Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuun hulluksi mun äidin kanssa!!
26.07.2013 |
Kerroin äidille innoissaan et sain haastattelukutsun R-kioskiin ni äidin eka reaktio et "ooksä yksin siellä, kai siellä kiertää vartijat, siellähän voi tapahtua vaikka mitä".....ja tätä samaa on jatkunu koko mun elämä!!Lapsuudesta muisto ku iskä ei tullu kotiin sillon ku ois pitäny ni äiti alkaa meidän lasten kuullen päivitteleen et mitä kaikkee isälle on voinu tapahtua, sydänsairas ihminen, voinu saada sydänkohtauksen jne... Muistan vieläki miten kädet täristen yritin syyä mut ruokahalu oli kadonnu jostain syystä... Toisen kerran isä katos laivalla ni äiti alkaa päivitteleen et senhän on jotku hullut voinu vaikka heittää aijan yli mereen... Kukaan ei varmaan ihmettele et kärsin yleisestä ahdistuneisuudesta ja peloista. Oon yrittäny ite muuttaa ajatteluani myönteisempään suuntaan mut jotenki se on aika vaikeeta ku tällasen kasvatuksen oon saanu!! Vuodatus ilman punaista lankaa
Kommentit (4)
Ihan sama homma meidänkin perheessä ja jatkui vaan koko ikäni. Jos ei tavoittanut heti jotain sisaruksista soitteli toisille ympäriinsä, että mitä sille on tapahtunut. Ja tätä ahdistamista ei pystynyt kukaan ulkopuolinen ymmärtämään. Kai se jonkinlaiset jäljet on jättänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös samanlaista, ja aina vain pahemmaksi käy, mitä vanhemmaksi äiti tulee. Ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön sain minäkin vaivoikseni. Ahdistun ajatuksestakin, että äiti soittaa tai tulee käymään. Itse en juuri kyläile. Yritän pitää välimatkaa, jotta selviäisin tästä jaloilleni.
Mun äiti on vähän samanlainen, mutta hän on oikeasti joutunut odottamaan isäänsä turhaan kotiin... Oli tarkoitus, että äitini leikkaa isänsä hiukset tämän tultua töistä, eräänä toukokuun päivänä vuonna 1969. Isä ( siis mun pappani) ei koskaan tullut vaan hän oli kuollut työmaaonnettomuudessa, jäänyt kaivantoon sortuneiden seinämien alle.
Siitä lähtien äiti on aina pelännyt jotain sattuneen jos joku viipyy matkalla tai ei vastaa puhelimeen.. Rasittavaa toisaalta.
Alue: Aihe vapaa
Mun mummo oli samanlainen. Vanhemmat oli sukuloimassa illan ja se soitti meille kotiin lankapuhelimeen, kun ei ollut vielä kännyköitä (olin joku ala-asteikäinen). Kyseli, että onko ne jo tullut ja kun vastasin että ei, niin se alkoi mulle puhelimessa arvuuttelemaan, että nyt on varmasti sattunut jotain, ne on ajanut kolarin tms.
Ahdistavaa! En ikinä ryhtyisi pientä lasta pelottelemaan ja muutenkin pyrin itse olemaan ajattelematta heti oahinta kaikesta.