Onko pakko suostua koekaniksi?
Olen sairastanut enemmän ja vähemmän nyt reilu vuoden ajan. Sairastamisen ohella on tehty yksi isompi leikkaus josta toipuminen on ollut pitkä ja raskas tie ja se jatkuu vielä ensi kevääseen vähintään.. Syksyllä odotettavissa uusi leikkaus ihan eri asiaan liittyen, josta odotettavissa isot kivut, mutta toipua pitäisi alle kuukaudessa. Henkisesti olen aivan rikki ja väsynyt. Nyt sitten papassa paljon solumuutoksia ja kohdunkaula ei kuulemma näytä siltä kuin miltä sen pitäisi näyttää. Lääkäri ei suoraan kertonut mitä papa-lausunnossa luki, kierteli ja selitti kirjoittavansa pikaisen lähetteen jatkotutkimuksiin. Naamasta näki ettei kaikki ollut kunnossa.
Nyt sitten tuli kirje ja kutsu sairaalaan tutkimuksiin ja koepalan ottoihin. Mukana oli lappu, jossa oli, että lääkärin/hoitsun ym. lisäksi mukana on seuraamassa 5 kandidaattia opetustarkoituksessa. VITTU MÄ EN JAKSA!!!!! EI, en halua sinne ketään ylimääräistä henkilöä! Mä olen rikki ja loppu muutenkin, enkä todellakaan kaipaa rivistöä oman ikäisiä/nuorempia pällistelemään pilluani ja katsomaan kuinka vollotan. Monesti mukana on ollut opiskelijoita, mutta nyt ei vaan jaksa.
Jos ei ole varaa yksityiseen, niin onko tosiaan pakko hyväksyä, että on koekani ja kaikki pällistelemässä mitä tutkimuksia tehdään, miten tehdään jne..?? Miehelle jo sanoin etetn mene koko tutkimuksiin, niin loppu olen.
Onko kenelläkään mitään käytännön kokemusta, faktaa?? Kiitos.
Kommentit (22)
ei ole pakko suostua, minäkään en suostunut, noh kolmannella kerralla oli yksi ylinmääräinen ainoastaan joka olikin hilja sen ajan, joten ei häirinnyt, soita ja selitä tilanteesi, varmasti ymmärtävät.
Ei ole pakko suostua. Soita etukäteen ja kerro, ettet halua opiskelijoita sinne, niin ei tarvitse sitten paikanpäällä vääntää. Ei tarvi jaksaa tuollaisessa tilanteessa.
Olen nimittäin aiemmin yrittänyt kieltää, mutta mukaan tunkivat silti. Sanoivat, että koska kyseessä opetussairaala, niin tulevat mukaan. Mut nyt tosiaan niin rikki kaikesta, etten vaan kestä edes ajatuksena.
Ap
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 21:37"]
Olen nimittäin aiemmin yrittänyt kieltää, mutta mukaan tunkivat silti. Sanoivat, että koska kyseessä opetussairaala, niin tulevat mukaan. Mut nyt tosiaan niin rikki kaikesta, etten vaan kestä edes ajatuksena.
Ap
[/quote]
Ei siihen kuitenkaan ole pakko suostua. Ota miehesi mukaan tueksi, jos tuntuu että et yksin saa pidettyä puoliasi.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 21:37"]
Olen nimittäin aiemmin yrittänyt kieltää, mutta mukaan tunkivat silti. Sanoivat, että koska kyseessä opetussairaala, niin tulevat mukaan. Mut nyt tosiaan niin rikki kaikesta, etten vaan kestä edes ajatuksena.
Ap
[/quote]
Ei se ole mikään oikeutus sille, että sinulle herkässä tilanteessa on ylimääräisiä mukana. Soita etukäteen ja sovi asia tai ota mukaan joku joka jaksaa (ja osaa ja uskaltaa!) rähjätä sinun puolestasi jos sinusta tuntuu, ettet itse jaksa.
Valituksen voi aina tehdä jos tuntuu, että jokin meni pieleen.
Kiitos teille. Soitan tuonne sairaalaan huomenna.
Ap
Minäkin ehdotan että pyydät vaikka miestä soittamaan etukäteen ja kertomaan toiveesi. Miesvaltaisella alalla työskentelevänä tiedän että puhelimeen mahdollisesti vastaava naishoitsu saattaa ehkä valitettavasti uskoa miestä paremmin kuin naista. Sitten otat sairaalaan vaikka miehesi, siskosi, äitisi tms. tueksi. Jos opiskelijat vielä sairaalassakin tunkevat mukaan niin tosiaan on helpompi puolustautua kun joku on tukena. Ja muutenkin.
Oikein paljon voimia sinulle. Olet jaksanut jo vaikka mitä. Yhtään ylimääräistä ei tarvitse jaksaa.
Suomessa kaikki sairaalait ovat opetussairaaloita (yksityisiä lukuunottamatta), joten voit kieltäytyä ihan sujuvasti. Riittää, että soitat sinne ja ilmoitat, että et salli yhdenkään opiskelijan olevan paikalla. Ja toistat kiellon ennen toimenpidettä.
Ei tosiaan ole pakko suostua. Voimia tilanteeseesi! Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi.
Tietysti sinulla on oikeus kieltäytyä ylimääräisistä ihmisistä tutkimusten aikana. Sinulla on myös oikeus kieltäytyä turhista tutkimuksista.
Joskus tehdään myös täysin turhia tutkimuksia, ts. tutkimuksia, jotka eivät välittömästi liity sairaanhoitoon vaan tehdään ihan vain tieteen ( lue: uteliaisuuden) vuoksi. Näistä kaikista on kokemusta yhdellä lähiomaisellani. Harvinaista sairautta sairastava sisareni sanoi lääkärille, että saavat luvan odottaa hänen kuolemaansa ennen kuin availevat häntä turhan takia.
Käsittääkseni yliopistollisissa sairaaloissa ei voi kieltäytyä. Tavallisissa tapauksissa voidaan potilaan aika vaihtaa.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 22:30"]
Käsittääkseni yliopistollisissa sairaaloissa ei voi kieltäytyä. Tavallisissa tapauksissa voidaan potilaan aika vaihtaa.
[/quote]
Noh, se on sinun käsityksesi.
Ap, soita sairaalaan ja selvitä asia edeltäkäsin.
Potilas voi aina kieltäytyä ja piste.
hoitaja
Jaaha minulla on "mielenkiintoinen" harvinainen krooninen sairaus. Minulle, kyllä sanottiin, ettei periaatteessa voisi kieltäytyä opetustilanteesta. Koekaniinina ei tarvitse olla. Se on eriasia.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 23:03"]
Jaaha minulla on "mielenkiintoinen" harvinainen krooninen sairaus. Minulle, kyllä sanottiin, ettei periaatteessa voisi kieltäytyä opetustilanteesta. Koekaniinina ei tarvitse olla. Se on eriasia.
[/quote]
MInä olen vastaavassa tilanteessa pyytänyt kirjallisena sen ohjeen, määräyksen tai lain, jonka mukaan noin on. Sitä ei löytynyt, joten minua ei käytetty oppimateriaalina.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 22:30"]
Käsittääkseni yliopistollisissa sairaaloissa ei voi kieltäytyä. Tavallisissa tapauksissa voidaan potilaan aika vaihtaa.
[/quote]
Jos noin olisi, voisi asiakas valita, että yliopistollinen sairaala vai vastaavaa hoitoa antava toinen sairaala. Suomessa ei voi: kun keskussairaala lähettää tiettyihin toimenpiteisiin, ei ole muuta paikkaa kuin yliopistollinen. Hoito ei koskaan saa olla sama asia kuin oppimateriaaliksi joutuminen.
olipas tänne tullut lisää kommentteja. Soitan sairaalaan huomenna ja katsotaan mitä sanovat.
Ap
Ei ole pakko suostua, mutta on aika hyvä myös pohtia sitä, että lääketieteeseen tarvitaan osaajia. Ei syöpiä, leikkauksia, synnytyksiä tai mitään muutakaan osaa hoitaa pelkkää kirjaa lukemalla.
En minäkään riemusta hyppinyt, kun joku afrikkalaistaustainen gynekologiksi opiskeleva ihmetteli jalkoväliäni viime raskauden tarkastuksessa, mutta ajattelin, että hän tarvitsee sitä oppia eniten, kun ei varmaan silpomattomia värkkejäkään ole pahemmin nähnyt...
Ei ole pakko suostua. Ei tietenkään.