Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sisko haluaa raahata lapset mukaan juhannukseksi mökille

Vierailija
19.06.2013 |

Ärsyttää, kun olen järjestänyt tulevia juhannusjuhlia jo viikkokaupalla. Meille on tulossa siis mökille 15+ ihmistä, ruuat on mietitty ja hankittu, juomat suunniteltu, jne. Nyt systeri ilmoittu aivan puun takaa eilen, että ovat tulossa mökille kanssa. Perinteisesti eivät siis ole koskaan viettäneet mökillämme juhannusta, vaan tämä on eka kerta 15 vuoteen. Siskolla on kaksi lasta (8 ja 10) ja sisko toivoi, että juhannusiltana bileet päättyisivät klo 22 tai viimeistään 23. 

Siis mit vi?

Meillä on kyllä ollut suunnitteilla ihan perinteiset juhannusriekkujaiset, joissa ainoat säännöt ovat olleet, että veneestä ei saa kusta seisaaltaan eikä kokkoon saa sammua. Nyt pitäisi kaikkien aikuisten elää kahden lapsen ehdoilla. 

Mietin tässä mitä vastaisin. Ajattelin kokeilla vielä järkipuhetta, eli selittää, että kutsut ovat lähteneet jo aikapäiviä sitten, ja että meidän kaveripiirin juhannukseen nyt vain kuuluu vähän railakkaampi meno, eli niin kauan kun Medi-Heliä ei tarvita, niin kaikki on hyvin.

Onko muita, jotka ovat joutuneet samanlaiseen tilanteeseen. Kyse siis suvun yhteismökistä, joskin siskolla perheineen on mahdollisuus majoittua erillisessä pikkumökissä n. 50 metrin päässä pihasta.

Kommentit (89)

Vierailija
61/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, siskokin toiminut liian myöhään, mutta miten minulle välittyy tunne, että AP itsekäs, omaan napaansa tuijottaja? Olisi kiva analysoida sitä sähköpostia, jonka laittanut muille osakkaille.

Vierailija
62/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:51"]

Onko sun yleensä vaikee ymmärtää lukemaasi? Ap on kysynyt muilta onko heillä suunnitelmia mökin suhteen, jos jollakin olisi ollut niin varmaan olisi avannut suunsa.

Mäkin kysyn aina siskoltani onko menossa esim. heinäkuussa mökille kun menkin suunniteltais sinne menoa.. jos on niin sovitaan viikot koska kukin siellä viettää.. Ei jumalauta voi olla vaikeeta.

[/quote]

Miten mahtaa olla oman luetunymmärryksesi laita? Ap sanoi, että ei ole viime vuosina mitään kysynyt.

Hyvä että sinä kysyt siskoltasi etukäteen, koska hän haluaisi mökkiä käyttää. Näinhän ap ei omien sanojensa mukaan ole viime vuosina toiminut. Ja muuten, on hieman eri asia sopia mökkivuoroja kuukauden ajalle, kuin varata mökki omin luvin juhannusviikonlopuksi useana vuonna peräjälkeen. Juhannus on vain kolme päivää vuodessa, heinäkuuta riittää lähes viisi viikkoa jaettavaksi.

[/quote]

Ap on kyllä ilmoittanut asiasta, toukokuusta asti on ollut aikaa kertoa jos on ollut suunnitelmissa mennä mökille juhannuksena!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä niin että aina helmikuussa lähtee minulta lista mökki viikkoista muille omistajille. On mummoni vanha tilava mökki ilman sähköä ja vettä. Juhannus kiertää meidän välissä ja sitten sanon muille että viimeistään maalis/huhti talkoissa pitää kertoa mitkä 4 viikoa haluaa (juhannuksen saaja saa valita vain 3). Valitsen itse aina viimeisenä joten sovittelen aina kahden muun viikot siten että olen mahdollisimman tasapuolinen.

Joskus on ollut rajatapauksia sitten että on mennyt paljon päällekäin esim 1-2 viikkoa ennen juhannusta tai 1-2 viikoa juhannuksen jälkeen ja silloin olemme kirjallisesti sopineet että se jolla on juhannus ei voi "omia" mökkiä koko keski kesäksi.

Sitten kun olen tehnyt alustavan listan niin vielä kierros hyväksyttävänä ja jos ei protesteja niin muilla ei ole varatuina viikoina asiaa mökille. Ne viikot kesän alussa ja lopussa ovat vapaata riistaa, silloin ei kukaan saa sanoa mitään vaikka kaikki haluaisivat olla samana viikonloppuna siellä, tilaa kun on kaikkille.

Näin meillä jo 10 vuotta toiminut. Ei tarvitse riidellä.

Vierailija
64/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 09:46"]

Onko pakko vetää viinaa ja käyttäytyä kuin siat pellossa? Olettko edes aikuisia? Hyi, tuollainen mökkikännäily kuului elämääni joskus teini-ikäisenä kun sitä ei vielä mistään mitään tiennyt.

[/quote]

On. Lipitä sinä ipanoides kanssa mehukattia ja muista vetää nuttura kireeseen ettei mene salaattiin hiuksia!

[/quote]

Taisi osua arkaan paikkaan...

Oletko pitkään ollut huolissasi alkoholinkäytöstäsi?

Ja miksi et osaa rentoutua ilman alkoholia?

Vierailija
65/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:51"]

Onko sun yleensä vaikee ymmärtää lukemaasi? Ap on kysynyt muilta onko heillä suunnitelmia mökin suhteen, jos jollakin olisi ollut niin varmaan olisi avannut suunsa.

Mäkin kysyn aina siskoltani onko menossa esim. heinäkuussa mökille kun menkin suunniteltais sinne menoa.. jos on niin sovitaan viikot koska kukin siellä viettää.. Ei jumalauta voi olla vaikeeta.

[/quote]

Miten mahtaa olla oman luetunymmärryksesi laita? Ap sanoi, että ei ole viime vuosina mitään kysynyt.

Hyvä että sinä kysyt siskoltasi etukäteen, koska hän haluaisi mökkiä käyttää. Näinhän ap ei omien sanojensa mukaan ole viime vuosina toiminut. Ja muuten, on hieman eri asia sopia mökkivuoroja kuukauden ajalle, kuin varata mökki omin luvin juhannusviikonlopuksi useana vuonna peräjälkeen. Juhannus on vain kolme päivää vuodessa, heinäkuuta riittää lähes viisi viikkoa jaettavaksi.

[/quote]

Siis kyllä mä nyt luin että ap on TOUKOKUUSSA laittanut viestiä muille mökin osakkaille.. Jos mökki on 15 vuotta ollut muuten tyhjillään niin kyllä mäkin suunnitelmia tekisin ja olettaisin ettei kukaan sinne ole menossa mutta varmistaisin asian vielä ajoissa ja tietenkin vaihtaisin suunnitelmaa jos joku yhtäkkiä sanoiskin että haluaa mennä mökille.

Vierailija
66/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän se ole jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla saada suunsa auki jos mielii omalle mökilleen päästä. 

Jos tämä aloitus olisi ollut siskon tekemä, eli sisko olisi tullut kertomaan kuinka juhannus menee itsekkään siskon vuoksi nyt pilalle, kun hän ei suostu pitämään lapsiystävällistä juhannusta ystävineen, oli vastaanotto ollut päinvastoin. Siinä tapauksessa olisi puolustettu tätä siskoa joka on tehnyt fiksusti suunnitelmat jo toukokuussa, ja haukuttaisiin toista siskoa saamattomaksi kun ei saanut ajoissa suutaan auki!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisihan kuka tahansa muu varata tuon mökin omaan käyttöönsä juhannukseksi jo vaikka vuoden päähän heti seuraavaksi juhannukseksi, tai tämän juhannuksen olisi voinut varata vielä toukokuussa omaan käyttöön jos olisi halunnut. Se on ihan jokaisen oma vika jos kaksi päivää ennen juhannusta saa päähänsä, että tahtoo olla tietyssä paikassa eikä se käykään.

Vierailija
68/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikein ymmärrä miksi lapset eivät voi mennä nukkumaan silloin 22-23 ja aikuiset jatkaa juhlimistaan? ja siskosi ottaa vähän rauhallisemmin että ei sitten kaato kännissä ole lasten seurassa jos vaikka heräävät. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 09:46"]

Onko pakko vetää viinaa ja käyttäytyä kuin siat pellossa? Olettko edes aikuisia? Hyi, tuollainen mökkikännäily kuului elämääni joskus teini-ikäisenä kun sitä ei vielä mistään mitään tiennyt.

[/quote]

On. Lipitä sinä ipanoides kanssa mehukattia ja muista vetää nuttura kireeseen ettei mene salaattiin hiuksia!

[/quote]

Taisi osua arkaan paikkaan...

Oletko pitkään ollut huolissasi alkoholinkäytöstäsi?

Ja miksi et osaa rentoutua ilman alkoholia?

[/quote]

Rentoudun joka viikonloppu kotona ilman alkoholia, miksi oletat että en osaisi? Ai siksikö että juon 2-3 pulloa viiniä juhannuksena ja valvon koko yön ystävieni kanssa.

Tuleeko sulle yllätyksenä että AIKUISILLA ihmisillä on erilaisia tapoja, eikä sun tapasi ole ainoita oikeita. Kyllä sulla on nuttura vähän liian kireellä jos tarvii puuttua tuntemattomattoman av-mamman juhannusjuhlimiseen.

Vierailija
70/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, miten toimit jatkossa, jotta tämmöisiltä konflikteilta vältyttäisiin?

67, en usko, että sisko olisi saanut lokaa niskaansa. Luulen, että siskon kertomana tarina olisi jonkin verran toinen, kuin ap:n kertoma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän sisko ole kieltänyt juhlia järjestämästä vaan että hiljaisuus on viimesitään 23. Ja ilmeisesti siskolle on nukkumamökki johon ei ole vieraita majottumassa. Meidän sukumökille tuli säännöt muutama viikko sitten jonkin lehtijutun kirvoittamana. Ehkä siskosi on lukenut saman jutun...

Vierailija
72/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:51"]

Onko sun yleensä vaikee ymmärtää lukemaasi? Ap on kysynyt muilta onko heillä suunnitelmia mökin suhteen, jos jollakin olisi ollut niin varmaan olisi avannut suunsa.

Mäkin kysyn aina siskoltani onko menossa esim. heinäkuussa mökille kun menkin suunniteltais sinne menoa.. jos on niin sovitaan viikot koska kukin siellä viettää.. Ei jumalauta voi olla vaikeeta.

[/quote]

Miten mahtaa olla oman luetunymmärryksesi laita? Ap sanoi, että ei ole viime vuosina mitään kysynyt.

Hyvä että sinä kysyt siskoltasi etukäteen, koska hän haluaisi mökkiä käyttää. Näinhän ap ei omien sanojensa mukaan ole viime vuosina toiminut. Ja muuten, on hieman eri asia sopia mökkivuoroja kuukauden ajalle, kuin varata mökki omin luvin juhannusviikonlopuksi useana vuonna peräjälkeen. Juhannus on vain kolme päivää vuodessa, heinäkuuta riittää lähes viisi viikkoa jaettavaksi.

[/quote]

Ap on kyllä ilmoittanut asiasta, toukokuusta asti on ollut aikaa kertoa jos on ollut suunnitelmissa mennä mökille juhannuksena!

[/quote]

Niin, ap on siis ilmoittanut järjestäneensä juhannukseksi bileet mökilleen. Hän ei ole kysynyt muiden suostumusta siihen etukäteen. On ihan eri asia kysyä toiselta, haluaisiko tämä viettää juhannuksen mökillä, kuin vain ilmoittaa varanneensa mökin itselleen ja viidelletoista kaverilleen.

Harva tuollaisen ilmoituksen jälkeen enää alkaa vastaan vänkäämään, koska sehän sotkisi sekä aloittajan että hänen 15 ystävänsä juhannussuunnitelmat. En minä ainakaan viitsisi, tosin seuraavana vuonna saattaisin jo aiemmin keväällä ilmoittaa itse halukkuuteni käyttää mökkiä juhannuksena ja kohteliaasti tiedustella muilta omistajilta sopiiko se. Tämä tietenkin edellyttäisi sitä, että tietäisin varmuudella voivani esim. töiden puolesta mennä sinne mökille juhannuksena. 

Hölmöhän se ap:n siskokin on, kun nyt vasta suunsa saa auki, kun on  selvästi jo aivan liian myöhäistä. Mutta ei se, että siskokin on hömö, muuta mihinkään sitä, että typerästi ja itsekkäästi aloittajakin on käyttäytynyt. Fiksu aikuinen tajuaa kyllä, ettei isoa vieraslaumaa voi joka juhannus yhteismökille omin luvin kutsua. Ja fiksu aikuinen tajuaa senkin, että ei tällaisia bileitä enää muutaman päivän varoitusajalla voi peruakaan.

Toivottavasti sekä aloittaja että hänen siskonsa alkavat vastaisuudessa käyttäytymään kuten fiksut aikuiset tomivat, niin tällaisia murheita ei ehkä jatkossa enää tule.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en oikein käsitä, miksi ap:n pitäisi pitää mökkiä tyhjillään tiettyinä juhannuksina, jotta ei ole itsekäs eikä typerä. Minusta typerää olisi kuvitella, että se tyhjä mökki jotenkin tekee aloittajan fiksuksi.

On selvää, että sisko on liian myöhään ilmoittanut halukkuutensa mökille menoon. Hän olisi voinut ottaa asian esille silloin toukokuusa, kun ap perinteen mukaisesti on ilmoittanut pitävänsä siellä bileet. Ja toki ilmoittaa, että vastaisuudessa haluaa oman osuutensa mökkijuhannuksista. Ei ole mitään järkeä 15 vuoden ajan varmistella ja kysellä, voiko ne perinteiset juhlat pitää, jos kukaan ei siellä koskaan juhannuksia vietä. On selvää, että juhannusbileistä tulee tapa, joka pitää katkaista vain siten, että joku muu ilmoittaa halukkuutensa juhannuksen viettoon mökillä. Ei siinä ole mitään itsekästä tai typerää vaan ihan normaalia käytöstä. Sisko olisi voinut olla liikkeellä paljon ennen toukokuuta ja viimeistään toukokuussa hän olisi voinut ilmaista halunsa viettää mökkijuhannusta. Nyt paria päivää ennen ei auta muu kuin vienosti kysellä, mahtuuko mukaan ja todeta sitten, että ensi vuonna on hänen mökkijuhannuksensa vuoro.

Vierailija
74/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 16:21"]

Juuri näin! En käsitä ajatusta siitä, että voisi pitää jonkinlaisia "varauksia" mökkijuhannuksiin, jos sitä päättääkin vaikka pari päivää ennen tulla. Tuollaiset isot mökkijuhannukset ovat nimittäin sairaan hauskoja ja vaatii järjestäjältä aika paljon aikaa, vaivaa, viitsimistä ja rahaakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen nyt vähän siskos puolella. Oikeastaan sun siskosi saisi pitää vuorostaan siellä alkottoman jussin ja kutsua muitakin pariskuntia lapsineen ja sinä saisit jäädä kotiin.

Itse aion sen jonakin kauniina vuonna vielä tehdä, minä en voi viettää juhannusta lasten kanssa meidän mökillä koska meno on juuri kuvailemaasi joka ikinen vuosi. Kuitenkin usein haluan olla mökillä joten ollaan sitten monasti jätetty lapset mummoille ja papoille. Tänä vuonna ollaan kuitenkin kotona ja vietetään perhejuhannus ja ensi vuonna aion vallata meidän sisarustenn mökin itselleni. Tai saa sinne tulla mutta alkot jää aidan toiselle puolelle.

Vierailija
76/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:51"]

Onko sun yleensä vaikee ymmärtää lukemaasi? Ap on kysynyt muilta onko heillä suunnitelmia mökin suhteen, jos jollakin olisi ollut niin varmaan olisi avannut suunsa.

Mäkin kysyn aina siskoltani onko menossa esim. heinäkuussa mökille kun menkin suunniteltais sinne menoa.. jos on niin sovitaan viikot koska kukin siellä viettää.. Ei jumalauta voi olla vaikeeta.

[/quote]

Miten mahtaa olla oman luetunymmärryksesi laita? Ap sanoi, että ei ole viime vuosina mitään kysynyt.

Hyvä että sinä kysyt siskoltasi etukäteen, koska hän haluaisi mökkiä käyttää. Näinhän ap ei omien sanojensa mukaan ole viime vuosina toiminut. Ja muuten, on hieman eri asia sopia mökkivuoroja kuukauden ajalle, kuin varata mökki omin luvin juhannusviikonlopuksi useana vuonna peräjälkeen. Juhannus on vain kolme päivää vuodessa, heinäkuuta riittää lähes viisi viikkoa jaettavaksi.

[/quote]

Ap on kyllä ilmoittanut asiasta, toukokuusta asti on ollut aikaa kertoa jos on ollut suunnitelmissa mennä mökille juhannuksena!

[/quote]

Niin, ap on siis ilmoittanut järjestäneensä juhannukseksi bileet mökilleen. Hän ei ole kysynyt muiden suostumusta siihen etukäteen. On ihan eri asia kysyä toiselta, haluaisiko tämä viettää juhannuksen mökillä, kuin vain ilmoittaa varanneensa mökin itselleen ja viidelletoista kaverilleen.

Harva tuollaisen ilmoituksen jälkeen enää alkaa vastaan vänkäämään, koska sehän sotkisi sekä aloittajan että hänen 15 ystävänsä juhannussuunnitelmat. En minä ainakaan viitsisi, tosin seuraavana vuonna saattaisin jo aiemmin keväällä ilmoittaa itse halukkuuteni käyttää mökkiä juhannuksena ja kohteliaasti tiedustella muilta omistajilta sopiiko se. Tämä tietenkin edellyttäisi sitä, että tietäisin varmuudella voivani esim. töiden puolesta mennä sinne mökille juhannuksena. 

Hölmöhän se ap:n siskokin on, kun nyt vasta suunsa saa auki, kun on  selvästi jo aivan liian myöhäistä. Mutta ei se, että siskokin on hömö, muuta mihinkään sitä, että typerästi ja itsekkäästi aloittajakin on käyttäytynyt. Fiksu aikuinen tajuaa kyllä, ettei isoa vieraslaumaa voi joka juhannus yhteismökille omin luvin kutsua. Ja fiksu aikuinen tajuaa senkin, että ei tällaisia bileitä enää muutaman päivän varoitusajalla voi peruakaan.

Toivottavasti sekä aloittaja että hänen siskonsa alkavat vastaisuudessa käyttäytymään kuten fiksut aikuiset tomivat, niin tällaisia murheita ei ehkä jatkossa enää tule.

[/quote]

mistä sä tiedät miten ap oon asian ilmaissut, keksit päästäsi jotta saat haukkua ap:ta..

mitä jos ap on pistänyt meiliä tyyliin. Hei jos teillä muilla ei ole mitään suunnitelmia juhannukseksi koskien x mökkiä niin menisin miellelläni sinne.

minusta tuossa ei ole mitään pahaa ja jokainen voi ilmoittaa jos on suunnitelmia.

joten yllä olevat kusipäämammat koittaa nyt vaan rauhoittua ja painua toisiin ketjuihin aapeeta haukkumaan.

Vierailija
77/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä edes ajatus siitä, että peruisin isot juhlat viime hetkellä (varsinkin kun on juhannus!) vain sen takia, että joku sisko voisi sinne tulla hurskastelemaan on täysin älytön! Aika moni on jo tehnyt juhannussuunnitelmansa tuon kutsun perusteella ja olisi törkeää perua juhlat viime hetkellä! 

Ei siis ap

Vierailija
78/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi kiva kuulla aloittajalta itseltään, millaisen sähköpostin mökin muille osakkaille laittanut. Päästäisiin joukolla pohtimaan, onko ap ollut viestinnässään a) töykeän toteava (menen juhannuksena mökille ...) b) kohtelias (jos teillä ei ole juhannukseksi mökkisuunnitelmia, menisin sinne mielelläni...)

Ap, tule valoittamaan vielä tältä osin tapahtunutta, niin saadaan piste keskustelulle, onko törppö sinä vai siskosi.

Vierailija
79/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

On liian henkilökohtainen ja täynnä muita asioita, että viitsisin copy-pasteta tänne, mutta voisin summaroida viestin niin, että kerron meidän kesän suunnitelmista ja samalla mainitsen juhannussuunnitelmista (pitää isot bileet totuttuun tapaan). Sitten kysyn siskolta mitä he ovat kesällä tekemässä ja mitä lomasuunnitelmia. Tähän sain siis ihan asiallisen mailin, jossa ei mainittu sanallakaan juhannusta

ap

Vierailija
80/89 |
19.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 09:46"]

Onko pakko vetää viinaa ja käyttäytyä kuin siat pellossa? Olettko edes aikuisia? Hyi, tuollainen mökkikännäily kuului elämääni joskus teini-ikäisenä kun sitä ei vielä mistään mitään tiennyt.

[/quote]

On. Lipitä sinä ipanoides kanssa mehukattia ja muista vetää nuttura kireeseen ettei mene salaattiin hiuksia!

[/quote]

Jee jee Juntti-Suomi ja juhannus!

Mä voisin juoda ilolla muksujeni kanssa Mehukattia, mut ikimaailmassa en katsoisi ja kuuntelisi kuvottavia aikuisia ihmisiä pikkasen vaan "riekkumassa".

Onneksi mulla onkin ihana, hauska ja fiksu ystäväpiiri, jonka kesken juhliessa ja maljaa nostaessa ei tarvii haistella paskaa ja oksennusta. Ja kaikki lapsetkin ovat aina tervetulleita :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme neljä