Sisko haluaa raahata lapset mukaan juhannukseksi mökille
Ärsyttää, kun olen järjestänyt tulevia juhannusjuhlia jo viikkokaupalla. Meille on tulossa siis mökille 15+ ihmistä, ruuat on mietitty ja hankittu, juomat suunniteltu, jne. Nyt systeri ilmoittu aivan puun takaa eilen, että ovat tulossa mökille kanssa. Perinteisesti eivät siis ole koskaan viettäneet mökillämme juhannusta, vaan tämä on eka kerta 15 vuoteen. Siskolla on kaksi lasta (8 ja 10) ja sisko toivoi, että juhannusiltana bileet päättyisivät klo 22 tai viimeistään 23.
Siis mit vi?
Meillä on kyllä ollut suunnitteilla ihan perinteiset juhannusriekkujaiset, joissa ainoat säännöt ovat olleet, että veneestä ei saa kusta seisaaltaan eikä kokkoon saa sammua. Nyt pitäisi kaikkien aikuisten elää kahden lapsen ehdoilla.
Mietin tässä mitä vastaisin. Ajattelin kokeilla vielä järkipuhetta, eli selittää, että kutsut ovat lähteneet jo aikapäiviä sitten, ja että meidän kaveripiirin juhannukseen nyt vain kuuluu vähän railakkaampi meno, eli niin kauan kun Medi-Heliä ei tarvita, niin kaikki on hyvin.
Onko muita, jotka ovat joutuneet samanlaiseen tilanteeseen. Kyse siis suvun yhteismökistä, joskin siskolla perheineen on mahdollisuus majoittua erillisessä pikkumökissä n. 50 metrin päässä pihasta.
Kommentit (89)
Jos on tuollainen vuosia kestänyt perinne, niin ei siitä nyt todellakaan tarvitse joka vuosi enää mitään lupia kysellä.
Jos joku haluaa muuttaa perinteen, niin se on HÄNEN vastuullaan ottaa asia esille ja AJOISSA eikä paria päivää ennen.
Onko 43 kenties ap?
Ja edelleen kiinnostaa, miten lupa juhannuskekkereille on hankittu. Jäämme odottamaan.
Ei sen kummempaa lupaa, kuin että alkuvuosina kyselin tietenkin tarkemmin onko muilla mitään suunnitelmia. Kun ei koskaan ollut, niin viime vuosina olen järjestenyt kemut ja hyvissä ajoin (jo toukokuussa) laittanut muille asianomaisille mailia aiheesta ja muutenkin kesäsuunnitelmista. Kyllä siinä on ollut hyvin aikaa protestoida, jos jollekin ei sovi.
ap
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 12:44"]
Onko 43 kenties ap?
Ja edelleen kiinnostaa, miten lupa juhannuskekkereille on hankittu. Jäämme odottamaan.
[/quote]
En ole ap vaan ihan vaan tykkään oikeudenmukaisesta toiminnasta enkä siitä, että jotain kyykytettäisiin ilman syytä.
AP:n juhlat on olleet jo vuosia tiedossa ja perinne. Kuka tahansa olisi voinut milloin tahansa ilmaista, että nyt ei enää sovi, mutta ei sitä nyt oikeasti tehdä paria päivää ennen tapahtumaa.
Jotenkin ihan kieroutunut ajatusmalli täällä ihmisillä.
Jooh, eiköhän 15 vuodessa muodostunut perinne ole ollut hyvin kaikkien osakkaiden ja siskon tiedossa ilman vuosittaista kyselykierrosta. Ap on tiedottanut juhlistaan toukokuussa, sisko päätti haluta mökille kaksi päivää ennen juhannusta, mikä on ylipäätään aika lyhyellä varoitusajalla.
En myöskään ymmärrä tuota ryyppy ja oksentelujuhliksi leimaamista heti, jos ilmoittaa nauttivansa juhannuksena alkoholia. Meillä on vastaavasti isot juhlat mökillä, porukalla on ikää 24-34 vuotta ja nautitaan kaikki täysillä siitä, ettei kenelläkään vielä ole niitä lapsia muuttamassa suunnitelmia. Mitään örvellystä ei ole, kukaan ei oksenna tai sammu. Alkoholia nautitaan myöhään aamuun, istutaan laiturilla katsomassa auringonnousua ja kokkoja, nautitaan hyvää kuoharia, sangriaa, viiniä jne.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 12:41"]
Jos on tuollainen vuosia kestänyt perinne, niin ei siitä nyt todellakaan tarvitse joka vuosi enää mitään lupia kysellä.
[/quote]
Oletko mahdollisesti ap?
Ja niin kauan kuin itse ei yksinään mökkiä omista, ei voi sitä luvatta joka ikinen juhannus varatakaan. Tai toki voi, jollei yhtään muiden toiveita edes halua kunnioittaa. Kiinnostaisi myös tietää, että keiden kaikkien kanssa alunperin sovittiin sellaisesta perinteestä, että seuraavat 15 vuotta mökki on aina juhannuksena vain ap:n ehdoilla käytössä ja hänen isoja kemujaan varten? Nimittäin ei ihan omin luvin tällaisiakaan perinteitä sovi muodostaa kysymättä muilta.
Asia olisi eri, jos mökille voisi kaikki osakkaat vapaasti tulla juhannuksena, mutta se jos yksi omistajista kutsuu sinne perinteisesti ison määrän vieraita remuamaan kunnolla, karsii kyllä tehokkaasti muiden omistajien osallistumista pois. Ei minusta mitenkään voi lupaa kysymättä mitään ison porukan ryyppäjäisiä järjestää yhteisomistuksessa olevassa paikassa. Varsinkaan sellaista ei mielestäni voi tehdä 15 vuotta putkeen vain siksi, että on sellaisen perinteekseen sattunut ottamaan.
42 en ole ap mutta jos joku olisi juhannusta siellä halunnut viettää niin varmaan olisi ilmaissut asian ap:lle ajoissa!
Meillä on sukumökki ja ollen antanut vapaat kädet pitää juhlia ja sanonut että ilmoitan jos sinne joskus haluan mennä.. Näin jokainen järkevä ihminen tekee jos tietää että mökillä on aina pidetty kehuja x päivänä.
Ihmisillä on erilaisia tapoja toimia. Viesteistä välittyy, että ap on aika itsekäs ja röyhkeä, ei pysty ajattelemaan asioita muiden kannalta. Ja sisko kuulostaa ap:n kuvaamana nössöltä, kun ei ole ottanut mökkijuhannusta ajoissa puheeksi.
mitä itsekästä ja röyhkeää on järjestää ystävilleen juhannusjuhlat muuten tyhjällä mökillä?
Kyllä mua hieman tökkisi ihmisen kohdalla, joka sähköpostissa toukokuussa ilmoitusluontoisesti ilmoittaa järjestävänsä suvun yhteisellä mökillä kavereilleen juhlat kuten 14 vuotta muulloinkin. Itse toki sanoisin jotain vastaan jos haluaisin itsekin välillä viettää juhannusta mökillä, mutta tiedän, että jotkut voivat olla hyvinkin arkoja tällaisen suhteen. Perään kaikilta ihmisiltä hienotunteisuutta toisia ihmisä kohtaan.
Toki siskokin on tässä tapauksessa toiminut väärin kun niin myöhään aukaisee suunsa. Keskustelu voisi liennyttää tilannetta.
Meillä on myös yhteisomistuksessa oleva mökki, jossa me ollaan pääasiassa vietetty juhannukset vuosikausia. Joka vuosi ollaan kyllä kysytty ajoissa, onko ok. Miehen veli on yleensä viettänyt eri paikassa juhannuksen, miehen vanhemmat on mielellään antaneet mökin meille käyttöön. Toisinaan on juhannuksia, että joko veli tai vanhemmat haluavat mökille juhannuksena, asia sovitaan ajoissa ja se on siinä. Ei ongelmaa. Ei meillä ole sen suurempaa etuoikeutta mökkiin kuin muillakaan, mutta ei kyllä muut voi paria päivää ennen juhannusta ilmoittaa, että he tulevat sinne myös lapsineen, jos tällaisesta ei ole ollut mitään puhetta, ja juhannuksen vietosta mökillä on ilmoitettu muille jo toukokuussa. Eli kyllä on myös siskolta huonoa käytöstä. Toisekseen minulla ei tulisi pieneen mieleenkään tunkea lasten kanssa tuollaiseen juhannuksen viettoon, jonka tietää sisältävän paljon alkoholia eikä muita lapsia paikalla. Keksin monia muita, perheelle mielekkäämpiä tapoja viettää juhannusta.
Ensi vuonna sovittava homma ajoissa!
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 12:47"]
Ei sen kummempaa lupaa, kuin että alkuvuosina kyselin tietenkin tarkemmin onko muilla mitään suunnitelmia. Kun ei koskaan ollut, niin viime vuosina olen järjestenyt kemut ja hyvissä ajoin (jo toukokuussa) laittanut muille asianomaisille mailia aiheesta ja muutenkin kesäsuunnitelmista. Kyllä siinä on ollut hyvin aikaa protestoida, jos jollekin ei sovi.
ap
[/quote]
Eli siis niin, että sinä olet varannut mökin omin luvin kemujasi varten ja sitten vasta informoit muita osakkaita siitä? Ja oletat, että muut sitten protestoivat jos sinun jo lukkoon lyömäsi suunnitelmat eivät heitä innosta?
Tulitko ajatelleeksi, että ehkä muut osakkaat eivät ole mitään erityistä vielä ehtineet juhannukseksi suunnitella, kun sinä kerrot heille, että kesämökki on sitten taas sinun bilepaikkasi? Ehkä osakkaat vain eivät viitsi sellaisessa tilanteessa enää alkaa protestoimaankaan, kun sinä olet jo päätöksesi mökin juhannuskäytöstä tehnyt?
Kannattaisiko vastaisuudessa oikeasti pyytää muilta suostumusta asiaan, siis jo ennen kuin alkaa omia kemujaan järkkäämään? Siis niin, että muutkin saisivat aidosti mahdollisuuden varata mökki omaan käyttöönsä ilman, että samalla tulevat sotkeneeksi sinun jo valmiiksi laaditut juhannussuunnitelmasi?
Sisaresi on aivan liian myöhään liikkeellä protestinsa kanssa nyt. Mutta ehkä tästä opit sen verran, että vastaisuudessa et voi enää toimia itsekään niin itsekkäästi kuin tähän mennessä. Nyt teidän on sovittava selkeät pelisäännöt, joita sinä et omin lupinesi enää sanele muidenkin puolesta. Teillä on vuosi aikaa päästä sovintoon. Hauskaa juhannusta!
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:10"]
mitä itsekästä ja röyhkeää on järjestää ystävilleen juhannusjuhlat muuten tyhjällä mökillä?
[/quote]
Ei tietenkään mitään, jos on ensin tarjonnut muille mahdollisuutta käyttää mökkiä ja kysynyt luvan juhlien siellä järjestämiseen ennenkuin ne järjestää :)
jos sisko on mökin omistaja (tässä tapauksessa osaomistaja) niin hänellä on halutessaan oikeus tulla paikalle. Kuten kaikilla muillakin omistajilla. AP ei voi heitä estää. Mutta iso riita asiasta joka tapauksessa tulee, jos joku/kaikki eivät jousta.
Suosittelen kirjallista sopimusta mökin käytöstä, varauskäytännöstä ja kustannusten jaosta.
No johan se on selvää, että ap:n siskokin osaa avata suunsa ;)
Toukokuusta asti on ollut aikaa avata suunsa, omamoka jos liian myöhään sen teki. Ensi vuonna uudestaan.
Onko ap:n mökinosoite Peikkometsä 7, Porvoo? Mietin et oisitko vanha nettituttavuus.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 12:47"]
Ei sen kummempaa lupaa, kuin että alkuvuosina kyselin tietenkin tarkemmin onko muilla mitään suunnitelmia. Kun ei koskaan ollut, niin viime vuosina olen järjestenyt kemut ja hyvissä ajoin (jo toukokuussa) laittanut muille asianomaisille mailia aiheesta ja muutenkin kesäsuunnitelmista. Kyllä siinä on ollut hyvin aikaa protestoida, jos jollekin ei sovi.
ap
[/quote]
Eli siis niin, että sinä olet varannut mökin omin luvin kemujasi varten ja sitten vasta informoit muita osakkaita siitä? Ja oletat, että muut sitten protestoivat jos sinun jo lukkoon lyömäsi suunnitelmat eivät heitä innosta?
Tulitko ajatelleeksi, että ehkä muut osakkaat eivät ole mitään erityistä vielä ehtineet juhannukseksi suunnitella, kun sinä kerrot heille, että kesämökki on sitten taas sinun bilepaikkasi? Ehkä osakkaat vain eivät viitsi sellaisessa tilanteessa enää alkaa protestoimaankaan, kun sinä olet jo päätöksesi mökin juhannuskäytöstä tehnyt?
Kannattaisiko vastaisuudessa oikeasti pyytää muilta suostumusta asiaan, siis jo ennen kuin alkaa omia kemujaan järkkäämään? Siis niin, että muutkin saisivat aidosti mahdollisuuden varata mökki omaan käyttöönsä ilman, että samalla tulevat sotkeneeksi sinun jo valmiiksi laaditut juhannussuunnitelmasi?
Sisaresi on aivan liian myöhään liikkeellä protestinsa kanssa nyt. Mutta ehkä tästä opit sen verran, että vastaisuudessa et voi enää toimia itsekään niin itsekkäästi kuin tähän mennessä. Nyt teidän on sovittava selkeät pelisäännöt, joita sinä et omin lupinesi enää sanele muidenkin puolesta. Teillä on vuosi aikaa päästä sovintoon. Hauskaa juhannusta!
[/quote]
Onko sun yleensä vaikee ymmärtää lukemaasi? Ap on kysynyt muilta onko heillä suunnitelmia mökin suhteen, jos jollakin olisi ollut niin varmaan olisi avannut suunsa.
Mäkin kysyn aina siskoltani onko menossa esim. heinäkuussa mökille kun menkin suunniteltais sinne menoa.. jos on niin sovitaan viikot koska kukin siellä viettää.. Ei jumalauta voi olla vaikeeta.

No jos siellä on joka vuosi bileet olleet juhannuksena niin kyllä se joka haluaa muutoksen tähän niin pitää avata suunsa! Kun kerran kyse on yhteismökistä niin oma vika jos ei VIITSI sanoa!!
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 13:51"]
Onko sun yleensä vaikee ymmärtää lukemaasi? Ap on kysynyt muilta onko heillä suunnitelmia mökin suhteen, jos jollakin olisi ollut niin varmaan olisi avannut suunsa.
Mäkin kysyn aina siskoltani onko menossa esim. heinäkuussa mökille kun menkin suunniteltais sinne menoa.. jos on niin sovitaan viikot koska kukin siellä viettää.. Ei jumalauta voi olla vaikeeta.
[/quote]
Miten mahtaa olla oman luetunymmärryksesi laita? Ap sanoi, että ei ole viime vuosina mitään kysynyt.
Hyvä että sinä kysyt siskoltasi etukäteen, koska hän haluaisi mökkiä käyttää. Näinhän ap ei omien sanojensa mukaan ole viime vuosina toiminut. Ja muuten, on hieman eri asia sopia mökkivuoroja kuukauden ajalle, kuin varata mökki omin luvin juhannusviikonlopuksi useana vuonna peräjälkeen. Juhannus on vain kolme päivää vuodessa, heinäkuuta riittää lähes viisi viikkoa jaettavaksi.
40, emmehän me voi tietää, olisiko sisko TAI joku muu sukuun kuuluva halunnut viettää mökkijuhannuksen näinä kuluneina 15 vuotena?
Joka tapauksessa suvun tulee nyt sopia pelisäännöt ja ap voisi myös katsoa peiliin.