Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL
Alkaa vasta syyskuussa. Miten maltan odottaa?? Muita jotka haluaisivat jo tietoa pareista?
Toivotaan, että tällä kaudella ei tapahdu mitään kamalan hullua vaan parit ovat aikuismaisesti käyttäytyviä ja fiksuja. Toivoahan aina saa, vai mitä?
Kommentit (18026)
Vierailija kirjoitti:
Matin ja Miran tapaus on kamala, mutta minusta Matti ei ole tässä suinkaan ainoa pahis. Kauden aikana Mirasta on tullut vaikutelma, että hän ei etsi itselleen parisuhdetta vaan siittäjää lapsilleen ja käsistään kätevää (hyvätuloista) elättäjää, joka ostaa Miralle ja lapsille järvenrantatalon. Aika harva mies haluaa astua valmiiksi kirjoitettuun tarinaan, jossa odotukset ja vaatimukset ovat jo heti alusta korkealla. Matti toimi mulkusti kun ei ollut Miralle rehellinen siitä, ettei nappaa, mutta eipä Mirakaan antanut suhteelle oikeaa mahdollisuutta. Piikittely, raskausvihjaukset ja puolison tiukka kategorisointi valmiiseen käsikirjoitukseen olisi turn off kenelle tahansa.
Ainakin Mira on ollut avoin toiveistaan tulevaisuuden ja kumppanin suhteen oletettavasti sekä asiantuntijoille että Matille. Jos nämä toiveet eivät Matille käyneet, sen voi sanoa ääneen. Matti sen sijaan pimitti lähes kaikki tuntemuksensa Miralta. Varsin keskenkasvuinen asenne, tuohon ohjelmaan ja ylipäätään parisuhteeseen lähdettäessä.
Torpedo kirjoitti:
Viimeinen jakso toi esiin Matin todelliset värit. Tätä olen tuntenut koko tuotantokauden ajan oleva Matin saippuamaisen pinnan alla. Täysin välttelevä, vastuuta ottamaton ja toista syyllistävä, emotionaalisesti lapsellinen mies, joka on koko tuotannon aikana esittänyt olevansa pehmeä romanttinen runopoika etsimässä elämänsä naista ja lapsiperhearkea. Juuei.
Ajatelkaa itse olevanne Miran tilanteessa: Aina kun yritätte kysyä missä mennään ja mitkä fiilikset, niin vastaus on jotain ympäripyöreää "Kattellaan nyt tässä" ja "Vaimoahan tänne tultiin hakemaan" ja yhtäkkiä täysi nolaus oman kaverin edessä ja lopulta jättäminen, kun koettaa keskustella viikkoa ennen päätöstä (parien tuleekin keskustella ennen päätöshetkeä, koska he yhdessä kertovat tapaamisessa mitä ovat päättäneet!)
Vaikka tuntuukin kipeältä Mirasta, niin pakko sanoa että Mira väisti luodin. Olisi kauheaa kun tuollainen emotinaalisesti keskenkasvuinen ja syyttelevä mies olisi omien rakkaiden lasten isä. Draamat taattu.
Jäi juuri sellainen fiilis tuosta viimeisimmästä (ei ruutu+) jaksosta että Matti olisi vain halunnut ghostata ilman sen kummempia perusteluita. Todella törkeää ettei voi olla rehellinen ja kertoa jos on alkanut epäröimään vaan pitää pudottaa se pommi sitten asiantuntijoiden edessä. Kun Mira kerran suoraan kysyy missä mennään niin eikö voisi vain olla rehellinen eikä pitkittää jotta toinenkin tietää mitä on luvassa. Epäkypsää käytöstä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän vaimo Matilla sitten lienikään olevan kehissä siellä Jannen instapäivityksessä, koska tuskin nyt uudelleen naimisiin on tässä välissä ehtinyt sentään... toki avovaimokin on vaimo...
Mira tietysti. Matti ja Mira solmivat avioliiton kesällä 2020. Vaikka he olisivat samana päivänä hakeneet avioeroa, heitä ei olisi vieläkään ehditty tuomita avioeroon. Matti on siis naimisissa. Siinä instapäivityksessä tituleerattiin Mattia aviomieheksi, joka hän takuulla onkin, kunnes on saanut avioeron.
Tuskin Matti on ONNELLINEN aviomies siinä tapauksessa... Ellei sitten jostain kumman syystä ole saanut välejään kuntoon Miran kanssa... Päivityksessähän nimenomaan luki että kaksi ONNELLISTA aviomiestä...
Ymmärtänet silti, ettei Matti voi tässä vaiheessa laillisesti olla kenenkään muun kuin Miran onnellinen aviomies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matin ja Miran tapaus on kamala, mutta minusta Matti ei ole tässä suinkaan ainoa pahis. Kauden aikana Mirasta on tullut vaikutelma, että hän ei etsi itselleen parisuhdetta vaan siittäjää lapsilleen ja käsistään kätevää (hyvätuloista) elättäjää, joka ostaa Miralle ja lapsille järvenrantatalon. Aika harva mies haluaa astua valmiiksi kirjoitettuun tarinaan, jossa odotukset ja vaatimukset ovat jo heti alusta korkealla. Matti toimi mulkusti kun ei ollut Miralle rehellinen siitä, ettei nappaa, mutta eipä Mirakaan antanut suhteelle oikeaa mahdollisuutta. Piikittely, raskausvihjaukset ja puolison tiukka kategorisointi valmiiseen käsikirjoitukseen olisi turn off kenelle tahansa.
Ainakin Mira on ollut avoin toiveistaan tulevaisuuden ja kumppanin suhteen oletettavasti sekä asiantuntijoille että Matille. Jos nämä toiveet eivät Matille käyneet, sen voi sanoa ääneen. Matti sen sijaan pimitti lähes kaikki tuntemuksensa Miralta. Varsin keskenkasvuinen asenne, tuohon ohjelmaan ja ylipäätään parisuhteeseen lähdettäessä.
Tiedostan Miran luonteen täysin, täydellinen kotityranni. Ei ole näyttänyt vielä kaikkia temppujaan, mutta antaahan ajan kulua. Sitä emme tosin taida tulla näkemään tässä ohjelmassa.
terveisin Mies 35 v,
Kyllä täytyy sanoa että erittäin toivottomalta näyttää tällä hetkellä kaikkien parien tilanne. Ehkä ainoa pari jonka päätös jäänee jännitykseksi on Kati ja Janne. Kaksi hyvin erinlaista ihmistä kyseessä, ehkä tässä on tullut naitettua kaksi liian ääripäätä toisilleen. Tiettyjä luonteenpiirteitä ja juurikin tuota "kommunikaatiotahtia" ei pysty muuttamaan jos se kumpuaa omasta persoonasta. Helppoa ei varmasti tule olemaan.
Tämä loputon Juuditin kehuminen tällä palstalla hieman ärsyttää. Tommi voi olla hieman tökerö ja omituinen mutta ei ole pelkästään häntä syyttämisen ettei ns. kipinää oikein löydy. Valitettavasti näin hetero miehen näkökulmasta täytyy sanoa että Juudit ei ole seksuaalisesti millään tavalla puoleensa vetävä. Nätti toki, mutta ei seksuaalisessa mielessä. Lisäksi jatkuva nöyristely Tommin edessä on kerrassaan surkuhupaisaa katsottavaa. Kyllä miehet kaipaa myös naiselta luonnetta ja sitä kuuluisaa "kitkaa" että seksuaalinen kiinnostus herää. Kukaan ei halua kynnysmatto-vaimoa, ellei ole joku ääri konservatiivi mutta sitähän kumpikaan heistä ei ole. Valitettavasti näyttää liian "friend zone" meiningiltä Juudit ja Tommi, juurikin seksuaalisen vetovoiman puutoksesta. Hyviä ystäviä varmaan tulevat olemaan.
Emmasta ja Tuomaksesta aikalailla oleennaiset asiat sanottu. Uutena asiana se että alkujaksojen kohtelias kultapoika Tuomaksesta on kuoritunut jopa hieman häijy ihminen, joka tuli kyllä yllätyksenä. Emmalla varmasti on huono itsetunto ja elämänkokemuksen puute, josta käytös osittain selittyy, mutta riitelyyn tarvitaan kuitenkin aina kaksi, niin kuin vanha sananlasku kertoo. On raskasta yrittää kannatella huonolla itsetunnolla varustettua kumppania mutta jossain kohtaa voi vaan asian antaa oikeasti olla, jos toinen ei siihen kykene niin voi itse olla se fiksu joka lakkaa kannattelemasta negatiivisuuden auraa. Tuomas ei valitettavasti itsekään tähän kykene. Kokemattomuus ihmissuhteista on molempien tapauksessa päivän selvä asia.
Matin kokemattomuus naisten ja parisuhteiden kanssa näkyy. 35 wee ja vakavia parisuhteita ei yhtään, kertoo jo aika paljon. MUTTA, mielestäni Mattia on myös lyöty ihan tarpeeksi tällä foorumilla. Miralla ja Matilla on selkeästi ollut täysin eri intressit ohjelman suhteen. Matti on lähtenyt enemmän sillä mentaliteelilla että "katsellaan mitä tästä tulee ja nautitaan kesästä", Mira taas haluaa löytää syntymättömälle lapselleen isän asap. Miralle sopivampi ohjelma olisi ollut "Lapsi tuntemattoman kanssa". Televisiosta katsottuna on ollut ALUSTA SAAKKA ilmiselvää että "friend zonea" kummempaa ei ole ollut. Sen näkee eleistä ja kosketuksista. Asiasta toki olisi pitänyt keskustella, se on selvää, mutta kyllä Mira on itsekin puusilmä jos ei ole tätä millään tavalla havainnut. Jälleen kerran, sama kuin Juuditissa ja Tommissa, naisessa pitää olla kitkaa jotta voi seksuaalisesti viehättyä ja oikeasti kiinnostua parisuhde mielessä. Ei voi vain jäädä odottelemaan josko romanttiset fiilikset mystisesti heräisi, jos ei ole seksuaalista vetovoimaa. Matilla on eittämättä ongelmansa mutta Miran ylistyksen voi lopettaa heti kättelyssä.
Tämän kauden teema on: SEKSUAALISEN VETOVOIMAN PUUTE. Se, mistä tämä johtuu, sitä taas voisi analysoida loputtomiin. Toisaalta, se sopii tämän hetkiseen länsimaiseen yhteiskuntaan kuin nenä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Ei Matin kaltaisella ole kykyä ymmärtää itseään. Siksi esitys jäi niin sanotusti näkemättä kokonaan. Joku autismi/Asperger selvästi, vaikka tämän faktan toteamisesta ei täällä pidetä.
Olen eri mieltä. Minusta tällä kaudella on mukana vain kaksi autistimiestä. Ei kolmea.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta Janne ja Matin kuvasta.
Onnelliset aviomiehet.
Tuli mieleen, mitä jos molemmat ovat eronneet.
Ovat tavallaan onnnellisia.
Mutta tavallaan molemmat vielä aviomiehiä, sillä virallisen eron saaminen kestää.
Ai neljän lasin kanssa? Ehkei nyt ihan niin juoppoja ole, vaikka täällä Matin alkoholismiinkin on jo ehditty viitata. Mistä ihmeestä te pi**sikset keksitte näitä mollausteemoja?
Vierailija kirjoitti:
Ai että tuo Matti on raskas.
Ajatella. Vaikka Miranhan tässä pitäisi olla raskaana!
jeesusonherra kirjoitti:
Kyllä täytyy sanoa että erittäin toivottomalta näyttää tällä hetkellä kaikkien parien tilanne. Ehkä ainoa pari jonka päätös jäänee jännitykseksi on Kati ja Janne. Kaksi hyvin erinlaista ihmistä kyseessä, ehkä tässä on tullut naitettua kaksi liian ääripäätä toisilleen. Tiettyjä luonteenpiirteitä ja juurikin tuota "kommunikaatiotahtia" ei pysty muuttamaan jos se kumpuaa omasta persoonasta. Helppoa ei varmasti tule olemaan.
Tämä loputon Juuditin kehuminen tällä palstalla hieman ärsyttää. Tommi voi olla hieman tökerö ja omituinen mutta ei ole pelkästään häntä syyttämisen ettei ns. kipinää oikein löydy. Valitettavasti näin hetero miehen näkökulmasta täytyy sanoa että Juudit ei ole seksuaalisesti millään tavalla puoleensa vetävä. Nätti toki, mutta ei seksuaalisessa mielessä. Lisäksi jatkuva nöyristely Tommin edessä on kerrassaan surkuhupaisaa katsottavaa. Kyllä miehet kaipaa myös naiselta luonnetta ja sitä kuuluisaa "kitkaa" että seksuaalinen kiinnostus herää. Kukaan ei halua kynnysmatto-vaimoa, ellei ole joku ääri konservatiivi mutta sitähän kumpikaan heistä ei ole. Valitettavasti näyttää liian "friend zone" meiningiltä Juudit ja Tommi, juurikin seksuaalisen vetovoiman puutoksesta. Hyviä ystäviä varmaan tulevat olemaan.
Emmasta ja Tuomaksesta aikalailla oleennaiset asiat sanottu. Uutena asiana se että alkujaksojen kohtelias kultapoika Tuomaksesta on kuoritunut jopa hieman häijy ihminen, joka tuli kyllä yllätyksenä. Emmalla varmasti on huono itsetunto ja elämänkokemuksen puute, josta käytös osittain selittyy, mutta riitelyyn tarvitaan kuitenkin aina kaksi, niin kuin vanha sananlasku kertoo. On raskasta yrittää kannatella huonolla itsetunnolla varustettua kumppania mutta jossain kohtaa voi vaan asian antaa oikeasti olla, jos toinen ei siihen kykene niin voi itse olla se fiksu joka lakkaa kannattelemasta negatiivisuuden auraa. Tuomas ei valitettavasti itsekään tähän kykene. Kokemattomuus ihmissuhteista on molempien tapauksessa päivän selvä asia.
Matin kokemattomuus naisten ja parisuhteiden kanssa näkyy. 35 wee ja vakavia parisuhteita ei yhtään, kertoo jo aika paljon. MUTTA, mielestäni Mattia on myös lyöty ihan tarpeeksi tällä foorumilla. Miralla ja Matilla on selkeästi ollut täysin eri intressit ohjelman suhteen. Matti on lähtenyt enemmän sillä mentaliteelilla että "katsellaan mitä tästä tulee ja nautitaan kesästä", Mira taas haluaa löytää syntymättömälle lapselleen isän asap. Miralle sopivampi ohjelma olisi ollut "Lapsi tuntemattoman kanssa". Televisiosta katsottuna on ollut ALUSTA SAAKKA ilmiselvää että "friend zonea" kummempaa ei ole ollut. Sen näkee eleistä ja kosketuksista. Asiasta toki olisi pitänyt keskustella, se on selvää, mutta kyllä Mira on itsekin puusilmä jos ei ole tätä millään tavalla havainnut. Jälleen kerran, sama kuin Juuditissa ja Tommissa, naisessa pitää olla kitkaa jotta voi seksuaalisesti viehättyä ja oikeasti kiinnostua parisuhde mielessä. Ei voi vain jäädä odottelemaan josko romanttiset fiilikset mystisesti heräisi, jos ei ole seksuaalista vetovoimaa. Matilla on eittämättä ongelmansa mutta Miran ylistyksen voi lopettaa heti kättelyssä.
Tämän kauden teema on: SEKSUAALISEN VETOVOIMAN PUUTE. Se, mistä tämä johtuu, sitä taas voisi analysoida loputtomiin. Toisaalta, se sopii tämän hetkiseen länsimaiseen yhteiskuntaan kuin nenä päähän.
En ole kaikesta samaa mieltä, mutta viimeinen kappale on hyvä kiteytys. Jos sarja vielä jatkuu, asiantuntijoilla olisi pohdinnan paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Matin kaltaisella ole kykyä ymmärtää itseään. Siksi esitys jäi niin sanotusti näkemättä kokonaan. Joku autismi/Asperger selvästi, vaikka tämän faktan toteamisesta ei täällä pidetä.
Olen eri mieltä. Minusta tällä kaudella on mukana vain kaksi autistimiestä. Ei kolmea.
Korkeintaan yksi mies. Sekin on epävarmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SPOILER
Katsoin kanssa uusimman jakson cmoresta yöllä
ja kyllä karisi viimisimmätki rippeet Matista ja Tuomaksesta "kunnon miehinä". Keskenkasvuisia pikku poikia molemmat.
Kävi niin sääliksi Mira ja Emma. Ja Matin selittelyt ja puolustelut käytökselleen oli naurettavia. Vähänkään jos järkeä päässä Ja käytöstapoja niin tajuaa että kumppanille on kerrottava heti jos ei omasta mielestä natsaa eikä esitettävä viikkotolkulla jotain aivan muuta. Jotenki Niin naurettava tämä Matti, ei yhtään jää epäselväksi miksi on vielä neljäkymppisenäki ikisinkku poikamies ja semmoseksi tulee myös jäämään. Mira puolestaan tulee varmasti löytämään vielä arvoisensa miehen, fiksun ja järkevän oloinen nainen. Toivon hänelle kaikkea hyvää.Tuomaksen tylytys Emmaa kohtaan oli taas Ihan jäätävää. Ihan kylmäsi miettiä että on vielä hoitoalalla töissä. Ei ollu kyllä empatian häivääkään vaan piti vielä Emma viimeisessäkin tapaamisessa alkaa itkettämään, vaikka fiksu ja aikuinen ihminen olisi varmasti edes yrittänyt erota hyvissä väleissä ja nähnyt myös omat virheensä.
Tosiaan täytyy sanoa, että Matti ja Tuomas näyttivät viimeistään tässä jaksossa omalta osaltaan, miksi ovat vielä sinkkuja. Huh, mitä mulkeroita. Tuomaksen tapa "puhua suoraan", siinä on aika lailla hiomista, onnea hänelle jonkun teflonin etsimiseen. Lompsi paikalle kuin joku metsäläinen, siis apua mitkä kuteet.
Matista ei viitsisi edes sanoa mitään, vaikuttaa todella mahdottomalta tyypiltä. Ymmärrän Miraa siinä, että jos miehestä ei saa mitään irti, on ihan luonnollista sortua tivaamiseen. Lisäksi nuo Matin läpät ovat täysin naurettavia ja empatiakyvyttömyys omassa luokassaan, kun ei kykene näkemään omaa haitallista toimintatapaansa eikä pahoittelemaan sitä. Kaikkea hyvää Miralle, todellakin.
Tuomaksesta tulee kyllä sellainen aikuislapsen vaikutelma. Vähän niinkuin vitsillä pukeutunut tyhmästi, "sanon nyt näin tälleen suoraan huomaatteko miten nyt vähän rikon perinteisiä kaavoja, enkö olekin aika hauska tyyppi hehheh". Tälläinen on luonnollista vähän yksinkertaisella, nuorella aikuisella.
Ohjelmassa hänellä oli täysin kaltaisensa pari. Harmi että toivat esiin toisissaan huonot puolensa.
Tuomas oli työkaverina ylirasittava. Oikukas, häilyvä ja älyttömiä sammakoita suustaan päästelevä tapaus. Ei ole ikävä.
Olisko perää siinä, kun täällä sanottiin että Tuomaksen sukujuuret on Venäjällä. Joku taisi sanoa kasakoista, toinen taas tsaarista, totuus ehkä siellä jossain välissä... :) Siellä kulttuuri on suomalaista räväkämpi ja tunteellisempi. Kyllä tällaiset perhekulttuurissa kulkevat asiat voi vaikuttaa.
Tuomas tuo jatkuvasti esiin pettymystään Emmaan. Vähempikin riittäisi.
mitä jäikö tällä kaudella perinteinen Ikean reissu ja yhdessä kasaaminen näkemättä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matin ja Miran tapaus on kamala, mutta minusta Matti ei ole tässä suinkaan ainoa pahis. Kauden aikana Mirasta on tullut vaikutelma, että hän ei etsi itselleen parisuhdetta vaan siittäjää lapsilleen ja käsistään kätevää (hyvätuloista) elättäjää, joka ostaa Miralle ja lapsille järvenrantatalon. Aika harva mies haluaa astua valmiiksi kirjoitettuun tarinaan, jossa odotukset ja vaatimukset ovat jo heti alusta korkealla. Matti toimi mulkusti kun ei ollut Miralle rehellinen siitä, ettei nappaa, mutta eipä Mirakaan antanut suhteelle oikeaa mahdollisuutta. Piikittely, raskausvihjaukset ja puolison tiukka kategorisointi valmiiseen käsikirjoitukseen olisi turn off kenelle tahansa.
Ainakin Mira on ollut avoin toiveistaan tulevaisuuden ja kumppanin suhteen oletettavasti sekä asiantuntijoille että Matille. Jos nämä toiveet eivät Matille käyneet, sen voi sanoa ääneen. Matti sen sijaan pimitti lähes kaikki tuntemuksensa Miralta. Varsin keskenkasvuinen asenne, tuohon ohjelmaan ja ylipäätään parisuhteeseen lähdettäessä.
Mutta, sanoiko Mira kertaakaan Matille, että pidän sinusta tai olen ihastunut sinuun. Attraktio luo attraktiota. Mielestäni Mira vain toisteli, että kyllä hän voisi jatkaa ym.. Ei kertaakaan, että siksi koska tykkää Matista niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homo ei lähde EA ohjelmaan hakemaan vastakkaisen sukupuolen seuraa. Jos teistä tämän palstan naisista ajatus tämän ohjelman miehistä yhdessä on kutkuttava, niin toki voitte kernaasti fantasioida.
Tiedoksi sulle että harva homo sen myöntää itselleen, ettei kykene perinteiseen parisuhteeseen naisen kanssa. Osin näiden lukkoon lyötyjen asenteiden vuoksi.
Ilmiselvää, että kaksi miehistä olisi parempi olla miehen kanssa
Vähän surullistakin, et kaikki pitää katsoa nykyisin sateenkaari-rillien läpi. Heterous se taitaakin olla vähemmistönä nykyisin...
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin logiikka menee suurin piirtein näin - jos et halua seksiä jokaisen vastaan tulevan naisen kanssa, olet homo. Kaikkihan nämä heteroita ovat ja entäs sitten, jos joku onkin biseksuaali? Ei se muuta mitään parien välisistä kemioista.
Kati on ainoa joka viehättää näistä fyysisesti.
Juudit olisi loistava työkaveri.
Emmaan suht neutraali suhtautuminen, ihan mukava tyttönen.
Miraa pyrkisin välttelemään.
Kenenkään kanssa tuskin syntyisi pidempää suhdetta. Se ei olisi kenenkään vika. Ja tämä kaikki siis sen perusteella, mitä tv:stä on nähnyt.
Miehistä kukaan ei herätä erityisen negatiivisia tunteita. Matista ei oikein tiedä, onko kyseessä lintu vai kala. Ei ehkä ystävyyttä mutta sellainen normi työkaveruus kaikkien kanssa tod. mahdollinen.
t. Mies
Täysin samat setit täällä. Seksuaalisesti olen kiinnostunut ainoastaan Katista, enkä usko että vakavaan suhteeseen päätyisin hänenkään kanssaan, on sen verran erilainen luonne kuin minä.
T. Toinen mies
Bolivar kirjoitti:
C More
Alkaa kyllä käydä hermoille tuo Katin jankuttaminen keskustelemisesta. Janne tiivistikin hyvin, että jatkuvasti keskustellaan keskustelemisesta. Enkä oikein usko noita Katin selityksiä, ettei hän voi luottaa Janneen, ellei tyyliin pääse hänen päänsä sisälle ja tiedä kaikkea. On nyt jäänyt vain tuon oman inttämisensä lumoihin. Jos jostain miehestä luotettavuus huokuu kilometrien päähän, niin Jannesta. Vaikkei sanaakaan sanoisi, niin näkee kyllä, ettei pahaa halua kenellekään eikä tasan tarkoituksella loukkaisi ketään. Aika moni muu olisi Katille jo haistattanut, valitettavasti. Lehmän hermot kyllä tuolla miehellä!
Mietin kauden alussa, kuka näistä takuuvarmasti tulisi muuttoavuksi sovittuna aikana eikä tekisi ohareita. Janne.
Arvasi jo alusta lähtien, että Matista ja Mirasta ei tule mitään.Toki ohjelman kuvaus antaa aina yksipuolisen kuvan, mutta Mira oli liian tosikko ja kärkäs Matille. Tunnen Mattia sen verran, että olen käynyt hänen kanssaan treffeillä pari kertaa. Miksi ihmeessä pitää analysoida ja tivata ajatuksia kokoajan.Eivät ne tunteet ainakaan suurene, jos toinen kyselee kokoajan.Samaa on Katissa.Miksi ihmeessä pitäisi kokoajan puhua tunteista, ei niitä tossa kohtaa osaa välttämättä sanoa. Sitten kun sanoo suoraan kuten Matti niin sitten ollaan marttyyreina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matin ja Miran tapaus on kamala, mutta minusta Matti ei ole tässä suinkaan ainoa pahis. Kauden aikana Mirasta on tullut vaikutelma, että hän ei etsi itselleen parisuhdetta vaan siittäjää lapsilleen ja käsistään kätevää (hyvätuloista) elättäjää, joka ostaa Miralle ja lapsille järvenrantatalon. Aika harva mies haluaa astua valmiiksi kirjoitettuun tarinaan, jossa odotukset ja vaatimukset ovat jo heti alusta korkealla. Matti toimi mulkusti kun ei ollut Miralle rehellinen siitä, ettei nappaa, mutta eipä Mirakaan antanut suhteelle oikeaa mahdollisuutta. Piikittely, raskausvihjaukset ja puolison tiukka kategorisointi valmiiseen käsikirjoitukseen olisi turn off kenelle tahansa.
Ainakin Mira on ollut avoin toiveistaan tulevaisuuden ja kumppanin suhteen oletettavasti sekä asiantuntijoille että Matille. Jos nämä toiveet eivät Matille käyneet, sen voi sanoa ääneen. Matti sen sijaan pimitti lähes kaikki tuntemuksensa Miralta. Varsin keskenkasvuinen asenne, tuohon ohjelmaan ja ylipäätään parisuhteeseen lähdettäessä.
Mutta, sanoiko Mira kertaakaan Matille, että pidän sinusta tai olen ihastunut sinuun. Attraktio luo attraktiota. Mielestäni Mira vain toisteli, että kyllä hän voisi jatkaa ym.. Ei kertaakaan, että siksi koska tykkää Matista niin paljon.
No selkeästi ei ole ollut vahvoja ihastumisen tunteita kumminkaan puolin. Kumpikin on ollut varovaisia tunneilmaisussaan, mutta näen, että Miralla on ollut pyrkimystä keskusteluun ja myös enemmän halua odottaa, syntyykö jatkossa niitä kaivattuja tunteita. Jos Matilla oli ollut alusta asti sellainen fiilis, ettei hommasta oikein mitään tule, ehkä sen olisi aikuinen mies voinut ilmaista?
Onko seuraava jakso kauden päätösjakso??