Mikä sai sinut vaihtamaan ammattia aikuisena (kouluttautumaan uuteen ammattiin)?

Olin ennen kaupan myyjä n.15 vuotta, palkka paska ja se ala oli niin nähty ja kaikki ylenemismahdollisuuset jo käytetty. Aloitin yliopistossa 32-vuotiaana, nyt olen 38 ja valmistun tod.näk. syyskuussa tai lokakuun alussa. Lapsen tein tuossa välissä. Oman alan työllisyysnäkymät heikot, mutta sivuaineista kokosin niin järkevän setin, että enköhän työllisty joka tapauksessa :) En kadu pätkääkään ratkaisuani.

Olin 35 vuotias kun lähdin aikuispuolelle iltakouluun opiskelemaan uutta alaa. Nuorimmainen oli silloin kaksi vuotias ja olin ollut seitsemän vuotta kotona lasten kanssa. Vanhaan työpaikkaan en enää halunnut, en edes ajatellut lähteä enää ison firman assariksi, jo ajatuskin tympäisi. 

Tein puolentoista vuoden opiskelut vauhdilla alle vuodessa ja kun nuorin lähti päiväkotiin, pistin oman yhden naisen firman pystyyn. Kaikki on mennyt niinkuin ajattelin, neljä vuotta yrittäjyyttä takana ja toivottavasti monta vuotta edessä. Työpäivät saan pidettyä mukavina, asiakkaita on kivasti ja menen mielelläni töihin. :-)

Vaikea työllisyystilanne, vuosien pätkätyöläisyys ja sopiva tilaisuus vain sattui kohdalle juuri sopivaan aikaan. Nyt on vakityö :). PAikkakuntaa piti vaihtaa, mutta ei haittaa. Olen alkanut viihtyä uudella paremmin kuin entisellä. 

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 20:25"]

Mitkä syyt saivat sinut uudelleenkouluttautumaan? Kauanko koulutus kesti? Kun ajattelet asiaa jälkikäteen niin kannattiko? ;) Minkä ikäinen olit tulloin?

Nimimerkillä elämänmuutosko edessä? =)

[/quote]

Mulla kans elämänmuutos edessä. Vielä ei ole irtisanottu, mutta se tultaneen tekemään. Työt siirtyy muualle, mutta minä en lähde kun olisi koko perheelle liian iso muutos tähän hetkeen. 

Kaikki auki, mutta kutkuttaa mahdollinen uusi työ joka tosin ei ole 100 % varma vielä. Jos menee puihin, niin sitten ole valmis opiskelemaan, mutta ajattelin rauhassa miettiä mitä, kuitenkin jotain jossa aiemmat koulutukset / työkokemukset olisi plussaa.

Olen sitä mieltä että kaikki järjestyy aina ja uskon tämän muutoksen olevan itselleni hyvä juttu kun on pakko pysähtyä miettimään mitä elämältäni haluan :)

Selkä ei enää kestänyt hoitajan hommia. Vaikka olin töissä koululla, oli siellä myös pyörätuolioppilaiden nostoa ja siirtelyä, puhumattakaan kaikenmaan siivoustalkoista joihin meidät laitettiin. Kouluttauduin hieman lisää sosiaalipuolelle, nyt olen töissä lastensuojelussa, jossa ei tarvitse ruumiillista työtä tehdä :) Kannatti, vaikka ei totaalinen elämänmuutos ollutkaan, samalla alalla kun pysyttiin.

Minä lähden syksyllä opiskelemaan, koska edellisellä tutkinnolla työllistyminen järkeviin töihin on heikkoa (koko alalla juuri nyt). Lisäksi hyvin harvalla on turvattu työsuhde, vaan ihmiset ovat koko työuransa pienissä määräaikaisissa pätkissä, enkä usko että itse jaksaisin sellaista.

Oli mukava lukea näitä viestejä, koska itse olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta olen iloinen, toisaalta melkein peloissani, koska kaikki pitää aloittaa tavallaan nollasta, edessä on muutto kaupunkiin josta emme tunne ketään, ja kaikki ovat pelotelleet kuinka huonon valinnan nyt teinkään. Mutta en kestä enää työttömyyttä, teen ihan mitä tahansa järkevää työtä kuin olen jatkuvassa työtön/pätkätyö/työtön - kierteessä loppuelämäni.

Opiskelen toista vuotta. Varmistelen selustaani koska työpaikkani fyysinen sijainti tulee siirtymään hevonkuuseen enkä lähde sinne ajelemaan enkä taatusti muuta työn takia jonnekin perähikiälle kun koko muu elämä on täällä.

Toivon että paremmalla koulutuksella saisin vastaavan työpaikan.

Lähdin opiskelemaan uutta ammattia 35-vuotiaana, koska edellisellä tutkinnolla (amk) työnsaantimahdollisuudet heikkenivät heikkenemistään. Opiskelin aikuispuolella monimuotona, opinnot kestivät kaksi ja puoli vuotta. Olen tosi tyytyväinen alanvaihdokseen. Tuntuu kuin olisin saanut uuden elämän, vaikka raskasta välillä onkin ollut.

minä vaan vaihdoin työpaikkaa ja alaa.

uppis

Minun pääni ei enää kestänyt opettajan työn paineita ja tiettyjen vanhempien taholta itseeni (nuorena, lapsettomana naisopena) kohdistunutta mustamaalausta ja kiusaamista. Sääli tavallaan, koska itse opetustyöstä ja oppilaista tykkäsin, mutta burnout vei motivaation ja voimat, ja tuntui, etten saanut tehtyä työnäni niin hyvällä panoksella kuin haluaisin. Syksyllä alkaa toinen vuosi opintoja uudella unelma-alallani, jonka tietämystä voi tulevaisuudessa ehkä yhdistää opetuspuolen osaamiseen ja opetusalaan, jos se vielä joskus jaksaa inspiroida :)

Nelikymppisenä pääsin toteuttamaan lapsuudenhaavetta eli opiskelemaan yliopistoon. En olisi enää työllistynyt vanhalla koulutuksella ainakaan alkuperäiseen ammattiin, vaan olisin joka tapauksessa tarvinnut lisäopintoja.

Kai se kannatti, työ on mielekästä (silloin kun sitä on) ja vaihtoehto olisi työttömyys.

Halusin vihdoinkin sen ammatin itselleni josta haaveilin kun olin pieni tyttö. Aikaisemmat tutkintoni olivat jo lähellä sitä, mutta niiden avulla ei saanut alan työtä.

Olin 33 v kun lähdin vaihtamaan ammattia, näyttötutkinnon avulla. Opiskelu kesti 1,5 vuotta.

Oli paras päätös moniin vuosiin mitä tein.

up

Tulisko tähän vielä lisää kommentteja? =)

ap

Ytimekkäästi: Hervoton vitutus.

Vakityö, hyvä palka, mutta työ ihan jostain syvältä. Yli 10 vuotta ehdin sitä puljata, kunnes tajusin, etten voi lykätä muutosta enää. Nyt opiskelen toista yliopistotutkintoa vanhalta haavealalta.

Olin koulutustani vastaavassa työssä ja pidin työstäni, mutta alan lakon jälkeen kaikkien toimenkuvat muuttuivat radikaalisti ja työhön lähtö alkoi oksettaa päivä päivältä enemmän.

Kävin iltakouluna kauppaopiston. Sen jälkeen aloin tehdä lapsia. Valmistumiseni jälkeen olin vielä tuossa työpaikassa 7v, josta 4½v äitiyslomilla ja hoitovapaalla. Sitten työsuhde lopetettiin yheisymmärryksessä ja hakeuduin työvoimapoliittiseen koulutukseen. Tuon koulutuksen myötä sain nykyisen työpaikkani, jossa olen ollut vakkarina jo 11v.

Ja olin 28v kun aloitin kauppaopiston.

miten te olette rahoittaneet uudelleenkoulutuksenne/tulleet taloudellisesti toimeen? Kyselee 35-vuotias sairaanhoitaja, joka aikoo lähteä alalta. 

Kyllästyin perinteiseen porvarilliseen ammattiini reilu kolmekymppisenä. En kuitenkaan viitsinyt lähteä enää kouluun takaisin, eikä toivomani alan hyviin duuneihin ollut pääsyä lähtökohdistani. Perustin sitten oman firman, ja nyt kilpailenkin kollegoideni kanssa tasapäisesti toimeksiannoista niiden kanssa, jotka eivät minua halunneet palkata vääränlaisen taustan takia.