Sadulla, 37 on yhdeksän lasta (IL)

Vierailija kirjoitti:

Satu taipuu Satun, ei Sadun.

Kumpikin on oikein:

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/188

Ja viime kädessä nimenkantajalla on oikeus taivuttaa yksityiselämässään etunimeään haluamallaan tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Satu taipuu Satun, ei Sadun.

Kumpikin on oikein:

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/188

Ja viime kädessä nimenkantajalla on oikeus taivuttaa yksityiselämässään etunimeään haluamallaan tavalla.

Itseasiassa yleisohjeen mukaan Satu taivutetaan Sadun.

Aivan mahtavaa! Tuntuu, et ne, joilla enemmän lapsia, jaksaa paremmin? Vai hämääkö vain? Tiedän neljän lapsen äidin ja viiden lapsen äidin. Itse yhden lapsen äitinä olen ihan tööt ja poikki, ok ok, en ole kotiäiti, ehkä se on se. Kyn seuraava tulossa, niin hirvittää, et mitäköhän siitä tulee..

Vierailija kirjoitti:

Ihanan katkeroituneita ja kateuden täyttämiä kommentteja, kirjoittajille täysin ventovieraan ihmisen elämästä. :D

Tämän perhe täydellisyyden käänteitä julkaistaan eräällä palstalla niin usein, että ärsyttää. Kaikki kritiikki ei ole kateutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanan katkeroituneita ja kateuden täyttämiä kommentteja, kirjoittajille täysin ventovieraan ihmisen elämästä. :D

Tämän perhe täydellisyyden käänteitä julkaistaan eräällä palstalla niin usein, että ärsyttää. Kaikki kritiikki ei ole kateutta.

Millä palstalla?

Itse suurperheen äitinä jaksan hyvin..ainut milloin tuntuu, että ei selviä on kun koko sakki sairastuu yhtä-aikaa vatsatautiin ja itsekkin on kipeänä. Silloin ei auta kun hokea, että kyllä tämä joskus loppuu ja sinnitellä. Tai pari kertaa on käynyt niin, että lapsista 2 joutuu yhtä-aikaa sairaalaan niin saa miettiä mitä tehdään. Ja itselläni on kerran murtunut käsi ja kerran ollut niin paha influenssa, etten päässyt sängystä ylös, mutta näistäkin on selvitty omin voimin. Meillä ei arjessa ole apuja, mutta kerran kuussa meille tulee palkattu hoitaja vuorokaudeksi ja lähdemme miehen kanssa hotelliin yms lataamaan akut ja viettämään yhdessä aikaa. Ei meillä arki kaaosta ole, päivissä on tietyt rytmit ja se helpottaa kovasti, pienimmät on jo unessa viimestään 20aikaan ja sitten jää aikaa isommille lapsille tai miehen kanssa katsoa leffaa tai monesti saunotaan kaksin kun lapset nukkuu. Sen kahvikupinkin juon joka aamu ihan rauhassa. Ulkoillaan paljon niin kotikin säästyy siistimpänä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan tajunnut näitä juttuja, mitä on pilvin pimein, että suurperheen lapset tarvitsevat aikuisena terapiaa, heitä ei kukaan ehdi huomioida tai että asiat ovat jotenkin muuten huonosti. Itselläni on kaksi aikuista ystävää, jotka ovat tarvinneet terapiaa, toinen on ainoa lapsi ja toinen on kaksilapsisesta perheestä. Tunnen joukon suurperheessä kasvaneita aikuisia, eikä kukaan heistä ole terapian tarpeessa. Itselläni on suurperhe, ei ihan noin suuri, kuin tuo kyseinen perhe, mutta melkein. Ei meillä vanhemmilla ole koskaan ollut vaikeuksia huomioida lapsiamme yksilöinä, ovat saaneet aikaa meiltä ihan niin paljon kuin ovat halunneet ja kaikenlaista materiaakin enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut. Kyllä kahdesta aikuisesta ainakin irtoaa lapsille ihan riittävästi, onhan meillä ollut kaikki illat, viikonloput ja lomat aikaa. Se on vain valintakysymys. Meillä ei toki miehen kanssa huidella omissa menoissa, kaveriporuikoissa mökeillä ja matkoilla, eikä harrasteta mitään iltaisin aikaa vievää kumpikaan. Ollaan sillä tavoin perhekeskeisiä, että tykätään juuri sellaisesta, mitä suurperheessä ehkä tarvitaankin, itse esim. ruoanlaitosta, leipomisesta, marjastamisesta, sienestämisestä, kasvimaan hoidosta jne.

Minä muuten pakenen silloin tällöin kahta lastani ruuanlaittoon, siivoukseen, marjastamiseen jne.

Siivous varsinkin on hyvä, kun sitä pitää tehdä joka tapauksessa.

Minusta on ihan normaalia ettei lapsia huomioda kaiken aikaa, ja totta kai kotitöitä jne pitää tehdä. Lasten tarpeet ovat kuitenkin eri asia kuin vaikkapa säihkyvä koti ja aina itseleivottu leipä. Lapsen kannalta voi olla ihan sama onko äiti paennut lenkille/harrastukseensa vai lattian puunaukseen.

Ristiriitaiset fiilikset jutusta ja näistä kommenteista täällä. Ei tarvitse mennä kuin 1900-luvun alkupuolelle, niin joka torpassa oli iso kasa lapsia eikä kukaan kauhistellut sitä. Siinähän ne menivät kotitöiden ohessa. Tosin nykyajan elämäntyyli ja vaatimustaso lastenkasvatuksen suhteen on niin toisenlaista, että äidit ovat piipussa jo yhdenkin lapsen kanssa.

Eniten mua tässä karmi lasten esittely somessa eli rahan tekeminen lasten avulla. Näilläkin lapsi tuo leivän tullessaan...

Moni uskonto kieltää ehkäisyn. Myös luterilaisia käskee täyttämään maan. Miten sitä tulkitaan. Tehdään uskovaisia lapsia ja uskovaiset täyttävät maan? Vai maa on jo täynnä, voidaan lopettaa, vaikka uutta käskyä ei ole tullut?

Vierailija kirjoitti:

Ristiriitaiset fiilikset jutusta ja näistä kommenteista täällä. Ei tarvitse mennä kuin 1900-luvun alkupuolelle, niin joka torpassa oli iso kasa lapsia eikä kukaan kauhistellut sitä. Siinähän ne menivät kotitöiden ohessa.

Ja traumatisoituivat ja kuolivat, kun niistä ei huolehdittu. Lasten kuoleminen onnettomuuksissa oli hyvin tavallista.

onpas noi lapset kauniita suomalaisiin kakruihin verrattuna

Feikkimuija ja perhe, siltä vaan yhä tuntuu. Kolkkoa ja outoa meininkiä. Joku täällä heti kitisi että miksi arvostellaan kun ei tunneta perhettä, joo ei niin mutta oli lehteen tunkenut lärvinsä ja lapsensa, esitteli perheensä mediassa. Totta kai jutusta ja perheestä saa mielipiteen sanoa kun itse on tarkoituksella esille halunnut? Minulle vain jäi tuo kolkko ja outo olo tuosta jutusta eikä vähiten ton nukke- jutun takia. Lämmin fiilis ja kuva ei jäänyt päällimäisenä mieleen, oliko toimittajan näkökulma mitä nosti esiin ja hänen tyylinsä kirjoittaa mutta kuvatkin olivat jotenkin outoja ja hengettömiä. Kuin jostain katalogikuvista eikä elämäniloisista lapsista.

Vierailija kirjoitti:

onpas noi lapset kauniita suomalaisiin kakruihin verrattuna

En halua puhua negatiivisesti lasten ulkonäöstä mutta itse kiinnitin ihan muuhun huomion ulkonäössä.

Mä mietin mitä tuntemuksia naisella on kehossaan, itsellä takana vain yksi hyvin ja helposti sujunut rakaskaus ja sujuva synnytys olen fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta silti kehossa on parin vuoden takaisesta synnytyksestä tiettyjä tuntemuksia. Ja en siksi ehkä vieläkään ihan heti halua uutta raskautta.

Vierailija kirjoitti:

Taivutetaan Satulla.

Sadulla.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vastaavassa hoitajana. Uskisperhe. Todella vaikeaa häiriökäyttäytymistä. Osa lapsista vain huusi tauotta. Äiti uhkaili jättävänsä lapset hoitamatta, jos ei saa omaishoidon tukeen jatkoa. Näen vieläkin painajaisia.

Tuskin on ollut vastaava perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan tajunnut näitä juttuja, mitä on pilvin pimein, että suurperheen lapset tarvitsevat aikuisena terapiaa, heitä ei kukaan ehdi huomioida tai että asiat ovat jotenkin muuten huonosti. Itselläni on kaksi aikuista ystävää, jotka ovat tarvinneet terapiaa, toinen on ainoa lapsi ja toinen on kaksilapsisesta perheestä. Tunnen joukon suurperheessä kasvaneita aikuisia, eikä kukaan heistä ole terapian tarpeessa. Itselläni on suurperhe, ei ihan noin suuri, kuin tuo kyseinen perhe, mutta melkein. Ei meillä vanhemmilla ole koskaan ollut vaikeuksia huomioida lapsiamme yksilöinä, ovat saaneet aikaa meiltä ihan niin paljon kuin ovat halunneet ja kaikenlaista materiaakin enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut. Kyllä kahdesta aikuisesta ainakin irtoaa lapsille ihan riittävästi, onhan meillä ollut kaikki illat, viikonloput ja lomat aikaa. Se on vain valintakysymys. Meillä ei toki miehen kanssa huidella omissa menoissa, kaveriporuikoissa mökeillä ja matkoilla, eikä harrasteta mitään iltaisin aikaa vievää kumpikaan. Ollaan sillä tavoin perhekeskeisiä, että tykätään juuri sellaisesta, mitä suurperheessä ehkä tarvitaankin, itse esim. ruoanlaitosta, leipomisesta, marjastamisesta, sienestämisestä, kasvimaan hoidosta jne.

Minä muuten pakenen silloin tällöin kahta lastani ruuanlaittoon, siivoukseen, marjastamiseen jne.

Siivous varsinkin on hyvä, kun sitä pitää tehdä joka tapauksessa.

Minusta on ihan normaalia ettei lapsia huomioda kaiken aikaa, ja totta kai kotitöitä jne pitää tehdä. Lasten tarpeet ovat kuitenkin eri asia kuin vaikkapa säihkyvä koti ja aina itseleivottu leipä. Lapsen kannalta voi olla ihan sama onko äiti paennut lenkille/harrastukseensa vai lattian puunaukseen.

Ehkä en oikein osannut ilmaista itseäni oikein. Itse en suinkaan pakene vaikka ruoanlaittoon, vaan olen sillä tavoin paljon läsnä. Samalla kun laitan ruokaa, saattaa joku teineistä tulla ihan kysymättä auttamaan ja siinä samalla jutellaan kaikienlaisia asioita tai samalla muuten vaan jutustelemaan keittiöön. Ja jos hoidan ulkona kasvimaata, niin yksi lapseni on innostunut sen hoidosta ja teemme sen yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Toi mutsi ihan varmasti kasvattaa nämä lapset ajatusmalliin, että ulkonäkö, maine ja some on kaikki kaikessa. Ei varmasti tule mitään tutkijoita tai muita älykköjä kun äiti on tollanen bimbo.

Tuskin tulee tutkijoita ja älykköjä kaikista 1-2-lapsisten perheidenkään tenavista.

Sanoisin, että tämä äiti kasvattaa lapsensa pärjäämään ja ymmärtämään, että rahaa tarvitaan elämiseen ja sitä tehdään jostain. Tuossa tilanteessa vaivattominta on tehdä sitä omasta elämästä.

Asetelmalliset kuvat ovat asetelmallisia kuvia - turha kenenkään surra, miten lapset puetaan. Näin suositulla instaajalla on mainostuloja - esim. vaatteet tulevat sponssaajilta. Kuvilla myydään niitä.

Vierailija kirjoitti:

Se, mikä itseäni pelottaa: kuinka vanhemmat kykenevät vastaamaan jokaisen lapsen tarpeisiin. En usko, että äiti / isä heitä edes huomioi. Se on vain kylmä fakta, ettei ole aikaa. Suurten perheiden lapset tarvitsevat aikuisena terapiaa.

No eivät kyllä kaikki. Minä tulen perheestä, jossa on yli kymmenen lasta. Erittäin tasapainoinen aikuinen olen siitä huolimatta, niin myös sisarukseni. En kyllä itse ihan yhtä montaa hommaisi kuitenkaan, mutta erittäin kiitollinen olen sisaruksistani. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan tajunnut näitä juttuja, mitä on pilvin pimein, että suurperheen lapset tarvitsevat aikuisena terapiaa, heitä ei kukaan ehdi huomioida tai että asiat ovat jotenkin muuten huonosti. Itselläni on kaksi aikuista ystävää, jotka ovat tarvinneet terapiaa, toinen on ainoa lapsi ja toinen on kaksilapsisesta perheestä. Tunnen joukon suurperheessä kasvaneita aikuisia, eikä kukaan heistä ole terapian tarpeessa. Itselläni on suurperhe, ei ihan noin suuri, kuin tuo kyseinen perhe, mutta melkein. Ei meillä vanhemmilla ole koskaan ollut vaikeuksia huomioida lapsiamme yksilöinä, ovat saaneet aikaa meiltä ihan niin paljon kuin ovat halunneet ja kaikenlaista materiaakin enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut. Kyllä kahdesta aikuisesta ainakin irtoaa lapsille ihan riittävästi, onhan meillä ollut kaikki illat, viikonloput ja lomat aikaa. Se on vain valintakysymys. Meillä ei toki miehen kanssa huidella omissa menoissa, kaveriporuikoissa mökeillä ja matkoilla, eikä harrasteta mitään iltaisin aikaa vievää kumpikaan. Ollaan sillä tavoin perhekeskeisiä, että tykätään juuri sellaisesta, mitä suurperheessä ehkä tarvitaankin, itse esim. ruoanlaitosta, leipomisesta, marjastamisesta, sienestämisestä, kasvimaan hoidosta jne.

Vain suurperheiden lapset voivat kertoa, ovatko saaneet aikaa ja tulleet huomioiduiksi yksilöinä.

Eivät suurperheiden vanhemmat.

On kysytty. Itseasiassa on juteltu paljonkin tästä aiheesta. Osa lapsistammehan on jo ollut pitkään aikuisia. He aina ihmettelevät, miten ihmeessä me vanhemmat olemme ehtineet ja pystyneet hoitamaan kaiken niin hyvin.