Poliisin logiikka, jos vainajassa ei näy ulkoisen väkivallan merkkejä niin henkirikos on poissuljettu.
Eihän ihmistä voi muuten tappaa kuin puukolla tai nyrkillä.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
No poliisiksi nyt eivät yleensä hakeudu ne ihan kaikkein kirkkaimmat kynttilät tai terävimmät kynät. Hercule Poirotin tai Miss Marplen kykyjä noilta sinihaalarisilta siilipäiltä on ihan turha odottaa.
Silti moni "kynttilä" ei läpäise pääsykokeita.
Ammattikorkeakoulu tasoahan heidän koulutuksensahan on, joten kyseessä ei todellakaan ole aivan puupäiden joukko.
Vai miten perustelisit itse väitteesi?
Entä kuka mielestäsi tutkii rikoksia. Ihan perus poliisiko? Lienet kuullut joskus tutkijoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap on saanut päähänsä että henkirikos poissuljetaan pelkästään ulkoisten merkkien perusteella. Oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen liittyy kyllä laaja myrkkyjen/huumeiden testaus.
Noissa testeissähän menee aikaa, mutta silti poliisi on yleensä samantien kertomassa ettei epäillä rikosta..
Luulisi että on helpompi epäillä rikosta ja toimia sen mukaan kuin alkaa vasta ajan päästä kyselemään näkikö joku jotain ja ihmettelemään, että eipä täältä nyt enää mitään sormenjälkiä tmv saa talteen..
Poliisi ei voi epäillä rikosta ennen kuin sellaiselle on todisteita. Lähtökohta on aina, että rikosta ei ole tapahtunut ellei toisin todisteta. Samoin kuin oikeudessa jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Perättömät rikosepäilyt antaisivat poliisin toiminnasta vähintäänkin kyseenalaisen kuvan. Varsinkin, kun ne olisi pakko julkisesti perua, jos olisi julkisesti kuuluteltu, että epäillään rikosta. Tulisi tunne, että poliisi hutkii ennen kuin tutkii, vaikka asian pitää olla juuri päin vastoin (niin kuin onkin). Lisäksi poliisilla on paljon sellaista tietoa, mitä julkisuuteen ei ikinä tulla kertomaa. Niilläkin aika iso vaikutus.
Oletteko huomanneet muuten että sekä Puputin että Räsäsen juttuun liittyy taksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap on saanut päähänsä että henkirikos poissuljetaan pelkästään ulkoisten merkkien perusteella. Oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen liittyy kyllä laaja myrkkyjen/huumeiden testaus.
Oikeuslääkäri ei osaa kertoa, onko joku esim. tönäisty veteen. Ehkä joku kalliolta tönäisy tms, mutta ei veteen tönäisyä.
Osaa joissain tapauksissa. Tuo rikostutkinta/rikoksen poissulku ei ole ihan niin simppeliä kuin av-mammat luulevat.
No voihan poliisi löytää vaikka itsemurhaviestin. Tai tietääkin, että vainajalla on ollut jokin sairaus. Eihän jokaista yksityiskohtaa huudeta julkisuuteen. Koska se ei vaan kuulu ulkopuolisille.
Ei poliisi tee kuolinsyy tutkintaa, vaan oikeustiet.lääkäri ja juuri siksi kaikille jotka eivät kuole sairaalassa tehdään vainajalle ruumiinavaus ja näin poissuljetaan tai todistetaan mahdollinen henkirikos. Ei poliisit voi päättää, onko henkirikos vai ei, vaan juuri tuohon tyyliin, ettei ruumiissa ollut näkyviä iskuja tai vammoja tai jos on, niin kertovat sen.
Vierailija kirjoitti:
No voihan poliisi löytää vaikka itsemurhaviestin. Tai tietääkin, että vainajalla on ollut jokin sairaus. Eihän jokaista yksityiskohtaa huudeta julkisuuteen. Koska se ei vaan kuulu ulkopuolisille.
Tämä. Poliisilla on hyvin paljon sellaista tietoa, mikä ei ole löydettävissä edes oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa. Nekin tiedot huomioidaan tutkinnassa. Joskus on jopa valvontakameranauhaa tilanteesta. Sillä saa kyllä aika helposti nähtyä, onko paikalla muita ja mitä tapahtuu.
"Ei epäillä rikosta" ei tarkoita etteikö sitäkin mahdollisuutta tukittaisi. Se ei vaan lausunnon hetkellä vaikuta kovin todennäköiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Juu tuskinpa Puputtikaan meni itse mereen. Oli pätevä ja ihan eri tyyppiä kuin joku itsarikaveri. Ja Jukka S Lahden murhan jälkeen vielä 24 h sisällä.
Puputti tiesi ketkä rhasivat Lahden ja elimoitiin siksi. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen syy-seuraussuhteen tässä. Ja se oltiin suunniteltu.

Hänelle ilmoitettiin ravintolaan (Presidentti) ja vietiin pois.
Sairauskohtaus tai vanhuus ei jätä ulkoisen väkivallan merkkejä. Siltikään mitään rikosta ei ole tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No poliisiksi nyt eivät yleensä hakeudu ne ihan kaikkein kirkkaimmat kynttilät tai terävimmät kynät. Hercule Poirotin tai Miss Marplen kykyjä noilta sinihaalarisilta siilipäiltä on ihan turha odottaa.
Silti moni "kynttilä" ei läpäise pääsykokeita.
Ammattikorkeakoulu tasoahan heidän koulutuksensahan on, joten kyseessä ei todellakaan ole aivan puupäiden joukko.
Vai miten perustelisit itse väitteesi?
Entä kuka mielestäsi tutkii rikoksia. Ihan perus poliisiko? Lienet kuullut joskus tutkijoista?
Ammatti”korkeakoulujahan” Suomessa ovat melkein kaikki muut paitsi oikeat yliopistot, joten tuolla en vielä henkseleitä paukuttaisi. Ja kyllä aika puupäiden joukko on kyseessä, jos pääkaupungin huumepoliisin päällikkö saa kaikessa rauhassa pyörittää vuosikausia omaa huumeliigaansa, lavastaa syyttömiä syyllisiksi henkirikoksiin jne., ja touhuun puututaan vasta, kun se paljastetaan lehdistössä. Ja vielä sen jälkeenkin kollegat kehuvat ja puolustavat tyyppiä.
Eiköhän jo tuo esimerkki kerro kyseisen porukan älyn ja moraalin tasosta kaiken tarpeellisen.
Varmasti poliisi tekee hyvää työtä, mutta todellisuuden nimissä on todettava, että poliisi tekee myös vakavia virheitä. Aina ei mennä lain mukaan ja toisinaan taas mennään niin oletukset edellä, että väistämättä nähdään, mitä halutaan nähdä. Näinhän ihminen ilman todella kovaa aivokapasiteettia toimii. Näemme asioita oletustemme mukaan, koska emme kykene erottamaan omaa käsitystämme ja tarkastelemaan sitä objektiivisesti ulkopuolelta.
Otetaanpa esimerkkinä Tesoman murha. Poliisi DNA-testasi Tesomassa tiettyyn ikäryhmään kuuluneita miehiä. Erityisfokuksen voisi kuvitella olleen nimenomaisesti henkilöissä, jotka olivat murhan jälkeen muuttaneet pois alueelta. Kuitenkin yksi nuori, alueelta murhan jälkeen muuttanut mies jäi testaamatta, koska hän oli niin mukava ja kohtelias - itse Tesoman murhaaja.
Poliisi toimi toki osin loogisesti: testataan alueen nuoret miehet ja erityisesti alueelta muuttaneet, mutta logiikan rikkoi halu nähdä omat ajatukset todellisuutena eli subjektiivinen mutu-ajattelu. Ajatuksemme ja käsityksemme värittävät aina sen, mitä näemme ja peittävät pahimmillaan näkyvistä jotain hyvin oleellista. Onneksi murhaaja koputti siihen poliisipakun ikkunaan. Tai kiittäminen on sitäkin hoitajaa, joka tunnusti myöhemmin surmanneensa hoidettavansa. Tämäkin meni nimittäin läpi luonnollisena kuolemana, kunnes tunnustuksen jälkeen uudessa avauksessa löytyi kaulalta pistojälkikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No poliisiksi nyt eivät yleensä hakeudu ne ihan kaikkein kirkkaimmat kynttilät tai terävimmät kynät. Hercule Poirotin tai Miss Marplen kykyjä noilta sinihaalarisilta siilipäiltä on ihan turha odottaa.
Silti moni "kynttilä" ei läpäise pääsykokeita.
Ammattikorkeakoulu tasoahan heidän koulutuksensahan on, joten kyseessä ei todellakaan ole aivan puupäiden joukko.
Vai miten perustelisit itse väitteesi?
Entä kuka mielestäsi tutkii rikoksia. Ihan perus poliisiko? Lienet kuullut joskus tutkijoista?
Ammatti”korkeakoulujahan” Suomessa ovat melkein kaikki muut paitsi oikeat yliopistot, joten tuolla en vielä henkseleitä paukuttaisi. Ja kyllä aika puupäiden joukko on kyseessä, jos pääkaupungin huumepoliisin päällikkö saa kaikessa rauhassa pyörittää vuosikausia omaa huumeliigaansa, lavastaa syyttömiä syyllisiksi henkirikoksiin jne., ja touhuun puututaan vasta, kun se paljastetaan lehdistössä. Ja vielä sen jälkeenkin kollegat kehuvat ja puolustavat tyyppiä.
Eiköhän jo tuo esimerkki kerro kyseisen porukan älyn ja moraalin tasosta kaiken tarpeellisen.
Mitä kertoo yleistämisesi?
On tainut "setä" hieman ojentaa joskus kossipoikaa ja jäänyt siitä traumat. Kyllä se vielä unohtuu!

Poliisin tehtäviin ei nyt kuulu lääketiett.tutkimukset, vaan lääkärin, ellei poliisin tehtävissä ole poliisilääkäri.
Eikä poliisi tiedä, onko joku puukonisku itse aiheutettu ja onko sen tehnyt joku muu, vaan tarvitaan lääketiett.koulutus joka kestää 6-8v.
Olet tainnut katsoa liikaa elokuvia.
eiks kaikki ei sairaalassa kuolleet ruumiinavata, poliisikin kutsutaan paikalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No poliisiksi nyt eivät yleensä hakeudu ne ihan kaikkein kirkkaimmat kynttilät tai terävimmät kynät. Hercule Poirotin tai Miss Marplen kykyjä noilta sinihaalarisilta siilipäiltä on ihan turha odottaa.
Silti moni "kynttilä" ei läpäise pääsykokeita.
Ammattikorkeakoulu tasoahan heidän koulutuksensahan on, joten kyseessä ei todellakaan ole aivan puupäiden joukko.
Vai miten perustelisit itse väitteesi?
Entä kuka mielestäsi tutkii rikoksia. Ihan perus poliisiko? Lienet kuullut joskus tutkijoista?
Ammatti”korkeakoulujahan” Suomessa ovat melkein kaikki muut paitsi oikeat yliopistot, joten tuolla en vielä henkseleitä paukuttaisi. Ja kyllä aika puupäiden joukko on kyseessä, jos pääkaupungin huumepoliisin päällikkö saa kaikessa rauhassa pyörittää vuosikausia omaa huumeliigaansa, lavastaa syyttömiä syyllisiksi henkirikoksiin jne., ja touhuun puututaan vasta, kun se paljastetaan lehdistössä. Ja vielä sen jälkeenkin kollegat kehuvat ja puolustavat tyyppiä.
Eiköhän jo tuo esimerkki kerro kyseisen porukan älyn ja moraalin tasosta kaiken tarpeellisen.
Mitä kertoo yleistämisesi?
On tainut "setä" hieman ojentaa joskus kossipoikaa ja jäänyt siitä traumat. Kyllä se vielä unohtuu!
Mitä yleistämistä tuossa on? Aarnion touhuista tiedettiin Helsingin poliisissa laajalti, mutta siihen ei puututtu, ennen kuin julkisuus pakotti. Ja jos lisää esimerkkejä kaipaat poliisin tasosta, muistanet Ulvilan heti alkumetreillä täysin sössityn murhatutkinnan ja virkasyytteiden myötä ulkomaille kadonneen tutkinnanjohtajan, tai lähes päivittäiset uutiset poliisin pahoinpitelemistä ihmisistä.
Ad hominem-argumenttisi ei valitettavasti toimi, joten koetahan keksiä jotain parempaa.
Eiköhän heillä ole kokemusta ja koulutus ja sen perusteella tekevät päätelmiä.
Ei esimerkiksi noista Aurajokeen hukkuneista kukaan pysty sanomaan ovatko itse tippuneet vai onko heitetty. Ilman apua sieltä ei pääse ylös. Samoin joku myrkkyhoitaja jos pistää jotain insuliinia liikaa, niin ei noita edes tutkita jos ei omaiset erikseen pyydä.