Kaverini ei koskaan pyydä ulos vaan minun täytyy olla se joka pyytää ulos.

Jos se ei tiedä milloin sulle käy. Eikä teidän täydy tai tarvitse väkisin tehdä mitään yhdessä. Toiset ihmiset on vain passiivisempia.

Joo, mun kaverista on vanhemmiten tullut niin rasittavaa seuraa etten itse ehdota enää koskaan mitään mutta voin silloin tällöin lähteä jonnekin seuraksi, esim. kirpputorille tai pyöräilemään tms.

Mut muuten ottaen en enää oikein jaksa sitä hänen suuna päänä olemista ja muista ihmistä juoruilua.

Hän on passiivinen ihminen. Mitä teet sellaisella? Toisaalta jotkut eivät vain itse hae ulosmenemistä ja myöntyvät, jos joku pyytää. Siinä ei ole mitään väärää.

Kieltämättä tuollaisista ihmisistä tulee huono tunne. He haluavat jotenkin osoittaa olevansa parempia, koska heitä pyydetään aina. He eivät koskaan pyydä. Ei ole normaalia käytöstä, tai sitten eivät ole ollenkaan ystäviäsi, saattavat jopa inhota sinua mutta esittävät ystävää?

Tai sitten näillä ystävillä on paljon kaikkea muutakin elämässään, eikä aina yksinkertaisesti ole aikaa tai tule mieleen... Näin on ainakin omalla kohdalla. Työt, opiskelut, perhe, mies, projektit yms. Ei vaan tule kovin usein soitettua ystäville, kun aika kortilla jo nytkin. Jos joku soittaa, niin usein yritän järjestää aikaa johonkin väliin, jos mahdollista. Ystävillä, jotka soittelee, ei ole joko lapsia tai ovat eronneita. Heillä on sitten sellaista aikaa, jota itsellä ei ole. En aio tästä potea huonoa omaatuntoa. Ruuhkavuodet ovat saaneet nimensä ihan syystä. 

Olen joskus valittanut omalle tutulleni tästä asiasta. Tällaiset ihmiset eivät koe tekevänsä mitään väärää. He kokevat olevansa oikeutettuja käyttäytymään noin, ovat omasta mielestään jotenkin sellaisessa asemassa, että heidän ei tarvitse ajatella toisten tunteita, tai mitä käytöksellään aiheuttavat. He ovat niitä, joita pitää tavoitella, ja he ajattelevat ainoastaan omaa hyötyään jokaisessa asiassa. Jos jostain ihmisestä ei saa suoraa hyötyä siinä hetkessä, miksi he vaivautuisivat ottamaan yhteyttä tai edes tapaamaan? Tällaisen ihmisen kanssa ystävyys ei ole kovin kivaa..

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten näillä ystävillä on paljon kaikkea muutakin elämässään, eikä aina yksinkertaisesti ole aikaa tai tule mieleen... Näin on ainakin omalla kohdalla. Työt, opiskelut, perhe, mies, projektit yms. Ei vaan tule kovin usein soitettua ystäville, kun aika kortilla jo nytkin. Jos joku soittaa, niin usein yritän järjestää aikaa johonkin väliin, jos mahdollista. Ystävillä, jotka soittelee, ei ole joko lapsia tai ovat eronneita. Heillä on sitten sellaista aikaa, jota itsellä ei ole. En aio tästä potea huonoa omaatuntoa. Ruuhkavuodet ovat saaneet nimensä ihan syystä. 

Höpö höpö. Jos ei ehdi soittaa, niin somessa voi laittaa viestin muutamassa sekunnissa. Eikö muka ehdi?

Itselläni on päinvasainen tilanne. En koskaan ehdota tapaamista, mutta jo minulle sopii, voin lähteä hänen kanssaan

jos uskon jaksavani rahapulasta ja sairauksista valittamista, miesystävän ja jopa oman tyttären haukkumista. Olen vahvasti introvertti, enkä muutenkaan nauti seurasta. Yhdessä tekeminen muiden ihmisten kanssa sopii sen sijaan minulle hyvin ja siitä nautin.

Mulla on ystävä, joka aina valittaa sitä, että en ota yhteyttä ja järjestä tapaamisia. No, jos yritän jotain ehdottaa, hän ei ikinä tiedä, mikä aika sopisi. Koskaan ei voi sopia, että nähdään tyyliin siellä ja siellä ens lauantaina klo 14. Aina alkaa hirveä show, joko hän vastailee viesteihin viiden päivän viiveellä, tai ei tiedä vielä samana aamunakaan, tuleeko vaiko eikö, joten en jaksa sellaista säätöä. Muiden ystävien kanssa vaan yksinkertaisesti sovitaan, mitä tehdään ja missä nähdään ja sovitaan päivä ja aika ja se on siinä. Tämä ystävä saattaa itsekin kysyä, voitaisko tavata (ei ehdota koska ja missä) ja jos sitten ehdotan, että sopisiko ensi viikolla joku ilta tai nähdäänkö ens lauantaina, vastausta ei kuulu. En jaksa enää ottaa yhteyttä...

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystävä, joka aina valittaa sitä, että en ota yhteyttä ja järjestä tapaamisia. No, jos yritän jotain ehdottaa, hän ei ikinä tiedä, mikä aika sopisi. Koskaan ei voi sopia, että nähdään tyyliin siellä ja siellä ens lauantaina klo 14. Aina alkaa hirveä show, joko hän vastailee viesteihin viiden päivän viiveellä, tai ei tiedä vielä samana aamunakaan, tuleeko vaiko eikö, joten en jaksa sellaista säätöä. Muiden ystävien kanssa vaan yksinkertaisesti sovitaan, mitä tehdään ja missä nähdään ja sovitaan päivä ja aika ja se on siinä. Tämä ystävä saattaa itsekin kysyä, voitaisko tavata (ei ehdota koska ja missä) ja jos sitten ehdotan, että sopisiko ensi viikolla joku ilta tai nähdäänkö ens lauantaina, vastausta ei kuulu. En jaksa enää ottaa yhteyttä...

Mt-ongelmia, selkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystävä, joka aina valittaa sitä, että en ota yhteyttä ja järjestä tapaamisia. No, jos yritän jotain ehdottaa, hän ei ikinä tiedä, mikä aika sopisi. Koskaan ei voi sopia, että nähdään tyyliin siellä ja siellä ens lauantaina klo 14. Aina alkaa hirveä show, joko hän vastailee viesteihin viiden päivän viiveellä, tai ei tiedä vielä samana aamunakaan, tuleeko vaiko eikö, joten en jaksa sellaista säätöä. Muiden ystävien kanssa vaan yksinkertaisesti sovitaan, mitä tehdään ja missä nähdään ja sovitaan päivä ja aika ja se on siinä. Tämä ystävä saattaa itsekin kysyä, voitaisko tavata (ei ehdota koska ja missä) ja jos sitten ehdotan, että sopisiko ensi viikolla joku ilta tai nähdäänkö ens lauantaina, vastausta ei kuulu. En jaksa enää ottaa yhteyttä...

Mt-ongelmia, selkeästi.

Olen tosissani miettinyt, mistä tällainen käytös johtuu. Ainakin tämä henkilö käy töissä eikä "näkyvästi" sairasta mitään. Ennen hänellä oli alkoholiongelmainen mies ja ajattelin jonkun aikaa, että se aiheutti tällaista, jos ei tiennyt, missä kunnossa mies on jne. Myöhemmin uuden miehen kohdalla mietin, onko lastenhoitojärjestelyt se ongelma. Mies ei ehkä ole kauhean perhekeskeinen, toisaalta voitais tavata lastenkin kanssa, joten se ei oikein selitä ihan koko asiaa. Olen miettinyt sitäkin, liittyykö tämä johonkin itsetunto-ongelmaan vai missä mättää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystävä, joka aina valittaa sitä, että en ota yhteyttä ja järjestä tapaamisia. No, jos yritän jotain ehdottaa, hän ei ikinä tiedä, mikä aika sopisi. Koskaan ei voi sopia, että nähdään tyyliin siellä ja siellä ens lauantaina klo 14. Aina alkaa hirveä show, joko hän vastailee viesteihin viiden päivän viiveellä, tai ei tiedä vielä samana aamunakaan, tuleeko vaiko eikö, joten en jaksa sellaista säätöä. Muiden ystävien kanssa vaan yksinkertaisesti sovitaan, mitä tehdään ja missä nähdään ja sovitaan päivä ja aika ja se on siinä. Tämä ystävä saattaa itsekin kysyä, voitaisko tavata (ei ehdota koska ja missä) ja jos sitten ehdotan, että sopisiko ensi viikolla joku ilta tai nähdäänkö ens lauantaina, vastausta ei kuulu. En jaksa enää ottaa yhteyttä...

Mt-ongelmia, selkeästi.

Sitäkö se on? Minulla on tuollainen tuttava, ollut sellainen lapsesta asti ja yhä samanlainen. Olen aina ihmetellyt, miksi ei asioita voi sopia hänen kanssaan kuten muiden kanssa.

Minulle on sanottu tästä asiasta. Tuolloin oli esikoisen vauvavuosi meneillään ja olin usein todella väsynyt tehdäkseni mitään muuta, kuin vaan olla kotona. Normaalisti näimme tämän kaverin kanssa noin kerran kuussa ja tapaamisen sopiminen oli aina hankalaa hänen aikataulujen vuoksi. Jopa silloin kun hän itse otti yhteyttä viestein. Tapaamiset menivät parinkin viikon päähän.

Vauvan synnyttyä hänellä olikin yhtä äkkiä useammin aikaa nähdä ja tulla käymään. Olisi halunnut nähdä kerran viikossa, mutta kahden viikon välein näimme.

Tuolloin minä taas olisin kaivannut enemmän omaa aikaa, kunnes tilanne hieman tasottuisi.

En minä tuolloin tarkoittanut, etten olisi kiinnostunut hänestä, olisin vain halunnut nähdä hieman harvemmin. Hän ehti aina ottaa yhteyttä ensin.

En muutenkaan ole kovin sosiaalinen. En koe tarvetta puhua asioistani kovinkaan usein eikä minulla oikeastaan ole kovinkaan kummoisia kuulumisia elämässäni. Vietän suurimman ajan kotona, aina olen viettänyt. Joten kun otan yhteyttä haluan todellakin kuulla kaverini kuulumiset. Mutta vasta pidemmän ajan päästä kuin kaverini. Kotihiirenä en myöskään pyydä tarvitse ketään seurakseni mihinkään, koska minulle riittää pelkkä kahvittelu ja kuulumiset. Käyn leffassakin mieluiten yksin. Lähden kyllä kaveriksi, jos joku pyytää. Kannattaa miettiä, että onko kaveri oikeanlainen, jos haluaa kovasti tehdä asioita yhdessä.

Minun näkökulmastani ongelmana oli aika. Toinen odotti yhteydenottoa paljon useammin kuin toinen. Myös se, että toinen haluaa kovasti tehdä asioita yhdessä ja toinen ei välitä sellaisesta. Toinen myös kaipaa seuraa enemmän. Kannattaa silloin etsiä samanhenkistä seuraa. Liika erilaisuus ei ole aina hyvästä. Itsekin tuolloin luulin, että kaverini tuntisi minut hieman paremmin, mutta ei tainnut ihan niin olla.

Tai sitten ystävälläsi on huono itsetunto ja hän ei usko, että tulet jos hän kutsuu. Juuri tuossa törkeimmät vieraat tjs-ketjussa joku vastasi, että osallistuu aina juhliin, kun kutsutaan, mutta ei itse järjestä juhlia, kun ei usko että kukaan tulisi. 

Monta kertaa olen joutunut uhraamaan hyvän uutuspelin session, kun kaveri on pyytänyt ulos. Se on sitten myös samalla rahan menoa. Nämä "ystävät", kuten ap ovat perintäfirmojen palkollisia ja ohjaavat sosiaalista etikettiä tuhlaavaisuuteen ja maksuhäiriömerkintöihin. Pysykä erossa heistä!

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystävä, joka aina valittaa sitä, että en ota yhteyttä ja järjestä tapaamisia. No, jos yritän jotain ehdottaa, hän ei ikinä tiedä, mikä aika sopisi. Koskaan ei voi sopia, että nähdään tyyliin siellä ja siellä ens lauantaina klo 14. Aina alkaa hirveä show, joko hän vastailee viesteihin viiden päivän viiveellä, tai ei tiedä vielä samana aamunakaan, tuleeko vaiko eikö, joten en jaksa sellaista säätöä. Muiden ystävien kanssa vaan yksinkertaisesti sovitaan, mitä tehdään ja missä nähdään ja sovitaan päivä ja aika ja se on siinä. Tämä ystävä saattaa itsekin kysyä, voitaisko tavata (ei ehdota koska ja missä) ja jos sitten ehdotan, että sopisiko ensi viikolla joku ilta tai nähdäänkö ens lauantaina, vastausta ei kuulu. En jaksa enää ottaa yhteyttä...

Minulla samanlainen aikataulujen kanssa venkslaaja. Ratkaisin asian niin että jos hän itse vonkaa tapaamista niin voi sillon esittää myös ehdotuksensa ajankohdasta. Hän kysyy esim "Oisko aikaa tavata tällä viikolla?" Minä siihen että joo. Laitapa joku ehdotus. Odottelen. Ei kuulu mitään moneen päivään. Sitten viimein vaivautuu vastaamaan että on esim ollut sairaana tms. Olen siinä vaiheessa antanut vaan olla enkä ole enää vastannut mitään. Kohta taas tuleekin sitten viesti että nähtäiskö.. En ole vastannut enää mitään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten näillä ystävillä on paljon kaikkea muutakin elämässään, eikä aina yksinkertaisesti ole aikaa tai tule mieleen... Näin on ainakin omalla kohdalla. Työt, opiskelut, perhe, mies, projektit yms. Ei vaan tule kovin usein soitettua ystäville, kun aika kortilla jo nytkin. Jos joku soittaa, niin usein yritän järjestää aikaa johonkin väliin, jos mahdollista. Ystävillä, jotka soittelee, ei ole joko lapsia tai ovat eronneita. Heillä on sitten sellaista aikaa, jota itsellä ei ole. En aio tästä potea huonoa omaatuntoa. Ruuhkavuodet ovat saaneet nimensä ihan syystä. 

Höpö höpö. Jos ei ehdi soittaa, niin somessa voi laittaa viestin muutamassa sekunnissa. Eikö muka ehdi?

No kaikki ne ihmiset, jotka tarvitsevat jatkuvaa yhteydenpitoa kavereiden kanssa, niin he voivat keskenään viestitellä niin paljon kuin haluavat. Itse en koe tähän tarvetta, enkä oleta muidenkaan pitävän minuun "pakollista yhteyttä" koko ajan. Ei kaikilla ole samanlaista tarvetta viettää aikaa kavereiden kanssa. En ole varmaan mikään hyvä kaveri itse, myönnän sen. En kaipaa muiden seuraa niin usein, että pitäisin jatkuvasti yhteyttä. Olen myös muuttanut niin usein aikuisiällä, että kavereita tulee ja menee. 

Minulla se liittyi itsetuntoon. En uskonut, että kukaan haluaa seuraani. Olen iloinen, kun joku pyytää mukaan ja lähden kyllä. Tämä on helpottunut parisuhteen aikana, koska sillä on ollut positiivinen vaikutus itsetuntoon. Silti ajattelen, että olen liian tylsää seuraa. Seurustelun alkuvaihe oli tästä syystä miehelle hieman hankalaa, kun en vaikuttanut kiinnostuneelta. Onneksi puhui asiasta ja oli muutenkin innokas. Selvästikin tarvitsen sellaisen ihmisen joka on aloitteellisempi ja rohkeampi. Suvussani on muutama samanlainen kuin minä. Lähtevät kyllä, kun pyydetään, mutta eivät kauheasti pyytele vastavuoroisesti. Viihtyvät omissa oloissaan.

Toisaalta en oikein enää tiedä johtuiko kaikki itsetunnostani vain siitä, etten oikeastaan kaipaa seuraa kovinkaan usein. Parisuhteen myötä huomasin myös mitä samanhenkisyys tarkoittaa. Tuntuu, ettei kuitenkaan olla samalla aaltopituudella kaverin kanssa ja ehkä sekin on alitajuntaisesti vaikuttanut siihen, että en ota yhteyttä kovin usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten näillä ystävillä on paljon kaikkea muutakin elämässään, eikä aina yksinkertaisesti ole aikaa tai tule mieleen... Näin on ainakin omalla kohdalla. Työt, opiskelut, perhe, mies, projektit yms. Ei vaan tule kovin usein soitettua ystäville, kun aika kortilla jo nytkin. Jos joku soittaa, niin usein yritän järjestää aikaa johonkin väliin, jos mahdollista. Ystävillä, jotka soittelee, ei ole joko lapsia tai ovat eronneita. Heillä on sitten sellaista aikaa, jota itsellä ei ole. En aio tästä potea huonoa omaatuntoa. Ruuhkavuodet ovat saaneet nimensä ihan syystä. 

Höpö höpö. Jos ei ehdi soittaa, niin somessa voi laittaa viestin muutamassa sekunnissa. Eikö muka ehdi?

Riittääkö tälläinen pikaviesti sitten kaikille?

Esimerkiksi kun olin vauvan kanssa kotona saatoin laittaa viestiä päiväunien aikaan. Kaveri vastaa illalla, kun meillä on vieraita. Huomaan viestin vasta kun olen menossa nukkumaan enkä jaksa siinä vaiheessa enää viestitellä. Vastaan seuraavana päivän kun ehdin. Tällä lailla meni pitkään. Enkä elä kännykkä kädessä muutenkaan. Silloin ei kovinkaan usein ehtinyt näkemään. Yhden kanssa meni usein niin, että soitin ja hän ei vastaa. Hän soitti seuraavana päivänä, en huomaa ja kun soitan takaisin hän ei vastaa. Kolmantena päivänä sitten aikatalu natsasi.

Ja vähän off topicina ei tuossa viestissä mielestäni ole mitään ylimielisyyttä. Siinä kirjoittaja kertoo hänen kavereiden ja itsensä tilanteesta. Ei hän yleistä, että lapsettomilla ja eronneilla on automaattisesti aikaa enemmän kuin ruuhkavuosia elävällä. Hänen kavereillaan vain on. Hän luettelee vielä muitakin aiheita, jotka vievät aikaa (työt, opiskelu...).

Jotkut on tollasia.

Mulla on kans yksi tosi passiivinen kaveri.

Se ei soita, ei kysy mitä mulle kuuluu, ei rhdota tekemistä.

Se ärsyttää vähän. Usein meillä on kuitenkin

kivaa.

Enemmän ärsyttää, että se kertoo äidilleen tosi yksityiskohtaisesti mun asioita, ja se puolestaan kertoo omille tutuilleen.

En käsitä miten voi kiinnostaa.