Loppuraskauden pelot
Otanpa nyt riskin että kuulostan itsesääliseltä pikkuprinsessalta ja kyselen mielipiteitänne.
Odotan ensimmäistäni 38. viikolla. Raskaudessa kaikki on mennyt hyvin - lapsi liikkuu, minun pissani on puhdas, verenpaineet ok (ei hyvät mutta alle 140/90), hemoglobiini korkea eikä turvotuksia ole ollut juurikaan. Ylipainoa mulla on enemmän kuin riittävästi, mutta tähän asti paino on noussut vain viisi kiloa.
Viime viikolla neuvolassa th totesi kilon painonnousuni edellisviikkoon nähden tarkoittavan raskausmyrkytysriskiä. Turvotustakin löytyi etsimällä aavistuksen verran, ja kun mainitsin päänsäryistäni (olen hampaidenkiristelijä), joudun seurantaan myrkytysriskin vuoksi.
Dopplerilla havaittiin sitten sikiöltä melko alhainen syke. Se nousi heti kun käännyin selältä kyljelleni. Minulla oli juuri kova supistus päällä, ja th sanoi sen alentavan vauvan sykettä, mutta huolestui silti. Kysyttäessä kerroin sikiön liikkuvan paljon aamuja lukuunottamatta, ja hoitaja säikähti tästä vielä enemmän. Kuulemma minun pitäisi tuntea liikkeitä koko ajan, myös aamuisin.
Minä näistä terveydenhoitajan reaktioista tietenkin säikähdin ja menetin mielenrauhani. Olin tähän asti yrittänyt ottaa asiat aika rauhallisesti - ruokavalioni muutin jo alkuraskaudessa terveelliseksi, suolankäytön alensin minimiin, liikun niissä rajoissa kuin supistukset sallivat ja liikelaskentaa olen tehnyt aina kun on tullut tunne että lapsi ei ole hetkeen liikkunut. Verenpainettani olen mitannut kotona päivittäin jo useita kuukausia.
Kysyisin nyt teiltä, onko minulla mielestänne syytä huoleen, vai ylireagoiko terveydenhoitaja? Jos lapsen liikkeissä tai sykkeissä on todellista ongelmaa, eikö minun pitäisi mennä äitiyspolille tarkempaan tarkasteluun?
Kommentit (4)
Omasta kokemuksesta neuvolan terveydenhoitajat on todella hyviä lietsomaan paniikkia, mutta eivät osaa ikinä rauhoittaa tilannetta. Ehkä se kuuluu niiden koulutukseen, treenaavat varmaan jossain ryhmäsessioissa sitä huolestunutta äänensävyä ja yleistä epävarmuuden esittämistä. Pe*keleet.
Kun se on saanut sut huolestumaan tolla tavalla, suosittelen soittamaan äitipolille ja kysymään, onko tilanteessa syytä tulla käymään, kun th:n puheista ei ota selvää. Sinne soitellaan varmasti huterammillakin syillä, ja saat mielenrauhan. Tsemppiä!
Kiitos vastauksista! Minä olen aina ollut tällä palstalla se, joka puolustaa terveydenhoitoalan ammattilaisten diagnooseja ja arvioita potilaiden omia mutu-tuntumia vastaan, joten en tiedä miksi minun nyt on vähän vaikea ottaa terveydenhoitajan huolestumista vakavasti. Ehkä siksi kun itse en koe minkään muuttuneen aikaisempiin käynteihin verrattuna tuota sikiön sykettä lukuunottamatta.
-AP
käsittämätön terkkari!
sikiökin nukkuu välillä
Äideillä on tapana vähätellä oireitaan joten luulen että th:n huoli oli ihan aiheellinen.Mutta oireesi eivät ainakaan VIELÄ vaadi äippäpoliseurantaa jos pissassa ei ollut proteiinia.