Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Outoa huomata, miten painoni määrittää ihmisarvoni.
03.07.2013 |
Olin 30-vuotiaaksi hyvin hoikka, treenattu ja kaunis. Etenin urallani hyvin, miehet juoksivat kyllästymiseen saakka perässä, kaikki tuli kuin Manulle illallinen. Sain ihailua, arvostusta ja hyväksyntää.
Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lihosin 35 kiloa. Palvelu esim. ravintolassa ja muualla huononi, työssä minua ei enää kuunneltu samoin kuin ennen, miehet eivät katsoneet päinkään ja jos katsoivat niin halveksuen. Useat ystävät lakkasivat pitämästä yhteyttä.
Nyt olen saanut ylipainon pois ja huomaan taas olevani täysipainoisesti yhteiskunnan jäsen. En olisi ikinä ymmärtänyt millaista kohtelua lihavat saavat kokea, jos en olisi itse samaa käynyt läpi.
Toisaalta ymmärrän sen, että ihmiset alitajuisesti ehkä käyttäytyvät lihavia kohtaan huonosti. Onhan lihavuus merkki siitä, että ei jaksa, välitä tai pysty pitämään edes omasta vartalostaan huolta. Merkki laiskuudesta tai sairaudesta ja valitettavasti lähes aina merkki psyykkisestä huono vointisuudesta.
Fyysiken ja psyykkinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, sitä vastaan tuskin kukaan ei voi väittää. Ylipainon taustalla on usein sairaus. Masennus, mielenterveyshäiriöitä ja elämänhallinnan puute. Niin oli minullakin.
Mutta osaanpa ainakin vastedes kohdella kunnioittavasti myös lihavia ihmisiä!
Kommentit (26)
Näin se vaan menee. Olen huomannut saman. Mitä hoikempi sen parempi. T: ex 4tkg/170cm ja nykyinen 60/170. Nykyisellä painolla kiinnostan vielä miehiä, mutta kun painoin synnytyksen jälkeen lähemmäksi 70kg niin ei ollut mitään pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 18:40"]
En mä tiedä. Joskus tuntuu, että lihavat ovat itse niin huonosti voivia ja katkeria, että tavallaan itse aiheuttavat huonon kohtelunsa. Ja näkevät huonoa kohtelua joka paikassa. Vaikea sellaiselle on olla ystävällinen, jonka naama on norsunvituilla koko ajan ja muutenkin kommentit tosi töykeitä.
[/quote]
Niin totta. Ei kyse ole ylipainosta, niin kuin moni täällä on kirjoittanut. Elämänasenne on peestä: kaikki kyylää, kaikki vittuilee -> vastaan samalla mitalla ennen kuin kukaan on sanonut edes hyvää päivää: ruoka on paskaa, palvelu hidasta, on liian sitä ja tätä, baarimikko ei noteeraa, kaupan kassa ei sano päivää, lipunmyynnin jono kulkee liian hitaasti, bussissa ei ole istumapaikkaa yms.
Ja kortisoniturvotuksen näkee kyllä jokainen tavallinen tallaaja. Usein, jos joku katsoo pidempään, on kyse vain arvailusta, että onko hänellä jokin isokin hätä terveytensä kanssa ja veikkauksia, että mistä on kyse. Niissä katseissa ei ole kyse vittuilusta, vaan uteliaisuudesta ja tiedottomuudesta.
Mulla oli pikemminkin niin, että kun lihosin masennuksen (masennuslääkkeiden) ja kroonisen tulehduksen (kortisonilääkkeiden) takia noin 15 kg lyhyessä ajassa, niin naiset olivat mulle vittumaisia. Olin edelleenkin kaunis, mutta kanssasisareni halusivat jatkuvasti näpäyttää ja lannistaa minua painonnousustani. He huomasivat tilaisuutensa tulleen ja kaunista on aina kivempi mollata painonnoususta.
Oletteko te tosiaankin sitä mieltä, että laihoilla ihmisillä ei ole mitään psyykkisiä ongelmia koskaan? Laihat ihmiset on aina hyväkuntoisia, niin psyykkiseti kuin fyysisestikin? Laihat on aina iloisia ja katsovat silmiin?
Lihavuus on merkki psyykkisestä ongelmasta, yleensä liittyy masennukseen, ahdistukseen, stressiin tai muuten henkisiin lukkoihin. Mutta kyllä näitä samoja ongelmia on myös laihoilla ihmisillä, he vain käsittelevät samaa ongelmaa jollain muulla kuin syömällä väärin, liikaa tai väärää ruokaa tai molempia. Onko teille ihan uusi juttu, että eri ihmiset käyttäytyvät ongelmiaan potiessaan eri lailla?
Minun tuntemani vittumaisimmat ihmiset ovat hyvinkin laihoja, vetävät yleensä tupakkaa joka välissä posket lommolla, varmaankin vetelevät niitä kuuluisia hermosauhuja kun ovat koko ajan jostain hermona. Minä olen itse lihava, enkä ole sen takia ihmisille töykeä tai valita kaikesta. Huomaan kyllä että joillekin ihmisille olen kuin ilmaa, yritän vain olla välittämättä siitä, ja yritän toimia reippaasti ihmisten keskuudessa, vaikka kotona masentaa ja itkettääkin joskus ihmisten käytös. Mua loukkaa tosi paljon kaikki nämä yleistykset, että lihavat olis jotenkin vittumaisia ihmisiä, sen takia että ovat lihavia, kaipa sitä ihminen on vittumainen yleensä luonteensa takia, ja ehkä niiden psyykkisten ongelmiensa takia, ei kroppansa rasvakerroksen paksuuden mukaan.
Ja ne jotka sanoo että kun on kymmenen kiloa ylimääräistä, niin ihmisten kohtelu muuttuu, se on täyttä kuvitelmaa, kymmenen kilon ylipaino ei tunnu vielä missään, sitä ei kukaan edes huomaa, koska puolet ihmisistä on vähän ylipainoisia, vain 7% on niin ylipainoisia että se haittaa oikeasti elämää. Teillä normaalipainoisilla on vaan yleensä se suuri liitoittelun tarve jostain vatsamakkarasta, kyllä sitä jokainen saa tarpeen vaatiessa lihaa sormien väliin jos oikein venyttää, aina pitäisi kai olla vain kivikovat lihakset, ja pelkkä nahka.
Enemmän tui kuulostaa sun huonolta itsetunnolta ja siltä, miten kannat itseäsi ja miten olet muiden ihmisten seurassa. Pinnalliset ovat piirisi olleet ja sekin tietty ilmentää huonoa itsetuntoa, heti kun ulkonäkö normien mukaan muuttuu, voidaan pahoin..
Omasta kokemuksesta voin kertoa, ettei läskini ole vaikuttanut mun uraani, nousu johteessa edelleen. Ystäviä olen saanut lisää ja miesten huomiota en ole koskaan kerennyt kuin ns. hyvänä jätkänä ja se jatkuu yhä.
Alue: Aihe vapaa
Paino ei koskaan määritä ihmisarvoa, eikä väri, ei varallisuus, ei status, ei kyvyt, ei lahjakkuudet, ei yhtään mikään muu kuin sinä itse.