Hysteerinen mies iskee jälleen!
Tällä kertaa on kyseessä lasten 'ihottuma'. Eli minun mielestäni kyse on kuumuuden ja hien aiheuttamasta ärsytyksestä vaipan reunan alueella, huom nyt toisena päivänä miedolla kortisonilla lähtenyt pois melkein kokonaan. Toisella lapsella leuassa punertavia nyppyjä kolme kappaletta, yleensä johtunut liiasta sitrusten syönnistä, nyt emme osaa syytä selittää. Joten mies on huomiselle varannut ensin terveyskeskukseen ajan lääkärille että ottaisi testit ettei ne leuan nypyt ole bakteeria joka vaatisi antibiootit. Sitten puolentoista tunnin päähän neuvola-aika toiselle tästä vaippaihottumasta, jota ei siis ENÄÄ NÄY! Joten ei muuta kun taas nolaamaan itsensä lääkäreille ja neuvolaan kun siellä jonossa olisi oikeitakin ongelmia. Jos en mene niin olen huono ja itsekäs äiti jota ei lapset voisi vähempää kiinnostaa.
Olet sinäkin ristin saanut kannettavaksesi. Me muut huokailemme, kun miestä ei kiinnosta lasten hyvinvointi vaikka mikä olisi, sinun miehesi heittäytyy hysteeriseksi hetkessä. Koeta kestää!
Käske miehen mennä itse lasten kanssa lääkäriin ja neuvolaan, sillä häntähän nämä vaivat kiinnostavat. Muutenkin olisi hyvä, että hän saisi kuulla asiantuntijalta, ettei kysymys tosiaankaan ole kuolemanvakavasta sairaudesta, koska hän ei usko sinua.