Äidit ja äitipuolet

Uusperhe-kuvioissa elävät ohoi!

Mä oon äiti. Ja mun lapsilla on isän luona äitipuoli ollu jo 9v. Emme ole montaa kertaa tavannut. Ekan kerran ohi mennen, kun alkoivat exäni kanssa seukkaa. Moikattu ohi mennen. Pojan rippijuhlissa puhuimme vähän. Ei oo mitään riitoja. Ei myöskään tarve kauheesti olla tekemisissä.

Olen tavannut mieheni eksän ohimennen, kerran kadulla, vahingossa.

Omien lasten äitipuolen olen tavannut lapseni rippijuhlissa. Sanaakaan emme vaihtaneet.

Mikä idea tapaamisessa olisi? Isällä on oikeus elää miten haluaa. Ei minulla ole siihen mitään asiaa puuttua. Siksi ei ole keskusteltavaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen tavannut mieheni eksän ohimennen, kerran kadulla, vahingossa.

Omien lasten äitipuolen olen tavannut lapseni rippijuhlissa. Sanaakaan emme vaihtaneet.

Mikä idea tapaamisessa olisi? Isällä on oikeus elää miten haluaa. Ei minulla ole siihen mitään asiaa puuttua. Siksi ei ole keskusteltavaakaan.

Jatkan: lapsillani on ollut äitipuoli 10 v, minä olen ollut äitipuoli 7 v.

Lapsen juhlassa tapasimme, meidän erosta tuolloin 8 vuotta ja heillä yhteistä historiaa aika lailla saman verran... Ei ole ollut tarvetta tavata, tiedän että isän luona asiat hoituvat ja hänen vaimonsa vaikuttanut olevan järkevä nainen ja lapsi tullut toimeen alusta asti hänen kanssaan, se on ollut tärkeintä.

Olen äitipuoli. Emme ole tavanneet. Lapsen äiti näkee lastaan harvoin. Silloin kun hän tuo lapsen takaisin, hän odottaa että ovi avataan ja lähtee matkoihinsa. Minua ei sinänsä haittaisi tavata häntä, mutten koe sitä tarpeelliseksi. Jos hän haluaa minut nähdä, niin kyllä se minulle sopii. Hän ei juurikaan puhu lapsen isänkään kanssa.

Tavattiin miehen kotona eli heidän entisessä yhteisessä kodissa kun äiti tuli tuomaan lapsia. Tästä nyt aikaa 8v. Ekalla kertaa vain käteltiin ja tervehdittiin, ei siinä kummempia muistaakseni. Asiallisesti meni.

Sen jälkeen on monestikin oltu yhteydessä mutta lähinnä aina vain lapsista. Meillä oli yhteinen wa-ryhmäkin lasten asioita varten, jossa olin mukana (äiti, isä ja minä). Nykyään ei enää tarvetta kun lapset niin isoja ja heillä omat puhelimetkin. Monesti olen vienyt yksin lapset takaisin äidilleen mikäli isä estynyt; ollaan siinä niitä näitä vaihdettu muutama minuutti. Hän on tuonut esim ristiäislahjan mieheni ja minun esikoiselle eli omien lastensa sisarpuolelle. Jne.

Mielestäni meillä erittäin hyvät välit mutta vain asialliset. Tuskin ilman lapsia oltais paljoa tekemisissä.

Muutaman kerran ollu itselle ainakin hiukan kiusallinen tilanne kun on jossain sukujuhlissa oltu kaikki keskenämme, ja jotenkin tuntunut että miehen suku ja varsinkin anoppi kyttää ja kyylää miten me ollaan yms.

Olen hieman kateellinen teille, joilla tuntuu olevan asialliset ja toimivat mutta kohtalaisen etäiset välit. Itse miehen ex-vaimo oli entuudestaan tuttu (en liity heidän eroonsa kyllä millään tavalla.) Eli mitään suurta tapaamista ei ollut tarpeen järjestää. Lapsen vanhemmat ovat tekemisissä aamusta iltaan, kesäisin he käyvät vanhan ydinperheen kesken lomalla. Mies juoksee lapsen toisessa kodissa passaamassa minkä kerkeää. Välillä kyläilemme myös puolin ja toisin lapsen toiveesta.

Lapsi tulee tietenkin aina ensin ja lapsen takia (eron hetkellä 6-v., nyt kohta 10) olen iloinen että välit ovat mutkattomat. Silti alan väsyä tähän kuvioon jossa ex on koko ajan framilla. Hän on ihan mukava ihminen mutta hirveän dominoiva, sanelee kaiken lapseen liittyvän ja mies vaan myötäilee. Ajattelin että aika varmaan helpottaa tätä kolmantena pyöränä oloa, mutta ei siltä kyllä vaikuta. 

Olen lasten isän uusi kumppani. En ole äitipuoli. Ei asuta yhdessä. Vielä ei olla nähty lasten äidin kanssa. Ehkä sitten joskus, jos muutamme yhteen. En kyllä sittenkään ole äitipuoli. Ihan omalla nimellä vaan. Äidin arvonimen saa pitää lasten äiti.