Onko elämä ohi 35-vuotiaana?

valitettavasti tulet pettymään, olen jo keski-ikäinen ja meno on parempaa kuin koskaan, tietäisitpä vaan :)))))

Itse tulin just 60 km:n maastopyörälenkiltä, eikä kolota mistään. Eli aika paljon taitaa olla kiinni siitä, miten itseään huoltaa. Olen kolmevitonen.

Minä olen 42v ja elämäni kunnossa! Ikinä aiemmin ollut aikaa ja intoa treenata näin paljon ja aktiivisesti.

Ei ole nyt sltä tuntunut, päin vastoin. :)

On, totta kai. 

No ei sentään! Olen työpaikassa, jossa olen porukan nuorin, siis 33 vuotias. Työkaverit ovat pääasiassa 45-50 + naisia ja muutama mies. On ollut oikein mukavaa huomata, ettei se pipo todellakaan ala kiristämään "vanhemmuuttaan". Hyvät jutut ja huumori lentää! Kaikenlaista kolotusta jos onkin, siitä ei valiteta.

On ihanaa huomata, että elämää ja kykyä nauttia on vanhetessakin! Vanheneminen on asennekysymys!

Ei tietenkään ole. Vaikka 35 -vuotias alkaa pikkuhiljaa lähestyä keski-ikää, niin ei se tarkoita, että elämä olisi ohi. Mieti, mitä kaikkea voit tehdä sitten, kun lapsesi ovat lähteneet maailmalle. :) T. 21v 

Toivon mukaan ei. Ajattelin vielä ehtiä naimisiin, hankkia lapsia ja vielä luoda vähän uraakin.

Ei todellakaan. Ainakaan sellaiselle joka on lapset saanu suht nuorena. Sittenhän se oma elämä vasta pääsee vauhtiin kun lapset alkaa olla isompia. Vihdoin pääsee harrastamaan ja tekemään omiakin juttuja kun ei ole kiinni pienissä lapsissa vuorokauden ympäri. Ja lastenkin kanssa pystyy ihan eri tavalla tekemään juttuja kun lapset on isompia. Ja kun ikää tulee lisää niin usein taloudellinenkin tilanne alkaa parantua. Voi jäädä vuorotteluvapaalle ja matkustaa. On itsetuntoa ja pokkaa tehdä ihan mitä itse haluaa.

On, on! Terv. nimim. "Jo 20 vuotta zombiena!

Silloin moni AT-mies saa ensimmäisen tutkintonsa valmiiksi ja uskaltaa lähestyä niitä 16-vuotiaita tyttöjä.

Jaa, aatteles asia niin, että edessä on vielä 30 vuotta työelämää. Ei tunnu siinä kohtaa tässä vaiheessa saavutetut 35 vuotta missään. Kysy uudestaan, kun eläkeikä on ajankohtainen. 

On.

Joten tee päätös jo tänään, mene saunan taakse tai Prisman vessaan ja kabuuum.

Jo kansantaloudellisesti ajatellen meillä ei ole varaa vanhuksiin ja lapsiin - noihin tuottamattomiin yksikköihin. Lapsissa sentään on mahdollsuus, että ne jotainjoskus  tuottaakin, edes joku niistä, mutta vanhukset vain kuluttaa ja ovat muutenkin kehityksen tulppana, joten rohkeasti vain tekemään lopullista ratkaisua. Muuten ole wt ja rikos ihmisyyttä vastaan. No wt nyt ehdottomasti ainakin, ja sun nimi on satavarmasti Janica tai Janita.

Fantastista! Elinkelpoisille, roskattomille ihmisille jää sitten enemmän elintilaa ja rahaa, tuota Kultaista Vasikkaa.

No ei nyt vielä 40 vuotiaana ja 65v tädillä vasta lujaa meneekin:)

Toisilla on toisilla ei! Minulla ihan paras elämä, toki oli ihanaa kun lapset kotona mutta nelikymppisenä se elämä oma sellainen alkoi! Voi harrastaa ja matkustella, ei ole velkojakaan enää, lapsenlapsia joskus hoidellaan ilolla! Taloustilanne salli jättäytyä työelämästä alle viiskymppisenä, aivan mahtavaa.

Kun on terveenä eikä tullut niitä vaihdevuosivaivojakaan jostain syystä, sekin voi olla asennekysymys osittain! Ja miehen kanssa menee paremmin kuin koskaan, ei ole vaihtaa tarvinnut!

Tunnen kyllä useita nelikymppisiä pareja joilla ei oikein enää mikään suju, kuin kaikki olisi ohi!

Riippuu toki vaivoista, mutta harvemmin näin on.

Käytän esimerkkinä työpaikkaani:

Olen työpaikkani nuorin työntekijä ja olen 39v. Me noin nelikymppiset olemme aika kiukkuisia, koska lähes kaikilla meillä on jotakin vaivaa, johon ei vielä ole löydetty parnannuskeinoa. Samoin meillä on monia velvollisuuksia, on pieniä tai suurempia lapsia, on opiskeluja, asuntolainaa yms.

Nämä 50ja 60  täyttäneet naiset taas ovat jälestään toista porukkaa. Lapset eivät pääsääntöisesti enää tarvitse koko ajan hoivaa, joistakin lapsista on jo kasvanut aikuisa, joten näistä on siten suurta iloa ja seuraa omissa harrastuksissa. Jollakin on lastenlapsia ja saa olla hemmotteleva isoäiti. Työtä ei tarvitse enää tehdä koko ajan, vaan voi olla palkattomilla vapailla, kun suurimmalla osalla ei enää ole huollettavia eikä suuremmin asuntolainaakaan. On aikaa itselle ja vaivatkin ovat saaneet diagnoosin ja sitä myötä jonkinlaisen hoidon. On aikaa itselle ja muille. Itsensä tuntee jo aika hyvin, joten tekee vain sitä mikä itseään kiinnostaa.

Eli 35-vuotiaana voi olla elämä ohitse. Sitten 50-vuotiaana saa uuden elämän.

Olen nyt 47-vuotias ja vielä täällä porskutetaan. :)

No kyllä siltä tuntuu, kun tuossa iässä yritetään baarista löytää kumppania...

Joo, täältä sitä haudan takaa huudellaan... T. Kummitteleva 38-vuotias