Voiko vauvakuume kadota? Mikä neuvoksi?

No mun mielestä sulla on vielä aikaa vähän empiäkin, esimerkiksi 30 -vuotiaana kerkeää ne kolmekin lasta usein hankkia -ellei ole jotain häikkää jommalla kummalla, mutta sitä kun ei voi tietää. 

Totta kai siihen aina liittyy sellainen eipäs juupas -asettelu, mutta jos on jotain elämässä mitä vielä haluaa tehdä yhdessä ennen lasta, niin se todellakin kannattaa tehdä nyt, eikä katua kun on pieni vauva/taapero. Esimerkiksi yhteiset ulkomaanmatkat eivät välttämättä tunnu samalta, kun kotona odottaa mummolassa pari lasta. Ihan erilainen vastuuntunne on reissussakin päällä jne. Minä varmaan sinuna tekisin ihan listan, että mitä pitää vielä kokea, ja kokisin ne rauhassa. 

Ei mulla ollut vauvakuumetta kummastakaan, esikoisen sain 28- vuotiaana ja sisaruksen kaksi vuotta myöhemmin. Järki sanoi ettei voi pitkittää loputtomiin, entä jos olisikin tarvinnut hedelmöityshoitoja jne. Olimme 10v yhdessä ennen lasten hankintaa. Rakkaita ovat lapsemme, parisuhteemme vain syveni ja parani.

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 16:54"]

Ei mulla ollut vauvakuumetta kummastakaan, esikoisen sain 28- vuotiaana ja sisaruksen kaksi vuotta myöhemmin. Järki sanoi ettei voi pitkittää loputtomiin, entä jos olisikin tarvinnut hedelmöityshoitoja jne. Olimme 10v yhdessä ennen lasten hankintaa. Rakkaita ovat lapsemme, parisuhteemme vain syveni ja parani.

[/quote]

Toisaalta jos tarvitsee hoitoja alle 35-vuotiaana, niin usein olisi tarvinnut niitä parikymppisenäkin (eli kyse on useammin jostain ihan häikästä, esim pco, eikä varsinaisesta hedelmällisyyden laskusta, joka alkaa rajusti naisilla 35v iän jälkeen. Siis tämä nyt tällaisena yleisenä kommenttina, jos joku pohtii hedelmällisyyttä jne, eli 28-v on ihan hyvä ikä hankkia siis lapsia :) Nimimerkillä 25 -vuotiaana hoitoja harkitseva. Ihan sillä kirjoitan, että ihmiset ei liikaa syyllistäisi itseään kun eivät aloittaneet tarpeeksi aikaisin yrittämistä, voi sitä nuorenakin joutua kohtaamaan kaikenlaista. Sinulle varmasti kävi hyvin juuri tuolloin yrittäminen tietysti, kun muuten oli hyvä tilanne. Mutta kenellekkään en suosittelisi lapsen yrittämistä pelkästään hoitojen pelossa, sillä niitä asioita ei kerta kaikkiaan vaan voi kontrolloida vaikka mitä tekisi. Se mitä voi tehdä, on luoda hyvää pohjaa parisuhteelle ja elämälle yleensäkin. 

Taidan olla tämän ketjun ap. Tuolloin kesällä jätimme homman odottamaan, sovimme että yritys alkaa nyt kesäkuussa kun minun työtilanteeni on hyvä (ehdin olla projektin loppuun asti töissä ennen äitiyslomaa). Talvi meni mukavasti tulevaa odotellen ja ajastus perheestä on ihana.

Mutta nyt lähes oksennan pakokauhusta, kun olisi taas Se Hetki. Mikä minua vaivaa? :( Onko kukaan pelännyt tätä asiaa näin? Oliko lapsen hankkiminen sinulle virhe jos tunsit näin vai muuttuiko mieli myöhemmin?

Kuitenkin olen 100% varma, että lapsia haluan. En halua edes kuvitella elämääni ilman. Mutta tämä tunne on vain niin väärä, miksei voisi olla pinkit vauvalasit päässä?

Äidin vinkki: älä jumalauta hankkiudu raskaaksi, jos tuolta tuntuu! Ilmeisesti tykkäät nykyisestä elämästäsi. Sinulla on vielä aikaa harkita. Ole avoin miehellesi tunteistasi ja ajatuksistasi. Ihmisellä on biologinen halu tehdä lapsia, mutta siinä pistää helpon elämän paskaksi. Ei ne äidinvaistot välttämättä herää ikinä, vaikka lapsi olisi parikymppinen. Ja helposti tulee purettua katkeruus menetetystä elämästä lapsiin, se on väärin heitä kohtaan. Lapsi muuttaa valtavasti arjen lisäksi myös parisuhdettanne, eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 02:46"]Äidin vinkki: älä jumalauta hankkiudu raskaaksi, jos tuolta tuntuu! Ilmeisesti tykkäät nykyisestä elämästäsi. Sinulla on vielä aikaa harkita. Ole avoin miehellesi tunteistasi ja ajatuksistasi. Ihmisellä on biologinen halu tehdä lapsia, mutta siinä pistää helpon elämän paskaksi. Ei ne äidinvaistot välttämättä herää ikinä, vaikka lapsi olisi parikymppinen. Ja helposti tulee purettua katkeruus menetetystä elämästä lapsiin, se on väärin heitä kohtaan. Lapsi muuttaa valtavasti arjen lisäksi myös parisuhdettanne, eikä välttämättä hyvään suuntaan. 

[/quote]

Niin.. Minulla kuitenkin on ne "äidinvaistot"/naisen vaistot muiden lapsia (= olemassa olevia) kohtaan, mutta oman elämän muuttuminen vain pelottaa aivan liikaa. Lapset on ihania, mutta onko minusta siihen? Jostain tämä pelkokin kumpuaa, yrittääköhän alitajuntani varoittaa etten olisi tarpeeksi hyvä äiti?

Ap

11 jatkaa: ei se tarkoita, ettet olisi hyvä äiti, luultavasti olisit. Suurin osa on. Sinun on vain käytävä pääsi sisällä se keskustelu, että oletko valmis muuttamaan koko elämäsi toisen ihmisen takia, ja oletko valmis tekemään sen nyt? Se, että on lapsia, on ihana asia, jota ei ainakaan kuolinvuoteella kadu. Mutta onko se aika nyt vai vaikka parin vuoden päästä? Toisaalta, ensimmäiset pari vuotta ovat useimmille äideille raskaimmat, joten jos nyt uskallat tehdä lapsen, niin vuosi 2017 voi jo olla tosi helppo ja mukava.

Se sinun tuntemasi vauvakuume oli varmaankin luonnon säätelemää eli tarkoitus saada sinut tekemään lapset parhaassa synnytysiässä.

Sinulle on varmaan iskenyt pieni "rimakauhu". Se on mielestäni ihan normaalia. Itse tiesin haluavani lapsia ja kun tulin ekasta kierrosta raskaaksi iskikin täysi paniikki pälle ja en ollutkaan yhtään varma, että haluaisin lapsen. Keksin kaikkia syitä, miksi ei sitten kannattaisikaan saada lasta (ei vakityötä, ollaan tunnettu vain kaksi vuotta, en ole matkustanut tarpeeksi....)

Kaikki kääntyi kuitenkin parhainpäin ja nyt on toinenkin lapsi. Kéhottaisin keskustele´maan miehen kanssa ja ottamaan rohkeasti vain seuraavan askeleen, jos mieskin haluaa lapsia. Ikinä ei tule olemaan täydellistä hetkeä saada lapsia. Aina voi keksiä syitä, miksi ei kannata hankkia lapsia.

Jos olet varma, että haluat lapsia, niin rohkeasti vain kohti uusia haasteita elämässä

[quote author="Vierailija" time="12.07.2013 klo 09:55"]Joskus olisi helpompaa, kun elämä vain toisi eteen asioita, eikä tarvitsisi itse päättää.

[/quote]

Helppoa testata, onko tämä kohdallasi totta. Pyydät vain mieheltäsi tai joltain muulta lähiomaiselta (vaikka äidiltäsi), että esim. seuraavan kuukauden aikana et saa tehdä mitään päätöksiä itse. Kaikkeen on kysyttävä ohjeet ja lupa muilta. Saat vähän tuntumaa tuohon "helppoon elämään".

Ap:lle sanoisin, että mielestäni on turha odottaa tai vaatia itseltään mitään kaiken valtaavaa vauvakuumetta. Eri asia olisi, jos sinusta olisi tullut lapsivihamielinen näiden vuosien varrella, mutta näin ei kaiketi ole, etkä ole tilanteessa, jossa yrität vain miellyttää puolisoa. Uskoisin, että rakastat lastasi sitten kun hänet käsivarsillesi saat. Kyllä kai ne hormonit sitten sinulle tulevat :).

Kiitos kaikille vastauksistanne! Jonkinlaista rimakauhua tämä kai on ja toivon ja luulen että ihan luonnollista. Ihmettelen tuota valtavan voimakasta vauvakuumetta mikä minulla oli aiemmin, ehkä se tosiaankin oli luonnon säätelemä "vietti". 

Miehenikin toivoisi kovasti jo lasta. Ja minäkin, mutta kun hirvittää :) En ole koskaan oikein tehnyt päätöksiä tunteiden pohjalta vaan yleensä järki voittaa, mutta olisi tämä tosiaan helpompaa jos nyt olisi ne hormonit avustamassa tuon pahimman kynnyksen yli.

Hassua. Minullakin oli vuosikausia mahdoton vauvakuume. Kun päätimme mieheni kanssa jättää ehkäisyn pois (olin 25v.), ajatus siitä että voisin tulla raskaaksi oli niin upea, että minun teki mieli hyppiä seinille innosta. Ja sitten kun plussa napsahti tikkuun paria kuukautta myöhemmin, niin hups - vauvakuume katosi yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen. Kai se sitten oli sitä rimakauhua, minkä joku mainitsi, koska yhtäkkiä aloinkin pohtimaan, että olenkohan ihan oikeasti valmis tähän, mihin olenkaan ryhtymässä, enhän minä osaa kasvattaa lasta!

Osittain tunnelmat ovat edelleen tuota samaa, ja vauva on nyt kolmiviikkoinen. Hän on melko helppo vauva, aika suloinenkin, mutta haluaisin silti takaisin sen hormonihuuruisen "aa, ihanaa, vauvoja!" -tunteen mikä minulla monesti oli ennen raskauden alkua.

No jaa. Tiedän että olisin kuitenkin katunut, jos en olisi tähän ryhtynyt, joten luotan että tämä kyllä tästä alkaa sujua.

Kummasti aina aamuisin ja päivisin olen varma vauvan haluamisesta mutta öisin pelottaa :)

Ap

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 15:41"]

Kummasti aina aamuisin ja päivisin olen varma vauvan haluamisesta mutta öisin pelottaa :)

Ap

[/quote]

Odotapa siihen, kun olet raskaan, sitten vasta pelottaakin!

Ah kohtalon kaveri!

Mieletön vauvakuume 1,5 v ja nyt kun mies on valmis ja tilanne ok, pakittelen..

Päätin kuitenkin että enään en pitkitä koska pakokauhu kuuluu asiaan! Suuri elämän muutos kysessä kuitenkin.

Tiedän että lapsirakkaana ihmisenä kadun kuolin vuoteella jos valitsen toisin. Ekan kanssa on varmana vielä ns helppo mennä ja siinähän sen sitten näkee haluaako vielä toista ja kolmatta

Ei omaa verta ja lihaa varmana vihata voi :-)

Minä hankin vauvan ilman vauvakuumetta. Ajattelimme puolisoni kanssa, että haluamme lapsia. Paniikki iski raskauduttuani minuun ei puolisoon. Esikoinen oli koliikkivauva ja synnytys meinasi viedä hengen, ehkä näistä syistä ei tullut vauvan syntymän jälkeenkään mitään ruusunpunaista aikaa. Ehdin jo miettiä,johtuiko kaikki siitä, etten ollut ennen raskautta "halunnut vauvaa tarpeeksi".

Kun esikoinen kasvoi hieman, tuli huumaava rakkauskin. Nyt voisin vain tuijotella ihanaa taaperoani tuntikausia (uhmakohtausten aikana toki vähemmän ;).

Toista lasta sitten vauvakuumeilin, koska halusin toisen lapsen (en niinkään vauvaa). Ja toista lasta rakastin heti. Johtui varmaan siitä, ettei syntymä ollut sellainen shokki eikä elämänmuutos niin valtava.

Ap, vaikea päätös. Mutta päätitpä miten vaan, harvemmin kaduttaa, koska ihmismieli haluaa tunte valintojensa menneen "oikein". Mutta jos emmit, kannattaa lasten saantia lykätä. Sinull ei ole vielä kiire. :)

Kakkua ei voi syödä ja samalla säästää.

Elämä on täynnä valintoja ja meillä täällä hyvinvoinnin kesellä on mahdollisuus tehdä niitä. Joskus olisi helpompaa, jos ei tarvitsisi itse tehdä niitä valintoja sen perusteella mikä on järkevää. Joskus olisi helpompaa, kun elämä vain toisi eteen asioita, eikä tarvitsisi itse päättää.

Tiedän muutaman pariskunnan, jotka ovat vain tietoisesti päättäneet, että nyt on oikea hetki hankkia lapsia (siis ilman vauvakuumetta). He ovat aivan samanlaisia vanhempia, kuin hormonihuuruissa päätöksen tehneet. Jos olette olleet jo 10 vuotta yhdessä, teillä alkaa olla iän puolesta (jos ette nyt ihan teineinä ole alkaneet seurustella) korkea aika tehdä asialle jotain, koska aina se raskaus ei alakaan heti sitä halutessa.

Toisaalta tuttaviini kuuluu pareja, jotka eivät tietoisesti ole halunneet lapsia ja hekin ovat oikein tyytyväisiä valintaansa. He voivat tehdä erilaisia asioita ja satsaavat parisuhteeseensa (tämän täytyy tosin olla molempien YHTEINEN päätös, muuten vaarana on katkeroituminen)

Mieti elämääsi tulevaisuudessa. Kumman vaihtoehdon toteutuminen tuntuu paremmalta: Se, että saat kokea uutta ja ihmeellistä perheenä vai se, että saat tehdä helposti ja oman mielen mukaisia asioita huolettomasti yksin ja yhdessä miehesi kanssa.

Itse tein valinnan hormonihuuruissa (26 vuotiaana) perheen puolesta ja jos nyt kymmenen vuotta jälkeenpäin tekisin valinnan luulen, että valitsisin toisin.

Kiitos viestistä. Olemme 27 (minä) ja 28 (mieheni). Lapsia haluamme aivan varmasti, mutta mietin varmaankin sitä että onko ajankohta väärä kun vauvakuume on täysin kadonnut tällä hetkellä jonnekin. Elämä on rauhoittunut ja tasaantunut ja rahaakin alkaa jo kertyä säästöön,  ja tuntuu että vieläkö tätäkun elämänvaiheita kannattaisi elää hetki kahdestaan. En tiedä mistä nämä ajatukset oikein tulevat, koska viimeiset 4 vuotta olen tosiaan elänyt niissä hormonihuiruissa. Vieläköhän tässä on aikaa miettiä? Haluaisimme kuitenkin 3 lasta.

Minulla ei ole vakituista työpaikkaa eikä meillä ole omistusasuntoa, nämä epäkohdat kai pelottavat myös. Mitä pidemmälle tätä vauvakuumeessa venytti sen kovemmaksi taisivat kasvaa panokset :/

Minulla ei kummankaan lapsen kohdalla ollut mitään vauvakuumetta. Rakastan miestäni ja meillä on voimakas fyysinen vetovoima, mutta koska en ole pahemmin koskaan vauvojen tai pienten lasten kanssa koskaan ollut tekemisissä, vauvat lähinnä pelottivat minua, eikä minulla ollut mitään tarvetta hoivata tai haluta omaa vauvaa....

Ihan järjellä ajattelin että miksemme jättäisi ehkäisyä pois, kun kerran kaikki puitteet on muuten kunnossa. Mies halusi lapsia, joten sekin vaikutti päätökseeni.

Kyllä omaa vauvaansa rakastaa tai oppii rakastamaan kun on sen synnyttänyt ja syliinsä saanut. Alussa hoidin vauvaa lähinnä vastuuntunnosta, hellästi, mutta sitten pikkuhiljaa äidinrakkaus kasvoi.

Mielestäni lapsi on luonnollinen tulos parisuhteesta, ei siihen vauvakuumetta tarvita, vaan kahta aikuista ihmistä jotka rakastavat toistaan.