Rivarissa naapuri röökillä kokoajan..
Voinko jotenkin puuttua asiaan..?? omistusasunnoista kyse. En halua menettää naapurisopua, mutta en haluaisi kokonaan pitää ovia ja ikkunoita kiinni, kun röökinkäry tulee sisään. Otanko asian esille yhtiökokouksessa ja ehdotan taloyhtiöstä savutonta? Mitä ihmettä, muuten koti kuin unelma, mutta naapurin röökaus ärsyttää ja olen vielä astmaatikkokin, eli senkin vuoksi terveysuhka.
Kommentit (51)
Enpä usko, että onnistuu saada yhtiö savuttomaksi. Polttelijoita on varmaan muitakin.
Voisitko ehdottaa pihalle jonnekin kauemmas tupakointipaikkaa?
röökaavat siis parvekkeella, josta se haju leijailee meillekkin. polttasivat kotonaan, eikä toisia häritisisi sillä.
itse sanoisin tupakoivana rivitaloasukkaana, että mainitse naapurille savun häiritsevän! Meillä on piha sellainen, että toivoakseni savu ei haittaa naapuria, mutta yrittäisin keksiä jotain jos savu haittaisi naapuria / tulisi heille hajua sisälle.
taloyhtiössä 10 asunnosta 2 asunnossa tupakoitsijoita.
Laita omalle puolellesi tehokas puhallin/tuuletin jonka käynnistät aina kun naapuri tupakoi, tai pidät päällä koko päivän puhaltamassa naapuuripihalle. Se puhaltaa savut toiseen suuntaan. Jos naapuri ihmettelee sano että savu aiheuttaa syöpää ja häiritsee todella paljon.
aivan, en todellakaan halua pahoittaa kenenkään mieltä, mutta en myöskään luopua omista oikeuksista, puhtaasta ilmasta. taidan tehdä jonkun esityksen..
Taloyhtiöstä ei saa yhtiökokouksessa tehtyä laillisesti savutonta, valitettavasti. Ainoastaan taloyhtiön perustusasiakirjoissa oleva merkintä savuttomuudesta takaa savuttomuuden myös jatkossa.
Rivareissa ja kerrostaloasunnoissa tuo on vain siedettävä, tai muutettava omaan taloon.
nimim. omakotitaloon paennut astmaatikko
Voi jestas sentään!! Miten voi olla tupakoitsijoiden oikeudet paremmat kuin terveellisen elämän omaavien oikeudet.
Itse sanoin ystävällisesti, että haju ja savu tulee meille sisään ja meillä vielä vauva perheessä niin naapuri oli kyllä ystävällinen ja siirtyi kauemmas polttamaan.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 21:21"]
taloyhtiössä 10 asunnosta 2 asunnossa tupakoitsijoita.
[/quote]
Eihän tuo ole ollenkaan paha! Meillä 12:sta asunnosta 9:ssä tupakoidaan :/
voiettä 12 tsemppiä teille. mutta juurikin tuo röökaaja on seinänaapuri, jo ehtinyt 3krtaa käydä röökillä tässä kun näitä viestejä kirjoitellut tänne.
Minäkin toivoisin, että minun kanssani tultaisiin ASIALLISESTI keskustelemaan, jos tupakanpolttoni häiritsee. Voisimme sitten yhdessä keksiä ratkaisun asiaan. Lopettaminen ei se ratkaisu ole, mutta olen kyllä valmis lähtemään silloin tällöin kauemmas pihaltani, jos myös naapuri on valmis sulkemaan ovensa ja ikkunansa silloin tällöin, esimerkiksi joka toinen päivä tms...
Tää on niin tätä... "minulla on oikeus tehdä omassa kotonani blaa blaa blaa", sanoo tupakoija. Niin uskomattoman itsekkäitä ja inhottavia ihmisiä :( Miten voi olla niin vaikea tajuta että se oman kodin rauhassa tehty tupakointi häiritsee muita! Ei taida kaikilla ollakaan ihan tasapuoliset oikeudet, vai missä on meidän oikeus olla kärsimättä savusta.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 21:33"]
Voi jestas sentään!! Miten voi olla tupakoitsijoiden oikeudet paremmat kuin terveellisen elämän omaavien oikeudet.
[/quote] Kuinkahan terveellista se sinunkin elamasi on? Teidankin taloyhtiossa pitaisi ruveta rajoittamaan rasvojen kayttoa, joku tarkastaja saisi tunkeutua kotiisi laskemaan juustosiivujen maaraa.
Mä taas olisin tyytyväinen jos naapurit polttaisivat parvekkeellaan... ovat tehneet tupakkapaikan suoraan meidän makuuhuoneiden ikkunoiden alle ja yläkertaan muuttanut perhe tupakoi sisällä. Täällä asunnossa haisee KOKO AJAN tupakalle. Eikä mitään voi tehdä. Tää on aivan kauheeta.
Mä en myöskään voi käsittää tuota vetoamista omiin oikeuksiin polttaa omalla pihalla tai talossa. Ok, niin kauan kuin tupakoitsija pystyy estämään sen savun karkaamisen toisen pihalle niin näin varmaan voisi ollakin, mutta ei kenelläkään pitäisi olla oikeutta päästellä savuja ja hajuja TOISEN kotiin tai pihalle! Yhtään sen enempää kuin on esim. oikeutta päästää oma koira naapurin pihalle kakalle tai heittää lehtiroskia aidan yli.
Tupakoitsijat on aika yleisesti ottaen välinpitämättömiä muita kohtaan. Tai siis savuttomia kohtaan. Kuka vaan saa minunkin puolestani polttaa keuhkonsa tärviölle, mutta se savu ei saisi tulla toisten asuntoihin sisään.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 21:20"]
itse sanoisin tupakoivana rivitaloasukkaana, että mainitse naapurille savun häiritsevän! Meillä on piha sellainen, että toivoakseni savu ei haittaa naapuria, mutta yrittäisin keksiä jotain jos savu haittaisi naapuria / tulisi heille hajua sisälle.
[/quote]
Minä tein näin, kysyin erittäin kohtaliaasti naapurilta että eikö tupakkapaikkaa voisi siirtää pois ikkunani alta. Sain huudot ja mies kävi lähes päälle. Ihanaa.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 22:33"]
Minä tein näin, kysyin erittäin kohtaliaasti naapurilta että eikö tupakkapaikkaa voisi siirtää pois ikkunani alta. Sain huudot ja mies kävi lähes päälle. Ihanaa.
[/quote]
:( Joillakin ei ole mitään käytöstapoja! Jos asiallisesti tullaan huomauttamaan, niin minusta asiassa ei ole mitään ongelmaa. Lopettamaan en itsekään varmaan pystyisi, ja juuri riippuvuuden takia polttaminen on hieman arka asia monelle, mutta en halua tavallani häiritä naapureita, kuten en myöskään halua meluta niin, että naapuria häiritsee tmv. Enkä suuttuisi siitäkään, jos naapuri vaikka huomauttaisi, että meidän tv:n ääni kuuluu illalla heille. Silloin tietenkin vähennettäisiin vain melua.
Älkää myöskään yleistäkö, että kaikki tupakoitsijat ovat muista välittämättömiä ääliöitä! :(
t.5
Niin eli ehdotat että tupakoivat joko muuttavat pois, tai suostuvat siihen että omassa kodissa ei saa tehdä mitä haluaa?