Lue keskustelun säännöt.
Kotona ahdistaa - tahdon töihin takaisin!!!
29.07.2013 |
En tajua miten kukaan jaksaa tai edes haluaa olla kotona vuosia lasten kanssa! Kuopuksen syntymästä on kohta 6kk, esikoinen täytti juuri 3, ja minä lasken päiviä siihen, että pääsen pois kotoa takaisin töihin. Olin niin typerä, että hain virkavapaan vuoden loppuun enkä tiedä saako sitä enää noin vaan perua... Mielessä on nimittäin käynyt, että jos menisinkin töihin heti kun vanhempainrahakausi päättyy. Tai jo ennen sitä. Pää ei kestä tätä kotona kökkimistä! Tahdon aikuisten seuraan!
Kommentit (44)
Menin töihin, kun kuopus oli 12kk ja esikoinen reilu 2v., koska olin univelassa aivan väsynyt, enkä jaksanut olla hyvä ja kärsivällinen äiti. Tästä kuitenkin koitui se, että väsähdin entistä enemmän osaviikkoisen työn ja kotiäitiyden paineissa. Kotiäitihän sitä on illallakin. Nyt odotan kolmatta ja toivon, että vauva nukkuisi vähän edellisiä paremmin, jotta jaksaisin olla kotona ja nauttia arjesta. Minua kotona jaksamisessa on auttanut se, että puuhastelen kaikenlaisia töitä (pihatöitä, leipomista, ompelua, lukemista, marjastusta yms) ja lapset tulevat siinä sivussa. Välillä tietenkin leikin ja käydään puistossa, mutta en jaksaisi sitä koko aikaa ja lapset kasvavat hyvin ilman jatkuvaa hyysäämistäkin. Eli suosittelen tekemään enemmän omia juttuja, niin jaksaa olla "kotona". Enkä asu edes maalla, jossa tietenkin olisi vielä enemmän aikuisten töitä tarjolla kotiäidille. Uskon, että kaikki kotiäidit voivat löytää oman juttunsa kotiäitiydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin töihin, kun kuopus oli 12kk ja esikoinen reilu 2v., koska olin univelassa aivan väsynyt, enkä jaksanut olla hyvä ja kärsivällinen äiti. Tästä kuitenkin koitui se, että väsähdin entistä enemmän osaviikkoisen työn ja kotiäitiyden paineissa. Kotiäitihän sitä on illallakin. Nyt odotan kolmatta ja toivon, että vauva nukkuisi vähän edellisiä paremmin, jotta jaksaisin olla kotona ja nauttia arjesta. Minua kotona jaksamisessa on auttanut se, että puuhastelen kaikenlaisia töitä (pihatöitä, leipomista, ompelua, lukemista, marjastusta yms) ja lapset tulevat siinä sivussa. Välillä tietenkin leikin ja käydään puistossa, mutta en jaksaisi sitä koko aikaa ja lapset kasvavat hyvin ilman jatkuvaa hyysäämistäkin. Eli suosittelen tekemään enemmän omia juttuja, niin jaksaa olla "kotona". Enkä asu edes maalla, jossa tietenkin olisi vielä enemmän aikuisten töitä tarjolla kotiäidille. Uskon, että kaikki kotiäidit voivat löytää oman juttunsa kotiäitiydestä.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 19:04"]
Kannattaa jutella muiden äitien kanssa.
Olga Temosella on kaksi viisivuotiasta, yksi kolmevuotias ja yksi vauva. Ja lehmä, hevosia, koiria, kanoja.
Yrittäjämies.
Jotenin hänkin sen huushollinsa pyörittää, joten kyllä kahdenkin lapsen kanssa jokin ratkaisu löytyy.
[/quote] Olgan lapset voivat kirmata suoraan ovesta ulos ja sisään, heitä ei tarvitse vahtia samanlailla kuin kerrostalossa asuvia lapsia, tai kaupunkiympäristössä ylipäänsä. Minulla oli helpot kesät, muutin mökille maalle ja lapset saivat elää kuin siilit pellossa, ei ollut vettä eikä vaaranpaikkoja. Ei tarvinnut LÄHTEÄ mihinkään vaan kaikki toiminta oli siinä pihassa. Muut vuodenajat istuin kerrostalomme pihassa muiden aikuisten ja lasten kanssa ja join kahvia, lapset leikkivät keskenään ja vauvoille oli myös sylejä paljon. Toki minulla oli myös mies joka tuli töistä, teki päivällisen, siivosi keittiön ja otti ohjat lasten nukkumaan mennessä. Ja jäi hoitovapaalle kun nuorin oli 1v. Tsemppiä ap ja pysy kotipihassa :)
En lukenut koko ketjua, mutta jos rupeaa pelkäksi lapsen viihdyttäjäksi niin tottakai lapsi sitä vaatii. 6kk ikäinen on tietysti vielä vauva, mutta puhinkin isommasta lapsestasi. Itselläni on lähes kolmevuotias lapsi ja kyllä kotona olo välillä tökkii. Suurimman osan ajasta teemmw kuitenkin minun juttujani ja lapsi tulee siinä mukana. Ja kyllä meilläkin on kiljuttu viihdyttämistä ja lapsi välillä turhautuu kun teen pihahommia, mutta sitten asiasta keskustellaan ja pyrin ottamaan lapsen mukaan. En viihdytä, mutta autan mukaan omiin touhuihini. Lapai on tottunut nyt aika hyvin tähän ja osaa olla jo aika omatoiminen. Hakee esim pihalla oman lapion jos minullakin on ja sitten kaivetaan yhdessä.
En pidä leikkimisestä, joten en juurikaan leiki lapseni kanssa. Mieheni leikkii välillä ja isovanhemnat paljon. Leikkipuistossa sitten tapaa muita lapsia ja kerhoissa ym. Mutta näin minä olen jaksanut kotona pitkään lapsen kanssa, teen minulle mielekästä puuhaa ja lapsella on lahdollisuus osallistua. Jos ei halua, saattaa kiukutella mutta keksii itselleen muuta tekemistä tai "auttaa" minua. Vauvan kanssa on rankkaa, mutta isomman kanssa jo varsin kivaa. :)
Ai? Meitä on niin moneen junaan :)
Tää on ihan mun unelmieni täyttymys, että saatiin vielä yksi pieni ja minä saan vielä kerran olla kotona lasten kanssa. Ihan parasta arkea ikinä. Ja mulla on kyllä aikuisseuraa melkein joka päivä, itse tosin teen sen asian eteen jotain, ei niitä kahvittelu- ja leikkipaikkoja kukaan ovelle roudaa. Tai sitte mulla on pää jotenkin kestopehmennyt, ettei tunnu kotona olo missään ja jotenkin sivuutan ne turhimmat lasten nurinat ja narinat, korkeintaan pistän pihalle nurisemaan.
Luultavasti rupean kuitenkin kotihoidontuen alkaessa tekemään vuoron pari viikossa, että saa vähän "ylimääräistä". Ja ihan vaan huvikseni, töissä on niin ihania ihmisiä :)
Lapset mulla 12v,7v,5v ja 2kk.
Itse varmasti sinuna hakisin kerhopaikan tuolle isommalle, jos kerran leikittää pitää jatkuvasti ja ei siihen aika riitä. Jos ei se töihinpaluu onnistu siis aikaisemmin. Saisi kuopuskin välillä pari-kolme tuntia aikaa ihan vaan äidin kanssa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko avautua vielä vähän.
Inhoan kaikkein eniten tätä ikuista lasten viihdyttämistä. Ei se ihan käy niin, että lähtee vaan pihalle. Vanhemman kanssa pitäisi koko ajan leikkiä ja nuorempi parkuu vaunuissa kuumuuttaan tai tylsyyttään tai useimmiten tuntuu että ihan vaan kiusallaan. Rannalla toinen ei tottele ja toinen parkuu. Ne nukkuvatkin eri aikaan! Ja kun toista syöttää, niin toinen karkaa ruokapöydästä tai jos toisen syömistä vahtii, niin toinen huutaa. Tai parasta on kun ne vaan huutaa molemmat.
Vihaan tätä arkea!!!!
Selvitä, voiko sen virkavapaan perua. Pidän peukkuja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään jaksa. Siksi mieheni jää nyt kotiin lasten kanssa ja minä pääsen töihin. Jee!
Varsinkin nuorempasi on vielä sen ikäinen että kaipaa paljon syliä ja kantamista. Koita jaksaa tämä rankka vaihe, nopeasti ne kuitenkin kasvavat. Toivottavasti työasiat järjestyvät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro mulle mikä se saa ihmiset pakolla lisääntymään jos ei edes näytä pitävän lapsista? Olisit jättänyt pykäämiset väliin.
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 16:33"]
En minäkään jaksa. Siksi mieheni jää nyt kotiin lasten kanssa ja minä pääsen töihin. Jee!
[/quote]
Näin myös meillä. Vielä 20 päivää kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihme että haluat töihin jos sulla on noin vaikeeta...sulla kato ei ole homma lapasessa.
Minulla oli samanlaiset fiilikset pari vuotta sitten. Esikoinen oli 2v.3 kk ja kuopus 10 kk ikäinen kun aloittivat hoidossa. Minulla ei ollut työpaikkaa, mihin palata, enkä edes halunnut tehdä samoja hommia, jota olin tehnyt. Niinpä aloitin aikuisopiskelun, ja opiskelin toisen ammatin samalta alalta. Opiskelun päätyttyä aloitin uudessa työssä. Päivääkään en ole katunut. Lapsilla meni alusta asti mukavasti hoidossa, ja minä jaksan olla kiltimpi ja läsnäolevampi äiti kotona ollessani. Toivottavasti voit palata työhösi pian, ja jos et, niin aika pianhan tuo syksy menee, koita vaan sinnitellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 16:40"]
Kerro mulle mikä se saa ihmiset pakolla lisääntymään jos ei edes näytä pitävän lapsista? Olisit jättänyt pykäämiset väliin.
[/quote]
Joko sinä et ole ollut lasten kanssa kotona (olet ehkä lapseton), tai sitten sinulla ei ole työpaikkaa mihin palata. Muuten ehkä ymmärtäisit, että nuo edellä mainitut tunteet on ihan normaaleja.
Kaikista vaan ei ole "kotiäideiksi".
Se ettei teillä arki luista ei ole lasten vaan sinun vikasi.
Toisilla se pikkulapsiarki vaan on yhtä marinaa, rääkymistä, vaatimuksia ja kaaosta.
Nyt on pakko antaa jaxuhali. Muistan tuon tuntee vielä elävästi. Minua auttoi aikataulu, kun kalenterissa oli joka päivälle jotain ohjelmaa, niin arki rullasi, mutta ei ollut niin puuduttavaa. Perhemuskari, perhekahvila, neuvola tai lounas ystävän kanssa ja aamulla oli joku syy ryhtyä hommiin.
Lisäksi minua auttoi ja esikoista ilahdutti, kun kuopus oppi istumaan. Siitä tuli leikkikaveri, joka istua kökötti lelujen keskellä, ja oli isä, lapsi tai koira esikoisen leikeissä. Kummallakin oli hauskaa, ainakin kallisarvoisen hetken ajan, jolloin saatoin lukea lehteä ja juoda kahvia.
Kuopusta lainatakseni: kyllä sä jaksat, sun on pakko jaksaa. Ja niin äidit jaksaakin.
Ihan kuin mun suusta vuonna 2001. Pääsin töihin. Nyt kolme teinityttöä ovat ihania - toisin kuin ne parkuvat pikkukakarat.
No kun kerran arjen takut ovat minun vikaani, niin kertokaa nyt ihmeessä miten ne silitetään?
Periaatteessa ekstraohjelmat on ihan ok ja toisinaan niistä on iloakin, mutta kun ensin tappelet lasten kanssa lähtemisen (vaatteet, potat, autoon menot...), sitten vaikka just rannalla viihdytät toista pyyhkeen päällä, juokset sitten esikoisen liian syvältä vedestä, kun se ei tottele, sitten kaivat toisen nielemät hiekat suusta jne. jne., lopulta tappelet lapset autoon, kotona väsyneet lapset autosta sisälle ja sitten ruuat ja muut, niin ei joka päivälle jaksa mitään ohjelmaa järjestää, kun sen jälkeen on niin totaalisen puhki, että on valmis antamaan lapset ensimmäiselle joka huolii.
onko sun kakaroilla joku syndrooma, kun ovat noin kauheita
[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 20:29"]
Kuulostaa siltä, että se möykky ei liity mitenkään lapsiin. Mikä tahansa kriisi tai mullistus olis voinut laukaista tuon yhtä lailla. Tuo on muuten vihonviimeistä. Tuo että muutetaan korpeen ilman kulkuneuvoa. Me muutettiin tokaa lasta odotellessa kauppakeskuksen ja metron viereen. Saatoin aina pyyhkäistä tuplarattailla ihmisten ilmoille, kun alkoi ahdistaa. Ja meille oli helppo tulla myös julkisilla.
[/quote]
Ei me asuta korvessa :D Me asutaan 5km kaupungin keskustasta, 1km pikkukeskustasta. Kaupat, kirjastot, neuvolat - kaikki kävelymatkan päässä, mutta ystävät, jotka asuvat samassa kaupungissa asuvat sellaisissa paikoissa, että julkisilla sinne pääseminen on, jos nyt ei täysin mahdotonta, niin kahden lapsen kanssa käytännössä mahdotonta. Julkinen liikenne kun ei toimi kaikissa kaupungeissa samalla tavalla kuin Helsingissä tai muutamassa muussa isommassa kaupungissa. :)