Miehelläni synnytysmasennus? Miten voin auttaa..? :(

Toinen lapsemme syntyi kuukausi sitten ja on ollut esikkoa huomattavasti vaativampi, vaatii syliä jatkuvasti hereillä ollessaan, ei viihdy itsekseen kuin aivan hetken. Mahavaivaa on jonka takia valvottaa miestä öisin, minä itse nukun kuin tukki. Mies tosin on aina ollut herkkäunisempi.

Äsken ennen iltavuoroon lähtöä hän kysyi voiko miehelläkin olla synnytysmasennus ja havahduin. Kertoi ettei enää mikään tunnu miltään, vauva on kuin vieraan kakara joka vikisee koko ajan. On kuulemma raivostuttava, eikä tunnu ollenkaan omalta. Väsyttää ja vituttaa mutta koittaa vain jaksaa. Kerroin että nuo tunteet on kai normaaleja ja että minun on ollut itse helpompi luoda suhde vauvaan kun enemmän häntä hoidan ja imetän. Kerroin myös että tuon tunteen kai pitäisi ajan kanssa helpottaa, mutta miehen mielestä sen olisi pitänyt jo. Ei ehditty enempää keskustella asiasta kun hänen piti töihin lähteä. Mutta minua jäi asia vaivaamaan todella paljon... :(

Kieltämättä tämä arki vauvan ja vajaa 3 vuotiaan uhmakkaan tytön kanssa on ollut rankkaa, varsinkin kun mies on töissä ja itse keskenään näiden kanssa kotona. itse lohduttaudun ajatuksella, että kyllä tämä kohta helpottaa kun vauva kiinnostuu ympäristötstään eikä enää vaadi syliä niin paljon. Ja kun olen alkanut käymään kerran päivässä tunnin lenkillä, jolloin olen saanut itse hieman voimaa ja energiaa jaksaa. Olen yrittänyt myös miestäni saada harrastamaan jotain tai ainakin edes käymään jossain hetkisen itsekseen, mutta ei ole lähtenyt. Ja nyt taidan tajuta syyn; ei jaksa/kiinnosta mikään... :(

Tuon ekskustelun jälkeen tajusin alkaa ajattelemaan myös miehen kannalta, helppoa ei ole hänelläkään: käy töissä (kolmivuoro, joten rytmit on aina aika perseellään), stressaa rahatilannetta (nyt ollut muutama isompi menoerä mikä on pistänyt meitä hiukan tiukemman budjetin varaan), nuku huonosti muutaman tunnin yö unilla, jotka nekin katkeilee vauvan vuoksi eikä aina saa unenpäästä kiinni.  Sitten vielä "uhraa" kaikki vapaa ajat kotona olemiseen lasten kanssa ja ole tunti keskenään avuttomana kitisevän vauvan kanssa ku minä käyn lenkillä :(

Positiivista on että mies alkoi puhumaan asiasta, en olisi varmasti itse tässä myllerryksessä huomannut. Sanon tähän väliin, että mies ei kuulemma kertaakaan ole ajatellut satuttavansa vauvaa, hoitaa vain häntä robottimaisesti ilman tunnetta...

Kertokaa, mitä minä voin tehdä, miten saan mieheni harrastamaan tai tekemään jotain, josta hän saisi voimia jaksaa? Pari viikkoa sitten sanoi, ettei lähde minnekään koska ei halua minulle taakkaa kun hän käy myös töissä, ettei minun tarvitse olla yhtään enempää yksin lasten kanssa. Tästä olen hänelle sanonutkin, että ei todellakaan ole ongelma, on hällä yhtä lailla oikeus harrastaa kuin minullakin. Mieheni tuntien hän ei taatusi ole menossa ammattiauttajan juttusille, ellen aseella uhaten häntä sinne vie. Ja vaikka sinne saisinkin, tuskin puhuisi.

Mitä minä voin tehdä? :( En halua että mieheni joutuu kärsimään...