Kertokaa kokemuksia sydänsuruista! Vertaistukea kaivataan
Olen 22v nainen enkä ole nyt pariin vuoteen seurustellut tai ollut oikein missään tekemisissä miesten kanssa muuta kuin kaverimielessä, koska menneet kokemukset kummittelee taustalla. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa ihastuin erääseen tyyppiin ja hänkin sanoi olleensa kovasti ihastunut minuun. Aivan yhtäkkiä kaikki kuitenkin muuttui eikä hänestä kuulunut enää mitään, hän katosi täysin ilman selityksiä noin vaan. Olen surun murtama kun en voi ymmärtää miksi piti käydä näin kun kerrankin uskalsin ihastua johonkin niin pahasti. Tämä tuntuu fyysisenä kipuna ja aivan kuin sydän olisi palasina. Tiedän ettei tämä ole maailmanloppu, mutta silti tuntuu etten näe ketään muuta miestä koko maailmassa kuin hänet :( En kyllä enää aio kenenkään miehen kanssa lähentyä yhtään, tuntuu kuin minussa olisi joku kirous joka ajaa kaikki lopulta pois. Emme edes seurustelleet ja silti tämä tuntuu jopa pahemmalta kuin kauan sitten kokemani ero. Kertokaa teidän epäonnesta rakkaudessa tai jotain rohkaisevia tarinoita, olisi kiva saada jotain vertaistukea tähän kauheaan oloon. En saa nukuttua ja syöminenkin on ollut vähän hankalaa nyt viime päivinä, en tiedä miksi tällainen vaikuttaa niin vahvasti kaikkeen.
Kommentit (4)
Voi olet vielä tosi nuori! Sulla kaikki mahdollisuudet edessäsi mutta muista jos tulee se heikko hetki älä alenna itseäsi koska moni vanhempi mies saattaa käyttää sua hyväkseen kun olet tällä hetkellä haavoittumaisillasi. Koita koota itsesi mutta yhden neuvon sinulle annan. Älä anna käyttää itseäsi hyväksi!
Kun kaipasin sydänsurun aiheuttajaa, vedin sen kaipauksen täysin överiksi. Päätin ottaa oikein oman ajan joka päivä, jolloin istun alas ja Kaipaan ja Hehkutan tätä menetettyä rakkautta.
Kuinka ihana se oli; se ja se piirre jne. Ja kuinka kamalan surkeaa on, että näin kävi. Näitä pitää kelata 10 min - 15 minuuttia täysin ja vain siihen keskittyneesti. Sen lisäksi, että koko ajan on muutenkin mielessä.
Pian se alkaa tuntua pakkopullalta ja läksyltä ja ihanuudet ja menetyksen kurjuus muuttuvat realistisiksi ja olo helpottuu.
Sinun iässäsi sydämen särkyminen tuntuu maailmanlopulta. Toki se voi tuntua vanhempanakin, mutta eritoten sinun iässäsi, ja saattaa tuntua että loputon epäonni on kironnut sinut. Asia ei kuitenkaan todellakaan ole näin. Onnen voi löytää milloin tahansa, vaikka vasta eläkepäivillä. Mutta jos vain haluat löytää onnen niin lupaan että vielä joku päivä sen löydät. Halauksia sinulle.
Kohta tuntuu paremmalta, lupaan sen. Itse monia vastaavia suruja nuorempana kokeneena tiedän että pienen hetken se tuntuu maailmanlopulta.