Onko sinua kaduttanut lapselle annettu nimi?

Kyllä Unelma Sirpa-Leena

Ei.

Ei nyt kovin suuresti kaduta, mutta ehkä pojasta tulisi nyt Felix eikä Titus...

Mua on kaduttanut se nimi, jonka vanhempani mulle antoivat. Muutin nimeni heti kun tulin täysti-ikäiseksi.

Tuli mieleen Kiti Kokkosen haastattelu, jossa kertoi, että hänen vanhempansa olivat halunneet antaa hänelle nimeksi Muuan Kiti Kokkonen. Onneksi pappi oli vastustanut... Vanhempien mielestä olisi ollut "hauskaa", kun lapsi olisi esitellyt itsensä Muuan Kokkonen. Tyypillistä itsekeskeisille vanhemmille, jotka eivät ajattele yhtään lastaan vaan nauraisivat lapsen kustannuksella.

Ehkä en nyt antaisi enää hivenen vaikeasti suomenkielessä taipuvaa nimeä vaan siitä lyhennetyn helpomman nimen, joksi lasta enimmäkseen kutsutaan. (ehkä hän jopa itse vaihtaa joskus nimensä siihen..)

Ei, vaikka annettiin tavallinen ja vieläpä aika yleinenkin nimi. Ei ole silti vielä samanikäisiä kaimoja tullut tarhassa eikä koulussa vastaan.

Mua harmittaa ennemminkin, että niin moni muukin on keksinyt antaa saman nimen ja sitä myötä alunperin kauniista nimestä on tullut aika kulunut.

Neljä lasta, joista yhden etunimi harmittaa. Olisin halunnut antaa hänelle kauneimman tietämäni nimen, mutta lähipiirin painostuksesta tyydyin tavallisempaan suomalaiseen vaihtoehtoon. Nyt ulkomailla asuessa tämä suomalainen nimi tuottaa jatkuvasti hankaluuksia.

Mulla on ehkä vähän erilainen mielipide... Tai ehkä vähän sama tilanne kuin sinulla 10. Meidän lapsella on "perusnimi", ja hänen kasvaessaan on alkanut tuntua, että hän on niiiiin ihana ja erityinen, että perusnimi ei "riitä"! Kadehdin oikeasti kaikkia Jennica-Yasminelloja ja muita Pippuri-Kaneleita joita ennen pidin täys ihmetyksinä. Se hyvä toisaalta on, että lapsen ikäluokassa juuri tämä perusnimi ei ole yleinen.

Ei kaduta. Välillä mietin että olisi ollut mukavaa saada se oman nuoruuden haaveiden lapsikatraan nimet, mutta toisaalta olen tyytyväisempi nyt. Lapsillani on heidän nimensä, en voisi muita nimiä kuvitellakkaan.

kyllä. harmittaa, että taivuin ex-mieheni painostukseen eikä taiteellisesta & räväkästä tytärestämme tullut Iristä tai Sagaa vaan tylsä Lotta

Minusta tämä aihe on jotenkin surullinen. Minusta nimi on osa persoonaa niin, että sen lapsen persoonan mukana se nimi on aina oikea. Että se tavisnimikin muuttuu oman erityisen lapsen kohdalla erityiseksi.

Jotenkin kamalaa ajatella, että omat vanhemmat voivat pitää lastaan väärännimisenä.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 15:55"]

kyllä. harmittaa, että taivuin ex-mieheni painostukseen eikä taiteellisesta & räväkästä tytärestämme tullut Iristä tai Sagaa vaan tylsä Lotta

[/quote]

Höpö, Lottahan nimenomaan on taiteellinen ja räväkkä. Iris ja Saga on sellaisia pilvenhattaroilla leijuvia keijukaisia. Mutta ei Lotta. Lotta tulee ja ottaa mitä haluaa.

Kaduttaa! Mietin nimen vaihtamista kun lapsi oli 6kk mutta jätin tekemättä, nyt sekin kaduttaa! Annettiin lapselle exän kanssa "kompromissi nimi" josta kumpikaan ei erityisesti pitänyt. Ja toiseksi nimeksi se nimi mitä itse ehdotin etunimeksi

olisin vaihtanut lapsen toisennimen etunimeksi ja antanut uuden toisen nimen. Esim. Kaarle Kimmo muuttuisi Kimmo Kasperiksi..

Tavallaan en kadu kumpaakaan nimeä, mutta käytännössä molemmat nimet ovat käytössä hieman hankalia.

Tytön nimi päättyy i-kirjaimeen ja täällä asuin maassamme naisten nimien pitäisi loppua a- tai e-kirjaimella. Myös tuplakonsonantti lausutaan eri tavalla. Nimellä on myös sattumalta lähes sama ääntämys erään sanan kanssa, joka on ihan positiivinen merkitykseltään, mutta eräs ulkomaalainen tuttavamme on kommentoinut, ettei nimi ehkä sovi aikuiselle naiselle...

No, pojan nimessä taas on tuplavokaali ja kukaan ei kyllä sitä oikein kirjoita. Ja taas ääntämyksessä täsmää tarkalleen erään asuimaamme kielen merkityssanan kanssa...

Nimiin olen edelleen tyytyväinen ja tarvittaessa molempien lasten kolmannet nimet on kyllä sitten kansainvälisemmin tutumpia. Tosin nekin suomalaisilla kirjoitusasuilla.