Milloinkohan seuraavaksi koulut taas suljetaan koronan takia?
Itse veikkaan, että viimeistään syyskuun puolivälissä.
Entäs muut?
Kommentit (58)
Lapsille kotona olo on suurempi uhka kuin korona joten kouluja ei tulla sulkemaan ellei opettajat lopu. Silloinkin varmaan vaikka kuka tahansa kaupungin työntekijä vahtimaan lasten oleilua ja ruokailua.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen luokanopettaja ja teen työtäni alkuopetuksessa. Viime lukuvuonna opetin isoa 1-2 luokkaa. Opetan lisäksi kahdelle luokalle englantia, johon omaan aineenopettajan pätevyyden. Omia oppilaita minulla oli 30, 15 kummassakin luokassa. Englannin ryhmissäni on 22 oppilasta kummassakin.
Koulujen sulun aikana aloitin koulutyöni kahdeksalta ja etäoppitunnit kello 8.30, jolloin aloitin ensin ykkösluokan kanssa ja sitten perään kakkosluokan kanssa kello 9.30. Aamulla katsoimme yhdessä luokkien kanssa päivän tehtävät ja opetin opetettavan aineksen. Neljänä päivänä viikossa minulla oli englannin tunti kello 11.00-12.00 jomman kumman englannin ryhmäni kanssa. 12.15 jatkoin tukitunnilla omien oppilaitteni kanssa, kummallakin ryhmällä noin tunnin verran. Tällöin teimme yhdessä päivän tehtäviä, jos ne itsenäisesti tuottivat pulmia.
Päivittäin puoli kolmesta lähtien oli kyselytunti, jolloin oppilailla ja heidän huoltajillaan oli mahdollisuus kysellä ohjeita tai kertoa omia asioitaan. Usein tämä aika oli hyvin kysytty, joten laajensin sen puolentoista tunnin mittaiseksi. Aina tuli käytettyä tämäkin aika. Päivän päätteeksi soitin niille oppilaille, joihin en ollut saanut muutoin yhdeyttä päivän aikana. Jos päivään jäi tyhjää aikaa, tarkastin minulle palautettuja tehtäviä ja annoin niistä tekijöilleen palautetta. Jollei aikaa päivän sisällä jäänyt, tein tämän työn työpäivän päälle. Viikonloppuna lähetin tulevan viikon tehtävistä yhteenvedon huoltajille, jotta tietävät missä kohden oppimista lapsensa oletettavasti viikon varrella liikkuu.
Etäopetuksen jälkeen olin kuin tyhjiin puristettu ilmapallo ja jaksamiseni oli ihan loppu. Tästä syystä koen hyvin epäreiluna ja jopa loukkaavanakin sen, että meitä opettajia väheksytään ja väitetään, ettemme tee työtä. Minä ainakin tein ja suurella sydämellä.
Ennen kuin jatkat tuota marttyyriasennetta pidemmälle käy lukemassa niitä kommentteja joissa kerrotaan kun opettaja ei tehnyt työtään. Tästäkin ketjusta löytyy.
Lapseni opettaja yksi esimerkki. Viikossa puolituntia yhteyttä, muuten aamuisin pelkkä viesti mitä pitää tehdä. Ei tarkistanut tehtäviä tai tekikö niitä.

Marttyyriksi en itseäni koe, mutta saanen pahastua siitä, että meitä opettajia niputetaan jatkuvasti eiippumatta siitä kuinka työmme hoidamme. On toki olemassa opettajissakin sellaisia, jotka eivät työtään tee millään mittarilla edes auttavasti. Silloin on aihetta konsultoida esimerkiksi rehtoria, ei tuomita kaikkia tämän ammatin harjoittajia huonoiksi lusmuiksi. Toivottavasti myös sinun lapsiesi opettaja tekee jatkossa tärkeän työnsä huolellisesti!
Olen miettinyt, että miksi kouluun pääsyssä etusijalla ovat 1-3 luokkalaiset? Tai siis jos tulisi tilanne että kaikkia ei voida päästää kouluun, niin miksi ensi sijalla kouluun pääsevien joukossa ovat 1-3 luokkalaiset? Eikö olisi järkevämpää päästää kouluun vanhemmat oppilaat, eli lukiolaiset, ammattikoululaiset ja korkeakoululaiset. Heidän opintojensa edistyminen ja aikataulussa pysyminen on kuitenkin tällä hetkellä tärkeämpää heille itselle ja koko yhteiskunnalle kuin alakoululaisten. He myös osaavat pitää huolta käsihygieniasta ja turvaväleistä toisin kuin pienet oppilaat. He eivät myöskään pidä näistä huolta sen takia koska joku käskee, vaan koska haluavat ja ymmärtävät asian vakavuuden. Lisäksi korkeakouluopiskelijat ja osa lukiolaisista ja ammattikoululaisistakin asuvat jo omillaan, joten vaikka saisivat tartunnan, sairastuttaisivat he paljon epätödennäköisemmin perheenjäsenensä tai muita ihmisiä. Koska asuvat iso osa yksin.
Ymmärrän kyllä sen että pienet lapset päästetään kouluun ensin koska vanhemmat ovat töissä ja jonkun pitää heidän peräänsä katsoa, mutta taudin leviämisen kannalta ei ole järkevää laittaa alakoululaisia etusijalle kouluun pääsyssä. Jos siis koulut vielä jossain vaiheessa suljetaan, tai jos kouluihin tullaan jossain vaiheessa päästämään vain jotkut.
Kirjoitin tämän jo aiemmin johonkin toiseen ketjuun, mutta ihmettelenpä nyt täälläkin.
Syy siihen, miksi kouluun jätetään pienimmät on se, että heitä ei tarvi jäädä vanhemman kotiin hoitamaan. Jos 1-3 lk laitetaan etäopetukseen niin toisen vanhemman on jäätävä kotiin ja tähän ei ole varaa.
Veikkaan lokakuuta. Hallitus yrittää vetkutella tällä kertaa oikein kunnolla koulujen sulkemisen kanssa, mutta sitten on pakko, kun tartunnat ja kuolemat vain jatkavat kasvuaan.
Lokakuuta veikkaan minäkin. Viimeistään Etelä-Suomen syysloman aikaan (vko 42).
Toivottavasti syyskuun aikana, etäopetus oli kivaa ja onnistui hyvin! T. lukio-ope
Maskipakkoa suunnitteilla, ja maskeja tilattu eurooppaan lähes sadalla miljardilla. Maskipakon jälkeen tulee rokotus pakko.
Niinkuin sika ja lintuinfluenssa rokotteisiin kuoli enemmän ihmisiä kuin itse influenssoihin, lapsille tuli pysyviä epilepsioita sekä hermosto vaurioita ja lääkeyhtiöt käärii voitot. Historia vain toistaa itseään, eri nimillä.
Vierailija kirjoitti:
Syy siihen, miksi kouluun jätetään pienimmät on se, että heitä ei tarvi jäädä vanhemman kotiin hoitamaan. Jos 1-3 lk laitetaan etäopetukseen niin toisen vanhemman on jäätävä kotiin ja tähän ei ole varaa.
Osa vanhemmista tekee kyllä etätöitä. Ja lisäksi eipä ole oikein varaa siihenkään että niiden joiden pitäisi ihan kohta valmistua työelämään eivät valmistu koska eivät pysy opinnoissaan aikataulussa. Jo pelkästään tärkeiden työharjoitteluiden väliin jääminen lykkää valmistumista jopa vuodella.
Teinit eivät todellakaan osaa pitää huolta turvaväleistä tai käsihygieniasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy siihen, miksi kouluun jätetään pienimmät on se, että heitä ei tarvi jäädä vanhemman kotiin hoitamaan. Jos 1-3 lk laitetaan etäopetukseen niin toisen vanhemman on jäätävä kotiin ja tähän ei ole varaa.
Osa vanhemmista tekee kyllä etätöitä. Ja lisäksi eipä ole oikein varaa siihenkään että niiden joiden pitäisi ihan kohta valmistua työelämään eivät valmistu koska eivät pysy opinnoissaan aikataulussa. Jo pelkästään tärkeiden työharjoitteluiden väliin jääminen lykkää valmistumista jopa vuodella.
Etätöitä tehdessä ne vanhemmat tekee omia töitään, eivät opeta jälkikasvuaan. Ja kaikki ei voi jäädä edes etätöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin jatkat tuota marttyyriasennetta pidemmälle käy lukemassa niitä kommentteja joissa kerrotaan kun opettaja ei tehnyt työtään. Tästäkin ketjusta löytyy.
Lapseni opettaja yksi esimerkki. Viikossa puolituntia yhteyttä, muuten aamuisin pelkkä viesti mitä pitää tehdä. Ei tarkistanut tehtäviä tai tekikö niitä.Marttyyriksi en itseäni koe, mutta saanen pahastua siitä, että meitä opettajia niputetaan jatkuvasti eiippumatta siitä kuinka työmme hoidamme. On toki olemassa opettajissakin sellaisia, jotka eivät työtään tee millään mittarilla edes auttavasti. Silloin on aihetta konsultoida esimerkiksi rehtoria, ei tuomita kaikkia tämän ammatin harjoittajia huonoiksi lusmuiksi. Toivottavasti myös sinun lapsiesi opettaja tekee jatkossa tärkeän työnsä huolellisesti!
Voi kuule tuskin alkaa tehdä mitään toisin jos taas etäopiskeluun mennään. Etäkoulu sanaa en suostu käyttämään koska sitä se ei ollut. Hyvin monia samanlaisia tapauksia kuullut ja vähemmän sinun kaltaisia.
Rehtorista ei ollut apua joten jos tulee ilmoitus että mennään taas etänä niin menen suoraan rehtorin ohi kirjoittaessani aivan joka taholle miten koulu ja opettaja laiminlyö lapseni oikeutta perusopetukseen.
En tiedä pystyykö luokan opettajaa saamaan ulos virastaan mutta myös toiset vanhemmat ovat kanssani valmiita testaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Lokakuussa viimeistään. Siinä vaiheessa on pakko, kun niin moni opettaja on sairaana, ettei koulu enää voi taata oppilaiden turvallisuutta, kun opettajia ei ole tarpeeksi heitä vahtimaan.
Josko meille työttömille opettajille olisi sitten vihdoin töitä. Meitä on niin iso reservi, etteivät opettajat hevillä Suomen kouluista lopu..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy siihen, miksi kouluun jätetään pienimmät on se, että heitä ei tarvi jäädä vanhemman kotiin hoitamaan. Jos 1-3 lk laitetaan etäopetukseen niin toisen vanhemman on jäätävä kotiin ja tähän ei ole varaa.
Osa vanhemmista tekee kyllä etätöitä. Ja lisäksi eipä ole oikein varaa siihenkään että niiden joiden pitäisi ihan kohta valmistua työelämään eivät valmistu koska eivät pysy opinnoissaan aikataulussa. Jo pelkästään tärkeiden työharjoitteluiden väliin jääminen lykkää valmistumista jopa vuodella.
Hei tosi hyvä idea. Lähdetään eriarvoistamaan lasten mahdollisuutta saada opetusta sen mukaan mitä vanhemmat tekee työkseen.
Jos vaikka samalla idealla laitetaan peruskoulu maksulliseksi niin saadaan verovaroja käyttään muualle.