Lue keskustelun säännöt.
On niin ikävä lapsuutta että melkein itkettää
20.07.2013 |
Minulla oli ihana lapsuus ja yhtäkkiä tänään 27-vuotiaana aloin kaivata lapsuuteen tosi paljon. Etenkin mummolani oli maailman paras paikka, siellä oli lapsille kaikkea mitä toivoa pystyi ja mummokin ihana. Nyt mummoni on sieltä muuttanut ja muutenkin kauas meistä, näemme vain muutaman kerran vuodessa. Ja mummo on muuttunut vanhaksi, hänellä on Alzheimerin tautikin. Toisaalta on oma ihana itsensä, mutta toisaalta kuin eri ihminen kun muisti on heikentynyt. Eniten surettaa se, ettei hän tunnu muistavan eri perinteitä mitä meillä on ollut kun olen tullut käymään. Katselin lapsuuskuvia ja muistin kaikki tuoksut, maut, mielialat... Niin ikävä sitä aikaa :( tulipa sekava vuodatus,mutta oli vain pakko päästä purkamaan tämä! Voi kun olisin vielä lapsi ja kaikki ennallaan
Kommentit (14)
Kirjoita ihania muistojasi päiväkirjaan. Katkelma kerrallaan. Talleta niitä sellaisikisi hyvän kultajyviksi, joista saat ihanaa mieltä josku lukiessasi. Liitä mukaan vaikka valokuvia tai kiiltokuvia, mikä sinut viekin noihin muistoihin.
Se olisi sinulle ikävän ja kaipuun työstämistä, mutta ehkä myös jonkinlainen kunnianosoitus ja kiitos ihmisille, jotka ovat tehneet sinusta onnellisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja ole kiitollinen siitä, että sulla oli onnellinen lapsuus! Minä en kaipaa päivääkään omasta lapsuudestani. Onneksi olen aikuinen ja saan itse päättää seurani.
Olen itsekin ikävöinyt lapsuutta koko illan. :( Niin paljon, että tuntuu että sairastun kohta. Hassua, että juuri kirjoitit aivan samasta "ongelmasta". Minun on vaikea hyväksyä sitä että kaikki muuttuu menneeksi ja muistoiksi....En odota tulevaisuudelta mitään, tahdon vain takaisin lapsuuteen :(
Ikään liittyviä vaiheita, veikkaisin. Viimeisen kerran katsoo taakseen haikeana, ymmärtää joidenkin asioiden olevan peruuttamattomasti ohi. Kun tuosta pääsee yli, katse kääntyy eteenpäin ja kohti itsenäisempää "aikuisuutta". Muistan tuon itsekin, nimenomaan joskus 27-28 ikäisenä. OIlo alkoi helpottaa todella 33-vuotiaana ja on sen jälkeen vain kohentunut kohti neljääkymppiä ja sen yli.
no nyt se itku sitten tuli, lohdullista että teitä on muitakin! hassua on se, etta en muista kovinkaan paljon tiettyja tapahtumia, vain sellaisia tunnelmia ja pieniä hetkia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 22:24"]
Ikään liittyviä vaiheita, veikkaisin. Viimeisen kerran katsoo taakseen haikeana, ymmärtää joidenkin asioiden olevan peruuttamattomasti ohi. Kun tuosta pääsee yli, katse kääntyy eteenpäin ja kohti itsenäisempää "aikuisuutta". Muistan tuon itsekin, nimenomaan joskus 27-28 ikäisenä. OIlo alkoi helpottaa todella 33-vuotiaana ja on sen jälkeen vain kohentunut kohti neljääkymppiä ja sen yli.
[/quote]
Toivottavasti olet oikeassa. Minulla tämä vaihe on ollut nyt n. 10 vuotta... olen 31. Jospa se pian hellittäisi ;)
Kun olin pieni, näin mummia kerran vuodessa. Hänellä oli kans Altzheimerin tauti, muisti minut kunnes muutti vanhainkotiin. Mummini kuoli 84-vuotiaana, minun ollessani 19 viime vuonna.
Oli minun paras ystäväni, vaikka onkin niit ystäviä nykyään paljon. Muistan häntä rakkaudella ja kunnioitan hänen muistojaan. Kertoi Suomen sodasta ja Karjalan menetyksestä Neuvostoliitolle (oli karjalainen ja pikkulottana katsomassa tähystystornista kiikareilla, tuliko vihollislentokoneita vai ei).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Aina syksyisin se tulee. Arvelen sen johtuvan siitä, että pimeinä syysiltoina oleiltiin kotosalla ja ne kaikki puuhat jäi mieleen. Valkeat tulisijoissa. Lukuhetket. Vähäiset mutta odotetut tv ohjelmat. Kodin lämpö kun tuli ulkoa sisälle kun ulkona alkoi olla jo liian hämärää. Mummon käsityöt, tunnelmalliset radio-ohjelmat. Voi miten kolkkoa elämä onkaan nykyisin.
Petosjytky tuhosi suomen. . . . .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuus ja nuoruus oli ihan hirveää. Elämä on vain parntunut sen jälkeen, kun aikuisuus alkoi.
Minulle tulee noita tunteita tämän tästä, ja olen jo 50 täyttänyt. Uskon sen osittain johtuvan siitä, että pienenä sitä osasi iloita todella pienistä ja yksinkertaisista asioista. Jostakin syystä se on nykyään vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, miltä tuntuu :( Nykyisyydessä on paljon hyvää, mutta joskus se kaipuu menneisyyteen on ihan pakahduttavaa. Kaikki tuntuu muuttuvan nykyään niin nopeasti, se vielä pahentaa tunnetta.
80 Luku oli parasta aikaa elämässäni. M50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, miltä tuntuu :( Nykyisyydessä on paljon hyvää, mutta joskus se kaipuu menneisyyteen on ihan pakahduttavaa. Kaikki tuntuu muuttuvan nykyään niin nopeasti, se vielä pahentaa tunnetta.
80 Luku oli parasta aikaa elämässäni. M50
Läntisten teollisuusmaiden huippukohta. Oli luultavasti parasta aikaa ihan kaikille jotka sen ajan elivät. Tiedän varmuudella että menisin takaisin jos aikamatkustaminen nyt keksittäisiin. 2020-luku on aivan jumalaton kasa höyryävää, dystooppista paskaa.
Sellaisten scifi-elokuvien kuten Arnold Schwarzeneggerin Juokse tai kuole, V niin kuin verikosto ja Christian Balen Cubic uuden maailman kapinalliset piti olla viihdettä, eikä mikään opaskirja jonka oppien mukaan 2000-luvun politiikkaa pitäisi alkaa tekemään.
Tiedän, miltä tuntuu :( Nykyisyydessä on paljon hyvää, mutta joskus se kaipuu menneisyyteen on ihan pakahduttavaa. Kaikki tuntuu muuttuvan nykyään niin nopeasti, se vielä pahentaa tunnetta.