Lue keskustelun säännöt.
18-vuotiaana ja 21-vuotiaana äidiksi. Mitä haluaisit kysyä?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottiko äitisi tai muut perheenjäsenesi aborttia? Itse sain esikoisen 20-vuotiaana, olin jo naimisissa ja mies työelämässä. Äiti oli raskauden puoliväliin asti sitä mieltä, että abortti on tehtävä, että suhde menee, elämä on pilalla. Välit menivät pitkäksi aikaa. Minulle perhe oli tärkeä juttu, enkä juuri välittänyt bilettämisestä tai teinielämästä. Olen nyt 30, enkä edelleenkään kadu tai koe jääneeni mistään paitsi, eroakaan ei tullut vaikka äiti sillä uhkaili. Viiden vuoden päästä lapset (10v, 9v ja 7v) alkavat olla jo sen verran itsenäisiä, että saan alkaa höllätä ja nelikymppisenä alkavat hiljalleen jo muuttaa pesästä.
Toki monessa tapauksessa lapsen saaminen nuorena on tyhmää, mutten ymmärrä sitäkään että lasta ei missään nimessä saa tehdä ennen kolmeakymppiä, ettei mene "nuoruus hukkaan". Ongelmia sen lapsen kanssa voi tulla vanhempanakin äitinä, koska ei kukaan tiedä mitä äitiys oikeasti on ennen kuin saa ekan lapsensa. Ja erokaan ei ikää katso.
Että mua ärsyttää tällaiset omahyväiset ylpistelijät. Kyllä se ukkos kuule ehtii vielä löytää nuoremman, kunhan kunnolla rupsahdat. Nähty on!
Kyllä se 35-vuotiaanakin naitu voi neljänkympin kriisissä löytää parikymppisen misukan. Nähty on!
Harvoin kuulee nuorena lapsensa saaneiden arvostelevan vanhoja äitejä, mutta nuoria kyllä kehdataan arvostella ja moralisoida. Joskus esim. oman mammani tapauksessa tuntuu että kyseessä on sitten kumminkin kateus, kun omat lapset tulivat vasta 36- ja 40-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ookkei, jos itse maksatte kaikki laskunne ja lapset hoidatte, niin samapa tuo. Usein vain nuoret vanhemmat käyttävät isovanhempien apua kuukausittain ja pummivat silloin tällöin rahaa ja se ei mielestäni ole hyväksyttävää. Se tarkoittaa että isovanhemmat ajattelevat, että teidän perhe on myös heidän vastuulla, vaikka näin ei ole. Eivät vain henno sanoa, että hoitakaa itse lapsenne.
Itsekin tulin nuorena äidiksi. Totesin aika nopeaa, että jos haluan hoitaa talouteni hyvin, niin en voi tehdä toista lasta. En kysele hoito apua. Odotan mieluummin että lasta tullaan pyytämään kylään. Rahaa en kerjää ikinä. Vaikka on sanottu että saa pyytää. Enkä enää edes tarvisi näin omistusasunnossa vakityöpaikan omaavana. Kukaan ei ole ikinä kommentoinut negatiivisesti minua siitä että tulin nuorena äidiksi, koska vaikka itse sanonkin, niin ei minusta ollut/ole mitään negatiivista sanottavaa.
Eiköhän jokainen perhe määrittele nämä asiat itse. Outo ajatus, että isovanhemmat olisivat tuota mieltä. Todennäköisesti eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon omat vanhempasi ovat joutuneet rahoittamaan elämäänne ja hoitamaan lapsiasi. Jotta voit opiskella ja saatte parisuhde aikaa ja lapset saavat kunnon vaatteet jajaja... Mummu ja pappa raukka.
Mitä raukkamaista siinä on jos isovanhemmat haluaa osallistua lapsenlapsien elämään? Niinhän hyvät ja välittävät isovanhemmat toimii. Suurimmaksi osaksi ollaan miehen kanssa maksettu perheemme elämä, välillä saattaa isovanhemmat vähän rahallisesti tukea ja kuukaudessa yhden viikonlopun lapset ovat yökylässä mummolassa joten saamme miehen kanssa silloin kahdenkeskistä aikaa ja se on mielestäni erittäin tärkeää parisuhteen hyvinvoinnin kannalta. Olemme keskituloinen perhe kun minä oon tarjoilija ja mies sähköasentaja niin ei ole meidän lapsilla ollut ikinä ongelmaa myöskään sen suhteen ettei olisi ollut laittaa puhdasta ja ehjää vaatetta päälle!
Nuorena perheellistyvistä tulee usein tiiviimmin osa toisen sukua - isovanhemmatkin sen ikäisiä, että jaksavat vielä auttaa, eivätkä ole itse niitä hoidettavia.
Nuoremmat vanhemmat jaksavat paremmin myös lasten kanssa.
Pitkään yhdessä olleilla, kun vain jalsavat tehdä työtä parisuhteensa eteen, kun vanhana pitkä yhteinen tarina. Hienoja muistoja, on nähnyt toisen niin nuorena ja kauniina, kuin vanhanakin.
Nuoret vanhemmatkin voivat tehdä paljon asioita vielä myöhemmin, kun lapset jo tehtynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottiko äitisi tai muut perheenjäsenesi aborttia? Itse sain esikoisen 20-vuotiaana, olin jo naimisissa ja mies työelämässä. Äiti oli raskauden puoliväliin asti sitä mieltä, että abortti on tehtävä, että suhde menee, elämä on pilalla. Välit menivät pitkäksi aikaa. Minulle perhe oli tärkeä juttu, enkä juuri välittänyt bilettämisestä tai teinielämästä. Olen nyt 30, enkä edelleenkään kadu tai koe jääneeni mistään paitsi, eroakaan ei tullut vaikka äiti sillä uhkaili. Viiden vuoden päästä lapset (10v, 9v ja 7v) alkavat olla jo sen verran itsenäisiä, että saan alkaa höllätä ja nelikymppisenä alkavat hiljalleen jo muuttaa pesästä.
Toki monessa tapauksessa lapsen saaminen nuorena on tyhmää, mutten ymmärrä sitäkään että lasta ei missään nimessä saa tehdä ennen kolmeakymppiä, ettei mene "nuoruus hukkaan". Ongelmia sen lapsen kanssa voi tulla vanhempanakin äitinä, koska ei kukaan tiedä mitä äitiys oikeasti on ennen kuin saa ekan lapsensa. Ja erokaan ei ikää katso.
Onpa ihana isoäiti. Huh huh.
Valitettavasti melko yleistä. Minä, 22v saadessani lapsen, olin äidin mielestä ihan liian nuori teiniäiti enkä voi huolehtia lapsestani. Lukioaikainen kaverini taas pakotettiin 17-vuotiaana aborttiin äidin toimesta. Äiti vei kaverin kaikille käynneille ja istui vieressä katsomassa, että homma hoituu. Kaverista ei koskaan sen jälkeen enää tullut oikein mitään, kun mielenterveys petti. Lapsi ei toki ollut suunniteltu, mutta abortti jätti sen verran isot arvet ja oli traumaattinen toimenpide.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottiko äitisi tai muut perheenjäsenesi aborttia? Itse sain esikoisen 20-vuotiaana, olin jo naimisissa ja mies työelämässä. Äiti oli raskauden puoliväliin asti sitä mieltä, että abortti on tehtävä, että suhde menee, elämä on pilalla. Välit menivät pitkäksi aikaa. Minulle perhe oli tärkeä juttu, enkä juuri välittänyt bilettämisestä tai teinielämästä. Olen nyt 30, enkä edelleenkään kadu tai koe jääneeni mistään paitsi, eroakaan ei tullut vaikka äiti sillä uhkaili. Viiden vuoden päästä lapset (10v, 9v ja 7v) alkavat olla jo sen verran itsenäisiä, että saan alkaa höllätä ja nelikymppisenä alkavat hiljalleen jo muuttaa pesästä.
Toki monessa tapauksessa lapsen saaminen nuorena on tyhmää, mutten ymmärrä sitäkään että lasta ei missään nimessä saa tehdä ennen kolmeakymppiä, ettei mene "nuoruus hukkaan". Ongelmia sen lapsen kanssa voi tulla vanhempanakin äitinä, koska ei kukaan tiedä mitä äitiys oikeasti on ennen kuin saa ekan lapsensa. Ja erokaan ei ikää katso.
Ja tokihan sitten kun on omat lapset hoidettu ehtii paremmin elämään sitä omaa elämää. Minusta ainakin on vaan parempi että se oma elämä alkaa 40v kuin 20v. Vanhempana ei ole niin epävarma ja uskaltaa oikeasti tehdä mitä tykkää. Ei tarvitse pokkuroida trendien ja muiden mukana. Voi harrastaa muutakin kuin baareja. Itse harrastan puutarhanhoitoa ja käsitöitä. Ne eivät silloin aikuistumisen kynnyksellä olleet samalla lailla hyväksyttäviä tai edes kiinnostavia, kun piti tehdä mitä muutkin!. Matkustelukin onnistuu. Ja vielä parempi kun saa matkustaa omien lasten kanssa.
Siis tämä! En ymmärrä, miksi niitä 20-vuotiaan nuoruusvuosia niin hehkutetaan, kun 40-vuotiaana vasta oikeasti uskaltaa alkaa tehdä ja elää! Itsellä ainakin 20-vuotiaana oli vain valtavan suuri miellyttämisenhalu ja ihmissuhteet olivat kamalia. Vaikka silloin ajattelin olevani hyvin kontrollissa, niin samaahan tein kuin muutkin, ja vasta nyt +35v on alkanut löytyä se oma juttu ja pääsen tekemään niitä asioita, joista oikeasti nautin. Epävarmuuksia on vähemmän ja maailmankuva on laajempi.
En tiedä kun omia lapsia ei ole, mutta luulisin myös että lasten tuomaan vastuuseen saa myös purettua sitä nuoruuden pöllöilyenergiaa. Siis jos on ihan perusnuori joka laittaa lapsen tarpeet edelle, eikä erityisen vastuuton tyyppi. Kun pitää huolehtia niistä lapsista, ei jää niin paljoa aikaa/energiaa siihen, että tuhlailee, tekee holtittomia ratkaisuja, lähtee epäilyttävien tyyppien mukaan baarista tai juo itsensä siihen kuntoon, että tulee ryöstetyksi. Itsellä tuli tehtyä kaikenlaista, mutta veikkaan, että lapsi olisi kumminkin mennyt edelle ja olisin osannut rauhoittua, kun on "pakko" ja olisi ollut joku jarru, ettei ihan kaikkea voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuletko tänne myöhemmin marmattamaan keskusteluihin, joissa 35-40+ naiset miettivät lasten hankintaa, että: "hyi teitä mummoäitejä, tuleva lapsenne häpeää teitä, kuolette vanhuuteen ennenkuin lapsi pääsee ripille!"
ap teki lapset silloin milloin naisen kuuluukin. 35-40v täti mädäntyneine munasoluineen on jo kovan luokan riskisynnyttäjä. Naisen kroppa alkaa rapistua 22 ikävuoden jälkeen ja se vaikuttaa pahasti myös lisääntymiseen, siinä on vaarassa sekä lapsi että äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottiko äitisi tai muut perheenjäsenesi aborttia? Itse sain esikoisen 20-vuotiaana, olin jo naimisissa ja mies työelämässä. Äiti oli raskauden puoliväliin asti sitä mieltä, että abortti on tehtävä, että suhde menee, elämä on pilalla. Välit menivät pitkäksi aikaa. Minulle perhe oli tärkeä juttu, enkä juuri välittänyt bilettämisestä tai teinielämästä. Olen nyt 30, enkä edelleenkään kadu tai koe jääneeni mistään paitsi, eroakaan ei tullut vaikka äiti sillä uhkaili. Viiden vuoden päästä lapset (10v, 9v ja 7v) alkavat olla jo sen verran itsenäisiä, että saan alkaa höllätä ja nelikymppisenä alkavat hiljalleen jo muuttaa pesästä.
Toki monessa tapauksessa lapsen saaminen nuorena on tyhmää, mutten ymmärrä sitäkään että lasta ei missään nimessä saa tehdä ennen kolmeakymppiä, ettei mene "nuoruus hukkaan". Ongelmia sen lapsen kanssa voi tulla vanhempanakin äitinä, koska ei kukaan tiedä mitä äitiys oikeasti on ennen kuin saa ekan lapsensa. Ja erokaan ei ikää katso.
Onpa ihana isoäiti. Huh huh.
Valitettavasti melko yleistä. Minä, 22v saadessani lapsen, olin äidin mielestä ihan liian nuori teiniäiti enkä voi huolehtia lapsestani. Lukioaikainen kaverini taas pakotettiin 17-vuotiaana aborttiin äidin toimesta. Äiti vei kaverin kaikille käynneille ja istui vieressä katsomassa, että homma hoituu. Kaverista ei koskaan sen jälkeen enää tullut oikein mitään, kun mielenterveys petti. Lapsi ei toki ollut suunniteltu, mutta abortti jätti sen verran isot arvet ja oli traumaattinen toimenpide.
ei ihme, äitinsä pakotti hänet murhaaman oman lapsensa. Huorahan se kaverisi toki oli, sitä ei käy kieltäminen.
Ylipäänsä ajatus, että kaikki nuoret aikuiset haluavat samoja asioita on ihan älytön. Itse olisin ollut onneni kukkuloilla jos olisin saanut viettää vuoteni parinkympin tienoilla oman perheen ja lasten kanssa. Olen potenut vauvakuumetta aina 16-vuotiaasta saakka mutta "oli pakko" odottaa lapsensaantia sinne 27-vuotiaaksi. Meillä on ollut todella tiivis perhe nyt. Jos olisin vaan rohkeasti mennyt unelmiani kohti heti nuorempana, olisin saanut vielä nauttia pidempään lapsista, lapsenlapsista,, ehkä lapsenlapsenlapsista. Nyt olen jo aika vanha ekamummoksi, ikää 57v ja esikoinen sai vasta esikoisen! Joillain on jo tässä kohtaa paljon lapsenlapsia. Toki iloitsen että saan lastenlasten kanssa viettää aikaa, mutta olisihan mukava nähdä lastenlastenlapsetkin.
Ja tokihan sitten kun on omat lapset hoidettu ehtii paremmin elämään sitä omaa elämää. Minusta ainakin on vaan parempi että se oma elämä alkaa 40v kuin 20v. Vanhempana ei ole niin epävarma ja uskaltaa oikeasti tehdä mitä tykkää. Ei tarvitse pokkuroida trendien ja muiden mukana. Voi harrastaa muutakin kuin baareja. Itse harrastan puutarhanhoitoa ja käsitöitä. Ne eivät silloin aikuistumisen kynnyksellä olleet samalla lailla hyväksyttäviä tai edes kiinnostavia, kun piti tehdä mitä muutkin!. Matkustelukin onnistuu. Ja vielä parempi kun saa matkustaa omien lasten kanssa.