Lue keskustelun säännöt.
Lapseni eivät ole koskaan nähneet riitelyä kotona, muita?
09.07.2013 |
En ole aiemmin tullut asiaa ajatelleeksi, mutta tajusin asian jokin aika sitten. Olen eronnut lasteni isästä 4 vuotta sitten. Lapseni eivät koskaan nähneet minun ja isänsä riitelevän. Eli tarkoitan tällä lähinnä kovaäänistä väittelyä/huutamista. Nykyisen avomieheni kanssa väittelemme ja puimme asioita toisinaan, mutta illalla lasten mentyä nukkumaan. Emme huuda toisillemme koskaan. Lasten mummo eli äitini on kova tyttö komentamaan ja huutamaan miehelleen ja joka kerran lasten oltua mummolassa, he kertovat, että "mummi huusi ja itki". Viime kerralla äitini oli kilahtanut ja poikani soitti mulle, että "tuutsä hakemaan mut, täällä on kauhee härdelli ja mummi raivoaa" :) soitin äidilleni, joka kertoi "hermostuneensa ukille, joka ei ollut tajunnut heti tehdä jotain asiaa jota oli pyydetty".
Jokin aika sitten avauduin itse pienessä kaupassa maahanmuuttajamyyjälle, joka kohteli lapsiani asiattomasti ja jälkeenpäin poikani oli hämillään. Silloin asiaa kysyin ja hän itsekin totesi, ettei meillä koskaan riidellä ja huudeta. Tiedän monia ystäviä, jotka tappelevat puolisonsa kanssa, huutavat, heittelevät tavaroita, repivät vaatteista jne ja jälkeenpäin asiaa käsitellään naureskellen ja käytöstä pidetään normaalina. Täysin selvpäinen ystävättäreni kertoi riidelleensä miehensä kanssa niin railakkaasto, että sitterissä ollut pieni vauvansa oli säikähtänyt ja alkanuut itkemään.Tiedän myös aikuisia naisia, jotka ahdistuvat puolison huutamisesta ja menevät täysin lukkoon, jos puoliso huutaa riidan yhteydessä.He saattavat todeta, etteivät ole koskaan lapsuudenkodissa kuulleet huutoa ja pelkäävät sitä. Itse olen riitaisesta kodista, lapsuudessani oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa vanhempieni välillä. Itse en ole mikään viilipytty, korotan ääntä kun lapset eivät tottele ja välillä kiroilen kuin rekkamies, jota sitten pyydän anteeksi ja häpeän. Toisaalta olen yrittänyt opettaa lapsilleni, ettei asioita saa periksi huutamalla ja rääkymällä.
Mutta kysymykseni siis kuuluu, tapellaanko teillä ja miten ja pidättekö sitä normaalina?
Kommentit (29)
Ei ihme että ap on eronnut eikä pysty parisuhteeseen. Ei ole terve malli tuollainen patoaminen. Meillä riidellään ja rakastetaan. Lasten kotia ei hajoteta siksi, että pelätään normaaleja tunneilmaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapset jo aikuisia ja ehkä yhden kerran näkivät mun ja mieheni riitelyä, kannoin jo miehen tavaroita ovesta ulos ja tytär tokaisi, että "älä äiti viiti." .
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:04"]
Ei ihme että ap on eronnut eikä pysty parisuhteeseen. Ei ole terve malli tuollainen patoaminen. Meillä riidellään ja rakastetaan. Lasten kotia ei hajoteta siksi, että pelätään normaaleja tunneilmaisuja.
[/quote]
Oikeastiko sinusta käsiksikäyminen on normaali tunneilmaisu?
Me tapellaan todella harvoin. Viime vuonna oli tilanne, että äänet nousi ja lapset olivat hieman hämillään.. "eroatteko nyt?" oli eka kysymys. Sitä ennen tapeltiin vissiin pari vuotta aikaisemmin. Tuollaiset riidat vaativat purkua ja työtä keskustelemalla. Se käytiin läpi ja ei olla eroamassa. 19 yhteisen vuoden jälkeen ei ole oikein enää riideltävää... tai siltä ainakin tuntuu. Kaikki aiheet on läpi käyty monesti.
On mulla pari kertaa kuussa naiskohtauksia, että ovat lapset huutamista kuulleet. Huudan koko perheelle sitten tasapuolisesti, kiroan ja rähjään. Lähinnä siivoamisasioista yms. tavallisesta. "äiti skitsoo taas!"
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:04"]
Ei ihme että ap on eronnut eikä pysty parisuhteeseen. Ei ole terve malli tuollainen patoaminen. Meillä riidellään ja rakastetaan. Lasten kotia ei hajoteta siksi, että pelätään normaaleja tunneilmaisuja.
[/quote]
Oikeastiko sinusta käsiksikäyminen on normaali tunneilmaisu?
[/quote]
Eihän täällä kukaan ole mistään käsiksi käymisestä puhunut vaan RIITELYSTÄ johon ei kuulu väkivalta, ei henkinen eikä fyysinen. Huutamista ehkä jo mutta ei muuta.
Minä pidän tärkeämpänä sitä että vanhemmat tekevät sovinnon LASTEN edessä jos ovat riidelleet niin että lapset näkevät/kuulevat, ja pyytävät myös lapsilta anteeksi jos on ollut huutamista tms.
Väkivalta ei ole koskaan normaalia ja sen nyt luulis AV-mammankin tietävän....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:20"]
Me tapellaan todella harvoin. Viime vuonna oli tilanne, että äänet nousi ja lapset olivat hieman hämillään.. "eroatteko nyt?" oli eka kysymys. Sitä ennen tapeltiin vissiin pari vuotta aikaisemmin. Tuollaiset riidat vaativat purkua ja työtä keskustelemalla. Se käytiin läpi ja ei olla eroamassa. 19 yhteisen vuoden jälkeen ei ole oikein enää riideltävää... tai siltä ainakin tuntuu. Kaikki aiheet on läpi käyty monesti.
On mulla pari kertaa kuussa naiskohtauksia, että ovat lapset huutamista kuulleet. Huudan koko perheelle sitten tasapuolisesti, kiroan ja rähjään. Lähinnä siivoamisasioista yms. tavallisesta. "äiti skitsoo taas!"
[/quote]
Lisään vielä, kun noita alempia APn lisäyksiä, ettei meillä todellakaan huoritella ja läpsitä.. Mä olen vielä keskenkasvuinen, että saatan miestä riidan tuoksinassa haukkua kusipääksi. :( Pyydän kyllä anteeksi jälkeenpäin. Mies ei hauku. Hän itseasiassa on hyvin rakentava keskusteluissaan, että ehkä senkin takia meille ei riitoja tule.
Nuorena -aikana ennen lapsia- me oltiin aika toraisakin pari. Silloin riideltiin jatkuvasti. Ilman väkivaltaa ja huorittelua.
23
Meillä ei kielletä mitään tunteita. Saa riidellä, saa huutaa. Se on elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:29"]
Meillä ei kielletä mitään tunteita. Saa riidellä, saa huutaa. Se on elämää.
[/quote]
Mikä ihmeen tunne se huutaminen on?
Ja miksi ihmeessä tunteiden näyttäminen on aina sama asia kuin huono, epäkypsä ja muita kunnioittamaton käytös?
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:29"]
Meillä ei kielletä mitään tunteita. Saa riidellä, saa huutaa. Se on elämää.
[/quote]
Mikä ihmeen tunne se huutaminen on?
Ja miksi ihmeessä tunteiden näyttäminen on aina sama asia kuin huono, epäkypsä ja muita kunnioittamaton käytös?
[/quote]
Huutaminen EI ole toista kohtaan kunnoittamatonta, se mitä HUUTAA saattaa olla... On eri asia huutaa huoraksi kuin että huutaa että olen erimieltä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 18:29"]
Meillä ei kielletä mitään tunteita. Saa riidellä, saa huutaa. Se on elämää.
[/quote]
Mikä ihmeen tunne se huutaminen on?
Ja miksi ihmeessä tunteiden näyttäminen on aina sama asia kuin huono, epäkypsä ja muita kunnioittamaton käytös?
[/quote]
Huutaminen EI ole toista kohtaan kunnoittamatonta, se mitä HUUTAA saattaa olla... On eri asia huutaa huoraksi kuin että huutaa että olen erimieltä....
[/quote]
Miksi se erimielisyys pitää huutaa? Normi-ihmiset kuulevat ihan huutamatta, mitä sinulla on asiaa.
Vai oletko niitä, jotka kassalla huutaa että "EI PAKASTEITA PIENEEN PUSSIIN" koska huutaminen on sinusta paras tapa kommunikoida?
Riidellessä saa mielestäni huutaa tai ainakin korottaa ääntään, riitaa ei ole se että keskustellaan sivistyneesti viinilasi kädessä erimielisyyksistä. Toki ivistyneesti keskustellenkin voi toista loukata huorittelemalla etc...
Jopa hyvät väittelijät korottavat ääntään koska se tarkoittaa sen asian painottamista..
No, väittely ei ole riitaa kuitenkaan...
Ja ei minä en huuda kauopassa enkä usen muutenkaan. PAITSI jos tulistun riidan tuoksinassa. ja osaan myös pyytää anteeksi niiltä ketkä ovat olleet silloin paikalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi tarvitsee mallin myös siitä miten "negatiivisia" tunteita käsitellään ja miten päästellään höyryjä. En tarkoita mitään jatkuvaa huutamista tai fyysistä tappelua, vaan normaalia riitelyä. Jos mallia siitä mitä on riitely, ei ole, tai jos riitelyä pidetään erittäin tuomittavana ja pahana ja sitä pelätään, lapsi oppii patoamaan tunteensa, kääntää ne sisäänpäin, ja kärsii.
Meillä ei ole muita aikuisia kuin minä, joten eivät näe aikuisten riitelyä kotona. Olen siitä hieman huolissani, koska riitely, asioiden rakentava selvittely ja riitojen sopiminen kuuluvat elämään. Noh, täytyy yrittää jotenkin muuten opettaa lapsille miten ollaan rakentavasti eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, samaa mieltä. Saatan esimerkiksi heittää miehelleni jonkin sarkastisen kommentin, mistä hän ottaa palkokasvit nenuun ja hetken päästä pyydän anteeksi. Eli tarkoitin tuolla kirjoituksella huutamista, raivoamiista, haukkumista jne. Mieheni lapsi on joskus nähnyt minun itkeä tihruuttamassa kesken keittiöhommien, kun olen ollut törkeän väsynyt ja PMS-oireissa ja kysynyt heti huolestuneena "eroottekste?" eli hänellä on tällainen käsitys itkemisestä :)
-ap-
Lapsemme on nähneet riitelyämme, mutta aina myös sovinnon. (Emme ikinä heittele tavaroita tai koske riidellessä toiseen, emme koskaan ole niin tehneet).
Eikös erimielisyydet ole normaalia elämää? Miksi niitä täytyisi välttää viimeiseen asti? Tärkeintä kai on, että lapsi näkee myös sen, että riidat ja erimielisyydet sovitaan?!
Lapsuudessani äiti ja isä välillä rähisivät (ei tavarat lennelleet tms) ja aina sopivat. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 08:13"]
Lapsi tarvitsee mallin myös siitä miten "negatiivisia" tunteita käsitellään ja miten päästellään höyryjä. En tarkoita mitään jatkuvaa huutamista tai fyysistä tappelua, vaan normaalia riitelyä. Jos mallia siitä mitä on riitely, ei ole, tai jos riitelyä pidetään erittäin tuomittavana ja pahana ja sitä pelätään, lapsi oppii patoamaan tunteensa, kääntää ne sisäänpäin, ja kärsii.
[/quote]
Samaa mieltä. Mieheni ei ole koskaan nähnyt vanhempiensa riitelevän ja pitää kyllä aivan kaikki tunteensa nyt aikuisenakin sisällänsä. Jotenkin surullista :(
Ja lisään sen verran, että riitojen selvittelyä ja anteeksipyytämistä jne harjoitellaan meillä ihan päivittäin, useita kertoja. Lapsia on 4 ja tappeluita tulee jatkuvasti, jopa fyysisiä yhteenottoja. Tarkennan vielä aloitusta, että kuinka monella on normaalia, että vanhemmat huutavat, raivoavat, esim. huorittellaan, haukutaan muuten, läpsitään, tönitään, rikotaan tavaroita jne ja lapset pitävät tätä normaalina?
-ap-
Me ei tapella juuri koskaan joten lapset ei ole kuulleet sellaista. Joskus väitellään mutta ei sitä riidaksi voi sanoa. Vanhin lapsi on jo 6 vuotias. Ollaan oltu yhdessä 13 vuotta eikä ole koskaan harrastettu riitelemistä, huutamista tai muutakaan sellaista. Lapset lei ole myöskään koskaan nähneet humalaista, vaikkei absolutisteja ollakkaan.
Meillä riidellään ja ollaan riidelty myös lapsen edessä. Riita on äänen korottamista, jopa huutamista miehen puolelta. Riidellään siitä asiasta mistä riita on, siihen ei liity mitään tavaroiden heittelyä, ei huorittelemista, ei muutakaan nimittelyä, ei fyysistä väkivaltaa, ei edes sitä tönimistä.
me vaan tapellaan siitä mistä asia on. Yleensä se päättyy siihen että mies lähtee ovesta ulos, käy tupakalla, rauhoitutaan ja koitetaan sopia asia jotenkin. Tiedän että lapsi ei pidä riitelystä, ehkä jopa pelkää sitä. EI kuitenkaan koskaan ole kysynyt että eroatteko te koska tietää ja luottaa että aikuiset sopivat riitansa.
Fiksummat varmaan eivät riitele koskaan, meillä näin. Onneksi riidellään näin ehkä pari-kolme kertaa vuodessa. Muuten jos tulee erimielisyyksiä tms. niin ne selvitetään rauhallisesti ilman että lapsi edes huomaa minkään olevan vialla sen kummemmin mutta joskus harvoin se riitä on tosiaan kovaäänisempi.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 10:15"]
Millaiset eväät ap.n lapsilla on käsitellä aikuisena ns. "normaaleja" ihmissuhteita joihin kuuluu kaikenlaisten tunteiden ilmaisu?
[/quote]
Pitääkö ne tunteet aina ilmaista väkivaltaisesti? Suurin osa kykenee sanomaan puolisolleen, että on vihainen, järkyttynyt, surullinen jne. ilman, että tönii, repii puserosta jne.
Lapseni eivät ole joutuneet näkemään tai kokemaan vanhempiensa riitelyä muulla kuin sanallisella tasolla. Asiat riitelvät, eivät ihmiset. Kun ihmiset riitelevät ap:n kuvaamalla tasolla, mukana on tunteita, jotka ovat vain sen ihmisen omia, vain hän kokee ne. Siksi olen pyrkinyt opettamaan, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan eikä pahaa oloaan saa vierittää muiden niskoille.Se kun ei ole riitelyä lainkaan vaan vallankäyttöä.
Tyttäreni jätti aikanaan poikakaverinsa, joka hermostuttuaan jostain olemattomasta ( tyyliin myöhässä oleva bussi) alkoi sättimään tyttöäni. Tyttöni oli todennut, että hänelle on turha huutaa siitä, että on pettynyt. Aikuinen ihminen antaa tunteelleen nimen eikä suuntaa raivoaan muihin.