Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kun äiti on vaikea...

13.07.2006 |

Voi että, taas saa kyyneliä nieleskellä. Lomailin perheeni luona ja sain (taas) tuntea luissa ja ytimissä asti, mistä olen tehty ja mistä tuulee. Ongelmana on äitini.



Ensiksi vähän taustaa; äitini ja isäni erosivat yli 6 vuotta sitten. Isäni meni uusiin naimisiin pari vuotta sitten ihanan äitipuoleni kanssa. Olen todella läheinen isäni ja äitipuoleni kanssa, heidän kanssaan ei ole mitän riitoja ollut ja he ovat minulle todellinen tuli ja turva.



Äitini meni eron jälkeen vähän " sekaisin" . Ero oli todellakin yhteinen päätös, avioliitto oli pelkkää kulissia eikä onnellisemmasta päästä... Hiukan tämän jälkeen aloin seurustella ja saimme myöhemmin lapsen. Raskausaikana äitini oli aivan kauhea. Hän soitteli minulle kännissä (ja selvinpäin), milloin uhkaili itsemurhalla ja milloin haukkui kaikki miehet " vi*uiksi" jne jne. Jankutti, kuinka hankala olen ollut teini-iässäni. Monta kertaa ajoin autolla viimeisilläni ollessa hurjaa vauhtia äitini luokse tarkistamaan vieläkö hän hengittää... Tähän päivään asti vielä on henki pihissyt. Masennuskauden yllättäessä juo vähemmän ja enemmän salaa ja soittelee minulle. Vain valittaakseen ja ylistääkseen serkkutyttöäni, joka on niin mahtava ihminen ja on aina hänen tukenaan, toisin kuin " eräät" . Ensimmäisen raskauden aikana myös tupakanpoltosta nousi iso haloo. Lopetin tupakanpolton raskauden alkumetreillä, ja olin (luonnollisesti) saavutuksestani todella ylpeä. Äitini sauhutteli menemään vieressäni, koska hänenhän ei tarvitse liikkua minun takiani. No, itse aina pihalla siiryin, ei ongelmaa. Menimme viettämään lomaa Prahaan kahdestaan ja äitini poltti hotellihuoneessa, hän sen maksoi, joten sama se minun voinnilleni oli. Kun aloin valittamaan tupakansavusta johtuvaa huonoa oloani, äitini sai raivarin ja haukkui minut aivan lyttyyn, sanoi kiittämättömäksi paskaksi jne jne. Kuudennella kuulla raskaana ollessa tuo ei tuntunut kovin hyvälle. :' (



Nyt kun olimme lomailemassa, samat asiat alkoivat taas. Olen erinäisistä syistä eronnut entisestä miehestäni ja elän avoliitossa uuden mieheni kanssa. Häät ovat ensi kesänä ja odotamme vauvaa. Taas sain kuulla kommenttia yhdestä sun toisesta asiasta... Esimerkiksi esikoisen kasvatuksesta. Olen hirveän tarkka esimerkiksi pöytäkäyttäuytymisestä, ruoalla ei leikitä ja ruoka-ajoilla syödään. Omat sotkut siivotaan, toisia ei lyödä, karkkia ei saada joka päivä jne. Ihan tällaisia " normaaleja" periaatteita. Äitini sanoi minulle minun olevan julma ja arvosteli kurinpitoani (mikä oli ruokapöydästä poistaminen jos ruoalla alettiin leikkimään tms.). Sanoi ettei hän tuollaista kuria ikinä pitänyt meille. Siihen vastasin, että minä en halua lapsestani kasvavan öykkäriä ja haluan hänen kunnioittavan minua kasvaessaan. Tähän äitini sanoi, että tämä onkin eri asia, sinulle oli mahdotonta saada kuria... Olin ihmeissäni, kyllähän lapselle kurin saa jos sitä oikeasti tahtoo. Minä olin ollut kuulema niin kauhea ja vilkas lapsi. Lisään tähän vielä, että oma poikani on todella vilkas ja omaa lujan tahdon. Silti hän on sisäistänyt käytöstapojen alkeita, ilman mitään selkäsaunojen antamista.



Tästä asiasta en halunnut enää hänen kanssaan puhua, totesin vain että teen asiat omalla tyylilläni.



Päivää ennen lähtöäni hän sanoi minua jäteämpäriksi. Olen siis raskaana. En luokittelisi uutta perheen jäsentämme jätteeksi. Äitini tietää, että loukkaannun tuollaisista kommenteista todella paljon. Minulla on aina ollut ongelmia itsetuntoni kanssa. Näitä oli paljon, juuri näitä kommentteja, mitkä liittyvät ulkonäkööni.



Äitini kokoajan haluaa korostaa omaa uhrautuvaisuuttaan, hyvyyttään ja kuinka hän tekee asiat aina oikein. Jos sanon hänelle jotain vastaan hän on heti takajaloillaan syyttelemässä minua ja haukkumassa lyttyyn. Hän myös yleensä riitatilanteessa soittaa isälleni ja kahdelle kummitädilleni ja sille samaiselle tyttöserkulleni ja kerää taakseen pienen armeijansa.. Sitten kaikki ihmettelevät kiittämättömän tyttären käytöstä. Äitini on erittäin hyvä manipuloimaan ja liioittelee aina asioita. Hän on mm.sanonut minulle, että aiheutan hänelle harmaita hiuksia ja vien koko sukuni ennenaikaiseen hautaan. Tämä oli, kun kerroin tulevasta avoliitostani nykyisen mieheni kanssa.



Olen niin onneton tämän asian kanssa... Onko täällä ketään muita hankalan äitisuhteen kanssa painivia? Haluaisin äitini olevan " normaali" , haluaisin äitini olevan tukenani elämäni varrella ja haluaisin hänen olevan ystäväni. En vain jaksa enää niellä kaikkea tätä sontaa, mitä hän syytää... :' ( Enkä voi hänelle sanoakaan asiasta mitään ilman, että aiheuttaisin kolmannen maailmansodan.



Miten tästä oikein eteenpäin? Olen todella tunteellinen ihminen, ja rakastan äitiäni kaikesta huolimatta, mutta minun pieni sisimpäni ei kestä enää jatkuvaa loukkaamista ja piikittelyä ihmisen taholta, jonka pitäisi olla yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä.



Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
13.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

niinkin läheinen ihminen kuin äiti, en antaisi hänen panetella noin rumasti. Tee itsellesi selväksi, ettei äitisi käytös ole oikein. Ota häneen välimatkaa syyllistämättä itseäsi. Irtaudu hänestä myös tunnesitein. Sinun ei todellakaan ole pakko alistua tuollaiseen. Ehkä äitisi joskus huomaa / ymmärtää oman tyhmän käytöksensä ja voitte sitten taas olla enemmän yhteydessä jne.

Vaikuttaa, että kärsit läheisriippuvuudesta. Onko näin?

No, helppo sanoa, mutta tällaisia ajatuksia heräsi, kun luin kirjoituksesi.

Vierailija
2/7 |
13.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskoisin ymmärtäväni tunteesi hyvin, olen itse tuskaillut samankaltaisten ajatusten kanssa, vaikka minulla ei ole noin pahaa tilannetta ollutkaan. Ja tällä hetkellä meillä tilanne rauhoittunut, uskallan vihdoin varovasti hengähtää...



On hirveän vaikeaa olla välittämättä oman äidin mielipiteistä ja sanomisista..! Vaikka kuinka haluaisi, äidin sanomiset sattuvat pahasti, vaikka miten yrittäisi olla välittämättä...

Omat vanhempani erosivat myös muutama vuosi sitten, sitä ennen oli useampi vuosi hiljalleen pahenevia oireita äidilläni jotka johtuivat mm. masennuksesta ja lääkeriippuvuudesta..mikä sitten oli ensin syynä on vaikea sanoa..Joka tapauksessa jossain vaiheessa meidän kaikkien (isäni ja siskojeni) elämä oli täysin sekaisin, olimme huolesta sekaisin kun äitiä ei saatu mihinkään hoitoon edes (kun väkisin ei voi ketään viedä hoitoon...ellei ole sitten jonkun henki tosissaan kyseessä..), äiti oli masentunut, tuhlasi rahoja, hankki lääkkeitä eri lääkäreiltä ja oli ihan sekaisin. Ja haukkui kaikki läheiset vähän väliä, hänessä itsessään ei tietenkään ollut ikinä mitään vikaa, vaan kaikissa muissa.



Olin ihan järkyttynyt tilanteesta, lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvää aikaa, ja äitini oli vain yhtäkkiä muuttunut " hirviöksi" . Oli ihan epätodellinen olo. Lisäksi odotin esikoistani myös juuri pahimpaan kriisiaikaan, ja taidan olla vieläkin jollakin tavalla katkera kun en saanut sitä tukea äidiltäni mitä olisin tarvinnut, vaan kaikki keikahti päälaelleen ja stressasin ja huolehdin äidistäni (joka tietysti väitti ettei kukaan hänestä välitä..!) viimeisilläni ja tyttäremme vauva-aikana.



Nyt on tilanne tällä hetkellä huomattavasti parempi, toivon totisesti että äitini elämä pysyisi seesteisenä. On ihan hyvät välit, mutta koskaan en tule olemaan niin läheinen äitini kanssa kuin haluaisin. Tiedän että äitini oli sairas tuohon pahimpaan aikaan, mutta on hän myös luonteeltaan aika hankala ihminen välillä..hän on aina oikeassa omasta mielestään ;)



Sinäkin olet nyt kovin haavoittuvainen, etenkin nyt kun olet raskaana.. Ja äitisi käytös kuullostaa kyllä kovin ikävältä :(

Itse koin saavani tosi paljon apua siitä että esim. juttelin kerran (vain kerran- mutta sekin huojensi tosi paljon mieltäni!) seurakunnan perheneuvojan kanssa (jonka luona myös äitini kävi). Kirjoittelin muutaman kerran myös anonyymisti nettisivuille jossa tukihenkilöt vastaavat kysymyksiin (olisiko ollut Tukinet..nyt en muista) ja purimme siskoni kanssa usein pahaa oloa. Puhuminen auttoi saamaan omat ajatukset raiteilleen, sai taas hieman perspektiiviä asioihin.



Ehdottaisin siis että ottaisit yhteyttä vaikka paikkakuntasi seurakunnan perheneuvojaan/terapeuttiin (eivät tyrkytä uskonasioita, vaan ovat kuuntelijoita ja terapeutteja..), että saisit jutella mieltäsi painavista asioista. Tai terveyskeskuksen kautta psykologille tms. Ihan oman jaksamisesi takia, usko pois että puhuminen auttaa..!



Äitiäsi et voi muuttaa vaikka tekisit mitä. Mutta voit yrittää muuttaa omaa ajatustapaasi (kirjallisuudesta löytyy myös paljon hyviä ajatuksia) , ja yrittää elää niin ettei äitisi tekemiset satu liikaa.



Voimia ja jaksamista sinulle! Koeta kaikesta huolimatta nauttia omasta elämästäsi ja vauvasta! Ja mukavaa kesän jatkoa kuitenkin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
14.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli minulla oli todella samanlainen tilanne kuin sinulla. Tein itse ratkaisun ja katkaisin välit äitiini muutama vuosi sitten enkä ole päätöstä katunut. En halunnut omille lapsille samanlaista kuin olin itse joutunut kokemaan ja tällä hetkellä äitini käyttääkin muita sukulaisia kaatopaikkanaan kun minä (ja sitä kautta myös lapseni) en siihen enää suostunut. Ja vaikka taustalla onkin sairaus, ei kenenkään pidä kaikkeen alistua. Uskon että osaan omia lapsiani arvostaa toisella tavalla, he ovat minulle mittaamattoman arvokkaita ja rakkaita!

Vierailija
4/7 |
15.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos äitisi on aina ollut ongelmallinen, tuskin hän siitä miksikään tulee muuttumaan :/



Itse tein jo yläasteen jälkeen sen ratkaisun, etten pidä yhteyksiä vanhempiini. Vaikka kuinka olisivat äiti ja isä, niin jatkuvaa solvausta ei tarvitse edes heiltä kuunnella. Elokuussa meille syntyy vauva ja he haluaisivat kovasti olla mummoa ja ukkia (olen isosiskon kanssa väleissä, niin siksi kuulen heistä) mutta tiedän mitä se pska on mitä sieltä päästä tulisi jatkossakin enkä aio sitä alkaa kuunnella vaan haluan elää tavallista ja rauhallista, onnellista perhe-elämää. Mun täytynee pistää siskon kanssakin välit jäähyille taas vähäksi aikaa (vaihtaa puhnro jo vanhempien takia, kun ovat sen itselleen onkineet enkä halua mitään tekstareita tai soittoja kun vauva syntyy enkä oikein siskollekaan voi sitten uutta numeroa ilmoittaa, onhan tässä netti kuitenkin hänen kanssaan tarvittavaan yhteydenpitoon..), kun hän yrittää suostutella minua jotta " mummo ja ukki" saisivat tavata lapsensa. Pah.. siskon elämäkin on niin sotkussa, etten halua olla myöskään jatkuvasti hänen asioitaan korjailemassa ja huolehtimassa siitä, onko hän missä ja milloin ja missä kunnossa. Siskokin vielä nykyään itkeskelee, miten vanhemmat häntä solvaavat mutta hän vaan kuuntelee niitä asioita yhä uudelleen ja uudelleen..



Noh, jokainen tavallaan, kerroinpahan vaan oman ratkaisuni.

Vierailija
5/7 |
15.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oman äidin sanomisista on todella hankalaa olla välittämättä. Jos laittaisin välit kokonaan poikki, siitä seuraisi varmasti aivan kauhea kriisi... Etäisyyttä on helppo ottaa, välimatkaa on aika paljon. Jotenkin tämä tilanne vain ahdistaa niin kovin minua... Olenko itse tehnyt jotain väärin tai olenko oikeasti ollut huono tytär, koska tällaista joudun äitini taholta läpikäymään. Tällaisia asioita päässäni liikkuu. Minulla on pikkusisko, joka saa osansa hänkin, muttei lähellekään samoissa mittakaavoissa. Joku tuossa aikaisemmin mainitsikin läheisriippuvuudesta. Olen siinä mielessä läheisriippuvainen, että haluaisin meidän perheen pitävn yhtä ja ilmapiirin olevan lämmin. Se taitaa jäädä vain hulluksi haaveeksi.



En tiedä miten toimisin äitini kanssa nyt... Tarkkailen tilannetta, puheluihin en vastaa. En vain tiedä miten hänelle sanoisin, kuinka pahasti hän on pystynyt minua menneinä vuosina loukkaamaan. Sekin on kaksipiippuinen juttu; sen hän kääntäisi minun syykseni, sen tiedän. Olen ansainnut kaiken mitä olen saanut.



Itseänikin ärsyttää oma haavoittuvaisuuteni tämän asian kanssa. En voi kun toivoa ja tehdä kaikkeni, ettei minusta tulisi samanlaista kuin hänestä.



Kiitos rohkaisevista sanoista ja kokemuksistanne. Joka tapauksessa aurinkoista kesän jatkoa kaikille.

Vierailija
6/7 |
16.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinussa ei ole vikaa, vaan äitisi aiheuttaa pahanolosi. Käy lukemassa sieltä keskusteluja ja artikkeleita narsismista niin pääset jyvälle äitisi käytöksestä. Voimia!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
17.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

otan osaa..kaikkien teidän kirjoituksiinne!!Ihanaa huomata silti, etten ole ainoa, joll aon " vaikea äiti" ..eikä omani ole edes mitenkään " virallisesti sairas" (mikä sana..)vaan ihan suoraan sanottuna Hyvin Hankala Persoona.

Hän ei ole koskaan hyväksynyt poikaystäviäni, on aina manipuloinut ja määrännyt elämääni ja lahjonnalla/kiristyksellä saanut minut hyppimään pillinsä mukaan!

ON myös ollu tukenani kun on ollut hankalaa, mutta siitäkin olen sitten saanut jälkeenpäin kuulla.." meni sitten niin ja niin paljon rahaa sinuun" " aiheutat kyllä äidillesi nyt harmaita hiuksia" ...ym ym ym

meitä on 4 sisarusta, muut ovatkin viisasti muuttaneet muualle eivätkä niin paljoa ole äitini kanssa tekemisissä. Itsekin asuin pari vuotta muualla, olin avoliitossa ja sain ihanan lapsen. Erosin mieheni kanssa, hänellä oli lakoholiongelma. Äitini ei tietty voinut miestäni sietää..oli vahingoniloinen kun muutin takaisin kotikaupunkiini.

No,äitini hoisi lastani kun menin töihin ja oli arjen touhuissa mukana. Kun lapsen isä halusi tavata lasta sen järjestäminen olikin hankalaa koska äitini ei halunnut nähdä ollenkaan lapseni isää..oli siinä sumplimista!!

Nyt ollaan tultu tilanteeseen, että lapseni isä on ollut raittiina 9kk ja olemme harkinneet yhteen muuttamista. Rakkaus kun välillämme ei ole ohitse.Äitini ilmoitti tylysti ettei sitten enää hoida poikaamme eikä ole missään tekemisissä kanssamme. Ei enää halua edes nähdä lastamme, mikä on aika shokki lapselle(ikää kohta 3v)..en edes triedä miten asian hänelle selittäisin!!

Asiat ovat ihan sekaisin..ei ole hoitopaikkaa..molempien on pakko käydä töissä...ja minulla on niin paha olla!!Olen jotenkin niin väsynyt tähän rumbaan etten tiedä mitä tekisin!Mieheni on isona tukena,mutta haluaisin olla äitinikin kanssa väleissä.

Hän kun on kuitenkin, kaikesta huolimatta, minulle rakas ihminen!!Mutta hän ei asiasta keskustele...annanko ajan kulua ja katson mitä tapahtuu???