Ihminen, joka puhuu vain itsestään ja omista asioistaan?
Tunnen yhden tälläisen tapauksen. Olen tuntenut hänet jo toistakymmentä vuotta, ja hän on aina ollut samanlainen ja ihan kaikille. Näen tätä henkilöä vieläkin pakosti välillä, vaikka en itse mitään erityistä yhteyttä haluakaan pitää. Onneksi näitä pakollisia näkemisiä on hyvin harvoin nykyään.
Ensinnäkin hän ottaa muihin yhteyttä vain, jos haluaa hyötyä jotakin itse. Toisekseen, hän ei koskaan kysy edes yhtä kertaa, mitä toiselle kuuluu tai ole millään tavalla toisen elämästä kiinnostunut. Jauhaa jopa 4 tuntia omista asioistaan kysymättä oikeasti kertaakaan toisen elämästä mitään. Jos ehtii kertomaan itse elämästään jonkin jutun, onnistuu hän nopeasti ohittamaan sen, tai sitten aloittaa vastaamaan tyyliin "minullakin kerran..." ja kas, jauhaa taas omista asioistaan. Tämä ihminen on myös hyvin negatiivinen kaikella saralla, ja on vuosia jo jauhanut siitä, kun hänellä ei ole ketään ystävää, joka häntä ymmärtää, ja että kaikki vaan tekevät paskoja asioita hänelle, eikä mikään ole muutenkaan koskaan hyvin. Jatkuvasti joku tekee ohareita (työelämässä ja yksityiselämässä) ja ihmisiä kaikkoaa ympäriltä "ilman syytä". Elämä potkii aina päähän vain häntä. Kaikki muut ihmiset saavat kaiken mitä haluavat ihan tosta noin vaan, mutta hän ei edes taistelemalla. On siis kunnon marttyyri. Jos koittaa antaa hänelle jotain positiivista näkökantaa, on vastaus ylimielinen ja vähättelevä, koska hän tietää aina kaikesta enemmän, onhan hän paljon vanhempikin ja elämää nähnyt. Hän pitää itseään vuorovaikutustaitoisena ja "hyvin herkkänä ja henkevänä" ihmisenä, mutta oikeasti hänen seurassaan loputkin energiat kaikkoaa ja tulee tyhjä ja masentava olo, eikä vuorovaikutustaidoista kyllä ole tietoakaan, sehän on selvä.
Kaiken huippu oli se, kun olin raskaana 5.kuulla, hän huomasi kyllä kasvaneen vatsan ja jotakin siitä kommentoi sivulauseessa, muttei kertaakaan kysynyt koska vauva syntyy tai mitään muutakaan. Jutteli vain omista lapsistaan, työstään, elämästään ja muista asioistaan. Ei myöskään kertaakaan kysynyt, mitä perheellemme kuuluu, ei edes mitä minulle kuuluu jne. Tuli tosi tylsä olo taas kerran. Vaikka tottakai osasin odottaa ja olisin ollut yllättynyt jos hän olisi jotenkin ollut kiinnostunut.
Moni varmaan miettiikin, että miksi olla sitten tekemisissä, ja kuten sanoinkin, en juurikaan enää joudu olemaan, kuin pakosti välillä. Nyt on taas se tilanne tulossa eteen ja olen jo valmiiksi häntä niin täynnä, että mietin jopa suoraan asiasta sanomista. En kuitenkaan halua loukata, mutta eikö tuollaiselle ihmiselle tekisi hyvää, jos joku edes kerran sanoisi suoraan, että katso joskus peiliin? Tunnetteko muut tämänlaisia henkilöitä ja miten kestätte heitä?
Kommentit (29)
Itse ollut aina kiltti kuuntelia äidille mutta nyt lasten takia harmittaa kun häntä ei kiinnosta kuin hänen hyvinvointinsa.Nuorena sairastuin bulimiaan hänen taakkansa vuoksi.Nim.Silmät ovat avautuneet
Mulla on tuttu joka aina puhuu omista asioistaan. Kun olin saanut työn, se ei edes kysynyt mikä se työ on.
Tulee mieleen entinen kaverini. Ei hän ihan tuollainen ollut kuin aloituksen kuvailema henkilö, mutta usein kun soitin hänelle, hän alkoi heti puhua omista asioistaan ja sanoi lopuksi, että nyt pitää mennä, kiva kun soitit. Ei tullut ilmeisesti mieleenkään, että minullakin voisi olla jotain asiaa, kun soitan.
Tuttuni toimii siten, että kun tapaamme sattumalta jossain, hän alkaa kertoa omia asioitaan. Puhuu ja puhuu, ei missään vaiheessa anna suunvuoroa eikä kysy kuulumisia. Pääsin hänestä eroon, kun laitoin hänelle terveisiä lomareissulta kuvan kera. Hän katkaisi välit kateuttaan. Kyllä, näin todella tapahtui, vaikka eihän normaalisti kukaan noin toimi.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka puhuu itsestään ja omista asioistaan, saattaa haluta olla tungettelematta. Eli ei kysele sun juttuja, vaan olettaa, että kerrot, jos tahdot.
Mä itse kaihdan ihmisiä, jotka utelee mun asioita ja hyvin harvoin kyselen muilta heidän asioistaan.
Tämäpä. Minulle on niin usein sanotte että älä utele tai pid ähuoli omista asioistasi vaikka kysmykseni ovat kummunneet aidosta kiinnostuksesta eik äerityisemmin urkkimisesta. Silloin kysymykset ja vähenevät yllättäen. Samoin perus small talk. Toisaalta ei minultkaan kysytä mitään oleellista vaan työasioita, jotka eivät nykyisessä työssä ole erityisen kiinnostavia. Toinen mitä kysytään on apua ja palveluksia.
Jos ihminen jää ajatuksiensa vangiksi ja hokee vuosista toiseen yksinäisyyttään, ongelmiaan hän todellakin on silloin vaikeuksissa niin itsensä kuin elämänasenteensa kanssa. Ehkä jotkut kokemukset ovat laukaisseet hänessä yksinäisyyden tunteen mantran, mutta ei sitä ihan hyvän kaverin avulla enää voiteta.
Jos omat voimat ja tiedot eivät riitä tuttavasi kaltaisen ihmisen kanssa pärjäämiseen asiasta voi puhua ihan asiallisestikin. Todeta ihan nätisti, että olen pahoillani puolestasi ja miten koet elämäsi, mutta minä en osaa auttaa sinua enää yhtään.Ja olet huolissasi hänestä ollut jo pitkään,joten auttaisiko jokin mieltä rauhoittava harrastus esim. meditaatio tai loma kaukana tai terapia tai diakonissa tai vain soittaisi kriisipuhelimeen.
Itse en jäisi yhdenkään energiasyöpön seuraan ja vain häviän hänen elämästään. Jotakin olen koettanut sanoa, mutta jos ei mene perille turha siihen on jäädä enää roikkumaan. Ei siinä mitään draamaa tarvita, suoria sanoja, vaan ei ota enää yhteyttä ja pysyy päätöksessään.
Joku tosissaan tekee noin pitkän aloituksen?
Yksi lyhyt kappale olisi riittänyt.
Selkeä asiantuntija, joka ei halua poistua mukavuusalueeltaan. Toisten asioista puhuminen ja tekemisten arvostelu on kovin subjektiivista ja usein väärää informaatiota.
Minulla on ihan samanlainen ystävä. En jaksa enää nykyään vastata mitään kun hän lähettää viestejä. Ei ole vuosiin kysynyt mitä minulle kuuluu, selittää vain omia juttujaan ja lähettää kuvia koiristaan ja harrastuksistaan ja kirjoittaa kuulumisiaan ilman että itse jaksan niistä enää edes kysellä...