Miksi miehen sukunimen ottamista perustellaan usein sillä

Johan on taas nokkavia akkoja palstalla :)

"Hyyyi, tuo vaihtoi sukunimensä, karrrseeetaa, toi on varmaan tosi tosi tyhmä ja yksinkertainen kun kehtasi vaihtaa nimensä": xD

Toivottavasti olette vain vitsillä viskelleet tuollaisia :) Kertoo enemmän sanojasta kuin sanojen kohteesta :)

Mä vaihdoin nimeni lähinnä vaihtelunhalusta :) Osin vaikutti toki tuo "perinnekin" ja se että lapset oli jo miehen nimellä. Mutta lopullinen kimmoke tuli siitä että uusi nimi oli jännä ja voi olla että sen kokee vain tuon ainoan kerran. Joo, hullu perustelu, mutta niin se vain oli. Kaikkea pitää kokeilla :)

Kai mä sitten olen tyhmä ja alistettu, mies tosin tuumas että tee mitä tykkäät. Mä sitten päätin että ei se tyttönimi nyt niin rakas ja hieno ole etteikö sitä voi vaihtaa. Hetken kesti uuden nimen huuma ja kun edelleen sen ohi mentyä se miehen nimi on ihan ok niin sillä on menty. Olishan tuon vielä takaisinkin voinut vaihtaa, mutta eipä enää kiinnosta. Mä en ole koskaan oikein tuntenut mitään suuria tunteita sukunimeäni kohtaan, mun identiteettini perusta on kuitenkin ihan jossain muualla kuin sukunimessä. Minä olen minä vaikka sukunimi olis mikä tahansa. Etunimet on sitten ihan eri juttu, niitä tuskin koskaan vaihdan, ne on mun ja niistä pidetään kiinni.

Mä tunnen useampiakin miehiä jotka ottaneet vaimon nimen. Yleensä omassa tuttavapiirissä ne jotka ovat avioituessaan ottaneet yhteiseksi nimeksi on otettu se jota pidetään jotenkin kauniimpana, kivempana tai erikoisempana. Lisäksi tunnen yhden pariskunnan joka otti kokonaan uuden sukunimen.

Itse otin mieluusti miehen sukunimen, koska se on sen verran harvinainen ettei täyskaimoja enää ole. Ennen oli samassa yliopistossakin useampia (alkuperäinen sukunimeni on hyvin yleinen), mikä aiheutti sekaannusta.

Meillä kyllä mies halusi ehdottomasti niin. Suostuin, koska miehen sukunimi on nätimpi kuin tyttönimeni, muuten olisi ehkä taisteltu asiasta. 

No, ottaahan monet vaimonkin nimen. Meillä otettiin perheen yhteiseksi nimeksi minun sukunimeni, mieheni aloitteesta.

Mutta kyllähän se vanhemmissa sukupolvissa juorua herättää, meidänkin häissä kuulemma oli kovat juorut miehen sukulaistätien joukossa, että ihan kamalan pirttihirmun on poikaparka saanut, kun on PAKOTTANUT oman sukunimensäkin ottamaan, ja avuton poika on ALISTUNUT rakastuneena. Ketään ei kiinnostanut se fakta että mieheni itse ehdotti että otetaan minun sukunimeni koska se on hänestä hienomman kuuloinen.

Perinne...

Jos me joskus mennään naimisiin niin mä otan kyllä vaimoni sukunimen ihan vaan siitä syystä että se sointuu etunimeni kanssa aivan järkyttävän hyvin. :-D

Olet ap oikeassa. En käsitä tätä minäkään enkä ylipäätään nykypäivänä koko nimihässäkkää. Enkä kyllä tajua paljon muutakaan avioitumiseen liittyvää, mutta mää oon vaan mää! :)

Kait se nyt on ihan jokaisen oma asia millä nimellä haluaa kulkea...

Mun kaveripiirissä kaksi miestä on ottanut vaimonsa sukunimen, eli ei kai se nyt niin harvinaista ole?

Vanhat tavat ovat tiukassa, joten siitä se miehen sukunimen otto vielä kumpuaa.

Mä otin mieheni sukunimen, koska mulla oli kasvatti-isäni sukunimi, eikä tuntunut järkevältä sitä pitää mukanaan naimisiin mentäessä. Isä ei koskaan adoptoinut mua, enkä muutenkaan tuntenut sitä miestä isäkseni sen enempää kuin bioisäänikään. Eli mulla ei ollut silloiseen sukunimeen mitään tunnesiteitä.

Ap haluaa vielä tarkentaa, että miehen nimen ottaminen on minusta ihan ok. Kritisoin vain sitä, että monet pitää sitä itsestäänselvyytenä, "näin pitää tehdä", eikä ukolta edes kysellä josko hänelle kelpaisi naisen nimi. Meillä on omat nimet, tosin ei olla naimisissakaan, mutta lapsella on minun sukunimeni. Sitäkin joku on jaksanut kommentoida, että kyllähän sillä nyt pitäisi isän nimi olla herranjestas!

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 15:10"]

Vanhat tavat ovat tiukassa, joten siitä se miehen sukunimen otto vielä kumpuaa.

Mä otin mieheni sukunimen, koska mulla oli kasvatti-isäni sukunimi, eikä tuntunut järkevältä sitä pitää mukanaan naimisiin mentäessä. Isä ei koskaan adoptoinut mua, enkä muutenkaan tuntenut sitä miestä isäkseni sen enempää kuin bioisäänikään. Eli mulla ei ollut silloiseen sukunimeen mitään tunnesiteitä.

[/quote]

Tällaisissa tilanteissa tietty ihan järkevää. Itsekin ottaisin miehen nimen, jos se olisi kaunis tai harvinainen, mutta kun ei ole niin sama pysyä omannimisenä.

Miksi pitäisi vain periaatteesta olla kaikkia perinteitä vastaan?

Meillä kyllä miehen sukunimi oli omaani parempi ja jo sekin riittää syyksi.

Heippa S.M.!

Ennen naisia pakotettiin/painostettiin valitsemaan miehen nimi. Sitten tuli tasa-arvo ja nyt naisia painostetaan pitämään oma nimensä tai jopa painostamaan miestään vaihtamaan nimeä. Edelleenkään nainen ei saa itse päättää nimeään, siitä on jotenkin tilivelvollinen kaikille ja varsinkin jos menet miehen nimen ottamaan niin olet luopio ja petturi.

Mitäs jos naiset sais kerrankin ihan itse valita sen nimensä, ilman että sitä paheksutaan ja sitä pitää selitellä? Eletään nyt sentään kuitenkin jo vuodessa 2013. Eikä se nyt kuitenkaan ole kuin sukunimi. Eikä muuten se tyttönimikään ole naisen oma nimi, joku muu senkin on aikanaan valinnut.

Sitä paitsi miehen sukunimen otto pakolla oli historiassa vain melko lyhyen aikaa. Sitä ennen pidettiin omat sukunimet.

Otin miehen sukunimen, koska halusin, että koko perheellä on sama sukunimi ja minulle on aivan sama mikä se on. Mies halusi oman sukunimensä lapsille, koska nimi on harvinainen

MIehen sukunimi perheen yhteisenä nimenä on tosiaan "perinne" alle sadan vuoden takaa. Vielä 1900-luvun alussa taloon sulhaseksi tullut mies otti yleensä talon nimen omakseen (eli vaimonsa nimen) eikä siinä ollut mitään ihmettelemisen aihetta.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 15:15"]

Miksi pitäisi vain periaatteesta olla kaikkia perinteitä vastaan?

[/quote]

Mä en vastusta perinteitä, mutta perinteillä ei voi perustella miehen nimen ottamista. Suomessa oli vain n. 60 vuotta laki (tuli voimaan 1920-luvulla), jonka perusteella piti ottaa miehen nimi.

Sitä ennen käytäntö oli hyvin kirjavaa: Monissa paikoissa otettiin talon nimi, riippumatta siitä kumman talo se alunperin oli, vai ei kummankaan. Nimikin sitten vaihtui, jos jostain syystä vaihdettiin taloa. Joillain alueilla puolisot saattoivat pitää omat sukunimensä. Toisilla sukunimen virkaa toimitti ammattinimike, joka sekin saattoi vaihtua. Monilla ei ollut sukunimeä ollenkaan ja oli myös Maria Tapiontyttäriä yms. ilman varsinaista sukunimeä.

Eli perinne ei toimi perusteena, sillä sellaista perinnettä ei ole. Jos oikein perinteinen haluaisi olla, voisi ottaa nimekseen Marko Diplomi-insinööri tai Tiina Mäkikatu 4.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 15:04"]

että sitten on koko perheellä sama nimi? Miksei vaihtoehtona ole naisen nimen ottaminen? En käsitä. Luin juuri erään blogin kommenttiboksia, jossa keskusteltiin kyseisestä aiheesta. Moni kertoi ottaneensa miehen nimen, koska heille on tärkeää, että koko perheellä on sitten sama nimi. Avatkaas nyt vähän. Vai onko kyse vain siitä, että miehet eivät suostu ottamaan vaimonsa nimeä?

[/quote]

Etkö näe todella mitään omituista siinä että perheellänne olisi isäsi sukunimi:D

Mun mielestä se on ihan ok perinne että otetaan miehen nimi, jos miehen nimi olisi tosi ruma, ehdottaisin omaa nimeäni, tai ihan uuden keksimistä. Oma nimeni on todella harvinainen, ja aina sitä sai selitellä ja tavata joka paikassa, miehen nimi on yleinen ja neutraali, ja oli helpotus ottaa se, myös tyttäreni vaihtoi sen vaikka hänellä oli isänsä ruotsinkielinen nimi, tyttärellä ei ollut mitään yhteyksiä isäänsä tai tämän sukuun, ja häntä ärsytti se että häntä luultiin ruotsinkieliseksi. Mieheni nimi sopii meille kaikille tosi hyvin. Jos pitäisi uusi nimi äkkiä repäistä, ottaisin äitini tyttönimen, sitä on ollut isänikin suvussa, ja myös miehen suvussa, joten sopisi hyvin. 

Ainoa mitä en voi sietää, on nämä kaksiosaiset sukunimihirviöt, jotkut laittaa kaksi pitkää ja rumaa nimeä peräkkäin, ja sitten niitä pitäisi toisten vielä muistaa, ja miten ne jaksaa kirjoittaa nimeään mihinkään kuponkiin, jossa on pieni tila nimelle...? En tajua. Onko se oma sukunimi nyt niin tärkeä? Ja jos on vielä kaksiosaisia nimiä muutenkin, huh huh.