Kännykkävideo pelasti miehen raiskausepäilyiltä
Parikymppinen nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta ehdolliseen vankeuteen. Nainen väitti miehen raiskanneen hänet, mutta miehen yhdynnästä kuvaama video todisti toista.
Tapahtuma sattui kesäkuussa 2011 naisen asunnossa, jonne jonkin verran alkoholia nauttineet nainen ja mies olivat päätyneet. Miehen mukaan yhdyntä tapahtui yhteisestä ajatuksesta, mutta nainen teki pari päivää myöhemmin rikosilmoituksen raiskauksesta.
Poliisi tutki juttua, mutta lopetti tutkinnan syyskuussa. Juttu pyörähti ikään kuin ympäri, kun naista ryhdyttiin epäilemään väärästä ilmiannosta.
Keskeinen näyttö oli miehen puhelimellaan yhdynnästä kuvaama video. Oikeuden mukaan video tuki miehen kertomaa. Nainen ei siinä vastustanut sukupuoliyhdyntää, vaikka oli näin poliisille kertonut.
Nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määrättiin maksamaan 2000 euroa korvauksia.
Nainen valitti hovioikeuteen, mutta lopulta perui valituksensa. Helsingin hovioikeus totesi tänään antamassaan päätöksessä, että käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
Mies olisi tuomittu ilman videokuvaa. Missä on oikeus?
Kommentit (34)
Eli, kannattaa videoida kaikki kanssakäymiset :) Olipa se sitten poliisin tai yhden yön jutun kanssa.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:13"]
Eli, kannattaa videoida kaikki kanssakäymiset :) Olipa se sitten poliisin tai yhden yön jutun kanssa.
[/quote]
Pakko myöntää, että juttu puhuu nimenomaan sen puolesta, että aktit kannattaa aina taltioida.
Olen mies ja kuvaan kaikki satunnaispanoni juuri tällaisten tilanteiden varalta. Mulla on makkarissa piilotettu kamera, niin ei tarvitse kännyköiden kanssa säätää. Kertaakaan ei ole videoita vielä täytynyt käyttää, mutta ainakin yhdelle onnenonkijalle sain jauhot suuhuh, kun mainitsin jälkeenpäin, että turha yrittää mitään tuollaista, pano meni purkkiin.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:28"]
millainen ihminen valehtelee tuollaisesta?
[/quote]
Taisi likka tulla katumapäälle kännin haihduttua.
On siinä ollut kiva poliiseilla, syyttäjällä ja tuomarilla yms katsella panovideota.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:28"]
millainen ihminen valehtelee tuollaisesta?
[/quote]
Tuttu poliisi on kertonut että kyllä niitä vaan on.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:06"]
Parikymppinen nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta ehdolliseen vankeuteen. Nainen väitti miehen raiskanneen hänet, mutta miehen yhdynnästä kuvaama video todisti toista.
Tapahtuma sattui kesäkuussa 2011 naisen asunnossa, jonne jonkin verran alkoholia nauttineet nainen ja mies olivat päätyneet. Miehen mukaan yhdyntä tapahtui yhteisestä ajatuksesta, mutta nainen teki pari päivää myöhemmin rikosilmoituksen raiskauksesta.
Poliisi tutki juttua, mutta lopetti tutkinnan syyskuussa. Juttu pyörähti ikään kuin ympäri, kun naista ryhdyttiin epäilemään väärästä ilmiannosta.
Keskeinen näyttö oli miehen puhelimellaan yhdynnästä kuvaama video. Oikeuden mukaan video tuki miehen kertomaa. Nainen ei siinä vastustanut sukupuoliyhdyntää, vaikka oli näin poliisille kertonut.
Nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määrättiin maksamaan 2000 euroa korvauksia.
Nainen valitti hovioikeuteen, mutta lopulta perui valituksensa. Helsingin hovioikeus totesi tänään antamassaan päätöksessä, että käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
Mies olisi tuomittu ilman videokuvaa. Missä on oikeus?
[/quote]
Kuvottava nainen ja teko oli ehdottomasti väärä, MUTTA...
Eihän uutisessa sanottu, että mies olisi tuomittu muuten? Miksi siis väität sellaista? Todella vaikea uskoa, että mies olisi tuomittu sana sanaa vastaan tilanteessa, serkkuni raiskattiin ihan oikeasti, eikä miestä tuomittu, koska näyttöä ei ollut tarpeeksi. Todella moni raiskaaja päinvastoin jää tuomiotta erinäisistä syistä.
Eli en usko, että miestä olisi tuomittu videokuvasta huolimatta. Ei serkkuni raiskaajaakaan tuomittu, vaikka näyttöä oli paljon enemmän, kuin sana sanaa vastaan...
Mutta vankilaan tuollaiset naiset joutaisi miettimään tekojaan, on niin häpeällistä ja TÖRKEÄÄ valehdella raiskauksesta. Tässä tilanteessa jalkapuu ja julkinen häpeä olisi oikein varteenotettava rangaistus. Tai keskustelu oikeasti raiskattujen naisten kanssa. Helvetin idiootti!
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:48"]

Suomessa on lukuisia tapauksia jossa on mies tuomittu raiskauksesta vuosien takaa ja todistuksena vain naisen sana.
Itseasiassa Suomessa on tuomittu lukuisia ihmisiä kaikennäköisistä rikoksista vain ja ainoastaan yhden todistajan sanomisen takia
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:27"]
Olen mies ja kuvaan kaikki satunnaispanoni juuri tällaisten tilanteiden varalta. Mulla on makkarissa piilotettu kamera, niin ei tarvitse kännyköiden kanssa säätää. Kertaakaan ei ole videoita vielä täytynyt käyttää, mutta ainakin yhdelle onnenonkijalle sain jauhot suuhuh, kun mainitsin jälkeenpäin, että turha yrittää mitään tuollaista, pano meni purkkiin.
[/quote]
Itselläni aivan sama. Aloin kuvata sen jälkeen kun kaverille oli käydä huonosti erään varatun naisen tehtyä rikosilmoituksen raiskauksesta. Alkoi ilmeisesti myöhemmin kaduttaa tai humalan haihduttua tulikin toiselle mielelle.
Onneksi kaverilla oli useita todistajia, jotka todistivat ko naisen pitkään vonganneen kaveria ja selkeästi vielä pyytäneen kaveria harrastamaan seksiä kanssaan puistoon.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 14:02"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:06"]
Kuvottava nainen ja teko oli ehdottomasti väärä, MUTTA...
Eihän uutisessa sanottu, että mies olisi tuomittu muuten? Miksi siis väität sellaista? Todella vaikea uskoa, että mies olisi tuomittu sana sanaa vastaan tilanteessa, serkkuni raiskattiin ihan oikeasti, eikä miestä tuomittu, koska näyttöä ei ollut tarpeeksi. Todella moni raiskaaja päinvastoin jää tuomiotta erinäisistä syistä.
Eli en usko, että miestä olisi tuomittu videokuvasta huolimatta. Ei serkkuni raiskaajaakaan tuomittu, vaikka näyttöä oli paljon enemmän, kuin sana sanaa vastaan...
Mutta vankilaan tuollaiset naiset joutaisi miettimään tekojaan, on niin häpeällistä ja TÖRKEÄÄ valehdella raiskauksesta. Tässä tilanteessa jalkapuu ja julkinen häpeä olisi oikein varteenotettava rangaistus. Tai keskustelu oikeasti raiskattujen naisten kanssa. Helvetin idiootti!
[/quote]
Kyllä näistä sana vastaan sana jutuista vaan varsin paljon tuomioita tulee. Ja vaikka ei tulisikaan, niin varsinkin pienemmillä paikkakunnilla tuomitsemattakin jätetyn syytetyn maine on mennyt. Kun onhan se kuitenkin voinut.... Tämän myötä voi mennä työ- tai opiskelupaikka, tuhoutua perhesuhteet yms.
Ethän sinäkään usko, että serkkuasi ei raiskattu, vaikka oikeus on todennut, että näyttö ei riitä. Sinulle se riittää, uskot pelkästään serkkusi kertomukseen. Mistä tiedät sen olevan totta, ethän nähtävästi ollut näkemässä tapausta.
Tiedän tapauksen, jossa liftarityttö teki ilmoituksen raiskauksesta, vaikka mitään seksiin viittaavaakaan ei oltu edes harrastettu, (tai ehkä juuri siksi). Olipahan vaan jostakin saanut päähänsä pistää kyydin tarjoaja kärsimään.
Ilmoituksen vastaanottaja pisti haun päälle auton rekisterinumeron perusteella. No auton sattui erään kaupan parkkipaikalla huomaamaan aiheeseen fanaattisesti suhtautuva poliisihenkilö, joka nappasi kuskin kiinni kaiken kansan keskeltä julistaen raiskaajalle tulleen lähdön.
Kuski joutui vuorokaudeksi häkkiin, juorut lähtivät kaupalta liikkeelle kulovalkean tavoin,
jutun tutkinta jatkui aikansa, kunnes eräs tytön kaveri paljasti tytön kertoneen, että ilmoitus on täysin perätön. Autokuski roikkui kuitenkin koko tutkinnan ajan löysässä hirressä ja oli kaikkien silmätikkuna pienellä paikkakunnalla. Tokko kaikki lie vieläkään tietoisia asian oikeasta laidasta.
Tässäkin tapauksessa ilmoituksen tekijä sai lopulta muutaman kuukauden ehdollisen ja pienet korvaukset maksettavaksi, jotka kuitenkin olivat varsin mitättömät tapahtumaan verrattuna.
Tuollaiset perättömien ilmoitusten tekijät todellakin joutaisivat vankilaan, mutta miesten osastolle...
[/quote]
Annatko minulle jonkun linkin tapaukseen, josa tuomio on tullut sana sanaa vastaan tapauksista? Koska en ole ikinä kuullut tuollaisesta enkä lukenut. Pikemminkin päin vastoin.
Kyllä sen läheisestä, uskovaisesta ja äärimmäisen kiltistä, hyveellisestä perheentytöstä tietää, valehteleeko vai ei. On puhunut säästävänsä itseään avioliittoon ja tekijänä on lähes tuntematon mies. Jos vuosikymmeniä tapauksen jälkeen edelleenkin puhuu katkerasti tapauksesta, mies on tämän jälkeen tuomittu muista raiskauksista sun muista, niin ei kuule tarvitse olla vieressä todistamassa. Juuri tuollaista asennoitumista monet oikeasti raiskatut naiset joutuvat traumojensa lisäksi sietämään. Että olet tainnut likka keksiä vaan koko jutun, kun kukaan ei ollut vieressä todistamassa! Voi jumalauta sentään...
[/quote]
Poliisi itsekkin sanoo että erittäin iso osa raiskausilmoituksista on täysin keksittyjä.
Suurin osa raiskauksista tuomitaan vaan ja ainoastaan naisen todistuksen perusteella.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:06"]
Parikymppinen nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta ehdolliseen vankeuteen. Nainen väitti miehen raiskanneen hänet, mutta miehen yhdynnästä kuvaama video todisti toista.
Tapahtuma sattui kesäkuussa 2011 naisen asunnossa, jonne jonkin verran alkoholia nauttineet nainen ja mies olivat päätyneet. Miehen mukaan yhdyntä tapahtui yhteisestä ajatuksesta, mutta nainen teki pari päivää myöhemmin rikosilmoituksen raiskauksesta.
Poliisi tutki juttua, mutta lopetti tutkinnan syyskuussa. Juttu pyörähti ikään kuin ympäri, kun naista ryhdyttiin epäilemään väärästä ilmiannosta.
Keskeinen näyttö oli miehen puhelimellaan yhdynnästä kuvaama video. Oikeuden mukaan video tuki miehen kertomaa. Nainen ei siinä vastustanut sukupuoliyhdyntää, vaikka oli näin poliisille kertonut.
Nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määrättiin maksamaan 2000 euroa korvauksia.
Nainen valitti hovioikeuteen, mutta lopulta perui valituksensa. Helsingin hovioikeus totesi tänään antamassaan päätöksessä, että käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
Mies olisi tuomittu ilman videokuvaa. Missä on oikeus?
[/quote]
Kuvottava nainen ja teko oli ehdottomasti väärä, MUTTA...
Eihän uutisessa sanottu, että mies olisi tuomittu muuten? Miksi siis väität sellaista? Todella vaikea uskoa, että mies olisi tuomittu sana sanaa vastaan tilanteessa, serkkuni raiskattiin ihan oikeasti, eikä miestä tuomittu, koska näyttöä ei ollut tarpeeksi. Todella moni raiskaaja päinvastoin jää tuomiotta erinäisistä syistä.
Eli en usko, että miestä olisi tuomittu videokuvasta huolimatta. Ei serkkuni raiskaajaakaan tuomittu, vaikka näyttöä oli paljon enemmän, kuin sana sanaa vastaan...
Mutta vankilaan tuollaiset naiset joutaisi miettimään tekojaan, on niin häpeällistä ja TÖRKEÄÄ valehdella raiskauksesta. Tässä tilanteessa jalkapuu ja julkinen häpeä olisi oikein varteenotettava rangaistus. Tai keskustelu oikeasti raiskattujen naisten kanssa. Helvetin idiootti!
[/quote]
Näin juuri. Pitäydytään faktoissa! Moni oikeasti tapahtunut rikos jää tuomitsematta, joten tuskin mies tästä olisi tuomiota saanut. TOSIN: se leimautuminen olis jo tapahtunut (aina niitä epäilijöitä olisi kuitenkinriittänyt) ja rikosprosessin läpikäyminen syyttömänä... huh huh!
Kyllä tuo nainen teki todella pahan virheen. Seksuaalikasvtukseen lisättävä tytöille ja miksei pojille, että tällaiset virheelliset syytökset on todella tuhoisia.
Todellakaan en suosittele mitään kuvaamistemppuja, kai niistäkin voi jotainseuraamuksia saada, jos kuvaa salaa intiimeissä puuhissa? Joka tapauksessa toisen itsemäärämisoikeuden loukkaus. Olis hirveetä, jos itsestä olis jotain tuollaista materiaalia... huh..
Mutta hyvä, että tällä kertaa oikeus tapahtui.
Luvatta kuvaaminen on myös rikos.
Ihan tiedoksi näille huutelijoille, jotka ehdottavat ratkaisuksi kaikkien panojensa kuvaamista.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 13:41"]
Saiko kuitenkin tuomion luvattomasta kuvaamisesta?
[/quote]
Miksi saisi? Itseään saa kuvata omassa kodissaan
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 13:31"]

Hohhoijaa, ja mistäs sä tonkin revit? Oisko linkkiä?
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 13:41"]
Saiko kuitenkin tuomion luvattomasta kuvaamisesta?
[/quote]
Miksi saisi? Itseään saa kuvata omassa kodissaan
[/quote]
Olisikohan kuule ihan sen takia, että naiselta ei kysytty lupaa ja akti kuitenkin näkyy. Ei se mies yksin seksiä siinä harrastanut.
[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:06"]
Parikymppinen nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta ehdolliseen vankeuteen. Nainen väitti miehen raiskanneen hänet, mutta miehen yhdynnästä kuvaama video todisti toista.
Tapahtuma sattui kesäkuussa 2011 naisen asunnossa, jonne jonkin verran alkoholia nauttineet nainen ja mies olivat päätyneet. Miehen mukaan yhdyntä tapahtui yhteisestä ajatuksesta, mutta nainen teki pari päivää myöhemmin rikosilmoituksen raiskauksesta.
Poliisi tutki juttua, mutta lopetti tutkinnan syyskuussa. Juttu pyörähti ikään kuin ympäri, kun naista ryhdyttiin epäilemään väärästä ilmiannosta.
Keskeinen näyttö oli miehen puhelimellaan yhdynnästä kuvaama video. Oikeuden mukaan video tuki miehen kertomaa. Nainen ei siinä vastustanut sukupuoliyhdyntää, vaikka oli näin poliisille kertonut.
Nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja määrättiin maksamaan 2000 euroa korvauksia.
Nainen valitti hovioikeuteen, mutta lopulta perui valituksensa. Helsingin hovioikeus totesi tänään antamassaan päätöksessä, että käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.
Mies olisi tuomittu ilman videokuvaa. Missä on oikeus?
[/quote]
Kuvottava nainen ja teko oli ehdottomasti väärä, MUTTA...
Eihän uutisessa sanottu, että mies olisi tuomittu muuten? Miksi siis väität sellaista? Todella vaikea uskoa, että mies olisi tuomittu sana sanaa vastaan tilanteessa, serkkuni raiskattiin ihan oikeasti, eikä miestä tuomittu, koska näyttöä ei ollut tarpeeksi. Todella moni raiskaaja päinvastoin jää tuomiotta erinäisistä syistä.
Eli en usko, että miestä olisi tuomittu videokuvasta huolimatta. Ei serkkuni raiskaajaakaan tuomittu, vaikka näyttöä oli paljon enemmän, kuin sana sanaa vastaan...
Mutta vankilaan tuollaiset naiset joutaisi miettimään tekojaan, on niin häpeällistä ja TÖRKEÄÄ valehdella raiskauksesta. Tässä tilanteessa jalkapuu ja julkinen häpeä olisi oikein varteenotettava rangaistus. Tai keskustelu oikeasti raiskattujen naisten kanssa. Helvetin idiootti!
[/quote]
Näin juuri. Pitäydytään faktoissa! Moni oikeasti tapahtunut rikos jää tuomitsematta, joten tuskin mies tästä olisi tuomiota saanut. TOSIN: se leimautuminen olis jo tapahtunut (aina niitä epäilijöitä olisi kuitenkinriittänyt) ja rikosprosessin läpikäyminen syyttömänä... huh huh!
Kyllä tuo nainen teki todella pahan virheen. Seksuaalikasvtukseen lisättävä tytöille ja miksei pojille, että tällaiset virheelliset syytökset on todella tuhoisia.
Todellakaan en suosittele mitään kuvaamistemppuja, kai niistäkin voi jotainseuraamuksia saada, jos kuvaa salaa intiimeissä puuhissa? Joka tapauksessa toisen itsemäärämisoikeuden loukkaus. Olis hirveetä, jos itsestä olis jotain tuollaista materiaalia... huh..
Mutta hyvä, että tällä kertaa oikeus tapahtui.
[/quote]
Itseään saa kuvata omassa kodissa.
Suurin osa raiskaustuomioista tulee vain ja ainoastaan naisen todistuksen perusteella. Yleensä ei ole mitään muuta todistetta.
Onko tuo videokuvaaminen yleistäkin?