Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7
Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Minua ihmetyttää, millä tavalla putoajalle olisi ilmoitettu häätö, mikä oli BB:n etukäteen ilmoittama poikkeava tapa? Jos häädön piti tapahtua pk-huoneessa, miksi ei varmistettu että huone on tyhjä ja häädetty saadaan sinne ajoissa kuulemaan häätönsä sen jälkeen kun äänestystulos on ratkennut -ei sen aikana. Jos häädetylle oli tarkoitus kertoa häätö esim. kaiuttimesta, miksi OP:aa ei päästetty muiden asukkaiden sekaan niin että häädetty voisi olla kuka tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppua kohti lässähtänyt formaatti. Kivat tyypit tippuu ja tylsät jää. Olen seurannut koko kauden. Suosikkeja ovat olleet Marko ja OP. Nyt molemmat tipouneet. Eipä ole enää juuri Markon lähdön jälkeen kiinnostanut.
En ole koko aikana ymmärtänyt Krissen suosiota. Mihin se perustuu? Tavallinen venäläis lähtöinen pissis pk seudulta, kiltti, mutta vetelä tyyppi. Mielestäni täysin mielenkiinnoton. Jope on puhumaton juntti keskisuomesta, makaa ja syö ja polttaa tupakkaa. Mikä hänessä kiinnostaa ihmisiä? Paula taasen päämäärätietoinen, epävarma keski- ikäinen epäaito ja lapsellinen aikuinen, ärsyttää kännissä sietämättömän paljon, muute semi kiinnostava. Arttu voisi olla voittajaehdokas hauskoilla sutkauksillaan, mutta alkoi kuvottaa kun lähti Ellan kelkkaan, eikä kuvotus ole täysin unohtunut. Noista en jakaisi palkintoa kellekään. Mutta veikkaan, että taas kummallisen tvistin kautta Arttu voittaa. Näin siinä käy. Onneks enää tää ilta ja täö paska loppuu!Lässähti sinun osalta. Itse koin päinvastoin. Itse olisin äänestänyt ensimmäisinä ulos Markon, Roopen ja O-P:n. Ihmettelin koko ajan miten Marko ja O-P pysyivät talossa niin pitkään. Mielestäni asukkaiden yhteishenki parani selvästi Markon lähdön jälkeen, Marko oli niin keskipistehakuinen. O-P taas takapiru juonittelija. Krisse on älykäs ja hyväntahtoinen, Jope nokkela ja sydämmellinen. Sellaiset henkilöt ovat monien mielestä sympaattisia. Toiset sitten tykkäävät narsisteista ja juonittelijoista, toivon kuitenkin että yhteiskunnassa olisi heitä vähemmän.
Joko unohdit, ketkä olivat ensimmäisinä äänekkäimmin juonittelemassa ja sopimassa pelikuvioita juonitteluviikolla. Siellähän olivat Ella, Arttu ja Paula. Jostain syystä kaksi näistä on vielä talossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Koita nyt hyväksyä, että se OP tippui. Ei se tuolla jankkaamisella mihinkään muutu.
Mietippäs mitä olisi tapahtunut jos OP:n sijasta kyseessä olisi ollut Krisse. Palsta olisi räjähtänyt ja Krissefanaatikot olisivat lähteneet kaduille mellakoimaan ja vaatimaan Virtasen päätä vadille ja varmaan hallituksen eroa ja Joulun peruuttamista.
Veikkaan että silloin olisi jankattu aika lailla enemmän...
Toivon että ensimmäisenä illan lähetyksessä häädetään Arttu, hänelle en soisi voittoa. Ällöttävä. Joel seuraavaksi, jos olisi laiskanpulskea tyyppi joka ei ansaitse voittoa, verbaalisesti lahjakas. Kristiina on nuori tyttö joka ei piittaa muiden mielipiteistä, vahva persoona. Jotenkin toivon Paulan voittavan koko skaban, syystä että on tehnyt kuntonsa eteen koko ajan työtä ja tuonut sisältöä koko syksyn ajan. Känniääliönäkin hauska seurattava.
Ulosheittojärjestys
Arttu
Joel
Kristiina
Paula - voittaja - pellaaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Koita nyt hyväksyä, että se OP tippui. Ei se tuolla jankkaamisella mihinkään muutu.
Toivovat että heräisivät painajaisunesta, mutta tää on karu fakta. Juoruilija tippui oman käytöksensä vuoksi.
Kyllä ja näin saisi tapahtua useamminkin. Saisi olla suuntaus muuallakin tämä!
Hyvyys kunniaan❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Koita nyt hyväksyä, että se OP tippui. Ei se tuolla jankkaamisella mihinkään muutu.
Kyse on tavasta ja äänestyksestä, ei siitä kuka tippui.
Vierailija kirjoitti:
Mihinköhän formaattiin Paula muuten OP:n mukaan kuuluisi, kun BB oli kuulema väärä?
En tiedä OPn mielipidettä, mutta Paula olis ihan täydellinen kilpailija Selviytyjiin.
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."&nbs
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Varsinkin kun toissapäivänä nousi Oopeen palkki 7 peosenttiyksikköä viimeisen mainoskatkon aikana ja nytkö oltiin varmoja että tippuukin häätöön loppu minuuteilla. Siis tuotanto näkee ennakoivat äänimäärät ennenkuin katsojat.
Mitä esitystä Paula pitää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Minua ihmetyttää, millä tavalla putoajalle olisi ilmoitettu häätö, mikä oli BB:n etukäteen ilmoittama poikkeava tapa? Jos häädön piti tapahtua pk-huoneessa, miksi ei varmistettu että huone on tyhjä ja häädetty saadaan sinne ajoissa kuulemaan häätönsä sen jälkeen kun äänestystulos on ratkennut -ei sen aikana. Jos häädetylle oli tarkoitus kertoa häätö esim. kaiuttimesta, miksi OP:aa ei päästetty muiden asukkaiden sekaan niin että häädetty voisi olla kuka tahansa.
Pk-huoneen kautta sen pitikin tapahtua. Tuotannolle kävi vain kämmi, että op kutsuttiin pk-huoneeseen liian aikaisin ja äänestyshuijaus paljastui. Tai ellei kyse ollut huijauksesta, selvisi ainakin se, että tuotannon porukka ei ollut itsekään tietoinen, miten ja millä aikataululla porukkaa häädetään.
Vierailija kirjoitti:
Arttu tai Paula nyt äänestetään urakalla voittoon.
Sipsin syöjä läskit ekana pois siis krisse ja joel siat 🤗
Sä edelleen meinaat, että muiden haukkuminen on oikea taktiikka?
No mihinkäs kiusaaja nahoistaan....?
Paula oikein näytteli kuinka hyvä on näyttelemään, ei sattanan prkl!!!!
Kaikki yhessä limpissä sohvalla viltin sisällä paitsi ei Arttu mutta makkaa kuten Joelkin. Paulalla esitys päällä.
Paula sentään järjestää jotain keskustelua poikien kanssa, siten aika kuluu paremmin. Ei tollasta pelkkää hymisemistä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Mihinköhän formaattiin Paula muuten OP:n mukaan kuuluisi, kun BB oli kuulema väärä?
Tuohan on Paulan ihan oma vitsi. Itse sanoi moneen kertaan, että odotti temptation on the beach -tyyppistä formaattia. Kutomistehtävän aikana vitsaili, että oli kertonut äidilleen lähtevänsä johonkin nuorison bilettämisohjelmaan ja täällä hän istuu sohvalla kutimet kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Minua ihmetyttää, millä tavalla putoajalle olisi ilmoitettu häätö, mikä oli BB:n etukäteen ilmoittama poikkeava tapa? Jos häädön piti tapahtua pk-huoneessa, miksi ei varmistettu että huone on tyhjä ja häädetty saadaan sinne ajoissa kuulemaan häätönsä sen jälkeen kun äänestystulos on ratkennut -ei sen aikana. Jos häädetylle oli tarkoitus kertoa häätö esim. kaiuttimesta, miksi OP:aa ei päästetty muiden asukkaiden sekaan niin että häädetty voisi olla kuka tahansa.
Pk-huoneen kautta sen pitikin tapahtua. Tuotannolle kävi vain kämmi, että op kutsuttiin pk-huoneeseen liian aikaisin ja äänestyshuijaus paljastui. Tai ellei kyse ollut huijauksesta, selvisi ainakin se, että tuotannon porukka ei ollut itsekään tietoinen, miten ja millä aikataululla porukkaa häädetään.
Ai tuotanto ei ollut tietoinen ohjelman aikatauluista tai miten häätö tapahtuu? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OP oli aivan mahtava eilen studiossa, sano asiat suoraan ja rehellisesti, ei yrittänyt nuolla kenenkään p....ttä.
Oisin suonut OP:lle voiton mutta kun meni tippumaan, Joel tai Paula sais voittaa. Arttukaan ei haittaisi mutta Krisse ei voittoa ansaitse, minun mielestäni. Ei oo tehnyt yhtä paljon esim. viikkotehtävien eteen (aina joku vaiva) kuin muut.
OP tosiaan sanoi faktat Krissestä. Ja juuri siksi olisi vääryys ja väärä signaali seuraavia tuotantokausiakin silmälläpitäen mikäli kisan voitto irtoaisi kätevimmin tehtävistä lusmuilulla, yhteiseen hiileen pissimisellä (pissikselle tämä toki istuu kuin leikelty nenä päähän) ja omia vaivoja ja vammaisuuksia härskisti ja täysin häikälemättömän omahyväisesti hyväksikäyttäen. Mielestäni voitto ei kuulu vapaamatkustajalle. Krisse VEKS.
OP:n ” faktat” nyt on mitä on.. voisi itse katsoa sinne peiliin ja miettiä miten tuli käyttäydyttyä?
Varmaan on nyt Krissen vika sekin, että hänet äänestettiin ulos, mitään vikaa ei tietenkään siinä omassa käytöksessä ole!
Mun mielestä kyllä ihan oikea ihminen lähti ja ihan oikea signaali tästäkin tulee ulospäin.
Kiusaamalla, haukkumalla ja kieroilemalla ei BB: tä voita ja se on oikein!Kiusaamalla, haukkumalla ja kieroilemalla BB:tä voita ja se on oikein! NIINPÄ PAULA, pahin kaikista.
Kiusaaja on voittanut BB:n ainakin kolme kertaa, vuonna 2011, 2012 ja 2019.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin tuotanto siis kommentoi ig:ssä:
"Hei kaikki! Asukkaita kutsuttiin pk-huoneeseen ennen äänestysajan päättymistä mielivaltaisessa järjestyksessä. Oli puhdasta sattumaa, että OP oli pk:ssa sillä hetkellä, kun huomattiin, että hän onkin vaarassa pudota. Siinä tilanteessa tuotanto päätti pitää hänet päiväkirjahuoneessa siihen asti, että asia varmistui ja tuloksen sai julkaista. Jos lopputulos olisi ollut toinen, Olli-Pekka olisi päästetty ulos ja joku muu olisi kutsuttu kuulemaan äänestyksen lopputulos."
Itseäni ihmetyttää lihavoitu kohta. Milloin on siis huomattu, että hän on vaarassa pudota, kun kaksi minuuttia ennen äänestyksen päättymistä op oli vielä kolmantena? Tuo kaikkihan on pitänyt tapahtua parin minuutin sisällä, jos äänestystilanne ja äänestysaika ovat sellaiset, kuin katsojille kerrotaan.
Koita nyt hyväksyä, että se OP tippui. Ei se tuolla jankkaamisella mihinkään muutu.
Minä hyväksyn sen, että op tippui, mutta en sitä, että tuotanto valehtelee. Minä puhun nyt jostain ihan muusta kuin Op:sta.
Miten niin valehtelee? Sä et vaan suostu uskomaan selitystä.
No tuossahan sen juuri selitin, millä perusteella valehtelee. Tuotanto selittää, että huomasivat Op:n olevan vaarassa pudota, mutta kuitenkin samaan aikaan palkit näyttivät jotain ihan muuta.
Mä luulen, että on voinut käydä myös niin, että kun Sainio ja Krisu siellä studiossa ylisti OP: ta, niin OP: n kannattajille tuli vääränlainen käsitys siitä, että OP on turvassa. Muiden asukkaiden fanit jatkoivat äänestystä ja OP:n ei.