Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL
Alkaa vasta syyskuussa. Miten maltan odottaa?? Muita jotka haluaisivat jo tietoa pareista?
Toivotaan, että tällä kaudella ei tapahdu mitään kamalan hullua vaan parit ovat aikuismaisesti käyttäytyviä ja fiksuja. Toivoahan aina saa, vai mitä?
Kommentit (18026)
Olen myös mummeli ja sanon sanani tähän soppaan.
Emma on varmaan herkkä ja saattaa olla tasapainoinenkin ajoittain. Juuri kun puhuu yksin kameralle niin on ihan järkevä. Mutta joku ihmedellinen minua ärsyttävä vaihde hänelle menee päälle Tuomaksen kanssa.
Mietin, että olisiko niin, että Tuomas on niin erityyppinen mies ulkonäöltään ja ehkä muutenkin kuin mihin hän on ennen tottunut. Jos hänen "miestyyppinsä" tosiaan omassa päässään ja todellisessakin elämässä mitä hän on ajatellut ja on kovin erilainen.
Eli tunteeko Emma tosiaan, että ovat eri tasoiset ulkonäöltään ja käytökseltään. Että hän ei siis ihan todella riitä Tuomakselle. Kuten alussa kyselikin.
Iskikö häneen joku paniikki tai pelko kun näkivät alttarilla, että en kuitenkaan saa tuota miestä rakastamaan itseäni tai ei tuo kuitenkaan tosissaan minusta tykkää tms. Pitikö Tuomasta itselleen liian ns. fiininä.
Tässä, ehkä myös alitajuisessa, paniikissa sitten työntää Tuomasta pois. Ei usko mitään myönteistä mitä Tuomas sanoo eikä uskalla vastaanottaa mitään vastakaikua Tuomakselta tunnetasolla. Sitä kuvaa tuo alituinen hermostunut nauraminen ja epäystävällisyys ja oudot temput.
Välillä hän on varmaan ihan mukavakin ja keskustelee normaalisti.
Mutta Tuomaksen on nyt mahdotonta murtaa tuota Emman epäuskon kierrettä. Teki tai sanoi hän mitä tahansa Emma saattaa sen yllättäen kääntää toiseksi tai alkaa kinaamaan ettei se niin ole, et sanonut niin tai sanoit niin.
Tämä Emman kaltainen mielialojen ja tilanteiden ennalta arvaamaton heittely on tuskastuttavaa ja turhauttavaa jo pitempäänkin toisensa tuntevalle kumppanille. Saatikka nyt kun tunteminen ennen häitä oli nolla.
"Vika" ei siis ole Emmasta tai Tuomaksesta johtuvaa tai että jompikumpi olisi sinällään huono kumppani.
Emman vain täytyisi saada lisää itseluottamusta ja varmuutta Ja vasta sitten miettiä uudestaan parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutamalla aiemmalla kaudella on ollut naisia, jotka ovat kranttuilleet kumppaneistaan pienimmistäkin syistä. Tän kauden teemana näyttää olevan kranttuilevat miehet teemalla kun mikään ei riitä.
Tämä! :D
Joskus ihmettelen, mitä nämä ihmiset oikein odottavat? Että asiantuntijat löytävät täydellisen kumppanin, joka sattuu mätsäämään henkisesti, olemaan sopiva luonteeltaan, jakamaan mielenkiinnonkohteet, näyttämään mallilta sekä olemaan lapseton ja vapaalla jalalla. Ja suostumaan telkkarissa parisuhteensa ruodintaan. Anteeksi vain, mutta esim. +30-vuotiaissa on jo vaikea kohdata tuollaista ihmistä livenä, entä sitten tv-ohjelmassa, jossa osallistujajoukko on hyvin rajallinen?
Aivan, joka vuosi sama juttu. Pahin oli kun Aliisa alkoi itkemään alttarilla tavattuaan Esan. Jos lähtee mukaan, niin pitäisi lähteä siitä, että se nainen/mies on tavallaan pettymys niihin entisiin odotuksiin. Ja sitten kokeilemaan tutustumista, seksiä ja yrittää luoda se parisuhde. Useimmat tuntuu kohtelevan uutta puolisoaan aivan kuin olisivat tavanneet tavallisilla sokkotreffeillä, heti vaan roskiin kun ei tule ihastumista tai ei täytä jotain kriteeriä.
Ymmärrän, että haluat kärjistää, jotta pointtisi tulisi selväksi. Sen verran korjaan, että ovathan nämä parit tutustuneet toisiinsa monta päivää ja tuntia ja varmasti antaneet mahdollisuuden monesti. Yhdet parin tunnin treffit on aivan toinen juttu. Eli mistään hätiköinnistä en ketään viitsisi isommin syyttää!
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa - mä nähtävästi unohdan koko ajan vahingossa Tommin ja Juuditin. Tommin kerta kaikkiaan kannattaisi ottaa Juudit. Heillä olisi minusta avaimet onneen käsissään.
Ottaa..:P tässä ja nyt -niin varmaan moni tekisikin....
Jos haluaa kemiaa suhteelta, ei kannata osallistua tähän formaattiin. Jos taas haluaa hyvän järjestetyn avioliiton, voi osallistua ja sitten pitää molempien osapuolten täyttää oma osansa työn tekemisestä niin voivat elää tyytyväisinä ja rakastuakin.
Juuditissa konkretisoituu hienosti se paljon puhuttu sisäinen kauneus. Näin miehenä saattaisin ohittaa hänet ravintolassa ja varsinkin jos joku ystävistä olisi ulkoisesti viehättävämpi. Hänet pitäisi oppia tuntemaan ystävänä ja rauhassa niin ihastuminen tapahtuisi todennäköisesti. Ihailtavaa kypsyyttä ja sisäistä tyyneyttä, joka viehättää aivan eri tavalla.
Olkaa hyvät, saatte naureskella mun kyvyttömyydelle ajatella aivoilla jalkovälin sijaan.
M37b

No noin se juuri menee ja sitten ollaan todennäköisesti yhdessä hautaan asti.
n8327 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Jos Tommille ei Juudit kelpaa, niin sitten on Tommin parempi pysyä sinkkuna.
Olet varmaan juuri niitä, joista kirjoitin, jotka jankkaavat vapaille tuttaville, että on se kumma kun tuo Ville/Veera ei sulle kelpaa, tyhmä olet kun et sitä huoli jne.
Joku todella mukava ihminen saattaa kelvata ihan hyvin kaveriksi tai ystäväksi, mutta parisuhteeseen tarvitaan muutakin kuin se paperilla hyvä.Kuinka vaikea tuota on ymmärtää: vaikka ulkopuolisena katsottuna tuntuu kummalliselta miksi joku omasta mielestä täydellinen pari ei vaan pariinnu tai kelpaa toisilleen niin jos ei sitä tunnetta heillä tai toisella heistä ole niin se ei ole mistään kelpaamisesta kiinni.
Vaan siitä, että se jokin vain puuttuu.Joillekin se tunne ei ole tärkeä, mutta aika monelle on.
Minusta on parempi, ettei mene yhteen jos se jokin puuttuu. Jos toinen on kovin rakastunut ja täysillä mukana ja toinen vain jotennkin puoliksi tai epäröi koko ajan niin ei se ole hyvä.Tyytyyminen parisuhteessa. Olen itse pragmaattinen henkilö ja olen löytänyt itseni nuorempana usein miettimästä järkiperusteilla; tuossa olisi nyt hyvä paketti. Mulla on esimerkiksi super läheinen miespuolinen ystävä. Ei vain tee mieli yhtää panna häntä. Maidonlämpöistä meininkiä. Muistutan aina itselleni siinä kohtaa, että mitäs sitten kun se OIKEASTI inspiroiva, ihmeellinen (+kiva ja kunnollinen) tulee vastaan? Odotin siis mielummin, että itsevarmuuteni vähän kasvaisi, etten joutuisi tämmöisiä miettimään.
"Sitä oikeaa"han on hyvin vaikea tavata, jossei vielä tiedä onko itse lintu vai kala. Tämä on ihan perusperiaate. Itsellenikin selvisi vasta viimeisen puolen vuoden sisällä. Nyt deittaaminen on helpottunut tosi paljon. Ja tärkein: epätäydellisyyden sietokyky.
Toisaalta sen oikean voi tavata ihan missä elämäntilanteessa ja -vaiheessa vaan. Sen vaan yhtäkkiä tietää ja tuntee, että tuon ihmisen kanssa olen koko elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin on alkanut v*tu*taa nämä osallistujat ja asiantuntijat!
Ensiksikin mitä hittoa osallistujat oikein kuvitteli saavansa tästä ohjelmasta? Kukaan ei ilmeisesti tunne itseään lainkaan, eivät ole osanneet kuvata kriteereitään kunnolla asiantuntijoille. Jos esim. ulkonäkö, uskonto tai kumppanin harrastukset ovat aivan ylitsepääsemättömän tärkeitä asioita, niin olisivat nyt herrajestas sanoneet sen ääneen! Tai olleet lähtemättä tällaiseen ohjelmaan, jossa löytyy aina alkuperäisiin toiveisiin nähden jonkin tason kompromissi, ei täydellistä matchia.
Tai sitten asiantuntijat ovat oikeasti ignooranneet kaikki osallistujien kriteerit kumppanille ja tehneet ohjelman täysin draama mielessä. Mikä taas on todella moraalisesti arveluttavaa.
Taidan lopettaa ohjelman katsomisen, kum ärsyttää vain kaikki tässä.
Osittain asiantuntijat ignoorasivatkin. Esim. Tuomaksen ja Emman tapauksessa tarttuivat vain molempien käyttämään sanaan "seikkailu" sen kummemmin pohtimatta, mitä kumpikin sillä oikeasti tarkoitti. Ja luultavasti ovat vaan kykenemättömiä tajuamaan, että jos joku etsii samanhenkistä ihmistä, se samanhenkisyys tarkoittaa mm. samankaltaista maailmankatsomusta ja samantyyppistä elämäntyyliä. Ja ulkonäkötoiveitahan he selkeästi pitivät epäolennaisina, koska jos Matti sanoi pitävänsä urheilullisista bruneteista, hänelle sitten valittiin kumppaniksi joku ihan päinvastainen. Ja ilmeisesti ulkonäkötoiveista puhuminen on tabu, kun ainoa hyväksyttävä mielipide tuntuu olevan se, että "ulkonäöllä ei ole mitään väliä".
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin vaikuttaa siltä, että miehellä pn jotain major seksuaalisia lukkoja tai ongelmia, kun ei yhtään huvita sänkypuuhat. Pelkää naisia tai seksiä, kontrollin menettämistä tai jotain. Kuka tahansa normijätkällä alkaisi seistä ja haluaisi kiksaista kun makoikee kivan naisen kanssa sängyssä.
Sitten salonkikelpoinen selitys on, että "ei ole kipinää" (tai että haukutaan naisen hiukset). Tuskin on kovin himokas kenenkään kanssa, sellaiselta tyypiltä vaikuttaa.
Ei ***** mikä kommentti taas. Eikö miehellä ole oikeutta tuntea vain kaverillisia viboja naista kohtaan? Olen itse (viriili) mies ja elämänvarrella olen tutustunut moneenkin mukavaan naiseen, mutta en kokenut heitä kohtaan mitään seksuaalista kemiaa vaan he tuntuivat nimenomaan kavereilta.
Huomaa että on naisten palsta, naisten ennakkoluuloilla.

No ei kyllä kaikki naiset ajattele siten kuin tuo yksi kirjoittaja. Suurin osa nimenomaan arvostaa sitä, että mies pystyy olemaan ystävä tai kaveri, eikä ole aina yrittämästä jokaista sänkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Miesten feminiinistyminen näkyy tässä ohjelmassa siten, että enää ei miehille maita seksi, eikä näin ollen kiinnosta koko avioliitto.
Eikai se seksi kiinnosta jos vastapuoli ei sytytä ulkoisesti. Vai menetkö itse sänkyyn jokaisen deittisi kanssa vaikkei hän vetoaisi sinuun fyysisellä tasolla?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin on alkanut v*tu*taa nämä osallistujat ja asiantuntijat!
Ensiksikin mitä hittoa osallistujat oikein kuvitteli saavansa tästä ohjelmasta? Kukaan ei ilmeisesti tunne itseään lainkaan, eivät ole osanneet kuvata kriteereitään kunnolla asiantuntijoille. Jos esim. ulkonäkö, uskonto tai kumppanin harrastukset ovat aivan ylitsepääsemättömän tärkeitä asioita, niin olisivat nyt herrajestas sanoneet sen ääneen! Tai olleet lähtemättä tällaiseen ohjelmaan, jossa löytyy aina alkuperäisiin toiveisiin nähden jonkin tason kompromissi, ei täydellistä matchia.
Tai sitten asiantuntijat ovat oikeasti ignooranneet kaikki osallistujien kriteerit kumppanille ja tehneet ohjelman täysin draama mielessä. Mikä taas on todella moraalisesti arveluttavaa.
Taidan lopettaa ohjelman katsomisen, kum ärsyttää vain kaikki tässä.
Minusta vaikuttaa, että asiantuntijat eivät kuuntele osallistujien toiveita, ainakaan ulkonäön suhteen, vaan laittavat yhteen ihmisen kanssa joka heidän mielestä on sopiva. Tällä kaudella Tuomas ja Emma itsekin ihmettelevät miksi heidät on laitettu yhteen kun Tuomas halusi rohkean seikkailijan ja harrastuskaverin. Emma taas tykkää koiran kanssa lenkkeilystä. Samoin Matilla oli ihan erilainen naisihanne, mutta Mira vaikuttaa kelpaavan. Ehkä Matti on sanonut asiantuntijoille, että voi kokeilla jotain erilaista. Muistaakseni Tiina sanoi että antoi vapaat kädet asiantuntijoille. Kuka tietää. Tommia en ymmärrä, tuntuu luottavan tieteelliseen teorioihin, ja nyt haluaa jotain selittämätöntä kemiaa. Aliisahan sanoi, ettei tiennyt ennen ohjelmaan hakemista kuinka jotkut pinnalliset asiat on tärkeitä kumppanissa, Tommikin on voinut nyt tajuta jotain samaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä, että jos toinen käyttäytyy huonosti niin sitten toisen pitäisi vaan hymistellä ja silitellä päätä. No voi voi kun olet huonolla tuulella.
Sitten jos kuitenkin itse loukkaantuu toisen jatkuvasta piikittelystä ja muunta vastaavasta ja ei jaksa olla ymmärtäväinen tai vastaa samalla tavalla niin sitten syytetään, että ei ota vastuuta omasta käytöksestään.
Miten niin sen toisen eli hyvin käyttäytyvän vain pitäisi vastata. Eikö sillä huonosti käyttäytyvällä myös ole vastuu omasta käytöksestään?
Ei kenenkään kuulu venyä loputtomiin ja olla kärsivällinen tai ymmärtää. Ei ole vastuuttomuutta sanoa, että mulle tuli raja vastaan ja hermostuin tai suutuin.
Sehän olisi epätervettä ja rajattomuutta jos ei koskaan se raja tulisi vastaan.
Jos minulle ollaan ilkeitä tai kohtuuttomia niin kyllä se vaikuttaa omaan käytökseen. En jaksa enkä edes halua olla kovin ystävällinen ja myötämielinen loputtomiin. Eikä se ole ristiriidassa vastuun ottamisesta omasta käytöksestäni.
Molemmat vastaavat omasta käytöksestään. Raja saa tulla vastaan.
Omaa käytöstään ei voi oikeuttaa toisen käytöksellä (kun sinä kettulit -> minä hermostuin ja kettulin takaisin, koska rajani tuli vastaan).
Rajanveto on esim. sitä, että sanoo selkeästi, ettei keskustele toisen kanssa tai tapaa toista, jos tämä ei puhu kunnioittavasti. Ei tartte kuunnella ikävää puhetta ja käytöstä. Loukkaantua saa. Itse lähtisin Emman luota melko nopeesti lätkimään. Loputtoman myötämielinen ja ystävällinen ei tarvitse olla.
Mutta jos lähtee vastaamaan samalla mitalla, siitä on vastuussa itse eikä se, jonka katsoi siihen " pakottavan rajan yli ajamalla".
Vierailija kirjoitti:
Tommi on mun kaverin kaveri ja tämä kaveri osasi sanoa, että Tommi ei halua antaa Juuditille yhtään minkäänlaista "merkkiä välittämisestä" (koskettelu, suukottelu, seksi), koska ei ole kiinnostunut Juuditista eikä ole pätkän vertaa player. Yrittää siis kaikin keinoin välttää käyttämästä Juuditia hyväkseen.
Itse olen sitä mieltä, että ehdottomasti kannattaisi kaikki kortit kääntää. Ihastuminen voi alkaa vasta seksin jälkeen -hormonit tekee ihmeitä.
Eli tämän logiikan mukaan: kun nainen menee treffeille miehen kanssa, johon ei lopulta tunnekaan mitään vetoa, niin naisen kannattaisi kuitenkin kääntää kaikki kortit ja harrastaa seksiä miehen kanssa (koska ihastuminen voi alkaa seksin jälkeenkin)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten feminiinistyminen näkyy tässä ohjelmassa siten, että enää ei miehille maita seksi, eikä näin ollen kiinnosta koko avioliitto.
Eikai se seksi kiinnosta jos vastapuoli ei sytytä ulkoisesti. Vai menetkö itse sänkyyn jokaisen deittisi kanssa vaikkei hän vetoaisi sinuun fyysisellä tasolla?
Mutta kun tässä ei ole ollenkaan kyse deitistä, vaan avioliitosta!
Kuten joku aiempi sanoitti hyvin, jos et ole valmis järjestettyyn avioliittoon, kemian puuttumiseen ja kompromisseihin, ÄLÄ hae tähän ohjelmaan!
En vertaisi järjestettyä avioliittoa deitteihin, jos vapaaehtoisesti sitoutuu. Mystisen kemian ja ulkokuoren ohi on ainakin pyrittävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tommi on mun kaverin kaveri ja tämä kaveri osasi sanoa, että Tommi ei halua antaa Juuditille yhtään minkäänlaista "merkkiä välittämisestä" (koskettelu, suukottelu, seksi), koska ei ole kiinnostunut Juuditista eikä ole pätkän vertaa player. Yrittää siis kaikin keinoin välttää käyttämästä Juuditia hyväkseen.
Itse olen sitä mieltä, että ehdottomasti kannattaisi kaikki kortit kääntää. Ihastuminen voi alkaa vasta seksin jälkeen -hormonit tekee ihmeitä.
Eli tämän logiikan mukaan: kun nainen menee treffeille miehen kanssa, johon ei lopulta tunnekaan mitään vetoa, niin naisen kannattaisi kuitenkin kääntää kaikki kortit ja harrastaa seksiä miehen kanssa (koska ihastuminen voi alkaa seksin jälkeenkin)?
Treffit ja avioliitto nyt on hieman eri juttu. Tässä sitoudutaan periaatteessa loppuelämäksi toiseen ihmiseen, niin kyllä siinä kohtaa on velvollisuus yrittää ihan kaikkensa ja antaa myös ajan tehdä tehtävänsä.
Treffeillä olet sitoutunut juttelemaan hetken, et muuhun.
En voisi koskaan hakea tuohon ohjelmaan, olisin katastrofi ja lisäksi oikean löytyminen äärimmäisen epätodennäköistä, olen onnellinen yksinkin, joten en tarvitse järjestettyä liittoa.
Ihmisessä on myös se, että hän voi ihailla/rakastaa jne. jotain toista ihmistä ja se ihminen siinä mielessä kelpaisi oikein hyvin, mutta tuo ihminen ei anna sellaista takaisin, että voisi vastata toisen tarpeisiin, jolloin suhde on tuhoon tuomittu rakkaudesta ja ihastumisesta huolimatta. Sitten lisäksi ihan kaikki arvot, arkielämän sisältö, tavat, seksuaalinen yhteensopivuus jne.
Tuohon ohjelmaan pitäisi mennä vain leppoisten ja rentojen ihmisten, jotka eivät odota mitään liikoja.
Vaikka hakee tähän ohjelmaan jokaisella on silti oikeus päättää kiinnostaako valittu kumppani niin paljon, että haluaa jatkaa. Ihan missä mielessä tahansa. Miksi sitten on ylipäänsä tässä annettu mahdollisuus perua liitto?
Oli sen syy sitten kemian puute, yhteisten harrastusten, ajatusmaailman tai ihan minkä vaan.
Miksi saa perua jos ei ole tarpeeksi yhteistä arkielämää mikä kantaisi. Mutta ei saisi perua jos ei ole kemiaa joka kantaisi?
Olisihan se ihan tyhmää, että se jokin puuttuu, mutta silti jatketaan yhdessä hampaat irvessä. Kun kerran on ohjelmaan menty.
Kukaan ei ole niin etukäteen viisas, että tietäisi kumppanin miellyttävän 100 %. Eikä tarvitsekaan olla.
Turha on syyllistää ohjelmaan menijöitä.
Elämä nyt vain on.
Tyytyyminen parisuhteessa. Olen itse pragmaattinen henkilö ja olen löytänyt itseni nuorempana usein miettimästä järkiperusteilla; tuossa olisi nyt hyvä paketti. Mulla on esimerkiksi super läheinen miespuolinen ystävä. Ei vain tee mieli yhtää panna häntä. Maidonlämpöistä meininkiä. Muistutan aina itselleni siinä kohtaa, että mitäs sitten kun se OIKEASTI inspiroiva, ihmeellinen (+kiva ja kunnollinen) tulee vastaan? Odotin siis mielummin, että itsevarmuuteni vähän kasvaisi, etten joutuisi tämmöisiä miettimään.