Lue keskustelun säännöt.
Anopin ärsyttävä epäsuoruus ja asioihin puuttuminen
03.07.2013 |
Tämä nyt ei ole maailman suurin ongelma, mutta onneksi täällä saa avautua ärsyttävistä asioista anonyymisisti!
Minua on alkanut ärsyttää anopin omituinen tapa toimia ja puhua. Tuntuu, että hän on hyvin harvoin täysin rehellinen ja hänellä on usein jokin oma lehmä ojassa. En oikein tajua, miksi tekee niin, kun kyseessä ei edes ole lopulta mitenkään kauhean dramaattiset asiat, joita ei voisi sanoa suoraan.
Ettei mene liian epämääräiseksi, voin antaa muutamia esimerkkejä. Jos ei esim. halua tulla jonnekin, esittää hän asian niin, että: "Ei me teitä sinne häiritsemään haluta tulla!" Sitten kun tekee selväksi, että anoppi seurueineen olisi hyvinkin tervetullut, jatkaa vain tuon "Kun ei halua häiritä" hokemista ahdistuneemmin. Miksei voi suoraan sanoa, että ei ehdi tai voi tulla tai jotain?
Niistä oma lehmä ojassa -jutuista taas esimerkkejä on sellaiset, että hän haluaisi vaikuttaa ilmeisesti aika paljonkin toisten elämään, mutta tekee sen epäsuorasti. Hän saattaa vaikka selittää kuinka jokin sukulainen ei tykkäisi siitä, jos tekisimme jonkin asian tietyllä tavalla, joten ei kannata tehdä niin. Kun olemme jutelleet kyseisen sukulaisen kanssa asiasta, ei ole ollut tietoakaan mistään negatiivisesta suhtautumisesta. Lopulta on paljastunut, ettei anoppi itse olisi halunnut asiaa tehtävän tietyllä tavalla, joten vetosi siihen, ettei joku muu halua. Ikävin esimerkki tästä asiasta oli suuria juhlia järjestäessämme sellainen, kun anoppi puhui meille jatkuvasti, kuinka eräitä tiettyjä sukulaisia ei kannata kutsua. Valitteli sitä, kuinka juhlat ovat niin kalliita muutenkin, eikä meillä varmaan ole niihin varaakaan, eikä näillä sukulaisillakaan ole varaa matkustaa niin pitkää matkaa häihin (300 km, iik), eivätkä he jaksakaan, kun ovat niin vanhoja. Kun huomasi, että valittelunsa eivät tehoa, vaan kutsuimme nämä sukulaiset, joita hän ei sinne halunnut, oli hän puhunut heidät yli siinä, ettei heidän kannata tulla. Tämän saimme siis selville jälkikäteen ja olimme hyvin pettyneitä.
Huvittavinta tässä on se, että anoppi korostaa aina sitä, kuinka pitää olla rehellinen ja sanoa suoraan, jos jokin asia haittaa. Lisäksi hän korostaa aina sitä, kuinka kauheaa on, kun jotkut vanhemmat puuttuvat lastensa elämään ja yrittävät manipuloida heitä, eikä hän ikinä tekisi niin. Arvostelee jatkuvasti valintojamme epäsuorasti, esim. tyrkyttämällä muita vaihtoehtoja, eikä kyse yleensä edes ole mistään kovin suurista tai tärkeistä asioista. Ymmärtäisin moisen puuttumisen joten kuten, jos elämämme olisi menossa aivan päin mäntyä, emmekä osaisi tai tajuaisi itse mitään, mutta kun meillä menee itse asiassa oikein hyvin.
Aion kyllä vielä ottaa asiat rakentavasti puheeksi anopin kanssa ennen kuin mitta täyttyy lopullisesti, ettei sitten mene riitelyksi. Toivottavasti avautuminen ei ollut liian sekava! Liian yksityiskohtainen en halunnut olla, etteivät jutut olisi liian helposti tunnistettavissa. Onko muilla vastaavia kokemuksia ja mitä on käynyt, kun olette puhuneet asiasta suoraan?
Kommentit (9)
Hei.
Viestintä on vaikea laji. Et kuitenkaan mitenkään voi ottaa vastuuta anoppisi viestinnästä tai pyrkiä muuttamaan hänen toimiaan. Jos hänen tapansa on ilmaista omat tarpeensa kiertoilmauksin, hänellä on siihen omat syynsä. Ainoastaan voit vaikuttaa omaan viestimiseesi ja olla itse mahdollisimman yksiselitteinen ja konkreettinen. Kuten vaikka: Kyllä me kutsumme "Virtaset" häihimme. Tai: Olette tervetulleita kanssamme mukaan "teatteriin", mutta päätätte ihan itse haluatteko tulla. Jos anoppi jatkaa sitä 'ei me tulla häiriöksi', se on sitten hänen asiansa.
Miltä tämä kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli ap:n anoppi ei halua ääneen myöntää, että hänellä itsellään on toiveita, tarpeita ja mielipiteitä vaan käyttää muita ihmisiä puskuroimaan ne. Pystyisikö ottamaan tavaksi sanoa aivan ystävällisesti tai edes neutraalisti esim "sano vain jos et halua", "olisitko toivonut tämän tehtävän jotenkin muuten?" "Etkö pidä tästä?" eli osoitat, että ne toiveet, tarpeet ja mielipiteet ovat normaali, hyväksyttävä asia, jotka voi ilmaista sellaisina kuin ovat. Vähän vaikea taistella ihmisen mielipidettä vastaan, jos ihminen itse ei suostu myöntämään asian olevan hänen oma mielipiteensä vaan naamioi sen toisen ihmisen tarpeeksi tai mieipiteeksi. Eli kissa pöydälle. Tuossa kutsuvierasasiassa olisin varmaan itse ihan suoraan kysynyt, miksi anoppi houkutteli vieraat jättäytymään pois, eikö hän kenties pidä heistä? Tietenkin tunnet itse paremmin anoppisi, voiko häneltä silleen edes kysyä.
Kiitos hyvistä vastauksista! Hyväksyn kyllä sen, että anoppi ei kehtaa sanoa asioita suoraan, mutta yhdistän sen mielessäni kai muutenkin epämääräisyyteen ja toisten ihmisten hallitsemisyrityksiin, minkä vuoksi se harmittaa. Olen itse tottunut siihen, että omista toiveistaan ja haluistaan saa puhua ihan vapaasti. Tuo oli hyvä pointti, että ehkä anoppi ei ole koskaan oppinut sellaiseksi. Tiedän sen verran, että hän oli lapsuudenperheessään aina se ns. kiltti tyttö, joka oli aina palvelemassa muita itsensä unohtaen. Hän on ehkä siitä lähtien kokenut, ettei hänelle sallita samanlaisia tahdon ilmauksia kuin muille ihmisille.
Sama voisi liittyä siihen, että pyrkii hoitamaan asioita muiden asioita itseään miellyttävällä tavalla. Olen huomannut, että hän kantaa todella suurta kaunaa joitain sukulaisiaan kohtaan, koska heillä on selvittämättömiä asioita. Hän ei varmasti saakaan asioita ikinä selvitettyä, kun esittää aina vain, että kaikki on suorastaan loistavasti (vähän ylitseampuvastikin). Ja kun asioita ei voi ottaa esille, eikä niistä voi puhua, ne hoidetaan epämääräisesti kieroilemalla.
T. Ap
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 11:32"]
Kiitos hyvistä vastauksista! Hyväksyn kyllä sen, että anoppi ei kehtaa sanoa asioita suoraan, mutta yhdistän sen mielessäni kai muutenkin epämääräisyyteen ja toisten ihmisten hallitsemisyrityksiin, minkä vuoksi se harmittaa. Olen itse tottunut siihen, että omista toiveistaan ja haluistaan saa puhua ihan vapaasti. Tuo oli hyvä pointti, että ehkä anoppi ei ole koskaan oppinut sellaiseksi. Tiedän sen verran, että hän oli lapsuudenperheessään aina se ns. kiltti tyttö, joka oli aina palvelemassa muita itsensä unohtaen. Hän on ehkä siitä lähtien kokenut, ettei hänelle sallita samanlaisia tahdon ilmauksia kuin muille ihmisille.
Sama voisi liittyä siihen, että pyrkii hoitamaan asioita muiden asioita itseään miellyttävällä tavalla. Olen huomannut, että hän kantaa todella suurta kaunaa joitain sukulaisiaan kohtaan, koska heillä on selvittämättömiä asioita. Hän ei varmasti saakaan asioita ikinä selvitettyä, kun esittää aina vain, että kaikki on suorastaan loistavasti (vähän ylitseampuvastikin). Ja kun asioita ei voi ottaa esille, eikä niistä voi puhua, ne hoidetaan epämääräisesti kieroilemalla.
T. Ap
[/quote]
Kiltin tytön syndroomahan se. Anoppi ei pysty ilmaisemaan, että HÄN haluaa jotain, ja sinä tulkitset sen kieroiluksi. Minäkin rohkaisisin anoppia siihen että on ok haluta itse jotain, mutten painostaisi kovasti, tuskin pystyy enää muuttamaan vuosikymmenten mallia.
Kieroa manipulointiahan tuo anoppisi käytös on, ap. Ei siitä pääse mihinkään. Samanlainen oli eksanoppini, toisinaan todella sietämätön nainen, joka valehtelemalla sai aikaiseksi melkoista häslinkiä suvun keskuudessa.
Olet saanut täällä hyviä neuvoja, joiden avulla opit paremmin käsittelemään anoppiasi: kohteliaasti, mutta etäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on samanlainen :D Hänelläkin on mielipiteitä mutta ne täytyy kertoa kiertäen, tyyliin "Emma-tätikin aina sanoi että kyllä tietyn ikäisen naisen kuuluu käyttää rintaliivejä". Sano suoraan jos haluat että panen liivit, jestas sentään, Emma-täti on ollut vainaa jo vuosia.
Äiti olettaa että saa mielipiteensä kommunikoiduksi näin ts. että toiset hoksaavat että hän puhuu nyt liiveistä, ei muistele tätiä. Samoin hän tulkitsee toisten puheesta piilotettuja viestejä, mikä aiheuttaa hankauksia kun muu maailma saattaa höpötellä muuten vaan ilman salakoodattuja piiloviestejä.
Oma anoppini tekee samaa vihjailua, ei uskalla kysyä jotain asiaa suoraan että käykö, vaan rivien välistä pitäisi lukea mitä hän on vailla ja sitten tarjota kyseistä asiaa.
Kerran hän oli ilmoittanut tulevansa piipahtamaan. Hän sitten illansuussa tuli. Alkoi olla myöhä, ja mieheni oli sanonut anopille että aikoo mennä kohta nukkumaan, en ollut itse juuri silloin paikalla. Mies lähti käymään suihkussa, ja minä jäin anopin kanssa kahden. Yleensä jos hän puhuu puhelimessa, hän tekee sen jossain sivuummalla, toisessa huoneessa tms. mutta sillä kertaa hän puhui puhelimeen siinä ihan vieressä, ja oikein artikuloiden että varmasti saan selvää. Hän puhui jonkun kanssa jolle oli lupautunut kuskiksi, ja sanoi että hän joutuu nyt täältä lähtemään kun nämä ovat menossa nukkumaan, että kyllä hän voi oottaa siellä pihalla tunnin, pari (oli talvi).
Minulle olisi ollut ihan ok että anoppi jää meille odottelemaan, eikä miehenikään hänelle ollut sanonut että hänen pitää lähteä vaikka menemmekin nukkumaan. Eli olisi voinut kyllä meillä olla siihen asti kun tarvitsee mennä hakemaan se joku tuosta meidän läheltä jostain, jos olisi viitsinyt kysyä.
Minulla on sellainen periaate etten ole kuulevinani vihjailuja. Jos suoraan kysytään, asiat yleensä järjestyvät, mutta mihinkään vihjailuihin en viitsi alkaa reagoida, muuten saan loppuelämän arvailla mitä se milloinkin tahtoo.
Koska anoppi ei saanut yksinkertaista asiaa kysytyksi, hän lähti sitten sinne pakkaseen odottelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 15:34"]
Oma anoppini tekee samaa vihjailua, ei uskalla kysyä jotain asiaa suoraan että käykö, vaan rivien välistä pitäisi lukea mitä hän on vailla ja sitten tarjota kyseistä asiaa.
Kerran hän oli ilmoittanut tulevansa piipahtamaan. Hän sitten illansuussa tuli. Alkoi olla myöhä, ja mieheni oli sanonut anopille että aikoo mennä kohta nukkumaan, en ollut itse juuri silloin paikalla. Mies lähti käymään suihkussa, ja minä jäin anopin kanssa kahden. Yleensä jos hän puhuu puhelimessa, hän tekee sen jossain sivuummalla, toisessa huoneessa tms. mutta sillä kertaa hän puhui puhelimeen siinä ihan vieressä, ja oikein artikuloiden että varmasti saan selvää. Hän puhui jonkun kanssa jolle oli lupautunut kuskiksi, ja sanoi että hän joutuu nyt täältä lähtemään kun nämä ovat menossa nukkumaan, että kyllä hän voi oottaa siellä pihalla tunnin, pari (oli talvi).
Minulle olisi ollut ihan ok että anoppi jää meille odottelemaan, eikä miehenikään hänelle ollut sanonut että hänen pitää lähteä vaikka menemmekin nukkumaan. Eli olisi voinut kyllä meillä olla siihen asti kun tarvitsee mennä hakemaan se joku tuosta meidän läheltä jostain, jos olisi viitsinyt kysyä.
Minulla on sellainen periaate etten ole kuulevinani vihjailuja. Jos suoraan kysytään, asiat yleensä järjestyvät, mutta mihinkään vihjailuihin en viitsi alkaa reagoida, muuten saan loppuelämän arvailla mitä se milloinkin tahtoo.
Koska anoppi ei saanut yksinkertaista asiaa kysytyksi, hän lähti sitten sinne pakkaseen odottelemaan.
[/quote]
Anoppi ja pakastin :D
Onneksi toi kuulostaa ärsyttävältä, mutta ei ylitsepääsemättömältä. Mulla kesti vuosia löytää herkkä tasapaino anopin kanssa. Auttoi, kun aloin suhtautumaan häneen kuin vähän kaukaisempaan aikuseen ihmiseen. Olen todella läheinen appeni kanssa, he ovat eronneet, ja yritin pitkään yhtä läheistä suhdetta myös anoppiin, mutta siitä tuli vain kamalan vaikeaa. Tänne on hyvä purkaa ärsytyksiä ja ajan kanssa varmaan opit tulkitsemaan, mitä se oikeasti tahtoo ja vetämään itse rajoja.
Mä en ole koskaan suoraan ottanuty yhteen anopin kanssa, mutta pistin alussa miehen sanomaan tiukasti, missä menee rajat, joiden yli anoppi ei voi eikä saa astua. Hän ei voi olla meillä ja sopia asioita kysymättä minulta. Asiat eivät ole sellaisia, että niihin tarvitaan lupaani, mutta on todella epäkohteliasta sopia jotain vain pojan ja lastenlasten kanssa ja olla niin kuin miniä (minä) en olisi paikalla ollenkaan.
Anoppi oppi läksynsä, aluksi se oli tosi väkinäistä, mutta sitten hän kai huomasi, että en ole vihainen, en käy mitään valtataistelua, en kiellä heiltä mitään (kyse oli tyyliin asioista, mitä syldään, mennäänkö uimaan, voiko katsoa ikärajallista elokuvaa). Haluan vain ja ainoastaan, että olen mukana porukassa, mikäli olen. Välillä lähden suosilla pois.
Eli monen vuoden vaikuksien kautta tasapaino alkoi löytymään. Itse opin, että en puutu hänen asioihin ollenkaan. Hän ei sitä siedä ja tämä on hyvä näin. En esim. enää loukkaannu, että hän ei ikinä vastaa viesteihini. Tämä on ollut minun puolelta myönnytys ja nykyään en ota sitä enää henkilökohtaisesti. Hyväksyn tämän tietyn etäisyyden ja mielestäni voi nrehellisesti sanoa, että meillä on aika hyvä anoppi-miniä-suhde.