämässään, jolla on velvollisuuksia, muttei juurikaan oikeuksia. 

Pitämällä huolta parisuhteesta ja muistamalla, että nainen ja mies ovat toisilleen puolisoita, eivät äiti ja isä, moni avioliitto kestäisi pikkulapsivaiheen ja monta muutakin. Anna miehelle arvostusta miehenä ja isänä, ja anna hänen nähdä sinut naisena, ei pelkästään äitinä, niin ei tule tarvetta lähteä hakemaan niitä kotoa kauempaa. 

[/quote]

Hyviä neuvoja joo, mutta miten nämä toimivat perheessä missä mies pakoilee vastuutaan? Meillä nimittäin vauva-aikoina mies reagoi lähinnä häipymällä, aina kun vauvalla oli itkuinen hetki hän yhtäkkiä muistikin että kaupasta tarvii hakea leipää - ja palasi kolmen tunnin päästä ilman sitä leipää. Samoin hänen harrastuksensa olivat etusijalla, samoin hänen leponsa ja hyvinvointinsa, ja jos joskus tiedustelin olisiko minullakin oikeus lepoon kun kuitenkin valvoin kuukausikaupalla yöt, hän katsoi suu auki kuin vähäjärkistä, että HÄNENKÖ pitäisi sitten valvoa?

Tässä kuviossa on tosi vaikea olla lempeä kumppani ja laittautua nätiksi ja huomioida miehenä ukkoa joka - niin, ei tee yhtään mitään yhteisen hyvän eteen. Mitä muuta nainen voi olla kuin äiti esim. kahden pienen lapsen kanssa, jos mies ei suo hänelle edes minuutin lepoa? Ai niin, mutta sitä seksiä pitää tietenkin saada, heti kun NAINEN on saanut lapset nukahtamaan.

Lapsen saaminen romahduttaa parisuhdetyytyväisyyden monen kohdalla, kun stressi on huipussaan, suhde kumppaniin muuttuu, vanhat traumat pintautuvat, yhteinen aia on kortilla ja intiimiyteen ei ole aikaa. Toivottavasti kukaan ei ryhdy lastenhankintaan olettanen, että se jotenkin lujittaa tai korjaa suhdetta?

Minusta itse asiassa rankempaa oli ekan lapsen vauva-aikana kuin tokan synnyttyä, ja heillä oli ikäeroa siis 1v.11kk.

Esikoisen hoitoa jännitti enemmän ja hössötti enemmän - kun oli kokematon ja oli enemmän AIKAA höösätä.

Toisen lapsen kanssa olikin jo kokeneempi, eikä aikaa muutenkaan riittänyt kaikkiin kotkotuksiin. Joten vaikka aikaa jäi omiin tekemisiin vähemmän kuin ekan vauvan aikana, olo oli vähemmän stressaantunut!

Joten on vähän kaksi eri asiaa: työmäärä ja stressi.

Toki se on kiireistä, kun toinen lapsista on uhmaikäinen ja vaipoissa ja toinen huonosti nukkuva ja tunnin välein tissittelevä vauva. Mutta sitten siinä vaan karsii pois joutavampia asioita ja priorisoi.

Olennaista on tosiaan sopia miehen kanssa toimivasta työjaosta. Ettei kaikki kotihommat kaadu äidin niskaan.

Ja paljon auttaa, kun mies on kypsä isyyteen, eikä halua vain bailata kaverien kanssa, viihtyä omissa harrastuksissaan tai tehdä 12-tuntisia työpäiviä ja uraa.

Itse asiassa puhutaan paljon siitä, että vauva-aika sujuu talkoohengessä ja sotakaveri-fiiliksissä. Sinnitellään, kun on pakko. Mutta JOS SE JATKUU oikein pitkään, että mihinkään ei voi mennä ja päivä on yhtä lapsenhoitoa ja pyykkäystä ja siivousta - se syö miestä ja naista ja parisuhdetta. Siksi pitää välillä järjestää molemmille omaa aikaa. Meillä ei ollut apuna mummoloita tms. joten vuorottelimme sitten keskenämme lastehoidossa. Ja yhteistä aikaa otettiin aina lasten nukahdettua eli vaikka ihan vaan katsottiin yhdessä joku tv-sarja ja juteltiin.

Hyvä vinkki! Meilläkin on selvitty aviokriisista Brucen avulla: kuvittelen hänet mieheni tilalle aviovuoteeseen.

Ohis, mutta otsikointi ärsyttää suunnattomasti!

Ei lapsi avioliittoa voi tuhota. :(

Mutta asiasta. Elämä on muuttunut meillä rankemmaksi ja aikataulutetummaksi toisen lapsen myötä. Aikaa tehdä mitä aikuinen haluaa ei aina löydy ollenkaan. Paitsi iltaisin, kun lapset nukkuu. Itse olen siinä huomannut, että ei kuitenkaan kannata polttaa kynttilää molemmista päistä. Lepo taitaisi ainakin meillä olla nyt tärkeämpää kuin oma aika iltaisin.

En yrittäisi toista lasta, jos 

* lapsista joutuu olemaan yksin vastuusta suurimman osan ajasta (niin kuin linkin jutussa)

* jos elämä yhdenkin kanssa on tuntunut raskaalta

* esikoinen on vielä ihan vauva (mielipide vain)

Toisesta lapsesta on paljon iloa myös. On ihana seurata sisarussuhdetta lasten välillä (silloin kun eivät tappele:). Ihanaa on myös, miten isommalle on tärkeää pitää huolta pikkuisesta ja siis tykkää siitä että on ISOVELI. Meillä ikäeroa 3 vuotta.

Lapsi ei tuhoa avioliittoa. Koskaan. Aikuiset sen tekevät.

No kyllä se on rankkaa, muttei niin rankkaa, etteikö siitä selviäisi. Pitää osata ajatella vähän elämää eteenpäin ja nokkaansa pidemmälle. Tarvitaan itsehillintää ja taitoa ja tahtoa ajatella, että tämä on nyt tälainen vaihe ja elää se sellaisena kuin se on. Ihmisillä on nykyään mahdollisuudet hallita ja säädellä omaa henkilökohtaista elämäänsä niin tarkasti, että tietynlainen tyytyminen edes hetken aikaa ja omien mielihalujen lykkääminen on vaikeaa. Ei saa ajatella heti, että no täytyy erota kun tämä tuntuu tältä. Pitää ajatella, tämä kuuluu tähän vaiheeseen elämää ja ihana kokea tällainen asia kuin pienet lapset. Kolmen ja neljänkin kanssa selviää oikein loistavasti, kun on oikea asenne. Ja pöytä nuo, että naiset lässähtää ja valittaa vaan sitten äiteinä. Toki huomio kiinnittyy lapsiin, se on oikein, niin pitääkin olla, mutta ei se tarkoita, ettei pidä itsestään huolta.

On semanttista kikkailua sanoa, ettei lapsi tuhoa avioliittoa. Lapsen hankkimisesta se kuitenkin monessa tapauksessa on seurausta.

Eikö se vela-keskusteluissa ole tullut jo selväksi, ettei lapsi rajoita mitenkään omaa elämää, parisuhdekin paranee ja elämään tulee pelkkää hyvää. Jos asia epäilyttää, niin et vain voi ymmärtää, koska et ole sitä vielä kokenut. Pullaa siis uuniin vain!

Niin, aikusethan niistä aikatauluista päättävät. Esimerkkijutussa mies teki matkatöitä, joten ei voinut tulla äidille yllätyksenä, että joutuu hoitamaan lapsia yksin. 

[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 11:27"]

Ohis, mutta otsikointi ärsyttää suunnattomasti!

Ei lapsi avioliittoa voi tuhota. :(

Mutta asiasta. Elämä on muuttunut meillä rankemmaksi ja aikataulutetummaksi toisen lapsen myötä. Aikaa tehdä mitä aikuinen haluaa ei aina löydy ollenkaan. Paitsi iltaisin, kun lapset nukkuu. Itse olen siinä huomannut, että ei kuitenkaan kannata polttaa kynttilää molemmista päistä. Lepo taitaisi ainakin meillä olla nyt tärkeämpää kuin oma aika iltaisin.

En yrittäisi toista lasta, jos 

* lapsista joutuu olemaan yksin vastuusta suurimman osan ajasta (niin kuin linkin jutussa)

* jos elämä yhdenkin kanssa on tuntunut raskaalta

* esikoinen on vielä ihan vauva (mielipide vain)

Toisesta lapsesta on paljon iloa myös. On ihana seurata sisarussuhdetta lasten välillä (silloin kun eivät tappele:). Ihanaa on myös, miten isommalle on tärkeää pitää huolta pikkuisesta ja siis tykkää siitä että on ISOVELI. Meillä ikäeroa 3 vuotta.

[/quote]

No, meillä on kuusi lasta vuoden ikäeroilla ja ei oo missään vaiheessa ollu kriisiä. Ollaan  kyllä oltu väsyneitä, mutta ku yhdessä ollaan vastuussa perheestä, ni ei tilanne oo kuitenkaan kärjistyny. Toisaalta meillä ero ei oo ollu missään vaiheessa vaihtoehto.

Parhaiten liitto pysyy koossa, jos mies on aikuinen.

Ei pidä olettaa, että parisuhteen hoitaminen on naisen asia tai että parisuhteen hoitoa on se, että jätetään lapsi mummolaan ja mennään yhteiselle lomalle. Ei se pidä liittoa kunnossa kuin silloin, kun nainen olettaa parisuhteen olevan hotelliöitä ja estotonta seksiä poreammeessa.

Ensin pitää määritellä se parisuhde. Jos hyväksyy, että mies ei hoida vauvaa tai pakenee vastuutaan, pitää miettiä, että onko parisuhde osa perhettä vai ei. Jos ei ole, kannattaa heivata mies ulkoruokintaan ja pitää perhe erillään parisuhteesta. Jos mies odottaa naiselta hotellitason palvelua, mutta ei itse anna mitään, ei kyseessä edes ole parisuhde!

Kannattaa miettiä, millaiseen ikäeroon on voimavaroja. Esimerkiksi 3-vuotias ei yleensä enää käytä vaippoja, syö itse ja pukeekin jonkin verran. Ymmärtää myös, kun hänelle selitetään, että nyt joudut hetken odottamaan. Tosin uhmaa ja kiukuttelua on vielä tuon ikäiselläkin.

2-vuotias (saati sitten alle) sen sijaan on vielä itsekin tosi pieni. Ei osaa syödä, ainakaan kovin siististi, on vaipoissa, ei pue paljoa itse. Toki näissäkin yksilöllisiä eroja, mutta noin yleisesti ottaen. Uhma saattaa olla kovaa. Jaksaako toisen raskauden ja vauva-ajan kun talossa on toinenkin noin pieni? Onko turvaverkkoja?

Meidän lapsilla on ikäeroa reilu kolme vuotta, ja ensimmäset vuoden kahden lapsen kanssa olivat rankkoja, vaikka esikoinen olikin jo "iso" vauvan syntyessä. Kuopus nukkui huonosti ensimmäiset puolitoista vuotta, esikoinen uhmaili ja parisuhteelle ei ollut aikaa. Meillä ei ole mummoa tms, joka auttelisi, joten omillamme olimme. Onneksi mies osallistui paljon, mutta koin hyvin raskaaksi olla päivittäin n. 9 tuntia yksin lasten kanssa (miehen työpäivä + matkaan kuluvat ajat). Silti en illalla päässyt oikein irrottautumaan kotoa. Onneksi mies kuitenkin osallistui lasten- ja kodinhoitoon ja omistautuu perheelleen. Nyt, kun lapseto vat 7- ja kohta 4--vuotiaat, alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Parin-kolmen vuoden päästä on jo varmaan aika helppoa.