Myöhäinen keskenmeno

Löytyisikö täältä vertaistukea keskenmenon kokeneista? Oma tarinani on seuraava; minulla on kaksi ihanaa lasta, heidän välissä koin ensimmäisen keskenmenon, rv 6-7 (sikiö vastasi vain rv 5-6). Tämän jälkeen saimme terveen poikalapsen. Viime syksynä aloin taas odottama

an, kolmonen siis tulossa. Rv 11 kävin neuvolassa eikä sydänääniä löytynyt, uä paljasti karun totuuden, että sikiö oli menehtynyt jo rv 8-9. Lä

äkkeellinen tyhjennys kotona meni ok, mutta henkinen puoli ei tahtonut palautua. Meni kaksi kuukautta ja olinkin taas raskaana. Pelko oli koko ajan kuinka tässä käy, kun kaksi km:a jo osunut kohdalle. Hankin kotidopplerin jolla kuuntelin sydänääniä aina rv 8 alkaen. Np-ultrassa kävimme rv 12+ ja kaikki oli mainiosti. Rv 14 + tein taas normaalin iltakuuntelun dopplerilla eikä sydänääniä löytynytkään! Etsin ja etsin ja tiesin heti mistä on kyse, olinhan ne joka ilta löytänyt viimeistään pienen etsinnän jälkeen. Neuvolassa sama juttu, ei sydänääniä eikä uä antanut liioin toiveita ja svo vahvisti taas karun totuuden. Lääkkeellinen tyhjennys osastolla ja pienokainen syntyikin pian lääkkeiden saannin jälkeen. Näky oli lohduton, pienet jalat ja kädet ja jo aivan minikokoisen vauvan muodot, sitä näkyä ei unohda koskaan.  Tämä näky sai aikaisemmat km:t tuntumaan ns. pieniltä, koska en itse lasta nähnyt. edellisestä km:sta selvisin uuden raskauden voimin, joka päättyi sitten entistä karummin. Nyt kviisi viikkoa tästä vointi on edelleen todella surkea, kärsin keskivaikeasta masennuksesta, unettomuudesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Ihanat, terveet lapsenikaan eivät ole nostaneet tästä ylös ja tuntuu todella toivottomalta. En halua pitää yhteyttä ulkomaailmaan etten kuulisi tai näkisi iloisia perhetapahtumia. Tilannetta pahentaa vielä avoero puolisosta juuri samoihin aiklihin, vaikka itse lähtöpäätöksen tein, ei olo helpottunut kuitenkaan. 

Onko täällä samaa kokeneita, olisi lohduttavaa kuulla että elämä jatkuu kaikesta huolimatta..