Montako joululahjaa yleensä ostatte?
Itse ostan vaihtelevasti, kun lapset oli ihan pieniä ostin pieniä halvempia lahjoja useamman nyt kun ovat isompia niin muutaman kalliimman ja muutaman halvemman lahjan, miehelle muutaman lahjan ja vanhemmilleni muutaman. Ostan näin kesällä jo alennusmyynnistä joitain lahjoja jos näen hyvän tarjouksen. Ihmettelin kun yksi tuttu osti viime jouluksi 30 lahjaa kaikille kolmelle lapselleen eli 90 lahjaa yhteensä lapsilleen ja ei siis vain halpoja lahjoja vaan tablettitietokone, isoja legopakkauksia ym. Ja oli itse jäänyt juuri työttömäksi eikä uudesta työstä ollut tietoa, sai kuitenkin hyvin ansiosidonnaista ja oli säästöjä. Mielestäni kuitenkin liittoittelua ostaa 30 lahjaa per lapsi? Ja varsinkin jos on työttömänä. Kukin tietysti tekee niinkuin itse parhaaksi näkee.