"Epävakaiden" vanhempien lapset ovat vastuullisempia, olenko oikeassa?
Omalla kohdallani, omien lasteni kohdalla sekä lähipiirini tarkkailun perusteella olen tehnyt havainnon, kertokaas oma kokemus, pitääkö teidän mielestänne paikkansa.
Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita) näiden ihmisten lapset tuntuvat usein olevan hyvinkin kilttejä, vastuuntuntoisia, huomaavaisia, pärjäävät koulussa, siivoavat kotia vanhempien avuksi, käyttäytyvät moitteettomasti vieraiden läsnäollessa..
Ja sitten ne lapset, joiden vanhemmat ovat lastensa edessä "vakaita" ja kaikki aikuisten hommat hoituu, niin ettei lapsella ole hajuakaan että vanhemmillaan olisi vaikeuksia, nämä lapset ovat ns. huolettomia, unohtelevat asioitaan, oman huoneen siistinäpitäminenkin on vaikeaa, käytös on lapsellista, käytöstavat unohtuvat jne.
Pohjimmiltaan siis kyse siitä että epävakaan lapsi joutuu oppimaan vastuunkantoa eikä halua mitenkään itse lisätä vanhempansa kärsimyksiä vaan olla kaikin tavoin avuksi...ja vakaan lapsi ei tämmöistä osaa ajatellakaan, elää huolettomana kuin "pellossa" ja vanhempien käskytkin kaikuvat kuuroille korville.
No, miltä kuulostaa?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Kumppanini elänyt epävakaassa ilmapiirissä. On vastuullinen, harkitseva, rauhallinen ja kiltihkö. Mutta toisaalta tuntuu välillä että häneenkin iskee joku epävakainen kohtaus ja persoona muuttuu ilkeähköksi ja vähän oudoksi. Pääsääntöisesti on kuitenkin tuota ensimmäistä kuin tuolla mainitsin.
Eiköhän kaikki ihmiset joskus hermostu/innostu/säikähdä, vaikka olisivat muuten vakaita kuin viilipytty. Itse olen kiltti ja rauhallinen hissukka, mutta kyllä mullakin on tunteita välillä ja niitä ilmaisen. Ilmeisesti ei saisi ilmaista tunteita lainkaan?
Ja seurustelukumppaniksi haluaisin ainakin avoimen ja tunteellisenkin ihmisen (toki siinäkin liika on liikaa). Sellainen tunteitaan ja ajatuksiaan peittelevä olisi raskasta seuraa, kun saisi aina arvuutella, mitä se toinen oikeasti miettii. Mun mielestäni on ainoastaan HYVÄ asia, jos mies esim. itkee, nauraa, puhuu ja pussaa. Sulkeutunut jurottaja (puhumattakaan mykkäkoulun pitäjästä) olisi todella raskasta seuraa.
Ehkä se joskus itkevä/panikoiva ei edes ole "epävakaa", vaan ei vain pidä monien ihmisten tapaan mitään kummempaa kulissia?
Pikkuaikuinen piti olla, kun toinen vanhempi oli hysteerinen ja toinen täysin sulkeutunut. Järkyttävä stressi ja pelko, kun samalla tiedosti olevansa vain pieni lapsi, joka ei oikeasti tiennyt mistään mitään, mutta pakko oli vain jotenkin yrittää pitää pakka koossa. Sisarukseni taas meni toiseen ääripäähän, kapinoi eikä häntä teini-ikäisenä enää pahemmin kotona näkynyt. Kun vihdoin pääsin muuttamaan omilleni, oli sisälläni niin paljon patoutunutta vihaa, etten nähnyt koko sakkia vuosiin. Menin terapiaan purkamaan pahaa oloani sekä opettelemaan terveitä elämän- ja ihmissuhdetaitoja.
Mitä olen lähipiiriä seurannut, vakaat ja vässykät vanhemmat ovat asia erikseen. Kyllä terveissä perheissä on rajat ja säännöt olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanini elänyt epävakaassa ilmapiirissä. On vastuullinen, harkitseva, rauhallinen ja kiltihkö. Mutta toisaalta tuntuu välillä että häneenkin iskee joku epävakainen kohtaus ja persoona muuttuu ilkeähköksi ja vähän oudoksi. Pääsääntöisesti on kuitenkin tuota ensimmäistä kuin tuolla mainitsin.
Eiköhän kaikki ihmiset joskus hermostu/innostu/säikähdä, vaikka olisivat muuten vakaita kuin viilipytty. Itse olen kiltti ja rauhallinen hissukka, mutta kyllä mullakin on tunteita välillä ja niitä ilmaisen. Ilmeisesti ei saisi ilmaista tunteita lainkaan?
Ja seurustelukumppaniksi haluaisin ainakin avoimen ja tunteellisenkin ihmisen (toki siinäkin liika on liikaa). Sellainen tunteitaan ja ajatuksiaan peittelevä olisi raskasta seuraa, kun saisi aina arvuutella, mitä se toinen oikeasti miettii. Mun mielestäni on ainoastaan HYVÄ asia, jos mies esim. itkee, nauraa, puhuu ja pussaa. Sulkeutunut jurottaja (puhumattakaan mykkäkoulun pitäjästä) olisi todella raskasta seuraa.
Ei en tarkoita että miehen pitäisi olla aina samanlainen tai ei saisi olla huonoja päiviä tms. Siinä persoonassa vaan tapahtuu ajoittain sellainen vähän outo muutos verrattuna mitä on normaalisti. Ei ole mikään kiltti mammanpoika mutta kiltteys voi olla myös sellaista ettei lähde kaikkiin kouhkaamisiin mukaan ja on pitkäpinnainen ja maltillinen. On vaikea selittää mitä ajan muutoksella takaa. Mieheni silmät alkavat kiilua ja joskus on hetken vähän maaninen ja voi käyttää päivän jonkun matkan suunnitteluun jolle ei koskaan lähde tms. On kovin äreä ja vähän sellaisen aggressiivisen oloinen vaikkei ole suoranaisesti aggressiivinen. Ehkä heillä on suvussa tätä epävakaisuutta jne koska on todennut että kaikki taitaa olla vähän hulluja suvussaan.
Äitini oli masentunut, isäni löi äitiäni, äitini valitti usein ettei jaksa.
Olin hyvin vastuullinen lapsi ja nuori, parikymppisenä kotoa muutettuani heittäydyin ja annoin mennä, kavereita ja baareja. Elin sitä mitä en nuorempana voinut.
Sittemmin olen taas aikuistunut ja tasoittunut. Yritän aina ajatella kaikkien parasta, liikaakin..
Joo jos lapsena jää normaalit kehitysvaiheet pois joihin voi kuulua hankaluutta, koska joutuu ottamaan ikätasoaan enemmän vastuuta, niin oireilee sitten sitä parikymppisenä.
Mutta se on kiinni persoonasta, tuleeko lapsesta huonoissa oloissa vastuunottaja vai täysin päinvastoin. Holtittomuus, huono käytös, päihteet ja väkivalta voi myös viedä.
Itse olen epävakaan äidin lapsi. Ja täysi kiltin ja vastuullisen vastakohta.
Olen epäempaattinen, itsekäs, valehtelija, en pysty luottamaan ihmisiin, huono raha-asioissa, juon liikaa ja teen impulsiivisia päätöksiä jatkuvasti. Äitini itki paljon ja selitti masennuksestaan, mikä on johtanut siihen että en pysty sietämään muiden ihmisten tunteenpurkauksia hyvin, vaikka itse kiukuttelen ja pillitän myös joka asiasta.
Ehkä lapsena ovat kilttejä, mutta kuten itsekkin sanoit, itse koit saman ja lapsesi sinulta saman. "Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita)". Eli vaikka olit lapsena kiltti niin et kyllä ole kovin vakaa aikuinen. Ne vakaitten vanhempien lapset voivat olla hieman avuttomia, mutta kasvavat sitten myös vakaiksi aikuisiksi.
Noissakin jutuissa geenit vaikuttavat aika paljon, minkä näkee esim. joidenkin ulkomaisten julkkisten adoptiolapsista, jotka ovat hulppeista aineellisista puitteistaan huolimatta menneet hunningolle tai ovat ihan tavisammateissa, vaikka olisivat saaneet rahalla opiskelupaikat huippuyliopistoihin ja henkilökohtaista valmennusta. Sen sijaan biologiset lapset ovat monesti seuranneet vanhempiensa jalanjälkiä ja menestyneet mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsena ovat kilttejä, mutta kuten itsekkin sanoit, itse koit saman ja lapsesi sinulta saman. "Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita)". Eli vaikka olit lapsena kiltti niin et kyllä ole kovin vakaa aikuinen. Ne vakaitten vanhempien lapset voivat olla hieman avuttomia, mutta kasvavat sitten myös vakaiksi aikuisiksi.
Missä menee vakaan ja epävakaan raja? Missä menee stressaantujan ja ei-stressaantujan raja? Menee aikamoiseksi hifistelyksi, jos lapsen vanhempi ei saisi enää edes stressaantua mistään, vaikka hoitaakin perheensä hyvin, käy töissä ja talous on balanssissa.
Jonkun lapsen elämän voi sekoittaa myös huono kaveripiiri tai koulukiusaaminen, vaikka koti olisi aivan täydellinen. Tai kriisi voi tulla viimeistään aikuistuessa siitäkin, kun ei ole curling-vanhempien lapsena juurikaan koskaan joutunut käsittelemään stressitilanteita tai pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Noissakin jutuissa geenit vaikuttavat aika paljon, minkä näkee esim. joidenkin ulkomaisten julkkisten adoptiolapsista, jotka ovat hulppeista aineellisista puitteistaan huolimatta menneet hunningolle tai ovat ihan tavisammateissa, vaikka olisivat saaneet rahalla opiskelupaikat huippuyliopistoihin ja henkilökohtaista valmennusta. Sen sijaan biologiset lapset ovat monesti seuranneet vanhempiensa jalanjälkiä ja menestyneet mukavasti.
Ihan tutkitusti adoptiolapsilla on vaikka mitä ongelmia hylkäämiskokemuksen takia. Aivan sama millainen se adoptioperhe on. Ei ole mitenkään geeneihin sidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsena ovat kilttejä, mutta kuten itsekkin sanoit, itse koit saman ja lapsesi sinulta saman. "Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita)". Eli vaikka olit lapsena kiltti niin et kyllä ole kovin vakaa aikuinen. Ne vakaitten vanhempien lapset voivat olla hieman avuttomia, mutta kasvavat sitten myös vakaiksi aikuisiksi.
Missä menee vakaan ja epävakaan raja? Missä menee stressaantujan ja ei-stressaantujan raja? Menee aikamoiseksi hifistelyksi, jos lapsen vanhempi ei saisi enää edes stressaantua mistään, vaikka hoitaakin perheensä hyvin, käy töissä ja talous on balanssissa.
Jonkun lapsen elämän voi sekoittaa myös huono kaveripiiri tai koulukiusaaminen, vaikka koti olisi aivan täydellinen. Tai kriisi voi tulla viimeistään aikuistuessa siitäkin, kun ei ole curling-vanhempien lapsena juurikaan koskaan joutunut käsittelemään stressitilanteita tai pettymyksiä.
Toisin kuin arjessa ja varsinkin tällä palstalla väitetään, yleensä ottaen ne, jotka eivät ole lapsena saaneet riittävää suojelua ja hoivaa, ovat aikuisina huonompia käsittelemään stressiä ja pettymyksiä. Pätee jopa lemmikkieläimiin.
Asia erikseen on se, että vanhemmat usein vaistonvaraisesti suojelevat eniten niitä lapsia, jotka ovat luontaisesti herkimpiä vastoinkäymisille. Se on ihan oikein tehty, mutta suomalaisessa kulttuurissa mielellään ajatellaan, että vanhemmat ovat ”pilanneet” lapsensa huomiolla ja suojelulla.
Minun lapseni tekevät mitä pyydetään, auttavat kun sanotaan että auta jne. Varmasti käyttäytyvät todella hyvin monien vanhempien mielestä. Mutta toisaalta myös ilmaisevat kiukkua ja surua hyvin avoimesti, ja tietävät saavansa aina lohtua ja ymmärrystä.
Mielestäni avain on enemmän siinä, että pystyykö lapsi olemaan tarvitseva ja avuton, sietääkö ettei ole aina paras jossain, pystyykö näyttämään tunteensa avoimesti.
Vastuuntunto sen sijaan liittyy itsesäätelykykyyn, ja voi hyvinkin olla että joissain perheissä opetetaan itsesäätelytaitoja enemmän kuin toisissa ja asetetaan myös rajoja (jotka opettavat itsesäätelyä) enemmän kuin toisissa. Eli ei se automaattisesti noin mene. Kokonaisuus ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsena ovat kilttejä, mutta kuten itsekkin sanoit, itse koit saman ja lapsesi sinulta saman. "Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita)". Eli vaikka olit lapsena kiltti niin et kyllä ole kovin vakaa aikuinen. Ne vakaitten vanhempien lapset voivat olla hieman avuttomia, mutta kasvavat sitten myös vakaiksi aikuisiksi.
Missä menee vakaan ja epävakaan raja? Missä menee stressaantujan ja ei-stressaantujan raja? Menee aikamoiseksi hifistelyksi, jos lapsen vanhempi ei saisi enää edes stressaantua mistään, vaikka hoitaakin perheensä hyvin, käy töissä ja talous on balanssissa.
Jonkun lapsen elämän voi sekoittaa myös huono kaveripiiri tai koulukiusaaminen, vaikka koti olisi aivan täydellinen. Tai kriisi voi tulla viimeistään aikuistuessa siitäkin, kun ei ole curling-vanhempien lapsena juurikaan koskaan joutunut käsittelemään stressitilanteita tai pettymyksiä.
Scid 2 on ihan näyttöönperustuva lomake, ja siinä meille kaikille tuttuja asioita. Kestävätkö ihmissuhteesi? Työäpaikkasi? Käytätkö päihteitä? Ailahteleeko mielialasi? Saatko hallitsemattomia raivareita? Onko raha-asiasi kunnossa? Jne jne.
https://www.kaypahoito.fi/nak06273
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsena ovat kilttejä, mutta kuten itsekkin sanoit, itse koit saman ja lapsesi sinulta saman. "Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita)". Eli vaikka olit lapsena kiltti niin et kyllä ole kovin vakaa aikuinen. Ne vakaitten vanhempien lapset voivat olla hieman avuttomia, mutta kasvavat sitten myös vakaiksi aikuisiksi.
Missä menee vakaan ja epävakaan raja? Missä menee stressaantujan ja ei-stressaantujan raja? Menee aikamoiseksi hifistelyksi, jos lapsen vanhempi ei saisi enää edes stressaantua mistään, vaikka hoitaakin perheensä hyvin, käy töissä ja talous on balanssissa.
Jonkun lapsen elämän voi sekoittaa myös huono kaveripiiri tai koulukiusaaminen, vaikka koti olisi aivan täydellinen. Tai kriisi voi tulla viimeistään aikuistuessa siitäkin, kun ei ole curling-vanhempien lapsena juurikaan koskaan joutunut käsittelemään stressitilanteita tai pettymyksiä.
Scid 2 on ihan näyttöönperustuva lomake, ja siinä meille kaikille tuttuja asioita. Kestävätkö ihmissuhteesi? Työäpaikkasi? Käytätkö päihteitä? Ailahteleeko mielialasi? Saatko hallitsemattomia raivareita? Onko raha-asiasi kunnossa? Jne jne.
https://www.kaypahoito.fi/nak06273
Aika vaikeaa on saada diagnoosi.
Ei kyllä ole yhtään äitiä Suomessa, jolla on kyseinen diagnoosi, eikä lapsi ole huostaanotettu!
Joten älkää huoliko: lapset ovat jo turvassa!
Mitä on epävakaa persoonallisuushäiriö?
Käsitys omasta itsestä on rajoittunut, jäykkä tai epävakaa.
Kielteiset tunteet ovat pinnalla.
Tunteet vaihtelevat vihaisuuden ja ahdistuneisuuden sekä masennuksen ja ahdistuneisuuden välillä.
Torjutuksi tulemiseen reagoidaan voimakkaalla häpeän tunteella.
Toimintaa leimaa huomattava impulsiivisuus ja päivittäinen mielialan vaihtelu.
Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on vaikeaa.
Jokaisella normaalilla ihmisellä on kohtuullisessa määrin näitä samoja ”oireita”. Olemme siis kaikki jollain tavalla epävakaita. Normaalia vanhempaa, äitiä tai ihmistä EI todellisuudessa ole olemassakaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lapsena ovat kilttejä, mutta kuten itsekkin sanoit, itse koit saman ja lapsesi sinulta saman. "Eli jos vanhemmat ovat "epävakaita" (stressaantujia, itkevät usein lastensa nähden, ovat masentuneita, eivät jaksa/osaa oikein hoitaa asioita)". Eli vaikka olit lapsena kiltti niin et kyllä ole kovin vakaa aikuinen. Ne vakaitten vanhempien lapset voivat olla hieman avuttomia, mutta kasvavat sitten myös vakaiksi aikuisiksi.
Missä menee vakaan ja epävakaan raja? Missä menee stressaantujan ja ei-stressaantujan raja? Menee aikamoiseksi hifistelyksi, jos lapsen vanhempi ei saisi enää edes stressaantua mistään, vaikka hoitaakin perheensä hyvin, käy töissä ja talous on balanssissa.
Jonkun lapsen elämän voi sekoittaa myös huono kaveripiiri tai koulukiusaaminen, vaikka koti olisi aivan täydellinen. Tai kriisi voi tulla viimeistään aikuistuessa siitäkin, kun ei ole curling-vanhempien lapsena juurikaan koskaan joutunut käsittelemään stressitilanteita tai pettymyksiä.
Scid 2 on ihan näyttöönperustuva lomake, ja siinä meille kaikille tuttuja asioita. Kestävätkö ihmissuhteesi? Työäpaikkasi? Käytätkö päihteitä? Ailahteleeko mielialasi? Saatko hallitsemattomia raivareita? Onko raha-asiasi kunnossa? Jne jne.
https://www.kaypahoito.fi/nak06273Aika vaikeaa on saada diagnoosi.
Ei kyllä ole yhtään äitiä Suomessa, jolla on kyseinen diagnoosi, eikä lapsi ole huostaanotettu!
Joten älkää huoliko: lapset ovat jo turvassa!
Kyllä on, vaikka kuinka paljon. Tiedän itsekin kaksi. Ei ole aihe huostaanotolle, vaikka joskus ehkä pitäisi... huostaanotto voi tosin olla vielä traumaattisempi kokemus. Suurimmalta osalta epävakaista sitäpaitsi puuttuu diagnoosi, tai sen tilalla on vaan joku masennus tai ahdistus tms. Epävakaille maistuu yleensä myös päihteet.
Omassa tuttavapiiirissä ei tunnu mitenkään säännönmukaisesti pitävän paikkaansa, vaikka toki tunnen pari sellaista melkein ylikilttiä ja ylitunnollista naisihmistä, joiden tilan kehittymiseen on luultavasti johtanut osaltaan eläminen huononpuoleisessa kodissa jossa joutunut ottamaan vastuun jopa vanhemmastaan jo pienenä (toisen yh-äiti alkoholisti, toisen kroonisesti masentunut). Mutta pääosin tuntuu olevan niin että mitä tasapainoisempi koti, sitä tasapainoisempia ja pärjäävämpiä lapsia.