Tässäpä kaikille "vaatteet ei tule puhtaaksi neljässäkympissä" -tyypeille luettavaa
Turhaa hysteriaa lietsotte.
"Ylen torstainen juttu, jonka mukaan pyykin saa puhtaaksi jo 20 asteessa, keräsi valtavasti palautetta. Lähes kaikki palautteet koskivat huolta, jonka mukaan ”bakteerit kuolevat vaatteista vasta 60 asteessa”.
Palautteenantajat ovat osin oikeassa, mutta ihan näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole.
Hyvin monet keholla 37 asteen lämpötilassa viihtyvät mikrobit todellakin selviävät hengissä matalampien pesuohjelmien läpi, mutta kuolevat 60 asteen pesussa. Toisaalta monet itiölliset bakteerit ovat täysin toimintakykyisiä, vaikka ne pakotettaisiin 60 asteen pesuohjelman läpi.
Olennaisempi kysymys onkin, miksi bakteerit pitäisi tappaa?
Pyykinpesu on vaatteen puhdistamista liasta, ei sterilointia. Sterilointia olisi, jos kaikki mikrobit pitäisi saada tapettua. Pyykinpesukoneessa niitä ei ole tarkoituskaan saada hengiltä, vaan ennemminkin irrottaa vaatteesta. Ja siihen tarvitaan pesuainetta.
Kuka on saanut vaatteista pöpön?
Moni uskoo, että mikä tahansa mikrobi on vaarallinen. Terveen ihmisen ihon jokaisella neliösenttimetrillä asustelee kuitenkin kymmeniä tuhansia mikrobeja.
Ihmisen terveyden kannalta ei ole olennaista, pystyykö pesu 60 asteessa tappamaan enemmän bakteereja kuin kylmemmässä.
On aivan marginaalinen riski, että ihminen saisi infektioita vaatteistaan. Ihossa pitäisi olla siinä tapauksessa pahoja haavaumia. Edes tarkan hygienian sairaalaolosuhteissa ongelmat eivät tule vaatteista, vaan yleensä käsistä. Ne kun koskevat joka paikkaan.
Eli sillä hetkellä kun pyykkäri avaa kotona pesukoneen luukun ja koskettaa pestyä vaatetta, saa pyykki sellaisen annoksen bakteereita, että käytetyllä pesulämpötilalla ei ole suurta merkitystä.
Monissa maissa on ollut täysin normaalia, että vaatteet pestään aina kylmässä vedessä, eikä esimerkiksi Japanista ole raportoitu vaatteista sairastumisia.
Pesuaineet ovat kehittyneet. Lämpötilan vaikutus on yhä pienemmässä roolissa. Eihän kukaan pese käsiäänkään 60 asteessa bakteerien pelossa.
Koska matalien pesulämpötilojen hygieniahaitoista ei ole tutkimusnäyttöä, voidaan tietenkin teoria ottaa avuksi.
Koska osa mikrobeista selviää hengissä 20 asteessa, mutta menehtyisi 60 asteessa, on teoriassa mahdollista, että osa mikrobeista kykenisi muokkautumaan vaatteissa kylmäpesun vuoksi vaarallisiksi.
Jos pyykkäri pelkää näitä bakteereja, niin vaatteen voisi esimerkiksi pestä joka viidennellä kerralla kuumemmassa. Ongelmana on, että ihmiset pesevät vaatteitaan muutenkin liian usein, vaikka usein pelkkä tuulettaminen riittäisi.
Pesukoneet ja pesuaineet ovat kehittyneet valtavasti viimeisten vuosien aikana. Kaikki lika ei tietenkään edelleenkään aina lähde kerralla tai kylmällä. Joskus 60 astetta tarvitaan, mutta ei peruspyykissä eikä varsinkaan aina.
_Juttua varten on pyydetty tietoa Helsingin yliopiston mikrobiologian professori Per Sarisilta sekä kuluttajien oikeuksiin erikoistuneen saksalaisen 13 000 jäsenen Bund der Energieverbraucher –järjestön perustajalta Dr. Aribert Petersiltä. _"
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Pinttyneen tiskirätin hajun aiheuttavat mikrobit kuolivat vasta 60 asteessa.
Tälläisten hajujen valtaamien tekstiilien pesu alhaisemmissa lämpötiloissa on täyttä veden, sähkön, pesuaineen ja ajan haaskausta. Joo, tuskinpa siihen hajuun kuolee mutta joka päivä ummehtuneelta löyhkäävissä vaatteissa kulkeminen laskee mielialaa entisestään. Näin 2020-luvulla se on harvojen muidenkaan mielestä kovin viehättävää.
Ongelmaa ei ole, jos haisulina olon kylkiäisinä tulevat mahdollinen yksinäisyys ja työttömyys ei haittaa.
Meillä ei vaatteet haise pinttyneelle tiskirätille, mutta jos teillä haisee niin varmaan kannattaakin pestä vähintään 60 asteessa. Meillä riittää 40 astetta ja puhdasta tulee.
Pesen kaikki vaatteeni samassa, en erottele värien tai lämpötilojen mukaan, pikapesu 45 min 40 astetta. Puhdasta tulee, ei tarvitse pelleillä ja hifistellä, ja ennen kaikkea säästän aikaa ja energiaa. En ymmärrä pyykinpesunatseja, tosin en muitakaan nipottajia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinttyneen tiskirätin hajun aiheuttavat mikrobit kuolivat vasta 60 asteessa.
Tälläisten hajujen valtaamien tekstiilien pesu alhaisemmissa lämpötiloissa on täyttä veden, sähkön, pesuaineen ja ajan haaskausta. Joo, tuskinpa siihen hajuun kuolee mutta joka päivä ummehtuneelta löyhkäävissä vaatteissa kulkeminen laskee mielialaa entisestään. Näin 2020-luvulla se on harvojen muidenkaan mielestä kovin viehättävää.
Ongelmaa ei ole, jos haisulina olon kylkiäisinä tulevat mahdollinen yksinäisyys ja työttömyys ei haittaa.
Meillä ei vaatteet haise pinttyneelle tiskirätille, mutta jos teillä haisee niin varmaan kannattaakin pestä vähintään 60 asteessa. Meillä riittää 40 astetta ja puhdasta tulee.
Jos vaatteet haisevat normaalikäytön jälkeen tiskirätille, kannattaa tarkistaa ihan jotain muuta kuin pelkkä pesuohjelma... Normaali, terve ihminen ei haise tuollaiselta, eikä vaatteetkaan vaikka käyttäisi useamman kerran ennen kuin pesee.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan pelkää saavani mitään infektiota pyykin pöpöistä. Se ongelma on se pöpöjen tuottama haju. Kyllä se on ihan fakta, että jos vaikka pyyhkeet pesee pitkään alle 60 asteessa niin ne alkavat haista ummehtuneelta ja asia korjaantuu pesemällä 60/90 asteessa. Sama vaatteiden kohdalla.
Järjen ääni, kiitos!
Mulla on lisäksi rinnuksilla silloin tällöin rasvatahroja milloin mistäkin kastikkeesta. Yrittäkääpäs saada nepalilaisravintolan öljy-chili-curry-tahnaa irti paidata nejässäkympissä. Ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
kun pesen 4-kympissä vaatteet haisevat paskalta jo koneesta ottaessa
kun pesen 6-kympissä ne eivät haise
valinta on helppo
Eikö olisi parempi pitää vaippoja, jos pidätyskyvyssä on noin suuria ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan pelkää saavani mitään infektiota pyykin pöpöistä. Se ongelma on se pöpöjen tuottama haju. Kyllä se on ihan fakta, että jos vaikka pyyhkeet pesee pitkään alle 60 asteessa niin ne alkavat haista ummehtuneelta ja asia korjaantuu pesemällä 60/90 asteessa. Sama vaatteiden kohdalla.
Järjen ääni, kiitos!
Mulla on lisäksi rinnuksilla silloin tällöin rasvatahroja milloin mistäkin kastikkeesta. Yrittäkääpäs saada nepalilaisravintolan öljy-chili-curry-tahnaa irti paidata nejässäkympissä. Ei onnistu.
Tahrat poistetaan sillä tavalla kuin on tarpeen. Tuskin kuitenkaan kaikki pyykki sulla sellaista on?
Hiivakierre loppui vasta kun aloin pesemään alushousut 60 asteessa.
Illalla riisun vaatteet, niin jos niissä bakteereja on nin luultavasti ovat minusta lähtöisin. Saattanut osa illan aikana päätyä sohvallekin seuraavaa päivää odottamaan.
Haastan kaikki vaihtamaan pyykinpesuaineen ja huuhteluaineen hajustamattomiin. Katsotaan sitten minkä tuoksuisia vaatteita tulee missäkin lämpötiloissa. Totuus valkenee kun ei peitellä huonosti pestyä pyykkiä parfyymeilla.
Kirjoittelin lyhyesti toiseen ketjuun, mutta voin avata enemmän tänne. Pesen suurimman osan lastenvaatteista 60 asteessa, koska pesuaineet, joissa on happeen perustuvaa valkaisuainetta, pesee paremmin värejä kuitenkaan merkittävästi haalistamatta. Pöpöjä en pelkää, tekstiiliteollisuuden myrkkyjä enemmänkin. Noin 15 vuotta sitten tuli tutustuttua sellaiseen tekstiiliteollisuuteen, jota Suomessa ei enää ole lainkaan. Yhteenvetona voisin todeta, että tuotannossa on tavattoman monta mahdollisuutta saada vaatteisiin erinäinen kemikaalikokoelma, joka on ihan hyvä syy pestä vähintäänkin uudet (lasten)vaatteet 60 asteessa. Omalta osaltaani kemikaalialtistuminen on jo menetetty peli, mutta jos vaikka lapseni suojaisin siltä.
60 asteessa voi pestä huoletta ison osan tavanomaisen perheen tavanomaisesta pyykistä. Puuvilla, polyesterit ym. tavanomaisissa vaatteissa eivät mene miksikään! Ainut poikkeus on osa tekstiilipainatuksista. Jokainen ymmärtää, mitä tapahtuu jos vaatteen pinnassa on huonosti kiinnitettyä muovia ja vaate pestäänkin hyvin - pesuaineet on tehty pesemään liat pois vaatteista ja samaan pesuun se kuvakin joutuu. Toki on kurja juttu jos kotona on lapsilla tippa linssissä siksi, että äiti on pessyt pesukoneessa lempipaidasta frozenin tai Lego ninjagon pois, mutta asiassa on toinenkin puoli. En olisi varma painatuksen turvallisuudesta, jos se on mahdollista saada vedellä ja pesuaineilla irti. Asiallisesti tehdyt kuvat kestää pesut täysin.
Alusvaatteet, sukat, lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet pestään 60 C.
Vierailija kirjoitti:
Haastan kaikki vaihtamaan pyykinpesuaineen ja huuhteluaineen hajustamattomiin. Katsotaan sitten minkä tuoksuisia vaatteita tulee missäkin lämpötiloissa. Totuus valkenee kun ei peitellä huonosti pestyä pyykkiä parfyymeilla.
Käytän jo. Pyykki haisee vain puhtaalta pyykiltä, en voi sietää hajusteita. T. Tuo joka pesee kaiken samassa
Eli mitä, niin kauan kun kangas ei ole paskarantua täynnä niin sitä ei tarvitse pestä siis koskaan, koska bakteerithan on hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Alusvaatteet, sukat, lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet pestään 60 C.
Millaiset villasukat voi pestä 60 asteessa ilman, että niistä tulee huopatossut? Entä cashmir-villaneuleet? Silkkipuserot?
Olenkin ihmetellyt, miksi Suomessa näkee niin paljon lököttäviä ja kulahtaneita vaatteita katukuvassa - se siitä seuraa, kun ei noudateta pesuohjeita.
Kyllä minulle ykkösasia on vaatteen puhdas tuoksu. Olen pöpökammoinen, mutta tiedostan, että niistä ei pääse ikinä eroon, ne vain ovat joka puolella.
Mutta paljon käytetty vaate ei todellakaan tule puhtaan tuoksuiseksi missään 40 asteessa.
Vierailija kirjoitti:
kun pesen 4-kympissä vaatteet haisevat paskalta jo koneesta ottaessa
kun pesen 6-kympissä ne eivät haise
valinta on helppo
Kokeile 50:ssä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulle ykkösasia on vaatteen puhdas tuoksu. Olen pöpökammoinen, mutta tiedostan, että niistä ei pääse ikinä eroon, ne vain ovat joka puolella.
Mutta paljon käytetty vaate ei todellakaan tule puhtaan tuoksuiseksi missään 40 asteessa.
Kyllä tulee. Ihmisellä on joku sairaus tai muu ongelma, jos haisee niin hirveältä ettei tavallinen pesu riitä. Myös itse pesukone kannattaa puhdistaa tasaisin väliajoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinttyneen tiskirätin hajun aiheuttavat mikrobit kuolivat vasta 60 asteessa.
Tälläisten hajujen valtaamien tekstiilien pesu alhaisemmissa lämpötiloissa on täyttä veden, sähkön, pesuaineen ja ajan haaskausta. Joo, tuskinpa siihen hajuun kuolee mutta joka päivä ummehtuneelta löyhkäävissä vaatteissa kulkeminen laskee mielialaa entisestään. Näin 2020-luvulla se on harvojen muidenkaan mielestä kovin viehättävää.
Ongelmaa ei ole, jos haisulina olon kylkiäisinä tulevat mahdollinen yksinäisyys ja työttömyys ei haittaa.
Meillä ei vaatteet haise pinttyneelle tiskirätille, mutta jos teillä haisee niin varmaan kannattaakin pestä vähintään 60 asteessa. Meillä riittää 40 astetta ja puhdasta tulee.
Jos vaatteet haisevat normaalikäytön jälkeen tiskirätille, kannattaa tarkistaa ihan jotain muuta kuin pelkkä pesuohjelma... Normaali, terve ihminen ei haise tuollaiselta, eikä vaatteetkaan vaikka käyttäisi useamman kerran ennen kuin pesee.
Puhuinkin pinttyneistä hajuista esim. urheilurintaliiveissä, jotka ei lähde 40:ssä.
Olen normaali ja terve ihminen, joka urheilee päivittäin. Päivittäinen urheilu on hyödyllisempää kuin päivittäinen pyykinpesu matalassa lämpötilassa.
Vierailija kirjoitti:
Alusvaatteet, sukat, lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet pestään 60 C.
Jep ja mulla on joka koneellisessa sukkia ja alkkareita, joten... jos käyttövaate ei kestä 60° pesua, se ei oo mulle tarkotettu. Ns. paremmat kledjut pesen ohjelapun mukaan erikseen.
Pesen tavalliset vaatteet, kuten paidat ja housut, 40 tai 30 asteessa, riippuen siitä lukeeko kaikkien pesulapussa vähintään 40 vai joissain myös 30.
Liinavaatteet, pyyhkeet ja alkkarit pesen 60 asteessa (vaikka alkkareissa lukeekin 40).
Sukat pesen yleensä samassa viimeksi mainittujen kanssa, mutta joskus, jos ne ovat vain hyvin vähän likaantuneet, laitan ne tuonne tavallisten vaatteiden sekaan.