Lastensuojeluilmoitukset nimellisiksi

Samaa mieltä. Muutenkin ilmojen tekemisen kynnys on ihan järjettömän matala. Olen ollut lastensuojelussa sossuna töissä jokunen vuosi sitten ja ihan järjetöntä koko touhu. Eroperheiden vanhemmat tekevät toisistaan ilmoja ilman syytä, kouluissa opettajat tekevät ilmoja asioista, joista vastuu kuuluisivat koululle, terveydenhuolto tekee ilmoja todella pienistä asioista (äiti sanonut olevansa väsynyt) ja naapurit puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu.

Vaatimustaso perheille nostettu yläilmoihin, kaikkien pitäisi elää tietyn muotin mukaan tai "huoli herää". Iso osa asiakkaista lastensuojelussa ei missään muualla maailmassa kuuluisi lastensuojelun piiriin. Ei lapsilla tai perheillä ole mitään niin isoa huolta. Emme voi olettaa, että kaikissa perheissä toimitaan samalla tavalla, saman kaavan mukaan, samalla aikataulutuksella. Tämä kontrollikulttuuri on todella kuluttavaa. 

Oma etiikka ei kestänyt sitä perheiden yksityiselämään puuttumista, mitä lastensuojelun sossun työ vaati. Toisaalta oikeasti lastensuojelua vaativat perheet ovat jo niin sekaisin, ettei heitä voi oikeasti auttaa. Onneksi olen nykyisin ihan eri sektorilla töissä, mutta vilun väreet käy selkää pitkin aina, kun luen uutisia lastensuojelusta ja miten sitä pitäisi edelleen tehostaa. Hirveä neuvostosysteemi, jossa viranomaiset haluavat puuttua ihan kaikkeen.

Se on meidän aikakauden ja yhteiskunnan gestapo. Lyödään ihan kipeimpään kohtaan, leimataan huonoksi vanhemmaksi kun ei muuta keksitä ja pelotellaan sillä, että menettää lapset. Toisaalta taas valittaa ei saa, apua ei saa pyytää, eikä saa, vaikka pyytää. Aina häviää. Tämähän on muutettu ei niin kovin pitkä aika sitten, nää nimettömät ilmot siis. Luulis, et nyt kun halutaan tehostaa ja säästää rahaa, vois ottaa ne takaisin. Totahan perusteltiin sillä, et saadaan huoleen puututtua paremmin kun kynnys tarpeeksi matalalla.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Muutenkin ilmojen tekemisen kynnys on ihan järjettömän matala. Olen ollut lastensuojelussa sossuna töissä jokunen vuosi sitten ja ihan järjetöntä koko touhu. Eroperheiden vanhemmat tekevät toisistaan ilmoja ilman syytä, kouluissa opettajat tekevät ilmoja asioista, joista vastuu kuuluisivat koululle, terveydenhuolto tekee ilmoja todella pienistä asioista (äiti sanonut olevansa väsynyt) ja naapurit puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu.

Vaatimustaso perheille nostettu yläilmoihin, kaikkien pitäisi elää tietyn muotin mukaan tai "huoli herää". Iso osa asiakkaista lastensuojelussa ei missään muualla maailmassa kuuluisi lastensuojelun piiriin. Ei lapsilla tai perheillä ole mitään niin isoa huolta. Emme voi olettaa, että kaikissa perheissä toimitaan samalla tavalla, saman kaavan mukaan, samalla aikataulutuksella. Tämä kontrollikulttuuri on todella kuluttavaa. 

Oma etiikka ei kestänyt sitä perheiden yksityiselämään puuttumista, mitä lastensuojelun sossun työ vaati. Toisaalta oikeasti lastensuojelua vaativat perheet ovat jo niin sekaisin, ettei heitä voi oikeasti auttaa. Onneksi olen nykyisin ihan eri sektorilla töissä, mutta vilun väreet käy selkää pitkin aina, kun luen uutisia lastensuojelusta ja miten sitä pitäisi edelleen tehostaa. Hirveä neuvostosysteemi, jossa viranomaiset haluavat puuttua ihan kaikkeen.

Hyvin sanottu!

Huoli pitää valtiovallan määritellä että mitä se on eikä näin että mistä vaan voi olla huolissaan eli ilmoittajalla ei ole mitään vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Muutenkin ilmojen tekemisen kynnys on ihan järjettömän matala. Olen ollut lastensuojelussa sossuna töissä jokunen vuosi sitten ja ihan järjetöntä koko touhu. Eroperheiden vanhemmat tekevät toisistaan ilmoja ilman syytä, kouluissa opettajat tekevät ilmoja asioista, joista vastuu kuuluisivat koululle, terveydenhuolto tekee ilmoja todella pienistä asioista (äiti sanonut olevansa väsynyt) ja naapurit puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu.

Vaatimustaso perheille nostettu yläilmoihin, kaikkien pitäisi elää tietyn muotin mukaan tai "huoli herää". Iso osa asiakkaista lastensuojelussa ei missään muualla maailmassa kuuluisi lastensuojelun piiriin. Ei lapsilla tai perheillä ole mitään niin isoa huolta. Emme voi olettaa, että kaikissa perheissä toimitaan samalla tavalla, saman kaavan mukaan, samalla aikataulutuksella. Tämä kontrollikulttuuri on todella kuluttavaa. 

Oma etiikka ei kestänyt sitä perheiden yksityiselämään puuttumista, mitä lastensuojelun sossun työ vaati. Toisaalta oikeasti lastensuojelua vaativat perheet ovat jo niin sekaisin, ettei heitä voi oikeasti auttaa. Onneksi olen nykyisin ihan eri sektorilla töissä, mutta vilun väreet käy selkää pitkin aina, kun luen uutisia lastensuojelusta ja miten sitä pitäisi edelleen tehostaa. Hirveä neuvostosysteemi, jossa viranomaiset haluavat puuttua ihan kaikkeen.

Eikö siihen nyt ihan oikeasti riitä se, että nostetaan se puhelin käteen ja soitetaan perheelle? Esikoisestamme tehtiin (pakollinen) lasu kun näytti hetken siltä, että oli kyläpaikassa saanut lääkkeitä yöpöydästä suuhunsa ja kävimme varmuudeksi vatsahuuhtelussa. Lääkäri siis joutui tekemään, lastensuojelusta soitettiin minulle, selitin tapahtuneen ja minulle toivotettiin hyvää jatkoa. Tämä varmaankin kaikkineen vei lastensuojelulta 20min työaikaa paperitöineen. Jos siihen ei ole aikaa, niin kyse tuskin on liian matalasta kynnyksestä, vaan yksinkertaisesti resurssienpuutteesta, joka lienee ihan eri keskustelu.

Suomessa on paljon perheitä joissa on pahoinvointia ja joissa lapsiakin laiminlyödään, joskus suorastaan pahoinpidellään. Nimetön ilmoitus on ainoa tapa millä moni läheinen uskaltaa tehdä ilmoituksen joutumatta pelkäämään kostoa. Se on lasten etu. Oletuksena on, että suurin osa ilmoituksista on aiheettomia, koska ne perustuvat huoleen, mutta eikö olisi kaikkien etu että niiden varmistamiseen olisi resursseja?

Vierailija kirjoitti:

Se on meidän aikakauden ja yhteiskunnan gestapo. Lyödään ihan kipeimpään kohtaan, leimataan huonoksi vanhemmaksi kun ei muuta keksitä ja pelotellaan sillä, että menettää lapset. Toisaalta taas valittaa ei saa, apua ei saa pyytää, eikä saa, vaikka pyytää. Aina häviää. Tämähän on muutettu ei niin kovin pitkä aika sitten, nää nimettömät ilmot siis. Luulis, et nyt kun halutaan tehostaa ja säästää rahaa, vois ottaa ne takaisin. Totahan perusteltiin sillä, et saadaan huoleen puututtua paremmin kun kynnys tarpeeksi matalalla.

Samaa mieltä. Tämä on myös yksi syy, miksi lapsia ei haluta, kun ei haluta joutua kyykytettäväksi. tämä on yksi suomalaisen kiusaamisen erityispiirre, että ei hyväksytä erilaisuutta. Koneisto on täysin sairas ja se, että apua ei enää uskalla pyytää, koska lapsi voi joutua huostaan, osoittaa, että järjestelmä ei hyväksy ihmisen elämään kuuluvia normaaleja asioita, vaan niistä tehdään epänormaaleja.

Miten paljon tämä kuluttaakaan resursseja ja veronmaksajien rahaa selvitellä järjettömiä ilmoituksia, joita kuka tahansa mielisairas voi tehdä kiusatakseen. Nyt ollaan jo nähty, että vääriä ilmoituksia on paljon. Sisäministeri voisi tehdä tälle asialle jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Muutenkin ilmojen tekemisen kynnys on ihan järjettömän matala. Olen ollut lastensuojelussa sossuna töissä jokunen vuosi sitten ja ihan järjetöntä koko touhu. Eroperheiden vanhemmat tekevät toisistaan ilmoja ilman syytä, kouluissa opettajat tekevät ilmoja asioista, joista vastuu kuuluisivat koululle, terveydenhuolto tekee ilmoja todella pienistä asioista (äiti sanonut olevansa väsynyt) ja naapurit puuttuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu.

Vaatimustaso perheille nostettu yläilmoihin, kaikkien pitäisi elää tietyn muotin mukaan tai "huoli herää". Iso osa asiakkaista lastensuojelussa ei missään muualla maailmassa kuuluisi lastensuojelun piiriin. Ei lapsilla tai perheillä ole mitään niin isoa huolta. Emme voi olettaa, että kaikissa perheissä toimitaan samalla tavalla, saman kaavan mukaan, samalla aikataulutuksella. Tämä kontrollikulttuuri on todella kuluttavaa. 

Oma etiikka ei kestänyt sitä perheiden yksityiselämään puuttumista, mitä lastensuojelun sossun työ vaati. Toisaalta oikeasti lastensuojelua vaativat perheet ovat jo niin sekaisin, ettei heitä voi oikeasti auttaa. Onneksi olen nykyisin ihan eri sektorilla töissä, mutta vilun väreet käy selkää pitkin aina, kun luen uutisia lastensuojelusta ja miten sitä pitäisi edelleen tehostaa. Hirveä neuvostosysteemi, jossa viranomaiset haluavat puuttua ihan kaikkeen.

Eikö siihen nyt ihan oikeasti riitä se, että nostetaan se puhelin käteen ja soitetaan perheelle? Esikoisestamme tehtiin (pakollinen) lasu kun näytti hetken siltä, että oli kyläpaikassa saanut lääkkeitä yöpöydästä suuhunsa ja kävimme varmuudeksi vatsahuuhtelussa. Lääkäri siis joutui tekemään, lastensuojelusta soitettiin minulle, selitin tapahtuneen ja minulle toivotettiin hyvää jatkoa. Tämä varmaankin kaikkineen vei lastensuojelulta 20min työaikaa paperitöineen. Jos siihen ei ole aikaa, niin kyse tuskin on liian matalasta kynnyksestä, vaan yksinkertaisesti resurssienpuutteesta, joka lienee ihan eri keskustelu.

Suomessa on paljon perheitä joissa on pahoinvointia ja joissa lapsiakin laiminlyödään, joskus suorastaan pahoinpidellään. Nimetön ilmoitus on ainoa tapa millä moni läheinen uskaltaa tehdä ilmoituksen joutumatta pelkäämään kostoa. Se on lasten etu. Oletuksena on, että suurin osa ilmoituksista on aiheettomia, koska ne perustuvat huoleen, mutta eikö olisi kaikkien etu että niiden varmistamiseen olisi resursseja?

Aivan järjetöntä, että tuossa tapauksessa lääkäri teki lasun, kun lapsi oli tuotu saamaan hoitoa. Tuollainen toimintahan estää sen, että lapsia vietäisiin hoitoon, kun pelätään lasuja. Mihin lakiin tuo lääkärin toiminta perustui? Vai rikkoiko hän lääkärin vaitiolovelvollisuutta?