Oikaistaan yleisiä vääriä käsityksiä historiasta
Aikakausista, ihmisistä, tapahtumista jne. Sivistetään toisiamme :) Vakuuttavat perustelut ja linkit ovat tervetulleita.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Moni ei tiedä, että enemmistö noituudesta tuomituista oli miehiä.
Lähde??
Historiallisesti ei ole olemassa mitään "perinteistä perhemallia". Aviottomia lapsia on aina syntynyt, ja yksinhuoltajaäidit, vaikka heitä olisikin paheksuttu, ovat päässeet naimisiin siinä missä muutkin. Jollain köyhällä torpparilla ei ole ollut varaa valita kylän puhtoisinta neitsyttä eikä se ole ollut tavoitekaan, vaan puolison valinnassa on tärkeää ollut tämän kyky selvitä talon töistä.
Uusperheitä oli paljon myös nykyistä suuremman leskien määrän vuoksi. Miehiä kuoli sodissa ja onnettomuuksissa, naisia puolestaan synnytyksissä. Vielä 1900-luvun alussa lapsivuodekuolleisuus oli noin 15 prosenttia, eli moni mies jäi leskeksi verrattain nuorena. Leskien, varsinkin jos heillä oli lapsia, oli käytännössä pakko avioitua uudelleen.
Perhekäsitys on ollut muutenkin nykyistä laajempi. Samassa taloudessa on saattanut asua isovanhempia, isäntäparin naimattomia sisaruksia ja kasvattilapsia, esimerkiksi orvoiksi jääneitä sukulaislapsia.
Vierailija kirjoitti:
Napoleon oli 168 cm pitkä. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsin armeijan keskipituus oli 163 cm. Uskomus Napoleonin lyhyydestä johtuu osittain maalauksista, joissa Napoleon on kuvattuna henkivartijoidensa ympäröimänä. Henkivartijoilta vaadittiin taitojen ja uskollisuuden lisäksi pituutta, jonka seurauksena Napoleon näytti näiden rinnalla melko lyhyeltä.
Napoleonin henkivartiokaartin (vanha kaarti) miehet olivat sen ajan jättiläisiä, pituutta piti olla vähintään 177 cm. Heihin verrattuna Napoleon näyttää lyhyeltä.
Napoleonin 168 cm: n pituus ei täsmää edes tuumamittojen erilaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Napoleon oli 168 cm pitkä. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsin armeijan keskipituus oli 163 cm. Uskomus Napoleonin lyhyydestä johtuu osittain maalauksista, joissa Napoleon on kuvattuna henkivartijoidensa ympäröimänä. Henkivartijoilta vaadittiin taitojen ja uskollisuuden lisäksi pituutta, jonka seurauksena Napoleon näytti näiden rinnalla melko lyhyeltä.
Napoleonin henkivartiokaartin (vanha kaarti) miehet olivat sen ajan jättiläisiä, pituutta piti olla vähintään 177 cm. Heihin verrattuna Napoleon näyttää lyhyeltä.
Menee salaliittoteorioiden puolelle, mutta sitten yhtäkkiä 168 cm pitkän Nicholas Sarkozyn presidenttikaudella Napoleon kasvaa 154 cm: n pituisesta 168 senttiseksi.
suomi oli orjayhteiskunta ennen ruotsin vallan aikkaa
Orjuuden Afrikasta aloittivat yhdysvaltalaiset. Kun he tarvitsivat työväkeä puuvillapelloille, he purjehtivat Afrikkaan ja metsästivät orjia.
Arabit orjuuttivat afrikkalaisia paljon ennen ja jälkeen Yhdysvaltojen ja orjat ostettiin orjakauppiailta. Joku heimo myi vierasheimolaisia orjiksi.
Keskiaika ei ollut pimeä. Keskiaika oli suvaitsevaista aikaa, jolloin tieteet ja taiteet kukoistivat. Ilmastokin oli erittäin lämmin ja maanviljely tuotti hyvin. Noitavainot alkoivat vasta uudella ajalla keskiajan jälkeen, samoin kurjuus uskonsotien ja pienen jääkauden myötä. (Tosin ei kai nyt kukaan enää edes usko myyttiin pimeästä keskiajasta?)
Vierailija kirjoitti:
Jos sotakorvaukset Neuvostoliitolle olivat hyvä asia Suomen teollistumisen kannalta, niin eikö kannattaisi aloittaa sota jotakin maata vastaan ja hävitä se, että pääsisimme maksamaan sotakorvauksia.
Tai voisimme muuten vaan alkaa tehdä naapurimaillemme ilmaiseksi erilaisia tuotteita 10 vuoden kansantalouden kokonaistuoton verran. Saisimme samanlaisen buustin teollisuudellemme ilman sotaa.
Vierailija kirjoitti:
Orjuuden Afrikasta aloittivat yhdysvaltalaiset. Kun he tarvitsivat työväkeä puuvillapelloille, he purjehtivat Afrikkaan ja metsästivät orjia.
Arabit orjuuttivat afrikkalaisia paljon ennen ja jälkeen Yhdysvaltojen ja orjat ostettiin orjakauppiailta. Joku heimo myi vierasheimolaisia orjiksi.
Niin, mutta miksi Tampella katosi Tampereelta?
Vierailija kirjoitti:
Historiallisesti ei ole olemassa mitään "perinteistä perhemallia". Aviottomia lapsia on aina syntynyt, ja yksinhuoltajaäidit, vaikka heitä olisikin paheksuttu, ovat päässeet naimisiin siinä missä muutkin. Jollain köyhällä torpparilla ei ole ollut varaa valita kylän puhtoisinta neitsyttä eikä se ole ollut tavoitekaan, vaan puolison valinnassa on tärkeää ollut tämän kyky selvitä talon töistä.
Uusperheitä oli paljon myös nykyistä suuremman leskien määrän vuoksi. Miehiä kuoli sodissa ja onnettomuuksissa, naisia puolestaan synnytyksissä. Vielä 1900-luvun alussa lapsivuodekuolleisuus oli noin 15 prosenttia, eli moni mies jäi leskeksi verrattain nuorena. Leskien, varsinkin jos heillä oli lapsia, oli käytännössä pakko avioitua uudelleen.
Perhekäsitys on ollut muutenkin nykyistä laajempi. Samassa taloudessa on saattanut asua isovanhempia, isäntäparin naimattomia sisaruksia ja kasvattilapsia, esimerkiksi orvoiksi jääneitä sukulaislapsia.
Aviottomien lasten äitejä ei niinkään paheksuttu, jos he elivät vakituisessa suhteessa lapsen/lapsien isän kanssa ja yleensä tämän isän kanssa he avioituivatkin, jos avioituivat. Useita salavuoteustuomioita saanutta ja tunnustamattomia tai eri isille olevia äpärälapsia saanutta naista ei moni halunnut naida.
"Isännät käyttivät piikojaan hyväksi tai heillä oli muuten usein sutinaa". Tuskin läheskään siinä määrin, kuin Suomi-filmeissä väitetään. Entisajan yhteisössä oli vahva sosiaalinen kontrolli ja kyttäysmentaliteetti. Käytännön mahdollisuudetkin kahdenkeskiseen kanssakäymiseen huomiota herättämättä olivat vähäiset asumis- ja nukkumisjärjestelyistä johtuen. Muiden kuin aviopuolisoiden välinen seksi oli lailla kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät eläneet nykymittapuun mukaan vanhoiksi, vaan kuolivat keski-ikäisinä. Oikeasti alhaista eliniänodotetta selitti suuri lapsikuolleisuus ja toki nuoret aikuisetkin kuolivat nykyistä useammin. Silti myös vanhuksia on ollut aina.
Vanhuksia on ollut muinaisinakin aikoina erityisesti ylemmän luokan edustajissa. Vaikka antiikin ikäarvioihin ei voi täysin luottaa, ovat monet filosofit eläneet 60-70-vuotiaiksi. Aristoteles eli noin 63-vuotiaaksi. Heidän ei tarvinnut tehdä raskaita töitä ja he söivät parempaa ravintoa kuin köyhemmät ihmiset.
”Heidän”. Osa filosofeista kuten Sokrates olivat köyhiä keppikerjäläisiä eivätkä omistaneet kuin päällänsä olevat vaatteet.
Yleisesti luullaan että homo neanďerthal on kuollut sukupuuttoon vaikka se ei ole totta.
Homo neanďerthal yhdisti amerikan ja euroopan ja neanďerthal oli, on ja tulee olemaan ensimmäinen amerikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orjuuden Afrikasta aloittivat yhdysvaltalaiset. Kun he tarvitsivat työväkeä puuvillapelloille, he purjehtivat Afrikkaan ja metsästivät orjia.
Arabit orjuuttivat afrikkalaisia paljon ennen ja jälkeen Yhdysvaltojen ja orjat ostettiin orjakauppiailta. Joku heimo myi vierasheimolaisia orjiksi.
Niin, mutta miksi Tampella katosi Tampereelta?
Nyt ymmärrän miksi kaverini jonka serkku on tampereelta nii käytti tampio sanaa.
Tampio on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Moni ei tiedä, että enemmistö noituudesta tuomituista oli miehiä.
Silloisessa Ruotsi-Suomessa kyllä, mutta oliko maailmanlaajuisesti näin?
"Avioliitto oli entisaikoina vain käytännön syistä solmittu naimakauppa, tunteilla ja mieltymyksillä ei ollut väliä". Väärin. Lukekaa vaikka Hanna Kietäväinen-Sirenin "Rahvaan rakkaus: suomalaisen intohimon historia" tai Kirsi Vainio-Korhosen "Lemmen ilot ja sydänen salat".
Noitavainot olivat pääasiassa maallisen porukan juttuja, ei kirkon tai inkvisition.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Suomi olisi antautunut Neuvostoliitolle, olisimme saaneet Neuvostoliiton hajoessa kaikki nyttemmin mentetyt alueet takaisin ilman sotia.
Ja jälleenrakennukseen EU-tukia, sen sijaan että nyt joudumme olemaan maksajina. Natoonkin olisimme menneet heti kun ovi vähänkin raottui.
Toisaalta meillä ei olisi enää 90-luvulla ollut kovinkaan paljon puhdasta luontoa eikä toimivaa infraa.
Meiltä löytyisi myös iso venäläinen vähemmistö ja suomensukuisia olisi siirretty muihin neuvostatasavaltoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Historiallisesti ei ole olemassa mitään "perinteistä perhemallia". Aviottomia lapsia on aina syntynyt, ja yksinhuoltajaäidit, vaikka heitä olisikin paheksuttu, ovat päässeet naimisiin siinä missä muutkin. Jollain köyhällä torpparilla ei ole ollut varaa valita kylän puhtoisinta neitsyttä eikä se ole ollut tavoitekaan, vaan puolison valinnassa on tärkeää ollut tämän kyky selvitä talon töistä.
Uusperheitä oli paljon myös nykyistä suuremman leskien määrän vuoksi. Miehiä kuoli sodissa ja onnettomuuksissa, naisia puolestaan synnytyksissä. Vielä 1900-luvun alussa lapsivuodekuolleisuus oli noin 15 prosenttia, eli moni mies jäi leskeksi verrattain nuorena. Leskien, varsinkin jos heillä oli lapsia, oli käytännössä pakko avioitua uudelleen.
Perhekäsitys on ollut muutenkin nykyistä laajempi. Samassa taloudessa on saattanut asua isovanhempia, isäntäparin naimattomia sisaruksia ja kasvattilapsia, esimerkiksi orvoiksi jääneitä sukulaislapsia.
Aviottomien lasten äitejä ei niinkään paheksuttu, jos he elivät vakituisessa suhteessa lapsen/lapsien isän kanssa ja yleensä tämän isän kanssa he avioituivatkin, jos avioituivat. Useita salavuoteustuomioita saanutta ja tunnustamattomia tai eri isille olevia äpärälapsia saanutta naista ei moni halunnut naida.
Riippuu katsantokannasta. 1600 -luvulla salavuoteudesta tuomittiin äärimmäisen ankarasti ja äpärälapsia ennemmin tapettiin kuin uskallettiin kantaa heistä vastuuta. Vielä 1950 -luvulla oli käytössä au -äideille pakkostrerilisaatioita. Usean au -lapsen äidin kohtalona oli kylähuoran osa.
Jatkosodassa otettiin takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja sen lisäksi pieni marginaali. Hyökkäys pysäytettiin itse linjalle, jota oli helpompi puolustaa kuin vanhaa rajaa. Sitä ei ylitetty eikä Leningradin valtausyritykseen osallistuttu, vaikka olisi voitu ja saksalaisetkin painostivat.
Mannerheim ei uskonut Saksan voittavan, sen sijaan hän uskoi kesän 1944 suurhyökkäykseen asti Stalinin tekevän Suomen kanssa rauhan vanhalla rajalla voidakseen keskittyä pääviholliseen.