Joko lomat lusittu?
Ihana päästä huomenna töihin! Jo lounasta odotan ja ensimmäistä työtehtävää jonka säästin lomalle lähtiessä.
Ihan kiva oli lomakin mutta ainahan sitä on vähän puolinainen kun ei ole tiettyjä työ hommia sillan käytössä :)
Kommentit (16)
Ajat sitten. Neljä viikkoa oltu jo töissä.
Ehei. 30 päivää olisi pankissa.
Saas nähdä milloin kerkeää pitää. Pitkälle syksyyn menee kuitenkin.
Tuleva viikko vielä lomaa ja sitten on 6vkon loma ohi. Myöhemmälle jätin 3vkoa.
Yrittäjänä pidän pari viikkoa juhannuksen jälkeen ja muut saavat sitten lomailla kesä- ja heinäkuun. Itse pidän kuukauden loman sitten kun muut työntekijät ovat lomansa pitäneet eli elokuun lopussa😊
Mikä on loma?Nimim. Ei 2000-luvulla.
Juu ja extra "loma" menossa ja jatkuu..
mies52v
Vasta päästy vauhtiin. En ymmärrä miksi pitää lomia liian varhain.
Neljän viikon kesäloma loppuu tänään. Tympäisee. Ensi yönä nukuttaa huonosti ja aamulla väsyttää ja vituttaa. Onneksi ensimmäisen työpäivän jälkeen arkeen taas tottuu ja syysloma tulee vastaan kuin varkain.
Viikko vielä jäljellä, 3 takana. Todennäköisesti jo keskiviikosta alkaa ahdistaa ja itkettää, kun ajattelinkin paluuta töihin. Minä olen niin täysi sitä työpaikkaa, ettei sille löydy sanoja, seassa myös työuupumusta. Jaksan vain sen takia, että tiedän pääseväni vuoden sisällä pois sieltä. Silti se syö sisältä rotan lailla..
Mun loma muuttui saikuksi. Ja lomat siirtyy. Mut veetuttaa kun ei mitään pysty tekemään. Toki pystynkö enää ikinä tekemään niitä tuttuja juttuja. Tai edes sitä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vasta päästy vauhtiin. En ymmärrä miksi pitää lomia liian varhain.
Työnantaja päättää loman ajankohdan yleensä.
Huuuh, eihän tässä muuta ongelmaa, kuin vuorokausirytmi joka 7h pielessä :D
Viikko vielä jäljellä. Ja koko loman olen miettinyt, että kohta sinne joutuu takaisin. Pidin ennen työstäni ja oli aina kiva palata lomilta töihin, mutta firman ”kehittäminen” on mennyt siihen suuntaan, että vaan ahdistaa ja vtuttaa. Voisinpa sanoa heipat koko paskalle.
Ehei, juuri vasta alkoi! Huomenna eka virallinen lomapäivä :D