Asun Saksassa
Luin tänään ekaa kertaa Myyräblogin olemassa olosta eivätkä blogeja runsaasti seuraavat saksalaisäidit hiekkiksella tienneet koko blogin olemassa olosta. Miten Hesari on mitannut tuon blogin suosituimmuuden Saksassa. Sillä näytti bloglovinissa olevan alle 80 seuraajaa kun suosituimmilla äitien blogeilla täällä on huomattavasti enemmän seuraajia. En löydä tuota blogia myöskään kenenkään bloggaajan tykkäyslistalta.
Olisi tietysti kiva uskoa että saksalaiset ihannoisivat Suomea lapsiperheiden maana mutta täällä asuvana en keksi yhtään syytä miksi näin olisi.Toisin kuin blogin saksalaisäiti niin olen viettänyt perheen pikkulapsi-aikaa kummassakin maassa ja Saksassa asiat on hoidettu huomattavasti paremmin minun näkökulmastani. Täällä on myös paljon enemmän ohjelmaa lapsiperheille. Tietysti täällä kehun Suomea ja sen hyviä puolia paikallisille mutta totuus on aina totuus.
Kommentit (6)
Totuus on aina totuus, ja totuus on aina suhteellista!
Itsekin asun Saksassa, mutta poikienei ollessa alle kouluikäisiä, asuimme vielä Suomessa. Molemmissa maissa paljon hyvää. Tästä blogistista tykkään juuri siksi, että keskittyy lähinnä hyvään. Voi hitsi sentään, jos kaivaisi kaikki meidän suomalaisten kamaluudet esille blogissaan, se olisi synkkää luettavaa.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 20:43"]
Totuus on aina totuus, ja totuus on aina suhteellista!
Itsekin asun Saksassa, mutta poikienei ollessa alle kouluikäisiä, asuimme vielä Suomessa. Molemmissa maissa paljon hyvää. Tästä blogistista tykkään juuri siksi, että keskittyy lähinnä hyvään. Voi hitsi sentään, jos kaivaisi kaikki meidän suomalaisten kamaluudet esille blogissaan, se olisi synkkää luettavaa.
[/quote]
Olisihan se kamalaa eikä se ollut tämän aloituksen tarkoitus ollenkaan. Ihmettelin lähinnä Hesarin "tietoja". Tuo bloggari itsehän ei kehun olevansa Saksan suosituin äitibloggari-käsittääkseni- häntä oli vain haastateltu saksalaiseen lehteen koska hän bloggaa ulkomailta käsin ja eri tyyppistä blogia kuin mikä on Saksassa suosittua.
En ole kuullut kenenkään täällä kehuvan suomalaista systeemiä, sehän on ihan persiistä jos perheessä joku tienaa jotakin. Täällä Saksassa saa kaikenlaisia verohelpotuksia. Lisäksi saksalaiset ovat paljon sopulimaisempia kuin suomalaiset eli porukkaan ei tunnu mahtuvan muuta kuin samalla sosiaalisella statuksella merkittyjä äitejä. Tärkeää on että miehellä on titteli ja työ ja rahaa ja kateellisia ollaan sille joka pystyy kauimmin olla kotona lasten kanssa ja silti hankkimaan kaiken (kilpavarustelu) Kateudenkohteeksi ei käy perhe jossa nautitaan työttömyystukia tms. ja siksi äiti on kotona lasten kanssa. Siksi lähinnä ihmettelen tätä Hesarin juttua. Mitä luontoon tulee niin sitä on täällä paljon ja se on upea ja saksalaiset matkustavat paljon kotimaassa ja ovat siitä ylpeitä.
Tuossa jutussa saksalaisäiti tosin myönsi että taitaa sittenkin olla ulkona tietopuolisesti suomalaisesta systeemistä (ja kilpavarustelusta)
Totta sekin, että itsekin kuulin koko blogista ekaa kertaa vasta Hesarista. En tosin lue pahemmin mitään blogeja, millään kielellä. Jonkin verran selailin myyrä-tarinoita. Kirjoittaja on kyllä naseva ja mielenkiintoinen! En varmasti osaisi antaa yhtään mehevää kuvaa saksalaisesta arjesta.
Minä asun Saksassa ja tunnen blogin. Tutustuin siihen muutama vuosi sitten, kun saksalainen ystäväni kertoi löytäneensä Suomessa bloggaavan saksalaisen. Siitä asti olen seurannut. En ole kyllä koskaan kysellyt, tunteeko joku muukin sen.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 21:59"]
Minä asun Saksassa ja tunnen blogin. Tutustuin siihen muutama vuosi sitten, kun saksalainen ystäväni kertoi löytäneensä Suomessa bloggaavan saksalaisen. Siitä asti olen seurannut. En ole kyllä koskaan kysellyt, tunteeko joku muukin sen.
[/quote]
Minä reippaana tyttönä menin ja kysyin heti koska ollaan ennenkin puhuttu vähän blogeista ja ihmettelin itsekseni että mulle ei oo kerrottu tästä suositusta saksalaisesta bloggaajasta Suomessa mutta ei se ollutkaan niin tunnettu:D
Meidän ystäväperhe on tulossa juuri Dormundista Suomeen, täytyypä haastatella asian tiimoilta:)