Miksi pitäisi rakastaa puolisonsa lapsia...
entisestä avioliitosta?
Väitän, ettei mieskään rakasta minun lapsiani edellisestä avioliitosta. Sen vaan huomaa.
Kommentit (29)
Jos aikoo rakastaa sitä vanhempaa, pitää ottaa huomioon, että sillä on isä / äiti ja siksi pitää rakastaa.
Ihan niin yksinkertaista.
Miksi täällä nyt jankataan joka toisessa avauksessa uuseperheestä, jossa puolison lapsi on ärsyttävä? Päivän teema, vai?
no ei kai pidä rakastaa? Minä en ainakaan kykenisi rakastamaan muiden lapsia kuin omiani. Ei kai kukaan sellaiseen pysty, eikä tarvitsekaan.
Onhan se kumma, että jos viettää päivätolkulla, kuukausitolkulla, vuositolkulla aikaa ihmisten kanssa omassa kodissa, niin näihin ei kiinny.
Totuushan se on, aika monessa perheessä noin vaan on, ihan sama kysymys voi olla aiheellinen niillä jotka on raskautettu luovuttajan spermalla, tilannehan on ihan sama, lapsi ei ole toisen puolison "omatekemä" tunteet on toisenlaiset jos nyt sitten ei ala leikkiä että se olisi oma.
Ei todellakaan välttämättä kiinny. Riippuu lapsistakin, sanottakoon se nyt ihan jonkun järkytykseksi ääneen.
Olet sairas kun saat kiksejä näistä aloituksistasi. Mutta vastataan nyt sitten niin saat lisää kiksejä kun itse vastaat, eli jos ei mitään rakkautta tunne sun lapsias kohtaan niin väärä mies koska ei silloin täysin suakaan rakasta ja sama sulle niistä miehes lapsista.
Riippuu varmaan myös lasten iästä aika paljon ja siitä, onko lapset temisissä toisen biovanhempansa kanssa. Uskallan väittää, että puolisoni rakastaa minun lastani ja monesti sen hänelle kertookin
Minä en hänen lapsistaan edes pidä; toisella adhd ja jatkuvasti molemmat tekevät kiellettyjä asioita, ovat tosi äänekkäitä, koheltavat niin ettei oo hetken rauhaa, valehtelevat ihan mitä sylki suuhun tuo ja kiroilevat...
Omat lapseni siinä katsovat h moilasena vieressä noiden toilailuja, vaikka ovat suunnilleen saman ikäisiä.
Tututkin sanovat, että meidän lapset ovat aivan kuin eri maailmasta. Ero kuin yöllä ja päivällä.
Ap
ja vastauksen akysymykseen miksi, siksi että nekin ovat perheen jäseniä
t.8
"Pieni on se äidinrakkaudenpiiri, joka käsittää vain omat lapset!
-Sylvi Kekkonen-
Yhdyn täysin Sylvin ajatelmaan! Olen itse tehnyt töitä 25 v. lasten parissa ja rakastan todella monia lapsia! Minusta se on jotenkin sisäänkirjoitettu, että lapsia rakastetaan ja hoivataan ja rakennetaan näin heidän elämäänsä ja tulevaisuuttaan! Ihan sama kenen tekemiä ne lapset on!
Välittäminen ja kiinnostus toisen lasta kohtaan kuuluu vähän niinkuin pakettiin.
Ja nää on mun luona max joka toinen viikonloppu, ei ihan niinkään usein.
Ap
Ei kai niitä pakko ole rakastaa, mutta pakko on olla reilu ja hyvä äitipuoli. Reilun ja hyvän käytöksen kautta luulisi jonkinnäköiset kiintymyssuhteetkin löytyvän, ajan kanssa (jos ei kuitenkaan rakkautta, niin jotain hyväksyntää ja positiivisia tunteita). Epäilisin omaa mielenlaatuani vahvasti, jos vuosikausia asuisin ei_omien_lasten kanssa ja mitään muuta, kuin negatiivisia tunteita ei syntyisi. Olisi aika kipittää päätohtorille.
Eihän se pakko ole, mutta toimeen pitää tulla ja edes tykätä. Mä olen sitten onnellisessa asemassa, kun olen uusperheellinen ja mieheni rakastaa lastani, kuin olisi omansa.
11, kaunis ajatus, mutta minun lapsillani ja minulla ei ole mitään turvaverkkoja lähimaillakaan täällä missä asumme, ja ihan kuule energiani menee eron jälkeen siihen, että saan minun ja heidän elämänsä pidettyä raiteillaan. Näillä miehen lapsilla asuu molempien puolien suku ihan vieressä. He pitäkööt huolta niiden lapsien hyvinvoinnista, pitäisi kyllä onnistua. Minunko niitä lapsia nyt pitäisi ruveta hyysäämään?
(Ja on myös täysin eri asia lässyttää toisten lasten rakastamisesta, jos olet vaikka hoitanut heitä työksesi; silloin on just helppo lässyttää jotakin tuollaista. Tervetuloa vaan uusperheen ihmeelliseen maailmaan! Pikkuisen eri juttu.)
Koen, että minun vastuuni äitinä on nyt huolehtia ensisijaisesti omista lapsistani, koska kuka heistä muuten huolehtisi ja kuka heille antaisi huomiota, jollen minä (ja isänsä tietysti, hän sentään asuu lähellä).
Ap
En todellakaan asu lasten kanssa. Kuten sanoin, näemme max joka toinen vkl.
Ihanaa, että teillä joillain on noin ihania miehiä. Luulen, että osaksi antipatiani miehen lapsia kohtaan johtuvat siitä, ettei hän tunnu välittävän minun lapsistani.
Ap
Kysymys ap...miksi ihmeessä olet tunkenut nokkasi tuollaiseen kasaan paskaa omasta takaasi? Mitä ihmettä sinä sitten kuvittelit uusioperheen elämästä? Linnun laulua ja piikittömillä ruusuilla tanssimistako? Totta helvetissä se on vaikeaa, jos on lapsia ties miten monesta liitosta kummallakin osapuolella!
Mitä ihmettä oikein tapahtuu tuollaisten naisten päässä, eikö järkevintä olisi keskittyä niihin omiin lapsiin, tarjota heille hyvä, tasapainoinen lapsuus ilman jatkuvasti vaihtuvia perheitä? Etsit miehen sitten myöhemmin.
kauanko olette asuneet yhdessä? oma mieheni sanoo kyllä rakastavansa näitä minun lapsiani, ehkä se oli helpompaa, koska lapseni olivat suhteellisen pieniä, kun yhteen muutimme. minulla meni pitempään oppia tuntemaan kiintymystä hänen lapsiaan kohtaan, mutta nämä olivatkin jo vanhempia ja alkuun jatkuvasti menossa (eivätkä enää edes asu kanssamme), mutta kyllä ne tunteet siitä pikkuhiljaa tulivat kuitenkin.
Lapset ovat sitä mitä vanhemmat heistä pitkälti tekevät. Ilmeisesti miehesi ei ole todellakaan hyvä vanhempi siis jos on ihan perus käytöstavatkin hakusessa lapsilta. Ei varmaan kannata siis hirveästi mieheenkään kiintyä